Mainos

HIFK kaudella 2016–2017 – Törmäsen viimeinen ristiretki?

  • 420 264
  • 1 541

Iris

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Rask jatkaa IFK:ssa myös ensi kaudella, ellei uudessa diilissä ole jotain ulkomaanpykälää ja päätä käyttää sitä.
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
On siinä pohtimista ensi kauden osalta, jos lähtijät ovat kaikki esillä olleet. Ovat myös palkkojen osalta kärkipäätä ja uskon, että kyllä sieltä laadukasta tavaraa myös tänne suuntaan on tulossa. Yksi mitä pohdin oli esim. Lennu jos/kun taitaa olla palaamassa. Ketä hän näistä korvaa? Pudi, Zabo, Ramu mahd. Elkins. Ei oikein ketään mene tuohon muottiin. Jos Jauho olisi siirtynyt muualle olisi siirron ymmärtänyt. Olisko sitten Pudin korvaaja. Samaten pakiston tilanne pistää pohdiskelemaan, mutta mietitään näitä sitten kun niiden aika on. Tässä on muita herkkuja edessä loppuviikosta.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Toi on jo aika paljon, ketä muita potentiaalisia lähtijöitä siellä vielä on? Liivik tietty taittaa myös olla menetetty tapaus ikävä kyllä. Ikonen olisi kyllä pakko saada täällä pidettyä kasvanut todella tärkeäksi pelaajaksi, samoin Rask. Partanen on tehnyt parin vuoden diilin ilmeisesti mikä on erittäin hyvä asia. Elkins toivottavasti mies jatkaa meillä, iso hahmo tälle joukkueelle. Sitten Hintz mitä Dallas haluaa miehen suhteen sinne jo opettelemaan täkäläistä kiekkoa vai täällä isossa roolissa ensi kausi? Taimi sopimus on, mutta viekö silti KHL? Generous, Aulie ja Grillfors pitäisin jokaisen näistä toivotaan, että ainakin kaksi tuosta ryhmästä jatkaa, Aulie noista todennäköisin lähtijä. Mutta jos nyt lähtisi hahmottelemaan joukkuetta niin...

xxx - xxx - Rask
Partanen - Hintz - Leino
Luttinen - Elkins - Ikonen
Åsten - Nykopp? - Lamberg
Tamminen, Saarelainen

Taimi - xxx
Grillfors - xxx
Teppo - xxx
Generous

Bäckström/xxx
Lankinen/Heljanko

Boldattu niiden nimet joiden jatko epävarmaa. Minkälainen sopimus Nykoppilla oli?
Lisää tuohon listaasi varmana jatkajana Tuomisto
 

M.Rönkkö-83

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Islanders
Lisää tuohon listaasi varmana jatkajana Tuomisto
Onko tuo Nikke B jo ns. varma sainaus?? Melkein voisi heittää sen Palolankin jo tohon...olen tällä viikolla kuullut niin monesta suunnasta miehen diilistä, yksi jopa suht. luotettava :D No joo, huhut on silti huhuja ja männä vuosina huomannut, että pelaajat saattavat johtaa jopa omia ystäviään vinkeillään harhaan, jos haluavat, että asiat eivät paljastu.
 

Massimo 1897

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Minulla sellainen kutina persiissä, että yllättävän moni jatkaa meillä nykyisistä, kaikki siis ihan puhdasta omaa mutua. Perustan sen siihen että meillä on nyt vetovoimaa hyvän valmentajan muodossa. Stögöhän antaa pelaajilleen raamit, minkä sisällä luovan pelin tulisi onnistua, kukapa ei haluaisi pelata tuollaisessa valmennuksessa. Moni pelaaja on myös ilmaissut että tuollaista joukkuen henkeä ei ole hirveesti uran aikana tullut vastaan. ( toki osa varmasti perus jargonia)

Hyvin näkyy tuo rento mutta, vaativa meinki myös ulos päin. Stögö saanut tartutettua pelaajiinkin tuon mediaa pilkkana pitävän meiningin. me like!
Sopivan ylimielistä huumoria saa kuunnella joukkueen haastatteluista.

Nämä voi tietty olla fanipojun omia fiilareita, mutta kk päästä nähdää kuin käy.

Niin ja tietenkin tätä kutinaa tukee se että, Nybbe sano joskus joulun alla HBL:ssä 20 pelaaja sopimuksen olevan jo valmiina, kai siihen porukkaan muutama jatkokin mahtuu, kun eihän sopimuksia voi vielä silloin solmia pelaajien kanssa joilla sopparit voimassa. Tähän sarkasmi* hymiö*
 

pahamaineinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Osaako joku khl:ää enemmän seuraava kertoa mahdollisia syitä tuohon miehen todella heikkoon kauteen, jossa syntyi 27 ottelussa vain yksi maali? Jos on meille tulossa niin uskoisin korvaavan Puustisen hyvin, mutta pienenä kysymysmerkkinä näkisin kuitenkin sen, että saako kaivettua jostain sen vuoden takaisen itseluottamuksen takaisin, maalintekijälle kun se kuitenkin on kaikki kaikessa.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Osaako joku khl:ää enemmän seuraava kertoa mahdollisia syitä tuohon miehen todella heikkoon kauteen, jossa syntyi 27 ottelussa vain yksi maali?.

Jos nyt oikein muistan, kauteen mahtui kaksi loukkaantumista. Kahdella edelliskaudella meininki Liigassa oli kyllä sellaista, että en epäile hetkeäkään etteikö maalivainu taas löytyisi. Nopea ja monipuolinen hyökkääjä, joka pelaa aina tilanteet loppuun asti.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Osaako joku khl:ää enemmän seuraava kertoa mahdollisia syitä tuohon miehen todella heikkoon kauteen, jossa syntyi 27 ottelussa vain yksi maali? Jos on meille tulossa niin uskoisin korvaavan Puustisen hyvin, mutta pienenä kysymysmerkkinä näkisin kuitenkin sen, että saako kaivettua jostain sen vuoden takaisen itseluottamuksen takaisin, maalintekijälle kun se kuitenkin on kaikki kaikessa.

Ei vain sopeutunut Vitjaziin ja rooli jäi pieneksi. Pelasi välillä kuulemma myös sentterinä ja alivoimalla. Loppukauden vietti telakalla, kun olkapää meni paskaksi. En kuitenkaan murehtisi maalijyvän löytymisen suhteen. En keksi nykyliigasta ketään varmempaa 20 maalin miestä.

Saahan sitä Palolasta haaveilla, mutta hän itse sanoi alle viikko sitten Aamulehdessä, että tähtäimessä on KHL-sopimus. Palola on myös viettänyt keväästä paljon aikaa Tampereella ja sanonut seuraavansa Tapparan matkaa tiiviisti ja pitävänsä heille peukkuja pystyssä. Ei sillä, että tuo vielä mitään tarkoittaisi, mutta joku voisi pahoittaa mielensä Tapparan kannattamisesta, jos kerta HIFK-sopimus olisi jo tehtynä.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Hyvin näkyy tuo rento mutta, vaativa meinki myös ulos päin. Stögö saanut tartutettua pelaajiinkin tuon mediaa pilkkana pitävän meiningin. me like!
Sopivan ylimielistä huumoria saa kuunnella joukkueen haastatteluista.

Nämä voi tietty olla fanipojun omia fiilareita, mutta kk päästä nähdää kuin käy.

Näin juuri. Juttelin juuri tuossa paljon urheilusta tietävän, erästä toista joukkuetta kannattavan, ystäväni kanssa. Hän oli sitä mieltä, että häviämme tämän tähän ylimielisyyteen.

Noinhan asia ei ole vaan voitamme juuri tämän sopivan rennon, mutta silti ammattimaisen tekemisen takia. Ei työnteosta pakottamalla hyvää tule.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Osaako joku khl:ää enemmän seuraava kertoa mahdollisia syitä tuohon miehen todella heikkoon kauteen, jossa syntyi 27 ottelussa vain yksi maali? Jos on meille tulossa niin uskoisin korvaavan Puustisen hyvin, mutta pienenä kysymysmerkkinä näkisin kuitenkin sen, että saako kaivettua jostain sen vuoden takaisen itseluottamuksen takaisin, maalintekijälle kun se kuitenkin on kaikki kaikessa.

Kusen hunajaa, jos Palola tulee. Ja hän korvaa kyllä ihan Zaborskyn, ei Puustista, sen verran kova pelimies on kyseessä. Mutta ei innostuta liikaa ennen kuin varmaa, ja jos KHL on tähtäimessä niin mahdollisissa liigasopimuksissa on todennäköisesti ainakin se tiettyyn päivämäärään asti voimassa oleva purkupykälä.
 

Massimo 1897

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Ei vain sopeutunut Vitjaziin ja rooli jäi pieneksi. Pelasi välillä kuulemma myös sentterinä ja alivoimalla. Loppukauden vietti telakalla, kun olkapää meni paskaksi. En kuitenkaan murehtisi maalijyvän löytymisen suhteen. En keksi nykyliigasta ketään varmempaa 20 maalin miestä.

Saahan sitä Palolasta haaveilla, mutta hän itse sanoi alle viikko sitten Aamulehdessä, että tähtäimessä on KHL-sopimus. Palola on myös viettänyt keväästä paljon aikaa Tampereella ja sanonut seuraavansa Tapparan matkaa tiiviisti ja pitävänsä heille peukkuja pystyssä. Ei sillä, että tuo vielä mitään tarkoittaisi, mutta joku voisi pahoittaa mielensä Tapparan kannattamisesta, jos kerta HIFK-sopimus olisi jo tehtynä.


En tiedä kuinka tiivisti hän on Tampereella ollut, viimeisen parin kk aikana on ainakin ollut suomen rajojen ulkopuolella. Olkapäätä tosiaan kuntouttaa. Tosin on sille cerveza maistunut siinä kuntoutuksen lomassa. On kyllä niin kaksijakosiet fiilikset tästä janarista. tulkoon jos on tullakseen
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Maalintekijän Palola on todella kova luu tähän Liigaan, sikäli ei haittaisi jos nuo huhut pitäisi paikkaansa. Maalintekijänä Palola on jopa Zaborskyä kovempi tekijä, muilta osin taas Zaborsky on kyllä Palolaa edellä. Tapparasta Palola jäi mieleen vähän laiskan oloisena kiekottomana pelaajana joka otti aika paljon hölmöjä jäähyjäkin. Vaikka Zaborskyn karmea maalipaikkojen tuhlaus on usein ärsyttänyt, jää kyllä ikävä tätä tulisieluista taistelijaa joka pystyy pelaamaan monipuolisuutensa vuoksi myös AV:ta.

Toisaalta ei yllätä että Palolan KHL-pesti meni aivan metsään, yhdestä kaudesta ei toki voi liikaa päätellä ja ilmeisesti siellä oli jotain loukkaantumista, mutta Palolan kiekottomat ominaisuudet ja syöttötaito ovat mun näkemykseni mukaan lähes mestis tasoa. Lisäksi ei ole erityisen nopea luistelija joka hommaisi pahemmin itselleen niitä maalipaikkoja. Laukaus on kuitenkin se Palolan iso ase, joten snaipperina Palola on todella hyvä. Toki on mahdollista että Palola jatkaa KHL:ssä, mutta tuloksellisesti noin surkean kauden ja kaikkien loukkaantumisten jälkeen se palkkapussi tulee varmasti olemaan pienempi, ja tarjouksia tekevien seurojen määrä voi olla alhaisempi. Sikäli olisi loogista että Palola tulisi takaisin Liigaan hakemaan itsensä taas täyteen kuntoon, vähän kuten Zaborsky alunperin teki.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Tomppa kertoo tuossa Tappara-pelin pregamessa, että ensi kauden joukkue on lähes valmis, viimeisiä paikkoja täytellään. Eipä tuo nyt sinänsä mitään kerro, voisi melkein arvella että nuo viimeiset paikat ovat nimenomaan niitä kärkijätkiä, jotka vielä katsovat ulkomaantarjouksia tai muuten sellaisia, jotka vasta kauden jälkeen tekevät päätöksiä ensi kaudesta.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Iltasanomien haastattelussa Roope Hintz toteaa, että ennen Pohjois-Amerikkaan lähtemistä haluaisi alleen yhden hyvän kesäharjoittelun ja ehjän kauden. Eli pelannee ensi kaudella IFK:ssa. Itse laittaisin miehen ykkössentteriksi, jos laidalle saataisiin joku kokenut laitahyökkääjä mentoroimaan, tyyliin Peltonen-Granlund vm. 2011. Jos siis Raskin ja Partasen jatkot pitävät paikkaansa, voisi ensi kauden joukkueen runko näyttää joten kuten tältä:

kahdensuunnanhyökkääjä-Hintz-Rask
Partanen-Elkins-Leino
Tuomisto-luotettavakolmossena-Petrell
Liivik-Nykopp-Luttinen
Åsten, Saarelainen jne.

Melart-Taimi
Aulie-kiekollinenpakki
Karjalainen-Grillfors
Salmi
-Generous
Heikkinen jne.

Bäckström
Lankinen

Tuossa siis kursiivilla tarvittava pelaajatyyppi ja boldattuna huhutut/omat toiveet jatkajista. Aulien jatko voi olla toiveajattelua, mutta muut ihan realistisia. Puustisen soisin jatkavan, mutta täältä saadun käsityksen mukaan on tehnyt aikaa sitten jo sopimuksen muualle.
 

julle-jr

Jäsen
Ehkä itse hakisin tuohon ykköskenttään Hinzin ja Raskin viereen maagista pelintekijälaituria, juuri siis Peltosen tyyppistä. Nämä kaksi ovat enemmän täysillä eteen päin -tyyppiä.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
^ Taisi Ikonen unohtua? Leino kolmosen keskelle ja Ikonen kakkosen laitaan sekä T. Ruutu ykköseen.
Jassen nykyinen soppari loppuu tähän kauteen, toivottavasti jatkosta on jo sovittu.

Tuo ylläoleva kokoonpano näyttää aika köykäiseltä. IFK ei tule lähtemään kauteen Karjalaisen Miro pelaavassa kuusikossa tai Ramua korvaamatta jollain taitosentterillä, vaikka Hine nimellisen ykkösen keskelle nostettaisiinkin. Myöskään Tuomistolle, hyvistä otteista huolimatta, ei budjetoida kolmosen laiturin paikkaa ennen kautta.
 

Fordél

Jäsen
Iltasanomien haastattelussa Roope Hintz toteaa, että ennen Pohjois-Amerikkaan lähtemistä haluaisi alleen yhden hyvän kesäharjoittelun ja ehjän kauden. Eli pelannee ensi kaudella IFK:ssa. Itse laittaisin miehen ykkössentteriksi, jos laidalle saataisiin joku kokenut laitahyökkääjä mentoroimaan, tyyliin Peltonen-Granlund vm. 2011.

Itsekin pitäisin järkevänä, että Hintz pelaisi vielä yhden ehjän kauden Liigassa. En kuitenkaan usko, että HIFK lähtisi ensi kauteen Hintz ykkösenä. Uskon, että jos Ramu lähtee, tilalle hankitaan joku selkeämpi ja valmiimpi ykkössentteri. Jos kuitenkin Hintziin luotettaisiin, jäisi nappulaa ehkä koviin laiturihankintoihin. Tiedän, että ei ole ihan realistinen nimi, mutta houkuttelisi nähdä Jonas Enlund HIFK-paidassa. Tekisi varmasti kovaa tuhoa. Tosin kysyntää on varmasti edelleen KHL:ssa.

Palola/Enlund - Ramun stuntti - Rask
Partanen - Hintz - Leino
Luttinen - Elkins - Ikonen
Petrell - Liivik/Nykopp - Tuomisto

Melart - Taimi
Aulie - Rantakari
Generous - Grillfors

Bäckström
Lankinen

Enpä tiedä löytyisikö tollasen hyökkäykseen HIFK:ltakaan nappulaa. Ja kiinnostaako Lennua tulla tollaseen rooliin. Vaikea kuitenkaan nostaa ylemmäskään.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Ikonen unohtui, totta tosiaan. Katsoin, että sopimus päättyy, mutta ehdottomasti toivejatkajien listalla. Mun mielestäni noissa kaavailuissa on vähän turha alkuun tuijottaa ketjunumerointia ja "budjetoituja paikkoja", kunhan listasin pelaajia, jotka olisi mukava nähdä ensi kauden jengissä. Puolustusta on pakko alkaa vähän uusia nuoremmasta päästä ja Karjalainen on käsittääkseni niitä potentiaalisimpia? En ole kyllä tällä kaudella muutoin seurannut kuin edustusjoukkueen pelejä. Voi hyvin olla, että Hintzin eteen hommataan Ramun tilalle kokeneempi sentteri, mutta itse odotan Roopelta ensi kaudella todellista esiinmarssia ykköskategoriaan. Samoin Leinon kehityksen uskon jatkuvan. Zabon tilalle hankkisin itse tosiaan jonkun kokeneen, huipputason laitahyökkääjän.

Mutta tämä on toki sitteb myöhemmän ajan asioita, nyt keskitytään finaaleihin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Lähtökohtaisesti ei voi olla niin, että Hinz saa automaattisesti paikan ykkösketjun keskellä. Kuitenkin kyseessä vasta alle 20-vuotias sälli, vaikkakin erittäin lahjakas sellainen. Ne pelaa eniten, joilla kulkee parhaiten, joten mikään ei estä Roopea valtaamasta kauden aikana ykkössenan tonttia loistavilla otteillaan, mutta kyllä mä näkisin niin, että Ramu pitää korvata "Ramun stuntilla". Otteet kaukalossa määrittää sitten keskinäisen nokkimisjärjestyksen.
 

Puta Madre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NYJ
Voisiko se olla? Joonas Järvinen tämän päivän hesarissa sanoo :

Vähän yllättävää, ettei häntä koskaan varattu NHL:ään. Hän kävi pelaamassa kaksi kautta Nashvillen farmissa Milwaukeessa, mutta NHL-ovi pysyi kiinni.

”En vaan saanut näyttöpaikkaa, vaikka pelasin mielestäni hyvää kiekkoa toisen kauden.”

NHL-haaveet eivät ole täysin haudattuja, vaikka ei Järvinen niistä päiväunia näe.

”Jos joskus tulee sopiva paikka, on aina mahdollista, että voin lähteä.”

Venäjä-vetoinen KHL on Järviselle tullut tutuksi Sotšissa. Jokereilla on Järvisen KHL-oikeudet vielä pari vuotta.

Vielä ei ole sen aika”, Järvinen sanoo KHL:stä. ”Kaikki hyvät liigat kiinnostavat.”

Paljon tarkemmalla silmällä hän katsoo Pohjois-Amerikkaan kuin itään.

Pitäisin mielelläni JJ:n täällä antamassa ne näytöt länteen, luulin toki että sopimus oli jo itään?
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aika yllättävää jos ei ole tosiaan KHL:ään lähdössä, olisiko sitten sopimusta AHL:ään vireillä. Tämä on kaukaista varmaan, mutta olisi aivan loistavaa jos Järä meillä jatkaisi. Tuon tason peruspakkeja on erittäin vaikea löytää, pidän Järää pelillisen varmuuden vuoksi jopa meidän omaa poikaa Melartia parempana pakkina.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Mitenköhän muuten homma menee ensi kaudella Markus Niemeläisen kanssa. Hänellähän olisi ensi kaudella vielä sopimusta HIFK:n kanssa, mahtaakohan hänen varalleen olla kummoisempia suunnitelmia. Kova lupaus on kyseessä on todennäköisesti varataan ensi kesän draftissa kolmen ensimmäisen kierroksen aikana, jääkö vielä Pohjois-Amerikkaan pelaamaan vai tuleeko takaisin Suomeen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös