Mainos

HIFK:n huhut, mutut & htt-spekuloinnit

  • 7 766 482
  • 33 681

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Eihän tuo perustunut yhtään mihinkään muuhun kuin, että Kemell oli ilmeisesti ruvennut seuraamaan IFK:ta instassa ja Jypin osiossa puolestaan huhuiltiin, että sieltä ilmoitettaisiin jostain ikävästä asiasta tänään. En tiedä ovatko ilmoittaneet jostain?

JYPin osiossa puhuvat, että tuo kuvio olisi rakentunut mahdollisten Pekingin-matkaajien ympärille:

IFK:sta koneeseen olivat kaiketi tyrkyllä Innala ja Koivistoinen. Stunteille siis oli tarve, mikäli nämä olisivat hypänneet Pekingin koneeseen.

Maalaisjärjellä ajateltuna se, että kärkiketjun laituri ei katoa kuukaudeksi olympiakaukaloihin ainakin viivästyttää asioiden etenemistä. Kemellin ja tämän isän seurannat kertovat jo jotain, mitä taustalla on tapahtunut/tapahtumassa, mutta on toki mahdollista, että Jalosen valinnat löivät mutkia matkaan ellei sit torpannut mahdollista siirtoa ylipäänsä.

Hevosmiehiltä kuulin myös tänään etteivät nuo huhut olleet tuulesta temmattuja. Kemell/Honka näissä mukana. Toki tuo tilannetta rauhoittaa kun tarvetta ei välittömästi ole ja peliaika ei Helsingissä olisi nykytilanteessa edes taattu.

Mutta vituttaahan nämä jo pelkät ajatuksetkin.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Oikeastaan jengistä puuttuu vaan särmikäs kovanaama, jonka vois nostaa tarpeen vaatiessa reservistä rusauttelemaan rystysiään. Sellaista ei ole. Ei ole junnuissakaan. Voi olla, että on tulossa Finnairilla?
Karjalainenko ei voisi tarvittaessa "rusautella rystysiään"? Löytyykö tästä sarjasta joku häntä raskaamman kaliiberin "rusauttelija"? Eikä nuo hommat nyt Karvisellekaan täysin vieraita ole. Eihän toki muutenkaan joukkueisiin taideta ostella pelaajia siten, että pääkriteerinä olisi olla kovanaama. Tuo on korkeintaan kiva pikku ekstralisä jos pelilliset edellytykset täyttyvät.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Eikä niitä pelkkiä tappelijoita muutenkaan kannata tänne roudata tuntien Liigan suhtautumisen myllyihin.
 
R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Karjalainenko ei voisi tarvittaessa "rusautella rystysiään"? Löytyykö tästä sarjasta joku häntä raskaamman kaliiberin "rusauttelija"? Eikä nuo hommat nyt Karvisellekaan täysin vieraita ole. Eihän toki muutenkaan joukkueisiin taideta ostella pelaajia siten, että pääkriteerinä olisi olla kovanaama. Tuo on korkeintaan kiva pikku ekstralisä jos pelilliset edellytykset täyttyvät.

Niin. Oikeastaan hain just sitä, että olemme tilanteessa, jollaisesta debatoitiin matikaisen ja mobergin ja nybondaksen aikana - silloin: "voi kun joskus vois vaan hienosäätää tässä vaiheessa, eikä toivoa kuutta pelaajaa ja valmentajaa ja urheilutoimenjohtajaa." Nyt: joukkue on tikissä! Jos aikakausi olisi eri, nyt sitä voisi just maustaa svengaavalla rusauttelijalla. Silloin tehtiin toisin päin. Nyt: näin on hyvä.

Mutta. Katsotaan nyt, mihin tää taaskaan sitten riittää...
 
Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No nyt huhutaan Anttoni Honkaa Liigan huhuketjussa IFK:hon.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
No nyt huhutaan Anttoni Honkaa Liigan huhuketjussa IFK:hon.

Kiinnostuisin enemmän hyökkääjien huhuista.

Jos Honka tulisi niin olisiko niin että Kotkansalo ja Winberg istuisivat poppareilla. Puolustus kestää mielestäni pari poissaoloa paremmin kuin hyökkäys.

Edit: vielä kun mietin lisää, niin mitä Hongalla tekisi? Toivottavasti ei tule. -22 tehotilasto, hurraa! Miten tuollainen sopisi Peltosen IFK:hon. Oma mielikuva on hänestä niin helvetin löysä.
 
Viimeksi muokattu:

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Hongalla oli tehotilasto viime kaudella -19 ja tällä kaudella jo -16, joten ei mitään käyttöä mestaruutta tavoittelevassa jengissä. Meillä on muutenkin pakisto täynnä, joten en ymmärrä mitä me Hongalla tehtäisiin.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Ei varmasti ole tällä kaudella tulossa. Olisko kyse ens kaudesta? Tällä kaudella tulo tuohon olis ihan järjetön veto.

En näe, että tuonne tarvisi hankkia tällä hetkellä ketään kesken kauden.
 
4

444

Honka olisi tällä kaudella jotenkin aika aivoton haku. Kykenee kyllä tekemään pisteitä, mutta kiekollisia pakkeja meillä on mielestäni ihan riittävästi jo nyt, ja luottaisin kyllä Auvitun ja Lyytisen tatsin löytymiseen keväällä. Schmaltzia ei varmaan tarvitse erikseen mainita, vaikkei kuulemma kiekollinen olekaan.
Mitä noihin Hongan tehotilastoihin tulee, niin vaikka JYP onkin ollut tällä kaudella aivan tuuliajolla ja yksikään pelaaja ei taida olla plussalla, niin tuo miinustilasto on todella hälyttävä. 47 kertaa ollut tasakentällisin ja yv:llä jäällä, kun omissa on soinut. NELJÄKYMMENTÄSEITSEMÄN kertaa. Puolustajista miinustilaston hopeasijalla on JYPissä Sählä Salonen lukemalla -27. Tuo ero on aivan järkyttävän suuri eikä sellainen pääse syntymään vain huonolla tuurilla tai vahingossa. Tai no, ei nyt tarkoituksellakaan, mutta kertoo kyllä pelaajan kyvyistä pelata omaan päähän hyvin paljon, kun oma pää on vuotanut tasakentällisin ja ylivoimalla yhteensä 114 kertaa ja yksi pelaaja on katsellut tätä aitiopaikalta peräti 41% kerroista. Tuollaiselle pelaajalle ei pitäisi olla mestarikandidaatilla mitään käyttöä; ei nyt eikä tulevaisuudessa, ellei joku opeta ensin puolustamaan.
 
Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Hongalla oli tehotilasto viime kaudella -19 ja tällä kaudella jo -16, joten ei mitään käyttöä mestaruutta tavoittelevassa jengissä. Meillä on muutenkin pakisto täynnä, joten en ymmärrä mitä me Hongalla tehtäisiin.

Roni Hirvosella oli tehotilasto viime kaudella -19, joten ei mitään käyttöä mestaruutta tavoittelevassa jengissä?

Hongalla voi olla ensi kauden diili, ja JYP voisi vapauttaa jo nyt. Kyllä se minulle täksikin kaudeksi rotaatioon ja treenaamaan kelpaisi, olisi yksi ässä hihassa lisää. Ja mistäpä me puolustuksen oikeaa terveystilannetta tarkasti tietäisimme.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan kivastihan meillä meni, vaikka useampi pakki oli saigonilla samaan aikaan, kun puolustajat osaavat oikeasti puolustaa. Et juu, ei tälle kaudelle Anttoni Honkaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK
J

Just-Ice-Hockey

Jos Ville Hongan haluaa, Ville Hongan saakoon. Henkilökohtaisesti toivottaisin tervetulleeksi. Nykyisellään ei kävelisi suoraan kokoonpanoon, mutta olisi erinomainen vakuutus vaikkapa Schmaltzin loukkaantumisen tai Lyytisen huonon tatsin varalle.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Roni Hirvosella oli tehotilasto viime kaudella -19, joten ei mitään käyttöä mestaruutta tavoittelevassa jengissä?
Koska Honka on flegu ja muutenkin virhealtis omassa päässä broidinsa tapaan, en haluaisi nähdä häntä sekoittamassa meidän muuten työteliästä pakistoa. Hirvoseen aivan turha verrata.

Hongalla voi olla ensi kauden diili, ja JYP voisi vapauttaa jo nyt. Kyllä se minulle täksikin kaudeksi rotaatioon ja treenaamaan kelpaisi, olisi yksi ässä hihassa lisää. Ja mistäpä me puolustuksen oikeaa terveystilannetta tarkasti tietäisimme.
Tuskin sitä itseäänkään kiinnostaa tulla tänne vain treenailemaan rotaatioon ja kyttäämään mahdollisia loukkaantumisten paikkaamisia, koska lähtökohtaisesti varmasti jokainen pelaajaa haluaa myös pelata pelkän harjoittelun sijaan.

Nythän meillä on pakitkin pelikunnossa ja ylimääräisiä useampikin odottamassa mahdollisuuttaan päästä pelaavaan kokoonpanoon, joten mun mielestä aivan turha edes spekuloida Hongan siirtoa meille, koska ei siinä lopulta voittaisi kukaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset joukkueet (jokerit on venäläinen)
Ensi kaudeksi Honka kelpaa hyvin. Nään, että Hongassa on paljon potentiaalia mitä ei vain Jyväskylässä osata lunastaa. Kulttuuri Jyväskylässä on muutenkin vähän sellasta, että tehään vähän vasemmalla kädellä ja kuritonta touhua. Murphy, Peltonen ja kumppanit osaa viedä ton jätkän seuraavalle tasolle, HIFKn vaativa kulttuuri sopisi todella hyvin Antonille. Jos Honka sais puolustuspelinsä kuntoon niin olisi ihan sarjan parhaita hyökkääviä pakkeja. Honka voi tehdä ensi kesänä myös NHL-diilin, mutta pelaisi silti ensi kauden Euroopassa jos diili tänne jonnekin olisi.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
No siinä mielessä Hongan tulon meille voisin ymmärtää, että hänellä on ensi kauden sopimus meille. Muutoin en. Silti vaikea löytää pelipaikkaa, jos siellä ei nyt joku ole treeneissä loukkaantunut.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
JYP: in huhuketjussa pyörii huhu ja osa pitää lähes varmana, että Honka sekä Kemell olisi tulossa tänne loppukaudeksi
Tuolla nyt vaan saa pari viikkoa parin päivän välein säpinää aikaan. Minä uskon vasta kun tiedotteessa niin kerrotaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
JYP: in huhuketjussa pyörii huhu ja osa pitää lähes varmana, että Honka sekä Kemell olisi tulossa tänne loppukaudeksi
Olisi oudot hankinnat vain loppukaudeksi. Joo syvyyttä on hyvä olla, mutta tuoko tuollaiset pelaajat oikeanlaista syvyyttä joukkueeseen? Kemell on nuori eteenpäin menevä kaveri ja haluaa varmaan pelatakin eikä vain odotella, että jos joku tippuisi edestä pois? Honka taas on täysin kiekollinen pakki eikä olisi helppo paikka tulla kylmiltään kesken playoffien kokoonpanoon, jos ukkoa tippuisi sen verran edestä pois. Jos molemmilla on myös ensi kaudeksi sopimus tänne, niin sitten ymmärtäisin tämän kuvion paremmin, että tulisivat jo nyt stadiin.

Molemmilla ensi kaudeksi myös lappu tänne, tervetuloa.
Molemmat vain loppukauden lainalla tänne, skippaisin suosiolla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK

Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vain loppukauden lainat, typerää.
Jos ensi kausi mukana, tervetuloa jos Villelle kelpaa.... Kemell varauksin vain loppukaudelle, jos tuppi maistuu muiden ollessa pelikunnossa.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Voihan olla että koronan vuoksi haetaan leveyttä mutta hassultahan sekin tuntuisi. Mutta nukutun yön jälkeen Hongan hankinta tuntuisi oudolta. Oli sopimusta ensi kaudesta tai ei.
 
Olihan siellä matsiselostuksessa huhuiltu Honkaa Mikkeliinkin ja se olisi varmasti paras vaihtoehto kaikkien kannalta. OJ:n koulussa tuntuu jokainen ottaneen steppejä eteenpäin ja siellä Honkakin saisi varmasti kunnolla peliaikaa. Mun mielestä meillä ei nyt ole mitään tarvetta kaltaiselleen pakille ja mikäli huhut P-Amerikkaan siirtymisestä ensi kaudeksi pitävät paikkansa, sitä suuremmalla syyllä jättäisin väliin.
 
Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit

Ai Rindell vol2. takaisin ruotuun? Toisesta päästään ja toinen tilalle. Ihmeellinen siirto, jos täältä löytää itsensä! Siihen malliin Maximov sai eilen Hongan poikittaista, että jo tuo ele poissulkisi Jukureihin tulon. Tarve olisi puolustajille, muttei miinustilaston kärkiäijille.

Ot.
 
F#21

Jäsen
Honka voisi olla hyvä roolipelaaja loppukaudelle. Nuo parin viime kauden aikana tulleet miinukset ei kyllä paljoa hetkauta kun puhutaan Jypin tasoisesta joukkueesta.
Paremmassa joukkueessa ja organisoidussa pelitavassa voi kääntyä täysin päälaelleen.
 
Eki25

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllähän Honka on mennyt rutkasti eteenpäin kokonaisvaltaisessa pelaamisessa. Näyttänyt varsinkin ajoittain jo ihan oikealta ykköspakilta liigajoukkueeseen - no ainakin häntäpään liigajoukkueeseen. Olisi varmaankin IFK:ssa tehotilastossa kevyesti plussalla.

Toki myös välillä nähty lepsumpia otteita, mutta osasyy on varmasti JYPin konttauksessa. Honka kuitenkin eilenkin puolusti omia, joka kertoo osaltaan miehen kypsymisestä kohti johtavaa pakkia. Pari kautta sitten en olisi uskonut moiseen.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.50
  • 5.10
  • 5.20
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös