Mainos

HIFK - HPK; To 13.4.2006; klo 18:30

  • 54 956
  • 358

#12

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ossi kirjoitti:
Huomenna etsitään ritaripaidoista tämän päivän vänrikki Koskelaa (kai muistin oikein, olen lukenut Tuntemattoman vain kerran).

Jos kirjallisuusviitteiisin ryhdytään turvautumaan, niin lähellä totuutta voisi olla saman kirjan loppupuolen tokaisu "HIFK voitti, mutta hyvänä kakkosena tuli maaliin pieni sisukas HPK" ?

rawhead kirjoitti:
Toivottavasti Levonen tuomitsee myös tämän pelin. Hämeenlinnassa nappisuoritus Levoselta, ainoa miinus tapaus Nielikäinen-Porthen.

Olen samaa mieltä. Ja myös sen osalta, että ottelusarja on ollut hieno niin kiekollisesti kuin myös viihteellisesti. Tuskin maltan odottaa huomista. Ja hallilla saattaa pari kaljaa lurahtaa koneeseen ihan vaan jännityksen tasaamiseksi. Tosin veikkauksen asiantuntijat antavat HIFK:lle ihan yhtä suuren kotiedun kuin edellisessä pelissä. Varmasta kotivoitosta puuttuu enää P.Sihvosen "varma kakkonen" UL:ssä.

Minut muuten tunnistaa mahdollisen voiton jälkeen sitten siitä, että poltan näitä HIFK-sikareja ketjussa ainakin ensimmäisen finaaliottelun alkuun asti. Ensimmäinen meni kun narrit eivät päässeet edes sääläreihin, toinen Saipan kesäloman alusta ja varastossa on vielä melkoinen vuori.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Äkkiäpä sitä toipui Kärppien välierätappiosta. Aamulla työkännykkään piippasi ja pärähteli viesti "Golden Cap, mansikka six-pack", kun Krrrpät ei selvinnyt finaaliin. Tulooko huomenna lisää maksettavaa, katellaan.

Turhautuminen, totuuden kieltäminen, hälläväliä-asenne, näillä olen käsitellyt psyykettäni viimeisen vuorokauden aikana. Olen huomenna lähdössä sitten toiseen ratkaisupeliin, peliin josta puhutaan ainakin täällä kohtalaisen pitkään. Tänään otimme minustakin kuvia urani huipulla, fyysisesti ainakin melkein, kattorojektin kimppuun katsos, näytin niin komealta auringonpais(t)eessa notta piti lähettää "kavereille" ympäri maailmaa miltä napani ympärillä näyttää, kuinka pirteältä kaupunki näyttää kun sitä katselee kerrostalon katolta punainen, tipu~tettuani sen ensin kadulle notta se hajosi hiukan, spraypurkki kädessäni. Merkkailin kattokaas mitä meni pois mutta maalin väri ei vaikuta mitenkään siihen mitä ajattelisin poliittisesti, eikä varsinkaan minkä joukkueen puolesta sitä taputtaa maltillisesti, mahdollisesti pikku maltaissa, huomenna Nordensköldinskjöldendenin betonimörskäleen suojissa. Vai suojaavatko nuo jumalaiset palkit minua jos hurja kissalauma hyppää porukalla kimppuuni? En tykkää punaisista kissoista ainakaan tällä hetkellä, niin kuin ne kissat jotka kiusaavat porukoitani Poho Josessa kuseksivat nurkkiin. Se haisee. Onko samanlaista nähtävissä täällä? On.

Hämptonista kestää pari tuntia päästä hallille, ensimmäinen tunti Tsadiin, viimeiset seitsemän kilsaa vievät toisen mokoman, tämä on tieteellisesti todistettu fuck-ta, kysykää enemmän ajelleilta (en nyt tarkoita partureita eikä brazilian waxia).

En minä millään pahalla vaan soijajauheen täyttämällä mahalla. Äläkää ajako kyynärpää edellä äläkääkä turhaan uhotko vihellyksen jälkeen huomenna, pidetään se fyysisyys puhtaina taklauksina, viedään kiekkoa ja miestä eikä mailaa sinne haruksiin, anus on arka asia, samoin kassit, ratkaistaan tämä pelaamalla.

Toivon kyynärpäästäni että huomenna tapahtuu jotain historiallista, Kerho välttää pronssiottelun ensimmäistä kertaa satoihin vuosiin ja minä joudun maksumieheksi, mutta äijä kun olen kannan vastuuni ja maksan pois.

JERE ON OK~!
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
HPK:n sivuilla otteluennakossa kerrotaan Levosen viheltävän huomisessa pelissä. Tämä olkoon molemmille joukkueille hyvä asia.
 

Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Lipunmyyntiä ja muuta

Golden AWe kirjoitti:
JERE ON OK~!

Jep, saatiko sitä enää paremmin sanoa.Tällä hetkellä hidas ja kankea eikä kuntokaan ole loukkaantumisten jäljiltä maailman huippuluokkaa mutta se rauhallisuus kiekon kanssa...Raipekin melkein kalpenee. Edes ripaus tuota malttia, kiekkovarmuutta ja itsevarmuutta muille, niin hyvä tulee.

Liput myytiin muuten tänään loppuun maailmaennätysajassa jos on Lippupalvelun mammaa uskominen. Kun kävin omani (siis flabat) noutamassa, niin täti-ihminen avautui seuraavasti: "Avasin koneeni klo 9.03 ja kaikki näytti jo loppuunmyytyä!Ifk varasi itselleen paljon lippuja välttääkseen mustanpörssintrokareitten hyökkäykset ja loput liput meni 3:ssa minuutissa".

Ei huono. Tutise Pori. Stadissa on lätkäbuumi (vittu mikä ilmaisu).

Kuinka moni palstalaisista jäi ilman lippua? Paljonko muuten tulee huomenna myyntiin vai tuleeko lainkaan? Mitä IFK tekee omilla "sadoilla" lipuillaan?

Ja lopuksi: Jos huomenna ei lähde ääntä, niin jääkää himaan töllön ääreen saatana. Huudetaan niille paskat housuun.

Keep your head up Son!!!

Julli
 

Alkemisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nyt on sitten edessä kolmas ja viimeinen mahdollisuus hakea se vierasvoitto. Ensimmäinen yritys oli huono, toinen lupauksia herättävä ja kolmas...jää nähtäväksi. Kaikki mahdollisuudet voiton ottamiseen ovat olemassa, mutta erot ovat kuitenkin niin pieniä, että toisinkin voi käydä. Maksimaalinen onnen tai vitutuksen tunne odottelee tuloaan.

Menestysreseptiin on vaikea keksiä mitään uutta ja mullistavaa. Kerhon on jatkettava eiliseen tapaan hyvää liikettä ja siten saada painetta vastustajan puolustusalueelle, käytettävä omat maalipaikat hyväksi ja onnistuttava kestämään väistämättä eteen tulevat HIFKin painostusjaksot.

Kävi miten kävi, niin hienosti joukkue on taistellut. Parilla viime kaudella välierissä on jääty lähtökuoppiin eikä ole pystytty loppujen lopuksi todella haastamaan vastustajaa. Nyt tilanne on ollut aivan toinen ja Kerho on ollut ensimmäistä peliä lukuunottamatta hallitseva osapuoli suurimman osan peliajasta. Ainakin näitten värilasien takaa katsoen Kerho ansaitsisi finaalipaikan pelillisesti ennemmin kuin HIFK.
 

JJ IFK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Sunderland
Julli kirjoitti:
Kuinka moni palstalaisista jäi ilman lippua? Paljonko muuten tulee huomenna myyntiin vai tuleeko lainkaan? Mitä IFK tekee omilla "sadoilla" lipuillaan?

Itse ainakin noudin oman lippuni Lippupalvelusta n. klo 9.45., silloin sanoivat, että viime hetkellä ehdin, sillä vain yksittäisiä lippuja oli silloin enään jäljellä, en tiedä mistä tuon 3 minuuttia olet kuullut?
 

Tähtirinnat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Nj Devils
JJ IFK kirjoitti:
Itse ainakin noudin oman lippuni Lippupalvelusta n. klo 9.45., silloin sanoivat, että viime hetkellä ehdin, sillä vain yksittäisiä lippuja oli silloin enään jäljellä, en tiedä mistä tuon 3 minuuttia olet kuullut?

Itse tilasin E-lipun sähköpostiini lippupalvelun nettisivuilta 5min sitten, ja nytkin näyttää olevan vielä tilaa. Lippuja näköjään vapautuu aina silloin tällöin, kannattaa käydä aina välillä vilkuilemassa.
 

JJ IFK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Sunderland
Tähtirinnat kirjoitti:
Itse tilasin E-lipun sähköpostiini lippupalvelun nettisivuilta 5min sitten, ja nytkin näyttää olevan vielä tilaa. Lippuja näköjään vapautuu aina silloin tällöin, kannattaa käydä aina välillä vilkuilemassa.

Aivan, tässä lisää aiheesta: http://www.hifk.fi/news/files/48.html

Halukkaille riittänee vielä siis jopa satoja lippuja, kun lunastamattomat varaukset vapautuvat vähitellen.
 

MISTER X

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja ARSENAL
Ihan entisin eväin pelkän kotiedun turvin voittoa ei huomenna tule. Ykköseen Jannet ja Tony. Parsons karmeiden harhasyöttöjen jälkeen kakkosesta pois aloitusspesialistiksi. White kakkosylivoimaan, jossa hitaudesta ei ole niin paljoa haittaa kun pelin pyörittäminen Harkinsin tavoin ainakin runkosarjassa onnistui kohtuullisesti. Kotipeli tuo vaihtoedun, jolloin HPK:n ketjuja voi hieman valita. Laakso kehiin, jotta saadaan tuoreita jalkoja ja hieman leveyttä puolustukseen. Pate voisi noutaa Pasin heti pelin alussa, mutta aloittajalle annettavaa kakkosta ei ole varaa ottaa. Avausmaali on kultaakin kalliimpi, joten tällä kertaa IFK voisi panostaa ottelun alkuun. Joukkueen lisäksi yleisön on laitettava peliin kaikkensa. Veitsi kurkulla hämeenlinnalaiset kannustivat tiistaina ihan eri tavoin kuin perjantaina. Eli torstaina ääntä. Se siivitti myös Ässät finaaliin.
 
Viimeksi muokattu:

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jaahas vikako peli ? EI!!

Pitää poikkeukselliseti laittaa 10 kommenttia näin ennen ottelua:

1. Kotietu näitten joukkueitten välillä on pitänyt tähän asti.
2. HPK:lla parempi liike, mutta nyt pelataan pienemmässä kaukalossa.
3. Fyysinen peli nousee arvoonsa pienessä kaukalossa.
4. HPK:lla on parempi kokonaispeli, mutta on henkisesti haavoittuvampi.
5. Huomenna on hallissa tunnelmaa!!!! = Kuudes pelaaja!
6. Molemmat HPK.n maalivahdit ovat klenkkoja!
7. Japa tietää alitajunnassa, että vihelsi väärän femman HIFK:lle eilen.
8. Eka maali ratkaisee paljon vain jos se tulee 30 minuutin jälkeen.
9. Todella tiukka ja vähämaalinen ottelu.
10. HIFK pysyy todennäköisesti poissa boksista, joka tekee pelin varovaiseksi.


Tämä on tähän asti ollut hieno sarja, ja meni viiteen otteluun kuten moni meistä uumoili. Edessä on taivas tai Via Dolorosa eli kärsimysten pitkäperjantai (matka Ouluun), jossa kuitenkin voi "voittaa" pronssia.

Kummankaan joukkueen valmentajalla, ei ole vaikeuksia motivoida rosterinsa. Suurin ongelma on varmasti saada kaverit pysymään jääkylmänä. Hermokontrolli on kova sana tässä ottelussa.

Mikäli B2 ja E9 pystyy ohjaamaan kannustuksen ja ylläpitämään hyvän mekkalan koko ottelun läpi, myös vaikeina hetkinä, on kotijoukkue vahvoilla, koska silloin koko halli tulee mukaan raivoisaan kannustukseen.

Koko ottelusarja on ollut kova, ja epäoikeudenmukaisuuksia on sadellut kohtuullisen tasaisesti molemmille joukkueille. Joten se joka huomenna voittaa, mennee oikeutetusti loppuotteluun. Toivotaan, että voitto on kiistaton ja, että Japa tuomitsee parhaimman pelinsä, koskaan, missään, milloinkaan.

Varmaa on, että peli pelataan loppuun asti kovalla sykkeellä. Mikäli ottelu on ratkaistavissa varsinaisella peliajalla voi luvata johtavalle joukkueelle ja sen faneille tuskan hetket viimeisten minuuttien aikana. Ja jos ottelu menee ylityöksi kaatuu tuska tasaisesti molemmille osapuolille.

Ottelu menee HIFK:lle uskomattomien vaiheiden jälkeen 3-2. (0-0),(1-1),(2-1).

Tätä kolmatta erää kukaan meistä ei helpolla unohda...:o)

Unelmafinaalia odotellessa...:o), Vapise Ässät ...:o)
 

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Vuokralainen kirjoitti:
HPK:n sivuilla otteluennakossa kerrotaan Levosen viheltävän huomisessa pelissä. Tämä olkoon molemmille joukkueille hyvä asia.

Kyllä Levonen on ollut selvästi paras tuomari playoffeissa. Kaikesta näkee, että hän on itse pelannut lajia huipulla, mainittakoon vaikka Laineen ja Sailion kakkoset tilanteessa, jossa joku muu olisi antanut ottelurangaistukset. Levonen tietää, mikä on pelin henki ja viheltää sen mukaan.

Mites muuten kerhon miehet ovat mieltä, jos Rämö pystytään raapimaan kokoon, niin kumpi byyriin ? Nollapelin viimeksi pelannut, mutta stadissa haparoinut Wiikman vai ehkä kokonaisuudessaan varmempia otteita esittänyt Rämö ? Itse en nimittäin kauheasti hämmästyisi, vaikka Rämö olisikin huomenna pukeissa.

Niinkuin tässä on jo todettu, huomenna on vaihtoehdot uskomattomasta juhlasta armottomaan vitutukseen. Ei ole välivaiheita. Tiedän, että huomenna tulee kiehumaan monella tässä ketjussa, tällä palstalla ja hallilla yli, mutta mitä sitten ? Se on osa peliä, suuret tunteet nimittäin.

On se vaan hienoa, että joku asia ja laji maailmassa herättää itselleni niin suuria tunteita kuin mitä kotoinen SM-liiga. Ei tässä kaivata niitä iänikuisia "erikoistilannepelaaminen, maalivahtipeli ja hermokontrolli ratkaisevat" - juttuja, ne on nopeesti puhuttu. Antaa palaa vaan kaverit.
 

McJugi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
kaizu kirjoitti:
Mites muuten kerhon miehet ovat mieltä, jos Rämö pystytään raapimaan kokoon, niin kumpi byyriin ? Nollapelin viimeksi pelannut, mutta stadissa haparoinut Wiikman vai ehkä kokonaisuudessaan varmempia otteita esittänyt Rämö ? Itse en nimittäin kauheasti hämmästyisi, vaikka Rämö olisikin huomenna pukeissa.

Niinkuin tässä on jo todettu, huomenna on vaihtoehdot uskomattomasta juhlasta armottomaan vitutukseen.

Wiikman oli hukassa viimepelissäkin, pomputti eikä oikeastaan yhtää hyvää paikkaa hifk:lla missä wiikman olisi joutunut kunnolla torjumaan. Tämä tosin johtui kerhon loistavasta puolustuksesta joka tulee olemaan myrkkyä huomennakin, johon kotijoukkue hakkaa päätään, hermostuu, ja kerho valitettavasti tulee ja iskee ne tarvittavat maalit. yksi ylivoimalla, yhden tasakentällisin 2-1 tilanteesta. Tähän kun lisätään vielä joku hyvä oivallus jaloselta laittaa 4. ketjun juniori kalastamaan 5+20 minuuttia hifkille taas jostain äly "kuolemasta" niin..

hifk ei pysy perässä, eikä pääse kerhon keskialueen sumpusta mitenkään läpi ainakaan vaarallisiin paikkoihin, ja koska yv:kään ei toimi, on homma sillä valitettavasti taputeltu. tätä kaavaa on toistanut joka tappiollinen peli näissä sarjoissa. joukkueelle joka koko pleijarit pelaa yhtä huonosti eikä opi virheistään niin ei ansaitse muuta.

3-0 kerholle, matsin loppuun kunnon jengirähinä ja kohti oulua..
 
Viimeksi muokattu:

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
kaizu kirjoitti:
Mites muuten kerhon miehet ovat mieltä, jos Rämö pystytään raapimaan kokoon, niin kumpi byyriin ? Nollapelin viimeksi pelannut, mutta stadissa haparoinut Wiikman vai ehkä kokonaisuudessaan varmempia otteita esittänyt Rämö ? Itse en nimittäin kauheasti hämmästyisi, vaikka Rämö olisikin huomenna pukeissa.
Eikö Jalonen jotain vihjaillut, kun Kerhon veskaritilannetta toimittaja kehui, että "toinen (maalivahti) on loppukauden pois", tai jotain sinne päin? Toisaalta tuo voi olla hämäystä ja HIFK:n pakan sekoittamista. Olisikohan se Rämön polvi (tai nilkka, mikä lieneekään) mennyt niin pahasti? Ei siis pidä välttämättä yllättyä, jos Rämö siellä onkin maalilla. Nähtävästi Jalonen pelaa koko ajan omaa mediapeliään. Saa nähdä, kärsiikö Kerhon touhu moisesta. Itse ainakin tulen vetoamaan mediapeliin, jos tässä tappio tulee.
 

Pate 00

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsingfors
Kello 00:20 lippuja saatavilla Lippupalvelusta. Tilanne muuttuu kokoajan peruutusten myötä eli yrittäkää uudestaan vaikka ei heti riittäisikään paikkoja varattavaksi. Netti- tai puhelinvaraus ja liput käteen suoraan lähimmältä R-kioskilta.

Kotietu ja Salmelainen ratkaisee IFK:lle historiansa 11. finaalipaikan. Toivottavasti jatkoajalla niin saadaan kokea playoff-pelien kruunu - viimeinen peli äkkikuolemalla.
 

#12

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
McJugi kirjoitti:
Wiikman oli hukassa viimepelissäkin, pomputti eikä oikeastaan yhtää hyvää paikkaa hifk:lla missä wiikman olisi joutunut kunnolla torjumaan.

Höh. Ekassa erässä oli Weakmanilla kunnon gamesaver AV:lla kun otti poikittaissyötön jälkeisen vedon takatolpalta kiinni patjallaan. Siihen kun olisi tullut se HIFK:n ensimmäinen ekan erän voittomaali, niin oltaisiin jo suunnittelemassa Porin matkaa ensi viikolle. Totta on, että lopussa riitti pelkkä peruspeittäminen, minkä C-junnukin olisi osannut.

Ennakon mukaan kerholla on bussissa kiva kimppafiilis ja videolta katsotaan Mr.Beania, halitaan nami-nami-toisiaan ja puuhaillaan muita mukavia aina Kehä III:lle asti, mutta sitten valot häikäisevät: Nielikäisen solisluu notkahtaa, Rämön polvet huutavat hoosiannaa, Schneider tärähtää taas itsestään ja valmentajan kyynelkanavat kuolevat yliannostuksen uhreina - Ja kaikki huutavat: Mutta missä on JJ?!??

[OK, se oli retorinen kysymys. Vastaus: Oulussa. Ihan kohta]
 

kolome

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ratkaiseva semifinaaliottelu HIFK - HPK. Paikkana loppuunmyyty Helsingin Jäähalli, panoksena finaalipaikka. Ei jumalauta. Tänä yönä ei tule unta, se on varma. Lampaita tai tissipareja on turha yrittää laskea, siinä pääsisi äärettömiin lukemiin. Sen verran taikauskoinen ihminen olen, että joitain omia rituaaleja ja "ennen toimineita juttuja" toteutan kyllä huomenna. Samat vaatteet päälle mitkä olivat edellisissä Nordiksen HPK-peleissä, sixi bisseä ennen matsia sekä sama biisi repeatilla koko matkan hallille. Toivottavasti ratkaisu nähdään varsinaisen peliajan aikana. Jatkoaikaa ei pumppu kestä.

Paremman ei tarvitse päästä jatkoon, kunhan IFK on finaalissa.
 

Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicansin ja Bruinsin tv-mainokset.
Viidenteen otteluunhan se meni ja mikäs sen parempaa. Kova lataus molemmilla jengeillä ja on varmaa että pelistä tulee aivan törkeän hyvää viihdettä. Näillä joukkueilla mikään muu ei ole mahdollista.

Tiukassa oli liput, Kerhon faniclubin paikat menivät loppuun heti ja muutenkin on lippupalvelussa ollut aika hissua. Joku sattumapaikka sieltä kuitenkin irtosi ja pitää aamusella vielä yrittää upgreidata sitä hieman.

Levonen viheltää? Jos näin on en yhtään ihmettele ja luon kiitollisen silmäyksen molempien joukkueiden puolesta SM-liigan suuntaan. Favorin on ollut huono, Levonen hyvä.

Tuleeko tässä uni lainkaan?!
 

McJugi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Karalahti: HPK:ta ei voi päästää Poriin pillittämään

- On puhuttu paljon tämän meidän ja HPK:n välisen ottelusarjan kovuudesta ja muustakin. Fakta on vaan se, että ei Kerhoa voi päästää Poriin pillittämään, karski puolustaja arvioi.

- Kesällä ja syksylläkin meitä mollattiin. Ajateltiin sekä puhuttiin, että ei me voida tällaisella jengillä pärjätä.

- Noh, nyt ollaan tässä. Toisaalta kuka olisi uskonut kesällä, jos oltaisiin puhuttu, että huhtikuussa olemme ottelun päässä finaaleista, Karalahti aprikoi.

- Ollaan käyty Hämeenlinnassa pelaamassa kaksi paskaa peliä, Karalahti myöntää suoraa.

- HPK on ollut hyvä kotona, mutta täytyy muistaa, että me olemme hakeneet kotietua koko pitkän vuoden. Nyt se pitää käyttää hyväksi, Karalahti linjaa.

- Harmi, että ottelu on vasta torstaina. Oltaisiin voitu pelata jo keskiviikkona, Karalahti naureskeli.

- Olen asunut stadissa koko ikäni. Tämä on iso juttu minulle ja koko joukkueelle - oikea unelmatilanne, Karalahti roiskaisee välittämättä laskuissaan parista Pohjois-Amerikassa vietetystä vuodesta.

- Se ratkaisee, kumpi pelaa fiksummin. Ja se kumpi on henkisesti kovempi. Ei se kumpi on fyysisesti kovempi - ne ajat ovat ohi.

- Me otamme sen voiton, Karalahti mottosi.
 
Viimeksi muokattu:

Turisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Naisten lentopallomaajoukkue
2-2 voitot ja kotiedulla ei tänään varsinaista merkitystä. Odotettavissa huikeaa taistelua jokaisessa tilanteessa. Avausmaalin tekijä on vahvoilla, vastustajalle paskat housuun ja omille lisää itseluottamusta.

Veikkaus 2-4 kerholle.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
McJugi kirjoitti:
Karalahti:







- Olen asunut stadissa koko ikäni. Tämä on iso juttu minulle ja koko joukkueelle - oikea unelmatilanne, Karalahti roiskaisee välittämättä laskuissaan parista Pohjois-Amerikassa vietetystä vuodesta.

-
QUOTE]

En itsekkään mielelläni muistelisi Karalahtena niitä aikoja, kuka haluaisi muistella esimerkiksi Rauk,ta mikäli olisi tullut "maitojunalla" takaisin, stadi onkin monelle parempi paikka jollei muualla pärjää !

Tänään se sitten nähdään kuka pillittää ja kuka ei !

veini
 

Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Sv veinikretski kirjoitti:
Tänään se sitten nähdään kuka pillittää ja kuka ei !
Näinhän se on, mutta se tuntuu olevan ainakin selvä, että raumalaiset pillittävät joka tapauksessa HIFK:n ketjuissa täällä JA:ssa. Satoi tai paistoi, tuli voittoja tai tappioita. Pillitysten aihe vain hieman vaihtelee päivän mukaan sikailusta ja väärin pelaamisesta paskuuteen ja filmaamiseen.
 

Stigu

Jäsen
No niin, tänään sitten viimeinen ottelu. Ottelun vie IFK selvästi 8-1, mutta ilmassa on seuraavia kysymyksiä:

- uskaltaaako Jutta Jalonen tulla Helsinkiin ollenkaan?
- milloin hän ensimmäisen kerran avaa suunsa lehdistölle, ja kertoo kuinka vaarallisesti IFK pelaaa?
- mittauttaako Jutta IFK:n maalikehikon, arvellen sen olevan 20 cm kapeampi kuin HPK:n?. Vime Helsingin vierailulla hän selvästi jo mietti tätä vaihtoehtoa.
- lähteekö videot Muukkoselle ennen vai jälkeen ottelun? Vai kenties ottelun aikana?
- Onko juontajana videokoosteessa edelleen Timo T.A Mikkonen, vai joko Juhan Af Grann on palkattu?
- onko Wiikman päättänyt (ja harjoitellut), kumpi jalka häneltä menee, kun tilanne on 3-0?
- osaako Nivalan Cowgirl luistella pää yli 30 cm jäänpinnan yläpuolella?
- pystyvätkö HPK:n pelaajat kävelemään navakassa töölöläistuulessa ilman että kaatuvat?
- milloin kaatuu ensimmäinen HPK-pelaaja jäällä (itse veikkaan ajassa 17 sekuntia).
-kuinka monta HPK-pelaajan ihmeparantumista nähdään otelun akana (itse veikkaan 3)
- maistuuko tämän kauden pronssi jotenkin erilaiselta HPK:laisille?
 

OJ#12

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja kaikki jotka pelaavat Jokereita vastaan.
Nyt kun täällä on puolin ja toisin alettu saamaan vähän asiallisempaa kommenttia (vähemmän provoa) tähänkin ketjuun niin toivottavaa olisi että katkerat lomalaiset menisivät omiin ketjuihinsa avautumaan. (ai niin, mutta eihän niitä ole)

-Paras voittakoon, voittaja on finaalipaikkansa varmasti ansainnut.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Vaikka HIFK kaikessa lutuisuudessaan onkin ollut sparrannut Kerhoa ihan mukavasti, niin kyllä nyt on tullut lopullisesti aika päästää tuo sakki pronssisimmille metsästysmaille.

Lämmittelijän rooli ei ole koskaan helppo ja nyt sitten esim. Jere Karalahti on kaikessa tohinassaan mennyt julkisesti jopa väläyttelemään sellaista, että HIFK lähettäisi HPK:n sinne lappiin. Jokunen isku on tainnut Jerkunkin kupoliin osua kun moisia hourii. No, Jere nyt ei siihen junaan ehdi kuitenkaan, sillä se Pataässän tärkeä karsintakisa painaa pahasti päälle juuri pronssiottelun aikaan.

Siirrynkin nyt pitemmittä puhelmitta suoraan numeraalipuolen tekemisiin. Näkisin asiallisena toimenpiteenä sellaisen kirurgintarkan nollaseiskan. Tällä kertaa varmistelen tuota em. numerokombinaatiota nollaneljällä.

Tack och adjö.
 

poppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tässäpä sitä yrittää työn lomassa ajatella muuta kuin illan koitosta, jonne liput
on, tottakai.
Huikea on ollut tämä ottelusarja ja nyt sitten on väistämättä se tilanne, että
toinen puoli hyppii hulluna riemusta ja toinen puoli ei meinää v******ltaan
selvitä ollenkaan.
Ja sitten se vanha fraasi: "Täytyy kuitenkin nyt muistaa, että tämä on
vain peliä, kesä tulee ja aurinko paistaa ja sitten on taas se ensi kausi..."

Voittaa ottelun kumpi tahansa, toivon, että se on sitten tänään pelillisesti
parempi ja henkisesti kypsempi. Ja Levoselta toivon kaikkien aikojen parasta
pilli-iltaa.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös