Mainos

HIFK kaudella 2024–2025

  • 714 628
  • 4 569

Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
Tämä on se Peltosen The kausi jos yksi niistä pitää valita. Puolet jo kuitenkin takana ja sijoitus erinomainen. Tähän kohtaan sana: Vielä.

Se on juuri näin ja ei sitä taideta olla vielä pahemmin ääneen sanottukaan, että vastoin odotuksia tästä kaudesta tulikin IFK:n paras mestaruusikkuna vuosiin.

Miettikääpä - milloin viimeksi Oulu on ollut täysin yössä samaan aikaan kun pahin vastus Tampere ei ole ollut tällainen mörkö / ennakkosuosikki? Tampereen jengeistä on otettu kolme voittoa, kerran hävitty rankkareilla vieraissa. Ja tappio tuli vielä lähes jämäjengillä. Toki Tapparalla oli loukkaantumisia myös, mutta silti. Tänään pelattiin samalla jämäjengillä hyvä peli KalPaa vastaan, joka on pelillisesti yksiä pahimpia vastustajia. Jori palasi omalle upealle tasolleen, tappio jatkoilla mutta ei voi mitään. Toki Niiralan Monttu on sitten eri asia kuin Nordis.

Sarjataulukossa ollaan kaikkien näiden jengien yläpuolella sijalla 2. ja kohta on joulu. Viime kauden tapaisia paineita ei ole silti nimeksikään, ei sellaisia ole vielä kellään joukkueella. Yllämainittujen jälkeen pahimmat vastustajat ovat kokemattomat Espoo ja SaiPa. En millään jaksa uskoa, että Lehterä, Pakarinen, Komarov ja Melart häviäisivät paras seitsemästä sarjassa Espoolle ja Saipalle edes IFK:ssa. Ja tämä tulee olemaan vielä ihan eri jengi, kun Vesalainen, Somppi ja varsinkin Sund tulevat takaisin.

Kaksi kertaa majutuaon jälkeen meinasi lumipallo lähteä vyörymään väärään suuntaan, molemmilla kerroilla kierre saatiin pysäytettyä tyylillä kahden tappion jälkeen. Loukkaantumisista huolimatta.

Inhottava kysymysmerkki on tietysti Taponen, mutta kyllä tässä on vielä aikaa päästä pelikuntoon. Ja Hovinenkin on taas petrannut.

Ymmärrän turhautumisen siihen, että isoja hankintoja ei saada ja Pesonen on täysin kokematon, mutta Somppi ja Ikonen voivat nousta vielä kovaan arvoon, kun yläketjut pelaavat tähän malliin. Varsinkin nyt kun Marleau ja Rask ovat auttaneet, Kodytek pelannut myös hyvin vaikka häkki ei valitettavasti heilu.

Nyt jos koskaan kannattaa seistä IFK:n takana, koska tämä on parasta ja potentiaalisinta IFK:ta vuosikausiin. Piti siitä tai ei!
 
Viimeksi muokattu:

auvo11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, maajoukkue, NHL:n suomalaiset
Mitä me tarvitaan kipeimmin?
Jos kaikki olis kunnossa;

Sund-Martin
Melart-Knot
Nurmi-Kiviharju
Nykyri, Luhanka, Manninen ja Jalasti

Vesalainen-Lehterä-Pakarinen
Komarov/Mäkiaho-Kodytek-Marley
Mäkiaho/Komarov-Somppi-Rask
Mieho-Hartikainen/Jasu-Seppälä
Lundell, Åsten

Eniten mun mielestä huutaa takuu varmaa, hyvällä luistelulla siunattu pelimies kakkoskenttää niin samalla vahvistuis alaketjutkin.

Näillä veskoilla mennään.

Toivottavasti tulisi vielä se yks takuuvarma ns.20 min mies, eniten auttais hyökkäykseen mut kyllä puolustukseenki jeesais.
 
hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Vähän tämänpäiväisen vastustajan (KalPa) vahvuuksiin liittyen. Millaisen pelaajan HIFK tarvitsisi hyökkäykseen, jotta kyky viedä tilaa ja aikaa pois nopeasti luistelevilta joukkueilta vahvistuisi? Isokokoinen, hyvin liikkuva voimahyökkääjä, joka hidastaisi taklauksillaan ja häirinnällä vastustajan pelin avaamista?
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä on se Peltosen The kausi jos yksi niistä pitää valita. Puolet jo kuitenkin takana ja sijoitus erinomainen. Tähän kohtaan sana: Vielä.

Peltosen The Kausi oli viime kausi. Silloinkin oltiin tässä vaiheessa runkosarjaa kolmannella sijalla, nyt ollaan jaetulla toisella sijalla. Tämä kausi on tähän mennessä odotusten ylitys, vaikkakin se oli pitkälti alkukauden ansiota.

IFK lähti kauteen liian ohuella materiaalilla. Jos oletetaan, että Somppi, Ikonen ja Nurmi kaikki ovat vakaata liigatasoa alkaa pelaajamäärä olemaan kunnossa, olettaen että Vesalainen, Somppi, Sund, Nykyri, Taponen,Mieho ja Jasu vielä palaavat kaukaloon tällä kaudella. Nyt kyse on enää laadusta. Tarvitaanko kärkitason pelaajia lisää? Mielestäni tarvitaan. Kakkosketjuun tarvittaisi vielä kovan luokan laituri ja ennen kaikkea tarvittaisi huippuveskari.
 
Rutale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers.
Se on juuri näin ja ei sitä taideta olla vielä pahemmin ääneen sanottukaan, että vastoin odotuksia tästä kaudesta tulikin IFK:n paras mestaruusikkuna vuosiin.

Miettikääpä - milloin viimeksi Oulu on ollut täysin yössä samaan aikaan kun pahin vastus Tampere ei ole ollut tällainen mörkö / ennakkosuosikki? Tampereen jengeistä on otettu kolme voittoa, kerran hävitty rankkareilla vieraissa. Ja tappio tuli vielä lähes jämäjengillä. Toki Tapparalla oli loukkaantumisia myös, mutta silti. Tänään pelattiin samalla jämäjengillä hyvä peli KalPaa vastaan, joka on pelillisesti yksiä pahimpia vastustajia. Jori palasi omalle upealle tasolleen, tappio jatkoilla mutta ei voi mitään. Toki Niiralan Monttu on sitten eri asia kuin Nordis.

Sarjataulukossa ollaan kaikkien näiden jengien yläpuolella sijalla 2. ja kohta on joulu. Viime kauden tapaisia paineita ei ole silti nimeksikään, ei sellaisia ole vielä kellään joukkueella. Yllämainittujen jälkeen pahimmat vastustajat ovat kokemattomat Espoo ja SaiPa. En millään jaksa uskoa, että Lehterä, Pakarinen, Komarov ja Melart häviäisivät paras seitsemästä sarjassa Espoolle ja Saipalle edes IFK:ssa. Ja tämä tulee olemaan vielä ihan eri jengi, kun Vesalainen, Somppi ja varsinkin Sund tulevat takaisin.

Kaksi kertaa majutuaon jälkeen meinasi lumipallo lähteä vyörymään väärään suuntaan, molemmilla kerroilla kierre saatiin pysäytettyä tyylillä kahden tappion jälkeen. Loukkaantumisista huolimatta.

Inhottava kysymysmerkki on tietysti Taponen, mutta kyllä tässä on vielä aikaa päästä pelikuntoon. Ja Hovinenkin on taas petrannut.

Ymmärrän turhautumisen siihen, että isoja hankintoja ei saada ja Pesonen on täysin kokematon, mutta Somppi ja Ikonen voivat nousta vielä kovaan arvoon, kun yläketjut pelaavat tähän malliin. Varsinkin nyt kun Marleau ja Rask ovat auttaneet, Kodytek pelannut myös hyvin vaikka häkki ei valitettavasti heilu.

Nyt jos koskaan kannattaa seistä IFK:n takana, koska tämä on parasta ja potentiaalisinta IFK:ta vuosikausiin. Piti siitä tai ei!
Vaikka olen Peltosen aikana toivoni menettänyt ,niin tälläset kirjotukset (tulosten takaa) ajatukset on hienoja ja antaa pilkahduksen toivoa paremmasta.

Lieneekö pelkkää Lumousta mutta silti.
 
VSP73

Tämä teksti olisi monien syytä lukea ihan rauhassa ja kiihkottomasti. Arvostan kovasti, että kirjoittajan kaltaisia vielä löytyy - täällä monin osin valitettavan lapsellisella ja epäkunnioittavalla saitilla.

Moni voisi käydä vilkaisemassa ennen kauden avausta rustaamia tekstejään ja miettiä niiden sisältöjä. Miten ne suhteutuvat vajavaisen laadun ja saikkurikkaan rosterin esityksiin?

Voitaisiinko edes joskus olla tyytyväisiä?
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC

Mihin pitää olla tyytyväinen? Sinulle se lienee mahdoton sisäistää vaikka muistat aina nostaa esille laaja-alaisen kokemuksesi kaikista maailman urheilulajeista, että kyllä se tyytyväisyys ja kiitos tulee, kun tämä homehtunut seura jonain kauniina päivänä alkaisi suorittamaan resurssiensa edellyttämällä tasolla.
 
auvo11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, maajoukkue, NHL:n suomalaiset
Mihin pitää olla tyytyväinen? Sinulle se lienee mahdoton sisäistää vaikka muistat aina nostaa esille laaja-alaisen kokemuksesi kaikista maailman urheilulajeista, että kyllä se tyytyväisyys ja kiitos tulee, kun tämä homehtunut seura jonain kauniina päivänä alkaisi suorittamaan resurssiensa edellyttämällä tasolla.
Hän varmaan meinaa sitä et uskottavasti taistellaan kotiedusta pleijareihin.
Ymmärrän jengin turhautumisen vuosien hukattujen mahdollisuuksien suhteen, mut ollaan oikeasti pelattu ihan hyvin.

Joo meille ei oo tullut niinkuin aikaisemmin nimekkäitä vahvistuksia, Pesonen on ennemmin korjannut vain valuvikoja.

Hyvin ollaan silti taisteltu.

Joo oishan se kivaa ku dominoitais mut kyllä mulle käy et mennään ennemmin askel askeleelta kohti menestystä ku yrittäis hommata se kalliilla hinnalla.

Rakennetaan ennemmin uskottavuutta ku yritetään pikavoitoilla saada ne.

Mut kyllä mullekkin huipun veljekset kävisi, mut ei tää niin synkkää oo ku palstaa lukemalla luulisi.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Hän varmaan meinaa sitä et uskottavasti taistellaan kotiedusta pleijareihin.
Melko matalalla on vaatimustaso, jos tähän pitäisi olla tyytyväinen. IFKn resursseilla tämän pitäisi olla se vähimmäistaso joka kausi. Sitähän se ei ole ollut ja siihen ei varsinkaan voi olla mitenkään tyytyväinen.
Ymmärrän jengin turhautumisen vuosien hukattujen mahdollisuuksien suhteen, mut ollaan oikeasti pelattu ihan hyvin.
Oletan, että tarkoitat viimeisessä lauseessa tätä kautta? Sillä Peltosen aikakaudella ei kyllä millään voi sanoa IFKn pelanneen pääsääntöisesti hyvin vaan pikemminkin päinvastoin. Tällä kaudella ollaan tuloksellisesti pelattu tähän asti ihan hyvin. Siinä olet oikeassa. Kausi on kuitenkin pitkä ja lopullinen sijoitus täysi arvoitus.
Joo meille ei oo tullut niinkuin aikaisemmin nimekkäitä vahvistuksia, Pesonen on ennemmin korjannut vain valuvikoja.
Tämä menee mielipideasioihin, joista ei sovi kiistellä. Omissa papereissa IFKn rosterin puutteet kontra Pesosen ”hankinnat” ovat vähän sama kuin yrittäisi paikata laivankyljessä olevaa reikää purkalla.
Hyvin ollaan silti taisteltu.
Tähän sopisi se legendaarinen Pasi Rautiaisen video, kun puhutaan ammattilaisurheilusta. Tämä myös omissa silmissä hiukan pikkuseura ajattelua, jollaiseksi ilmeisesti Pesonen IFKta haluaa viedä. Ei paljon taistelu lämmitä, jossei näy urheilullisessa tuloksessa.
Joo oishan se kivaa ku dominoitais mut kyllä mulle käy et mennään ennemmin askel askeleelta kohti menestystä ku yrittäis hommata se kalliilla hinnalla.
Mikä tässä indikoi IFKn olevan matkalla kohti menestystä? Nythän nimenomaan ei olla vahvistettu positiivista kierrettä kunnon hankintojen myötä. Nämä muiden roskakorista hankitut vahvistukset eivät kyllä minulle avaudu askeleina kohti menestystä.

Olen miettinyt, että yrittääkö Pesonen toistaa oman aikansa Kärppien menestysreseptiä. Mielestäni tässä hän menee metsään rajusti, sillä sen ajan Kärpissä oli aivan poikkeuksellisen lahjakkaita nuoria pelaajia ihan globaalilla tasolla Pesonen itse mukaanlukien. Nämä Hartikaiset, Seppälät, Mäkiahot, Lundellit ja Luhangat eivät sellaisia ole vaikka kuinka yrittäisi vääntää ja kääntää, eikä IFKlla tunnu olevan edellenkään uskottavaa junioriputkea isommassa kuvassa.
Rakennetaan ennemmin uskottavuutta ku yritetään pikavoitoilla saada ne.
Millä tavalla IFK rakentaa uskottavuutta? Silläkö, että valmentajana saa olla 5 kautta sama kaveri, joka ei ole tähän päivään mennessä ollut yhdelläkään kausista lähelläkään finaaleita? Mikään ei indikoi IFKn olevan siellä tälläkään kaudella. Lopusta olen omalla tapaa samaa mieltä eli ei voida joka kausi räjäyttää rosteria ja hankkia uudet tähdet sekä alakenttien pelaajat vaan jatkuvuutta pitää olla. Tosin on olemassa hyvää ja huonoa jatkuvuutta. Peltosen IFK on pääsääntöisesti ollut esimerkki jälkimmäisestä.
Mut kyllä mullekkin huipun veljekset kävisi, mut ei tää niin synkkää oo ku palstaa lukemalla luulisi.
Peltosen aikakauden rämpimisasteikolla niin onhan tämä tosiaan ihan hyvää suorittamista. Se mihin tämä riittää ja aikooko IFK koko kaudella hankkia Sompin lisäksi kunnollisia vahvistuksia niin se määrittää paljon voikko olla tyytyväinen.
 
Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Mitä me tarvitaan kipeimmin?
Jos kaikki olis kunnossa;

Sund-Martin
Melart-Knot
Nurmi-Kiviharju
Nykyri, Luhanka, Manninen ja Jalasti

Vesalainen-Lehterä-Pakarinen
Komarov/Mäkiaho-Kodytek-Marley
Mäkiaho/Komarov-Somppi-Rask
Mieho-Hartikainen/Jasu-Seppälä
Lundell, Åsten

Eniten mun mielestä huutaa takuu varmaa, hyvällä luistelulla siunattu pelimies kakkoskenttää niin samalla vahvistuis alaketjutkin.

Näillä veskoilla mennään.

Toivottavasti tulisi vielä se yks takuuvarma ns.20 min mies, eniten auttais hyökkäykseen mut kyllä puolustukseenki jeesais.
Hyvää pohdintaa. Itsekin mietin eilen pelin aikana, että jos vain yksi vahvistus enää tulisi, niin mihin paikalle häntä kipeimmin tarvittaisiin.

Eilisen perusteella oma vastaus olisi hyökkäys ja kakkosketjun vasen laita. Tuohon jos löytyisi Kodytekin ja Marleaun vierelle sopiva kaveri, niin saataisiin ykkösketjun taakse sellainen liigatasolle erinomainen kakkosketju.

Tuohon paikalle tarvittaisiin sellainen kevään 2019 Sakari Salmisen kaltainen peliä tekevä laitahyökkääjä. Ilvekseen mennyt Svejkovsky olisi esim. voinut olla sopiva palanen tuohon.

Rask sopii minusta paremmin kolmosketjuun Mäkiahon ja Sompin kanssa. Komarov on pelannut yksittäisiä hyviä pelejä kakkosketjun laidassa, mutta kevättä ajatellen tuohon tarvittaisiin kovempi laituri. Liksan sijoittaisin keväällä nelosen laitaan. Jotenkin näin rakentaisin:

Vesalainen-Lehterä-Pakarinen
X-Kodytek-Marleau
Mäkiaho-Somppi-Rask
Komarov-Mieho-Seppälä/Åsten
Hartikainen, Lundell, Karjalainen

Martin-Melart
Sund-Knot
Nurmi-Kiviharju
Manninen
Nykyri, Luhanka, Jalasti

Taponen
Hovinen
Vinni
Elias
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Mitä me tarvitaan kipeimmin?
Jos kaikki olis kunnossa;

Sund-Martin
Melart-Knot
Nurmi-Kiviharju
Nykyri, Luhanka, Manninen ja Jalasti
Boldatun kaltainen harhakuva kannattaa pitää pois mielestä. Nyt jo näistä Sund ja Nykyri pitkään pois, Knot puuttui EHT:n vuoksi ja Kiviharju lähti Pikkuleijoniin.

Toisaalta ihailen sitä optimismia, mitä joistan kannattajista edelleen löytyy. Pitäkää siitä kiinni.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Boldatun kaltainen harhakuva kannattaa pitää pois mielestä. Nyt jo näistä Sund ja Nykyri pitkään pois, Knot puuttui EHT:n vuoksi ja Kiviharju lähti Pikkuleijoniin.

Toisaalta ihailen sitä optimismia, mitä joistan kannattajista edelleen löytyy. Pitäkää siitä kiinni.

Varsinkin Sund taitaa olla pelaaja, joka ei tervettä päivää näe. Luultavasti se oli myös syy miksi hänen jatkosopimuksensa kanssa kesti. IFK:n pitäisi varautua siihen, ettei Sund ole kunnossa playoffeissakaan. Nurmen lisäksi pitäisi siis vielä hankkia yksi pakki.
 
Joe Finley #3

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Edmonton Oilers
Varsinkin Sund taitaa olla pelaaja, joka ei tervettä päivää näe. Luultavasti se oli myös syy miksi hänen jatkosopimuksensa kanssa kesti. IFK:n pitäisi varautua siihen, ettei Sund ole kunnossa playoffeissakaan. Nurmen lisäksi pitäisi siis vielä hankkia yksi pakki.
Tää on kyllä harmi homma. Vois helposti olla tän joukkueen paras puolustaja, jos nyt vaan pysyis kasassa.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Meidän jo vuosia jatkunut loukkaantumisten määrä kaipaa mielestäni ulkopuolista selvitystä. Silä kyllähän niillä valtava vaikutus menestymismahdollisuuksiin on. En usko kirouksiin, paskaan tsägään enkä jumaliin. Saipa on saanut pelata kärkiketjujensa osalta ilman luokkaantumisia läpi kauden. Ja sieltä löytyy mm tällainen veteraani joka meilläkin pelasi, tutuin seurauksin:
Jotain meillä tehdään täydellisen väärin tai sitten ei olla vain ymmärretty lajin luonnetta ja jätetään henkiseltä tai fyysiseltä puolelta jotain väliin.
 
VSP73

Jäsen
Mihin pitää olla tyytyväinen?
Niin, mielestäni voi olla oikein tyytyväinen esim. runkosarjan puolivälin sijaan # 2. Tätä ei kukaan palstamme lukuisista asiantuntijoista osannut ennustaa ennen sarjan alkua. En minäkään, ei sen puoleen!

Tyytyväisyyttä tulisi (edelleen ainakin minun mielestäni) lisätä tyly fakta, joka kertoo joukkueemme pelanneen reilusti yli puolet peleistä 25-30 % rosterista saikulla. Useimmat näistä vieläpä tärkeimmästä päästä pelimannejamme.

Sinulle Frankie toivon rauhaisaa ja kilttiä joulunalusaikaa. Liikkeellä on tonttuja, joilla on kyky lukea ja kuulla mm. tuhmia sanoja.
 
C2 huutelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK

Oot oikeassa, mutta syytä tälle negatiivisuudelle on jatkuvat pettymykset ja paska johtaminen ja myös epäonni, joka on jatkunut vuosia.

Ei siksi kestä yhtään vitun paskaa peliä.

Mut oot oikeassa. Ollaan kakkosia ja jengi on sinnikäs loukkaantumisista huolimatta ja siitä koppiin kiitos!
 
Falcon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvin on tämä jengi taistellut ja toivottavasti taistelu jatkuu. Loukkaantumiset on jälleen kerran kurittanut joukkuetta, mutta kunhan kaikki saadaan lasaretissa takaisin, uskon että ollaan mestaruus taistossa mukana. Hifkin suurin ongelma on ja ollut jo pitkään surkea johto. Valitettavasti on vaikeaa uskoa, että tähän ongelmaan olisi kovinkaan nopeasti parannusta tulossa.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Ilvekseen mennyt Svejkovsky olisi esim. voinut olla sopiva palanen tuohon.
Sanoin tätä jo silloin, kun Ilves signasi Svejkovskyn, että olisi ollut pelaajatyypiltään täysin sitä, mitä IFK eniten hyökkäykseensä kaipaisi. Monien mielestä kuulemma ei ollut.
 
Mitä sitten? Mikä oli viestisi pointti? Että olit oikeassa ja "monet muut" väärässä? Tai että kaikkien olisi pitänyt olla samaa mieltä kanssasi?

Liigaan on viime viikkoina hankittu useita pelaajia, jotka olisivat varmastikin olleet sopivia IFK:hon. Tätä ei varmaan ole koskaan ennen täällä sanottu, mutta näillä mennään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös