HIFK kaudella 2005-2006

  • 975 682
  • 4 189
Tila
Viestiketju on suljettu.

mtmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Keltainen #27. Kajaanin Hokki.
JHag kirjoitti:
Itse asiassa paluumuuttaja-asiassa ollaan jo niinkin pitkällä, että eräs viime kauden pakeistamme palaa meille ainakin muutamaksi kuukaudeksi. Veropolitiikka mahdollistaa sen, että saamme näin ainakin lisäaikaa katsellessamme Pohjois-Amerikasta toista nimeä kevättä ajatellen. Nimiä en paljasta tästä kala nro 2:sta, mutta sen verran vinkkejä, että Wanda se ei ole ainakaan ja NHL.ssä pelatessaan hän oli tilastojen mukaan eräs eniten taklaavista pakeista. Asia, joka jäi Aran alaisuudessa vähemmälle huomiolle. Muuten hänet tunnetaan liki virheettömästä pelistään ja viime kaudella hän joutui siirtymään uusien kuvioiden tieltä valitettavasti Ruotsiin. Welcome back.

Ja kala nro1 ei aiheuttane "me on voitettu tää kausi" -tyyppisiä kiljahduksia, voin vakuuttaa. Hänen tilastonsa ovat erittäin pim-voittoisia varsinkin ahl:stä. Lisäelementtinä mainittakoon, että ei-niin-erinomainen luistelutaito on ollut esteenä varsinaiselle nhl-uralle. Kovuus on kyllä riittänyt. Loistavaa, pelkkiä hyviä ominaisuuksia siis !


Eli Benysek ja joku Heleniusta surkeampi AHL-jyrä?=) Sami sentään sai luotua NHL-uran vaikkei luistimilla mikään Reijo Ruotsalainen ole. Benysek on kyllä hyvä lisä, kaveria ei ois ikinä pitänyt edes "ulkoistaa" pullamössöstarbojen tieltä.
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Eli viime kauden pakkeja, NHL:ssäkin pelannut pelaaja ja nyt tulossa takaisin?

Onko viikonlopun jäljiltä kupolini tyhjä, vai miksi minulla ei leikkaa lainkaan?

Kaikki tulevat hankinnat tulevat olemaan kovaa luokkaa, sen voin taata. Sheddenille ei kelpaa muu kuin todellinen pelimies, ja siitä syystä tässä koko hommassa on kestänyt näinkin kauan.

Pian ratkeaa..
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
..ja jos pelaaja on Benysek, niin miten ihmeessä Pentti on kyykyttänyt todella kovat vääntäjät, eli Leksandin pelimiehet Masken Carlssonin ja Jonas Bergqvistin?

Leksandin rosterissa oli by the way 3 entistä HIFK-pakkia vielä muutama viikko sitten, eli Zidlicky, Hucko ja Benysek.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Renegade kirjoitti:
..ja jos pelaaja on Benysek, niin miten ihmeessä Pentti on kyykyttänyt todella kovat vääntäjät, eli Leksandin pelimiehet Masken Carlssonin ja Jonas Bergqvistin?

Luulen, että Carlsson ja Berqvist eivät ole edes kuuluneet suunnitelmiin, katseet ovat Pohjois-Amerikassa. Benysek on stunttaaja, josta tiedetään mitä saadaan = tämän kauden teema HIFKin hankinnoissa.
 

mtmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Keltainen #27. Kajaanin Hokki.
Renegade kirjoitti:
..ja jos pelaaja on Benysek, niin miten ihmeessä Pentti on kyykyttänyt todella kovat vääntäjät, eli Leksandin pelimiehet Masken Carlssonin ja Jonas Bergqvistin?

400 000e bruttona + Nirvanan sinkku All apologies :)
 

Carlos

Jäsen
JHag kirjoitti:
Luulen, että Carlsson ja Berqvist eivät ole edes kuuluneet suunnitelmiin, katseet ovat Pohjois-Amerikassa. Benysek on stunttaaja, josta tiedetään mitä saadaan = tämän kauden teema HIFKin hankinnoissa.

Tarkoittaako tämä sitä että myös Juha "valmentaja tietää mitä saa" Lind liittyy Hifk:n vahvuuteen? Eli Hifkin teema on tällä kaudella jo maajoukkueestakin tuttu, "pelaajissa ei ole oikein mitään hyvää, mutta se tiedetään jo etukäteen, joten valmennus on hyvillä mielin"?

Ja onko siis Beny-tsekki meillä koko kauden vai vain syyskauden? Anteeksi huono sisälukutaitoni.
 

kamraterna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
tiki10 kirjoitti:
...pitäisi olla infoa HIFK:n kotisivuilla. Kuvaus: Talonkokoinen pakki...

Mitä mitä, kuka kuka?? Norton?

Kiekollisesta pelistä en tiedä (eikä niin väliäkään), mutta ei siellä IFK:n maalilla ainakaan kovin mukavaa tule olemaan jos kehissä on tämä "talonkokoinen", Karalahti, Benysek, Lostedt, Saarinen etc.. tämähän rupeaa puheiden mukaan näyttämään jo Sheddenin näköiseltä ryhmitykseltä :) Me Like, mutta ei nyt vielä nuolaista kuitenkaan.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Kantor ei ole lähelläkään käsitettä Talon kokoinen pelaaja ja kalaykkönen ei ole muutenkaan paluumuuttajamiehiä. Iso, osaa hommansa, sopii kuvioon. Ja on siis huono hankinta ainakin muutaman oman mielestä, koska koska koska...koska ei se oo niinkuin ennen.
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
tiki10 kirjoitti:
Ei Norton. Ihmettelen...tietoni mukaan HIFK:n nettisivuille pitäisi tieto tulla jo...

Oman tietoni mukaan ei pitäsi vielä, mutta saas nähdä mitä pojat meinaavat. Uskaltaako tässä safkikselle ollenkaan lähteä, kun jos tulee jännäkakka kesken ruoan.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
JHag kirjoitti:
Kantor ei ole lähelläkään käsitettä Talon kokoinen pelaaja ja kalaykkönen ei ole muutenkaan paluumuuttajamiehiä. Iso, osaa hommansa, sopii kuvioon. Ja on siis huono hankinta ainakin muutaman oman mielestä, koska koska koska...koska ei se oo niinkuin ennen.
Onko kala nro. 1 pakki?
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Rebel kirjoitti:
Oman tietoni mukaan ei pitäsi vielä, mutta saas nähdä mitä pojat meinaavat. Uskaltaako tässä safkikselle ollenkaan lähteä, kun jos tulee jännäkakka kesken ruoan.

Sitten mua on kusetettu. Näin sanottiin tänään aamulla. Jos ei infoa tule tänään, niin sitten palautan kolme kausaria jotka ostin...(varmaan)...
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
tiki10 kirjoitti:
Sitten mua on kusetettu. Näin sanottiin tänään aamulla. Jos ei infoa tule tänään, niin sitten palautan kolme kausaria jotka ostin...(varmaan)...

Ei sua kusetettu ole. Benysek ja "kivitalo" ilmaantunevat sivuille vielä tämän päivän kuluessa.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Isaksson kirjoitti:
Ei sua kusetettu ole. Benysek ja "kivitalo" ilmaantunevat sivuille vielä tämän päivän kuluessa.

Big I on siirtänyt tiedotteen jo tälle päivälle, hienoa ! Itse uskoin, että Beny tänään ja kivitalo vasta huomenna. Muistetaan kuitenkin, että molemmat ovat vääriä hankintoja.

EDIT: Joku kysyi onko kala1 pakki? Siis kyllä on:

JHag kirjoitti:
Ensimmäinen kala on todellakin haavissa ja laiturilla hyvissä ajoin jo ollut El Uuge le Diablo on jo kertonutkin, että kyseessä on isokokoinen, jopa Q:n normaaliin mittaskaalaan mahtuva kala. Hän ui pakistoon.
 

Meedio

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Atletico Madrid
No niin, "vahvistuksia". Kertokaapa viisaat miehet lisää tästä tsekistä.
Oikein pistenikkariko, kiekollinen pakki vai katujyrä.
Eikös omasta takaa olisi ollut heittää samanlaista jätkää kehiin? Oliko ale-lappu kaulassa?
No annan miehen näyttää taitonsa ja sitten ihmetellään.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Schnabel on 195/108 ja keräsi AHL:ssä yli 600 min n. 250 pelissä. Hän ei ole mikään pehmeästi yv-peliä pyörittävä kädellinen puolustaja. Benysek voi paljastua hyväksi taklaajaksi nyt kun valmentajana on Shedden.

Schnabel ja Benysek ovat hyviä hankintoja, puolustus oli kieltämättä hieman ohuesti miehitetty, varsinkin kun ainakin Laakso on pakeista jonkun aikaa sairaslistalla.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Schnabel ja Benysek varsin mukavat vahvistukset, mutta milloin Sir.Pena hankkii meille sen 1. Sentterin ja Laittahyökkääjän.
 

WolverineVK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK (since 1973) & Red Wings
**********************
(www.hifk.fi)
Benysek myös ringissä


Lisäksi HIFK:n harjoitusvahvuuteen on liittynyt joukkueessa 2003-05 pelannut puolustaja Ladislav Benysek. Hänellä on sopimus Leksandin kanssa, mutta sääntöpykälän vuoksi hän voi edustaa Leksandia vasta 20. lokakuuta. Siihen asti HIFK:lla on mahdollisuus peluuttaa Benysekiä sekä harjoitus- ja liigaotteluissa.


***********************

eikö tarkoita että Beny on HIFK:ssa lkakuuhun saakka ja sitten menee Ruotsiin !! ??
 

ville71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hienoa,että "Snapsi" ja Benysek saatiin rosteriin,mutta ainakin itselläni suurin odotus ja jännitys kohdistuu näihin tuleviin 1 ketjun hyökkääjiin(sentteri,laituri)..Penan mukaan tulossa on 2-3 hyökkääjää,jos tulee 3,niin saa 2 ketjukin mukavasti lisävahvistusta.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Onko jollain tietoa Ihmiskuulan tilanteesta, että antaako Pena ymmärtää vai ymmärtääkö antaa sopimuksen?
 

JoeyKocur#26

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Hki Punx
Frankie kirjoitti:
Onko jollain tietoa Ihmiskuulan tilanteesta, että antaako Pena ymmärtää vai ymmärtääkö antaa sopimuksen?
Saamieni tietojen mukaan Pate nähdään ainakin Oulussa. Toivottavasti tälle pienelle silkkikätiselle pelaajalle löytyy peliaikaa jatkossakin.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Kevyt käteenveto ja Q:lle tippi

Sorry, en voi vastustaa, selkeä onanoinnin paikka. Näin keskustelin Mervi Nykänen nimisen pullanaaman kanssa 6.8:

Maick Sierra:
Loppujen lopuks taas sulle nauraa kaikki, hyväksy vaan. Ellei tällä kertaa sattumalta 1/1000 osumasta osu kohdalleen? No ei kyllä vitussa osu.

Minä:
No worries, saamme pelimiehiä ja tsekkaa nyt Mervi meneekö kohdalleen; ensin 1-2 ulkomaista, joukossa Asshole-diplomin saaja, sitten loput ennen kauden alkua. Jos tietäisin kaikkien nimet, en sanoisi niitä silti.


Sillä lailla. Lue seiskaa vaan edelleen.

En olisi alunperinkään vastannut tai nostanut jälkikäteen esiin, jos vinkuja ei olisi kolmatta viestiään rustannut piipittäjä.

Mutta Q:

Unohda jo Kaikkonen, ryhdy ottamaan selvää Timo "Pumba" "Juti" "Villi" Seppäsestä. Hän luistelee, tai siis liikkuu jäällä, liigajoukkueen mukana.
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Miten olisi Tero Paappanen try-outille!? Ei varmaan maksa maltaita tämä köyhän miehen Eskelinen... Vauhtia on, osaa käsitellä kiekkoa ja ei oo kuitenkaan mikään pygmi. Toisaalta, kyllähän rosterissa noita Kurvisia ym. on jo ihan omastakin takaa...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös