Mainos

HIFK-HPK 14.1.2004

  • 15 275
  • 127

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ne kymmenen

1. Janne L. pani meikäläiselle luun kurkkuun. P....rkl! Nyt tuli pohdittavaa. Meillä on kakkosveskan alkio, ja Stats joutuu näyttään olevansa ykkönen. Herkullista. (Katsotaan nyt kuitenkin rauhassa tilanteen kehitymistä.......:-)
2.Loistava ykkönen.
3. Kivaa kun muutkin ketjut onnistuivat
4. Rönn ja linjurit olivat kyllä lähes koko ottelun aivan pihalla, onneksi se ei vaikuttanut mitenkään ottelun kulkuun.
5. Ara johti peliä hienosti
6. Saarisen persetaklaus ja Pärssisen maalia edeltävä työ olivat kohokohtia tänään.
7. Söde on kyllä ihmemies, taas pelasi hienon ottelun
8. Kibe maali WAUDE!
9. Ketä vastaan HIFK tänään pelasikaan ?
10. Onkohan Vihko, Hirso, Turre tulossa ?

Janne Laukkanen kävi tänään Clubilla kertomassa, että ura on ohi, mitä suuremmalla todennäköisyydellä. Lonkassa on nivelrikko jota joudutaan operoimaan. Ei pelaa missään tapauksessa enää tänä vuonna, luultavasti ei koskaan.

Vastustaja (kuka se nyt olikaan) sai kyllä niin paljon paikkoja aikaiseksi tänään, että vain suurella antaumuksella piti ampua ohi tai muuten vain sössiä. Kiitos siitä. Tämä ei vähennä Jannen pelin arvoa.

edit: se yksinäinen rumpu oli aika "söötti" kun se siellä vaisusti silloin tällöin löi pum---pum---pum. Ja sitten syvä hiljaisuus.
 

Cairns

Jäsen
Suosikkijoukkue
Miesten ringettemaajoukkue
Viestin lähetti Pärde
Kimi kuulemma syötti jossain kohtaa hienosti, mutta se jäi nyt näkemättä.

Hienoa että peliä seurataan. Ensimmäisessä erässä Kimi syötti turren aivan vapaaksi mutta Turre ei saanut maalia.

Pari minuuttia myöhemmin Kimi jakoi poikittain b-pisteen alakaarella vapaana olleelle Saarisen Pasille jolta lähti veto, mutta valitettavasti suoraan veskarin syliin.

Seuraatko peliä lainkaan kun maalintekopaikat eivät rekisteröidy mieleesi? :O
 

Alfred

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti #12
Heh. Siitäkö ne Sicakin hätäiset purut yleisön joukkoon sitten johtuivatkin?
Saattoivatpa hyvinkin.. :)

Hirsokin yritti vaientaa pärisyttäjän kahdesti, voimaa tosin riitti kiekon vippaamisen about kuudennelle riville asti.

Tosta tulikin mieleeni, että taisi muutamilla henkilöillä olla aika kuumat paikat siellä A-katsomossa. Kiekko lensi saman viiden metrin säteen alueelle varmaan 4 kertaa.

Fiesto: Meinattiin muuten kuolla kaverin kanssa nauruun seuratessamme sitä Pärän surkuhupaisaa vaihtoa. Hehheh..

Hauskaa oli myös tilanteessa, jossa Vihko hyppäsi metrin korkeuteen tavoittelemaan ilmassa lentävää kiekkoa. Kiekko jäi kuin jäikin hanskaan, mutta siinä samassa Jone jäi kahden, 5 päätä pidemmän, HPK-pelaajan hodarin väliin. Molemmat kaatuivat, ja kahden "sämpylän" välistä paljastui pikkuinen "nakki", yllätys yllätys, kiekko kädessään.

Vihko sai tilanteesta myös laukauksen aikaan, josta ansaitut ablodit.
 

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti bozik
Tähän kiinnostukseen Hifk:ta kohtaan on vastattava, että kyllä käyn katselemassa Hifk:n (myös nuorten) pelejä. Näiltä osin kiinnostukseni kattaa jääkiekon laidasta laitaan ja tulen kyllä jatkossakin matseissa vierailemaan. JA:n Hifk ketjujen osalta myönnän, että turhankin usein tulee siellä kommentoitua. Tätä ehkä olisi syytä rajoittaa, toisaalta parhaimmat väännöt/keskustelut käydään usein Hifk-osiossa.

Älä ihmeessä vähennä kommenttejasi. Olen niitä tässä oppinut arvostamaan. On kivaa kun narri-fani-leiristä löytyy edes joku fiksu ja tasapainoinen yksilö.........:-)

Tuota seuranvaihtoa voit toteuuttaa ihan rauhassa ja ihan hiljaa, ei kiirettä. Mehän kävimme jo toisessa ketjussa läpi tämän stadilaisuuden syvimmän olemuksen.........:-)
 

St103

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti Simon
Voi vittu näitä hämäläisiä. Kyllä noi teidän "vastauksenne" ovat huomattavan paljon huonotasoisempia kuin meikäläisen kommentti (joka oli luonnollisestikin nerokas). ..toivonkin, yhä edelleen, että Jere ajaa Mäkkärin pystyyn. Vieläkö jäi jotain epäselvää kerholaisille?

Älä välitä hämäläisistä. Ota nalle taas viekkoon ja mene ihan rauhassa nukkumaan. Aamulla kaikki on jo helpompaa.
 

#12

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Alfred
Hauskaa oli myös tilanteessa, jossa Vihko hyppäsi metrin korkeuteen tavoittelemaan ilmassa lentävää kiekkoa. Kiekko jäi kuin jäikin hanskaan, mutta siinä samassa Jone jäi kahden, 5 päätä pidemmän, HPK-pelaajan hodarin väliin. Molemmat kaatuivat, ja kahden "sämpylän" välistä paljastui pikkuinen "nakki", yllätys yllätys, kiekko kädessään.

Tätä tosiaaan naureskeltiin meidänkin seurueessa ottelutapahtumien kuvaavimpana tapahtumana. HöPöKötit näennäisyrittivät, istahtivat persuksilleen ja seurasivat laiskasti katseellaan mitä tulevan pitää.

Muistaako muuten kukaan miten Söderholm pokatessaan vuoden tulokas-palkintoa (?) kutsui itseään vaatimattomasti "köyhän miehen Tuulolaksi"? Tänään tuo Tuulola oli köyhän ja kuohitun Aki "Poro" Hedbergin oloinen ja kuvasti joukkuettaan liiankin hyvin. Tiedän että olen liukkailla jäillä, mutta ei Söde kovin paljoa jää itse Zetasta... punaisempi sydän, suurempi PR-arvo korvaa minusta ne muutamat kiekolliset soolot kirkkaasti.

Lisäksi on pakko tunnustaa, että Yli-junnila (?) oli ainut joka vieraista sai puhtaanlaiset paperit Puurulan lisäksi.
 

rico

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti #12
Muistaako muuten kukaan miten Söderholm pokatessaan vuoden tulokas-palkintoa (?) kutsui itseään vaatimattomasti "köyhän miehen Tuulolaksi"? Tänään tuo Tuulola oli köyhän ja kuohitun Aki "Poro" Hedbergin oloinen ja kuvasti joukkuettaan liiankin hyvin. Tiedän että olen liukkailla jäillä, mutta ei Söde kovin paljoa jää itse Zetasta... punaisempi sydän, suurempi PR-arvo korvaa minusta ne muutamat kiekolliset soolot kirkkaasti.
Hyvän maajoukkueturnauksen seurauksena Söderholmista kirjoitettiin lehdissä köyhän miehen Tuulolana.
Se oli SaiPaa vastaan pelatun ottelun jälkeen, jossa Söde oli muistaakseni mukana kaikissa HIFK:n neljässä maalissa, tehden itse yhden niistä. "Köyhän miehen Tuulolalla oli tänään tähdet kohdallaan" oli Söderholmin kommentti pelin jälkeen. Heh.. Ei ole kylläkään kahta sanaa kumpi on tällä kaudella ollut se parempi.

Lundellin nollapeli on hyvä juttu tietenkin, torjuntojakin oli 28. Olisiko Laaksoharju yltänyt samaan? Aivan. Ehkä, ehkä ei.

Tänään tehot jakautuivat vähän tasaisemmin. Vihkon herääminen (?) on todella tärkeä juttu, Jonesta on parhaimmillaan todella paljon apua maalintekoon. Järvisen tililleen saama maali varmasti lämmittää monen mieltä, painaahan Turo niska limassa duunia pelistä toiseen.
 

Henkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jannella ilmeisen onnistunut paluu Nordikselle. Olisinpa ollut näkemässä...

Sylkykuppi-osastokin onnistui tänään. Kiva juttu.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti St103
Älä välitä hämäläisistä. Ota nalle taas viekkoon ja mene ihan rauhassa nukkumaan. Aamulla kaikki on jo helpompaa.

Kiitos kauniista sanoistasi. Enkä muuten välitäkään hämäläisistä. Nallekin oli julgubbenille lähetetyn toivomuslistan kärjessä, mutta tuhmuuttani jäi nalle saamatta. Aamuisin kaikki on itse asiassa aina vaikeampaa. Voittolukemat 5-0 tuntuivat vielä eilisiltana hienoilta, mutta nyt aamutuimaan tuli mieleen se ikävä tosiasia, ettei se Jergus kaikesta päätellen ajanutkaan sitä Mäkiahoa levyksi. Toisin sanoen ihan paska matsi.

Kerho se ei sitten tehnyt tällä kaudella runkosarjassa yhtään maalia Nordiksella. Hyvä niin. Muutenkin ihme vuoristorataa on tosiaan HPK:n pelaaminen tällä kaudella, ainakin viime aikoina. Yleensä moista on totuttu näkemään IFK:lta. IFK:n olisi syytä hoidella myös narrilauma lauantaina, jotta jonkinlainen uskottavuus säilyisi. HPK oli mitä ilmeisimmin niin munaton eilen, ettei voitolla kannata varmaankaan kovin kauaa henkseleitä paukutella. Parasta eilisessä oli pienoinen herääminen nuoriso-osastolla sekä Lundellin nollapeli.
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
IFK pienissä asioissa parempi

Niin, jääkiekkoilua vuosikausia seuranneena asiantuntijana näkisin eilisessä pelissä kotijoukkueen, eli Inkoon-Forssan Kiekkoklubin olleen aavistuksen verran terävämpi.

Viérasjoukkue, liigan kiintotähti ja Kauno Saario HPK, oli aavistuksen verran huonotuurinen ja ehkä pikkuisen huolimaton maalipaikoissaan. Myös puolustuksessa elettiin hitusen tiistaisissa tunnelmissa.

Kun tähän vielä lisätään tzzadilaisretkue IFK:n parempi tuuri ja velton kotiyleisen tuki, niin lopputulos on tässä.

HPK:n valmentaja kertoi muuten ottelun jälkeen, että tänään torstaina Kerho vetää reeneissään "kunnolla" hien päälle, koska keskiviikon matsissa ei kellekään tainnut itse pelissä tulla edes hiki.

Johtuisiko tuo sitten vastustajan huonoudesta vai mistä?

Ma kusun vaan.

Täältä tähän
 

HotShot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aina kannattaa epäillä ja olla ennakkoluuloinen joidenkin pelaajien suhteen niin johan he saavat onnistumisia...

Eli täytyy olla tyytyväinen, että eilen myös ykkösen lisäksi tuli muillekin onnistumisia ja vielä kermana kakun päälle Lundellin nollapeli. Vaikka vierasjoukkue olikin eilen todella saamaton niin onneksi IFK:lla riitti virtaa oulun reissun jäljiltä. Tietysti taklauksia ei pahemmin tippunut, mutta lauantaina niitä saakin sitten jakaa vaikka kahden pelin edestä, kun kerran saa muutaman päivän huilia välissä...

Harmittaa toi katsojamäärän lasku näissä peleissä. Nyt on ollut peräkkäin jo kaksi kotipeliä joissa porukkaa on ollut n. 5500 peliä kohden. Tietty lauantain paikallispeli korjaa taas vähäsen lukuja, mutta lopuissa kotipeleissä saisi ruveta käymään porukkaa reippaasti enemmän, jotta se penan asettama 6800 katsojaa peliä kohden toteutuisi. Samalla saisi tietysti paremman fiiliksenkin halliin, kun kansaa olisi enemmän...

Mutta eipä siinä mitään kaksipistettä kelpasi puhtaalla pelillä. Lauantaita odotellen...

edit. 1 a
 

Carlos

Jäsen
Viestin lähetti HotShot
Tietty lauantain paikallispeli korjaa taas vähäsen lukuja, mutta lopuissa kotipeleissä saisi ruveta käymään porukkaa reippaasti enemmän, jotta se penan asettama 6800 katsojaa peliä kohden toteutuisi. Samalla saisi tietysti paremman fiiliksenkin halliin, kun kansaa olisi enemmän...

Ensinnäkin tuo katsoja-tavoite oli jo alunalkaenkin aika yli-optimistinen luku. Tietysti jos edellisellä kaudella tehdään tappiota, niin sehän korjaantuu sillä että nostetaan seuraavaksi kaudeksi yleisömäärää, eiks je?

Ja mitä tuohon fiilikseen tulee, niin vaikka nyt on miten hieno halli tahansa, niin kyllä se hemmetti se seisomakatsomo sitä toisi paljon lisää. Huomaa sen täällä Sveitsissäkin, että istuvat katsojat ovat keskimäärin aika hiljaa, mutta sitten seisomakatsomot pitävätkin semmosta möykkää että oksat poissa. Bernin hallissakin kun 10 000 himofania mylvii sotamaalaukset päällä SEISOMAKATSOMOSSA, niin siitä ei tunnelmaa juu puutu. Siinä ne loput 6000 istumakatsojaa eivät enää tunnu missään.

Nuurdiksellakin oli aikoinaan tunnelmaa vaikka peli olikin ihan perseestä, ja katsojia ei ollut kuin 5000. Silloin sieltä yhdestä yläkulmasta löytyi se stondaava osio. Minä ainakin tykkäsin.
 

Pörö

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti Rinkeli #20
Siinä olennaisin tieto. Toivottavasti vetää sellaiset treenit, että jätkät ei pysty kävelemään pariin päivään.

No sehän se piristäisikin jo valmiiksi lyötyä joukkuetta ettei lauantaina jalat liikkuis. Nolottaisi lisää kun tulis Pelikaaneiltakin nenään.

Ja mitä tulee siihen Puurula-kommenttiin niin sanonpa vaan, että HJ on toisinaan ottanut kivojakin koppeja mutta kun se tasaisuus puuttuu ja sitä minä kaipaan maalivahdilta. Kyllähän se kakkoseks kelpaa kai...
 

HotShot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Carlos
Ensinnäkin tuo katsoja-tavoite oli jo alunalkaenkin aika yli-optimistinen luku. Tietysti jos edellisellä kaudella tehdään tappiota, niin sehän korjaantuu sillä että nostetaan seuraavaksi kaudeksi yleisömäärää, eiks je?

Joo-o, näinhän se menee ja tappiota tulee taas jos tavoite ei täyty jos kerran sen mukaan on budjetoitu.


Ja mitä tuohon fiilikseen tulee, niin vaikka nyt on miten hieno halli tahansa, niin kyllä se hemmetti se seisomakatsomo sitä toisi paljon lisää. Huomaa sen täällä Sveitsissäkin, että istuvat katsojat ovat keskimäärin aika hiljaa, mutta sitten seisomakatsomot pitävätkin semmosta möykkää että oksat poissa. Bernin hallissakin kun 10 000 himofania mylvii sotamaalaukset päällä SEISOMAKATSOMOSSA, niin siitä ei tunnelmaa juu puutu. Siinä ne loput 6000 istumakatsojaa eivät enää tunnu missään.

Näinhän se on tämänkin asian laita, mutta mielestäni tunnelma oli ihan kiitettävää luokkaa kausien 97-00, mutta tämän jäljiltä on fiilis ruvennut hiipumaan tai ainakin musta tuntuu siltä. Seisomakatsomoitahan ei ilmeisesti enään takaisin saada, joten istuenkin täytyisi saada niitä äänijänteitä taas käyttöön.

Nuurdiksellakin oli aikoinaan tunnelmaa vaikka peli olikin ihan perseestä, ja katsojia ei ollut kuin 5000. Silloin sieltä yhdestä yläkulmasta löytyi se stondaava osio. Minä ainakin tykkäsin.

Tässäkin mielipiteemme yhtyvät aika hyvin. Itsekin tuli aikoinaan käytyä seisomakatsomossa. Siellä todellakin jokainen laittoi äänensä peliin ja siitähän se hyvä fiilis lähtee...
 

Peter Gabriel

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ainoana kommenttina sanon ettei HIFK kannata liikoja luulla itsestään ainakaan vielä. HPK ei ole mikään tasonmittari.

Ehkä jätkät taas sisuuntuu ja vetää Pelikaaneja pataan 7-2 ja sitten ollaan taas niin...tun kovaa poikaa.

Mitäs se Jalonen sanoi tuossa taannoin. Että TPS ja HIFK pelit on haasteita jossa tsekataan joukkueen todellinen taso.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Tulinpa minäkin käväisseeksi Nordiksella. Ennakko-odotukset pelistä olivat melko korkealla, koska HPK oli edellisenä iltana osoittanut piristymisen merkkejä ja HIFK:llä on loistava ykköskenttä, jonka peliä on mukava seurata.

Valitettavasti Kerho osoittautui todella huonoksi ja hengettömäksi. HIFK pääsi lopulta pelistä helpolla. Mitä on tapahtunut esimerkiksi Tuulolalle? Pelasiko Vujtek? Puurula oli epävarma. Mitä hyötyä on Jari Kaarelasta? Onko hänen alaisuudessaan yksikään maalivahti kehittynyt?

Positiivisena asiana jäi pelistä mieleen erityisesti Pärssinen. Mies on todella liekeissä tällä hetkellä ja pelaa suurella sydämellä. Velttoja kerholaisia vietiin kuin mätää kukkoa lähes aina HIFK:in ykkösen ollessa kentällä. Kuhdan tekemä 5-0 oli hieno kuvio.

Joku jo ottikin aiemmin esille Aran pelinjohtamisen. Se on huippuluokkaa. Selvässäkin johtoasemassa pidetään joukkuetta hereillä ottamalla Vopat oman pään aloituksiin. Voitetun aloituksen jälkeen vaihtoon ja Pärssinen kentälle. Erinomainen tapa pitää jengi hereillä ja osoittaa, että valmentaja hallitsee homman ja on pelissä mukana.

Heikkoja lenkkejä HIFK:stä ei tällä kertaa löytynyt kuin ehkä Lamberg pelin alkupuolella parin järkyttävän syöttöhassin muodossa. Lopulta hänellekin taidettiin merkitä pari syöttöpistettä, joista varsinkin Vihkon maalia edeltänyt pitkä pystysyöttö oli hieno.

Lundell pokkasi joitain palkintoja, mutta kohtuullisen isosta torjuntamäärästä huolimatta hän ei mielestäni joutunut missään vaiheessa esittämään haamutorjuntoja. Veikkaan, että aika moni muukin liigavahti olisi pitänyt nollan eilisen kaltaista Kerhoa vastaan. Lundell teki kyllä tärkeän torjunnan 0-0 tilanteessa Lambergin hassattua avauksen suoraan Kerholle, joka pääsi 3 vs.1 hyökkäykseen. Toisaalta kerholaisen laukaus tilanteessa oli eiliselle tyypillisesti huono ja muutenkin pelattu kuvio liian helposti luettavissa.

Helpot Pisteet Kaik... HIFK:lle.
 

Axel K.

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti Peter Gabriel
...

Mitäs se Jalonen sanoi tuossa taannoin. Että TPS ja HIFK pelit on haasteita jossa tsekataan joukkueen todellinen taso.

No sittenhän ei oo mitään hätää, kun sarjakärki voitettiin... Vai?

Olis edes joku taso, johon verrata.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti Vakio
Puurula oli epävarma. Mitä hyötyä on Jari Kaarelasta? Onko hänen alaisuudessaan yksikään maalivahti kehittynyt?

Katso torjuntaprosenttia. Kyllähän Puurula on seinä. Katsojat ei vaan ymmärrä. THE MAN we trust!
Kaakku taas on ihan kurgo. Puurula on kehittynyt huimin harppauksin sitten kevään 2002 mm. seuraavilla osa-aluella:
-
jne.

Viestin lähetti Vakio

Helpot Pisteet Kaik... HIFK:lle.

Korjaisin, about joka toiselle.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Viestin lähetti Vakio


Mitä hyötyä on Jari Kaarelasta? Onko hänen alaisuudessaan yksikään maalivahti kehittynyt?

Juu, juuri tätä mä olen kans aina ihmetellyt. Jo ennen kun Kaarela lähti IFKsta, niin IFKssa ei yksikään maalivahti kehittynyt (Sakke oli luonnonlahjakkuus joka olis kehittynyt vaikka Ray Charlesin valmennuksessa!), vaan löysi tiensä toinen toisensa perään ulos IFKsta. Ja mitä niille sitten tapahtui? Ulkomailla tai kotimaassa, aina niistä tuli ykösveskareita, jotka heiluivat torjuntaprosenttitaulukon kärkijoukossa ja joukkueensa "ilmiömäisenä" ykkösmolarina.

Ihmeellistä... vai onko??
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Viestin lähetti Musta_Kyy
Puurula on kehittynyt huimin harppauksin sitten kevään 2002 mm. seuraavilla osa-aluella:
Haastattelujen anto sähköisille medioille.


Ei voinut kuin nauraa kun eilen Puruluu hukkasi mailansa HPK:n yv-pelin aikana. Onneksi tällä kertaa mailan kadottaminen ei tapahtunut jääkiekko-ottelussa vaan HIFK:n harjoituksissa. Tällä kertaa treeneissä kierreltäville muovitötteröille oli laitettu HPK:n pelipaidat päälle.

Edit: krijoitus
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Viestin lähetti HotShot

1: Joo-o, näinhän se menee ja tappiota tulee taas jos tavoite ei täyty jos kerran sen mukaan on budjetoitu.

Ei tule tappiota, kun meille budjetoidaan n. 5% liikevaihdosta liikevoitoksi. Esim. jos liikevaihto on 5m€, on liikevoitto 250.000 euroa. Jos katsojatavoitteesta jäädään 8000 kpl vuoden aikana, niin liikevoitto pienenee n. 8000 x myymättömien lippujen keskihinta, mutta tappiolle ei vielä jouduta.

2: Tässäkin mielipiteemme yhtyvät aika hyvin. Itsekin tuli aikoinaan käytyä seisomakatsomossa. Siellä todellakin jokainen laittoi äänensä peliin ja siitähän se hyvä fiilis lähtee...

Minäkin olin n. 10-18 vuotiaana aina seisomakatsomossa ja sieltähän se meno lähtisi nykypäivänäkin. Kaljaa ei vaan silloin myyty hallissa ja itse olin aina selvinpäin paikalla. Osa porukasta tietysti salakuljetti omat pullot halliin siihen aikaan.
 

Tilatiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Metaani CH
Tuo-kin mailaepisodi kuvasi surkuhupaisalla tavalla eilistä sekavuutta. Puurula tosiaan tempoili mailan käsistään kaukalon nurkassa HIFKin alivoimahyökkäyksen yhteydessä. Joni luistelee mailatta hätääntyneenä maalille, omat saavaat kiekon ja lähtevät hyökkäämään. Joni toljottaa alueellaan ja maila makaa nurkassa. Peli on käynnissä. Kukaan ei auta. Sitten tulee voimallinen purkukiekko kohti alanurkkaa ja Joni nöyrtyy torjumaan jäänuoliaisen kilvellään.

Joku äityi kehumaan Yli-Junnilaa. Yritti taklata toki. Tuloksena "lähti kuin rätti" varmaan kolme kertaa vierustoveriani rapsteria lainaten. Kolmannessa erässä taisi jäädä kerran pystyynkin. Vaikka eihän pystyssä pysyminen ole tietenkään taklauksissa olennaisin asia, mutta harvemmin vaan on nähty Yllin riepotusta.

Sicakilla on paineensieto murentunut ja tosiaan paniikoitsi usein, kiitos staddilaiskarvan. Siihen agressiiviseen hyökkäyspään karvaukseen tuo peli sitten ratkesikin.
 

HotShot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Johannes
Ei tule tappiota, kun meille budjetoidaan n. 5% liikevaihdosta liikevoitoksi. Esim. jos liikevaihto on 5m€, on liikevoitto 250.000 euroa. Jos katsojatavoitteesta jäädään 8000 kpl vuoden aikana, niin liikevoitto pienenee n. 8000 x myymättömien lippujen keskihinta, mutta tappiolle ei vielä jouduta.

Selvä juttu sitten. Ei ole tosta talouspuolen(kaan) asioista niin hirveesti tarttunut matkan aikana mukaan, mutta sehän riittää varmasti kaikille, että lopuksi todellakin jää sinne viivan alle plus-merkkinen summa. Mitä isompi, sen parempi...
 

Gagne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikenlaiset pörröiset maskotit, kahdella.
Re: "Arvotaan tämän päivän fiilis."

Viestin lähetti Gagne
Näinhän Kerhon aamujäillä on kai koko kauden tehty. Se, kumpaan asentoon ruletti on tänään pyörähtänyt, nähdään illemmalla neonvalojen- ja isojen kivilatojen kaupungissa. Henkisenä kainuulaisena veikkaan taas sitä toista.

Mutta ainahan peli voi päättyä vaikka nollakuuskin.

Kyllä. Ja sitten ei juuri muuta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös