HIFK Juniorit 2011/2012

  • 101 665
  • 199

velipunainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onnittelut Kolleille mestaruudesta! Aika tyly suoritus, JYPiä ja Kalpaa 3-0 kuonoon ja Jokeritkin 3-1. Ehdin täällä Jyväskylässä paria matsia JYPiä vastaan seuraamaan. Ja näytti kyllä todella hyvälle, JYPillä (viimevuoden mestari) ei ollut noissa otteluissa mitään saumaa. Luistin liikkui todella hyvin, viisikko pysyi kasassa ja kiekot napsahtelivat lapaan ja maalinteko onnistui. Ja nyt tosiaan olisi hyvä saada näitä vauhdikkaita Kolleja parin seuraavan vuoden aikana edustukseen aiempaa enemmän. Osahan siellä onkin jo käynyt haistelemassa, mutta kunnon näyttöpaikkaa jatkossakin kun jengi muutenkin on nyt vaihtumassa.
 

Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuli osallistuttua junnujen mestaruusjuhliin ja laitetaanpa vähän rapoa.

Junnujengi taisi siirtyä suoraan Aleen matsin jälkeen, mutta valmennusporras aloitti Sports Academystä ja siirtyi Alen puolelle vasta pikkutunneilla. Siellä sitten olikin tunnelma katossa odotetusti, jengi tanssi pöydillä ja Kannu kiersi milloin missäkin. Itsekin pääsin sitä hypistelemään pariin otteeseen ja oli kyllä ko. pokaali aivan paskana, aivan kuten perinteeseen kuuluu. Nähdäkseni lähes koko joukkue oli paikalla Markus Granlundia lukuunottamatta (ymmärrettävistä syistä, kun pelaa kuitenkin tänään) ja sen verran tukevassa jurrissa että ei olisi kyllä pelihommat tänään luonnistuneet, vaikka täällä vähän junnuketjua toivottiinkin.

Itsekin tuli oltua sen verran kovassa huppelissa, että ihan kauheasti en yksityiskohtia muista, mutta junnujen ja valmennuksen & huollon kanssa tuli kyllä pitkin iltaa turistua. Nimiä en suureksi häpeäkseni oikein osannut yhdistää naamoihin, mutta ainakin valmennuksessa uskottiin vielä kovasti edustusjoukkueen nousuun ja Petu on kuulemma niin kova jätkä, että kyllä se tän sarjan vielä kääntää. Uskokoon ken tahtoo, mutta oli kyllä sydäntä lämmittävää se usko mitä kaikista paistoi edarin sarjan suhteen.

Kivelän Akin kanssa tuli juubailtua eniten, ja toisen kaverin ketä melko suurella todennäköisyydellä uskon Silfveriksi. Molemmat arvostivat todella suuresti sitä, miten hyvin porukkaa ratkaisevassa finaalissa oli ja kannustus kuulemma ratkaisi osaltaan pelin kuvan. Kivelä sanoi, että hänelle IFK on se yksi ja ainoa seura Suomessa, mutta liigarinkiin on niin vaikea päästä, että valitettavasti joutunee hakemaan vauhtia muualta mutta aikoo palata punaisiin vielä. Kaveri piti Matikaista upeana valmentajana, ja vahvisti myös sen palstatotuuden, että kun Ville Peltonen kuiskaakin kopissa niin joka ikinen jätkä valmentaja mukaan lukien pitää turpansa kiinni. Markus Granlundilla on kuulemma kovin laukaus A-junnuista, ja pystyy kuuleman mukaan vetämään mistä tahansa asennosta kovempaa ja tarkemmin kuin kukaan muu junnuringistä. Paikkaa edustuskokoonpanossa pidettiin ensi kaudelle satavarmana.

Lisäilen jotain jos tulee vielä mieleen. Tätä kautta kuitenkin välitän joukkueen kiitokset kannattajille, jengi arvosti finaalien kannatusta yli kaiken. Lisäkuriositeettina junnujengin huoltaja, hieno mies. Kävin kättelemässä ja onnittelemassa loppuillasta ja kaveri sopersi että "älä mua onnittele, mä oon hei vaan huoltaja" :D Hieno mies!

edit. ai niin, jengi oli kovasti peloissaan siitä, mitä Nybari sanoo kun näkee kannun nykyisessä kunnossaan. Kovasti ko. miestäkin arvostettiin. Nybondaksen suhteen kuului kuitenkin pientä kritiikkiä sen suhteen, että omille junnuille ei tarjota edustuksen puolella tarpeeksi hyviä sopimuksia vaan otetaan mielummin maakunnista vastaavia pelaajia isommalla rahalla. Tästä olen kyllä herra X:n kanssa täysin samaa mieltä. Nimeä en aio mainita.

Siirtohuhuista oltiin kovin vaitonaisia, mutta Pakarisen siirto IFK:hon ensi kaudeksi on 100% varma juttu. En ole varma onko sitä varmaksi muualta vielä todettu, mutta ainakin useamman junnun suusta kuultuna homma on selvä.
 
Viimeksi muokattu:

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Onko mitään materiaalia netissä nähtävillä eilisestä ratkaisupelistä? En ainakaan nopealla haulla löytänyt.
 

Red Label

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Miro Heiskanen
Kannusta jäljellä enää jalka, joka on säilössä Alen/Prahan toimistolla! Arvostan!
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko mitään materiaalia netissä nähtävillä eilisestä ratkaisupelistä? En ainakaan nopealla haulla löytänyt.

Kollien Youtube-kanavalla on jotain. Toivottavasti tulisi pätkiä itse pelistäkin, sillä luulisi koko pelin olevan tallessa, kun se kuvattiin videotaululle.

Tästä amatöörivideopätkästä (ei ole minun kuvaamani) paljastuu, että väitteet kannun ehjänä pysymisestä minuutin ajan ovat törkeää liiottelua... Taitaa kyllä olla vika kanisterissa, eikä käsittelijöissä tällä kertaa.
 

Binisteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Minnesota Wild, Real Madrid C.F., LA Lakers
Onnea Kollit! Jos joku palstaveli pystyy heittämään jonkinnäköisen scouting reportin tästä #32 häkkipää Janne Juutisesta niin sen ottaisin ilomielin vastaan. Minkä tyylinen pelaaja? tulevaisuuden näkymiä?


Aika kova jätkä vääntämään, ei tosin ollut niin paljoa ainakaan perjantaina ja sunnuntaina esillä, mutta osasi aiheuttaa härdelliä ja teki paljon duunia. Tulevaisuudesta vaikea sanoa, mutta nuori on ja varmasti hieman parempi kuva parin kauden päästä.
 

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
Hienoa junnut! (Linkki Leijonat.fi sivustolle.)

Kai meillä nykyään jotain tehdään oikein. ; )
 

TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Kysytäänpä kun on jo hetken vaivannut. Kuka kolleista yritti ilmaveiviä neljännessä finaalissa?
 

Jude

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Roosters U15
Kysytäänpä kun on jo hetken vaivannut. Kuka kolleista yritti ilmaveiviä neljännessä finaalissa?

En ole ihan täysin varma, mutta mielestäni se oli Eetu Karvinen.
 

King Harvest

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers, Seahawks, Die Mannschaft
Pidämme siis 66,67 % varmana, että kyseessä oli Huovila.

Täältä vielä yksi ääni Huovilalle. Istuin maalin takana päädyssä ja näin 100% varmuudella, että kyseessä oli todellakin Niklas Huovila.
 
Huovila oli ilmaveivin suorittaja ja tarkasti tilanteen nähneet väittävät kiekon myös käyneen maalissa. Videotarkistus olisi ollut mahdollinen mutta kun kukaan Hifk:n pelaajista sitä ei vaatinut, niin peliä jatkettiin normaalisti.
 

King Harvest

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers, Seahawks, Die Mannschaft
Huovila oli ilmaveivin suorittaja ja tarkasti tilanteen nähneet väittävät kiekon myös käyneen maalissa. Videotarkistus olisi ollut mahdollinen mutta kun kukaan Hifk:n pelaajista sitä ei vaatinut, niin peliä jatkettiin normaalisti.

Katsoin tilanteen tarkasti ja mielestäni osui Tuohimaan varusteisiin ja kimposi niistä vasempaan tolppaan. Eli ei maalia. En tiedä huomasivatko muut, mutta Kollit kilautteli tolppia todella monta kertaa pelin aikana. Laskin ainakin seitsemän tolppavetoa. Osittain tämän takia peli pysyi niin tiukkana kuin pysyi.
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Olisihan tämän voinut tuonne Nybondaksenkin ketjuun laittaa, mutta samapa tuo. Viime kauden yksi kovimmista hankinnoista eli Torniaisen Kallen IFK-ura ei sitten jatkunutkaan kovin hyvin. Tällä hetkellä mies/poika/superlupaus pelaa Ruotsissa ja hakee AIK:n organisaatiosta pelipaikkaa ja tämä kuvio on kokonaisuudessan äärimmäisen erikoinen. DIF myöskin tottakai aika varteenotettava, etenkin kun sarjataso tippui pykälän verran ja nuoria pelaajia tulee esiintymään heidän rosterissaan.

Mielellään kuulen lisää jos tietoa löytyy, eli mikä oli Torniaisen ja IFK:n koko kuvio ja sen epäonnistumisen syy. Loukkaantuminen ei selitä kaikkea.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Onko kellään tietoa Torniaisen tilanteesta. Kaveri on ollut Teräväisen kanssa ikäluokkansa lupaavin hyökkääjä, mutta tältä kaudelta ei pelejä alla, ei U18 kisoissa ja varauskin jää ilmeisestikin tulematta. Harmi juttu, viimekaudella kaveri kuitenkin pelasi jo U18 kisoissa ja olisi voinut päästä liigaankin kai kokeilemaan?

Edit: Niin, lue viestejä CK. Eli Renegade tuossa jo selvensikin tilannetta.
 

King Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, Bayern München ja Boston Celtics
Olisihan tämän voinut tuonne Nybondaksenkin ketjuun laittaa, mutta samapa tuo. Viime kauden yksi kovimmista hankinnoista eli Torniaisen Kallen IFK-ura ei sitten jatkunutkaan kovin hyvin. Tällä hetkellä mies/poika/superlupaus pelaa Ruotsissa ja hakee AIK:n organisaatiosta pelipaikkaa ja tämä kuvio on kokonaisuudessan äärimmäisen erikoinen.

?? Olen hämilläni. Katsokaa A-junnujen kokoonpanoa: http://www.hifkjrs.com/jrs/jengit2012/2012_jengi.php?jengi=asm

Kukas onkaan rosterissa numerolla 8?
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siinä mielessä erittäin mielenkiintoista, että 2 viikkoa sitten Torniainen pelasi Tukholmassa junioriturnausta erään paikallisen joukkueen riveissä ja kertoi itse hakevansa pelipaikkaa AIK:sta tai DIF:sta.
Torniaisella on kuitenkin sopimus HIFK:n kanssa ensi kaudestakin, joten varsin luonnollista, että löytyy Kollien sivuilta. Eli sopimusta ei ole takuulla purettu, mutta ainahan tilanne voi muuttua.
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
Voisko olla niin, että Torniainen on ollut lainalla turneeseen, kun eikös Torniaiselta jäänyt pelejä loukkaantumisten takia? Josko tällä haluttiin antaa pelejä ja mahdollisuus jatkaa pelejä vielä kauden jälkeen?
 
Suosikkijoukkue
B&B&B&B
Jokereihin viime kaudeksi siirtynyt Saku Salminen on tehnyt jokereiden kanssa sopimuksen tulevasta kaudesta, mitä tekee Sakun isoveli Sami joka siirtyi myös jokereihin viime kesänä?

Jotenkin olen aina fanittanut näitä veljeksiä ja ovat esiintyneet edukseen junnujen peleissä mitä olen nähnyt, kokoa ja taitoa riittää molemmilla. Mielelläni olisin nähnyt heidän pelaavan taas IFK:n paidassa..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös