Mainos

HIFK-HPK 14.1.2004

  • 15 275
  • 127

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mutta missä oli kerho ?

Olipahan peli. Täällä on aiheellisesti ihmetelty sitä, oliko kerho oikeasti edes paikalla. Harvoin olen nähnyt liigapeliä, jossa toista joukkuetta ei kerta kaikkiaan kiinnosta pelata koko ottelua. Todella vaikea sanoa kerhosta yhtään mitään tuon pelin perusteella.

Kaikki kunnia kuitenkin Hifk:lle voitosta. Siitä ei ole epäilystä, etteikö ainoa kentällä ollut jääkiekkojoukkue ollut se parempi. Jalonen antoi ottelun jälkeen kommentteja jollekin median edustajalle (en tiedä mikä kanava/lehti), mutta Jalonen tyytyi toteamaan, ettei tänään oikein löytynyt vastuunkantajia. Voi herran jestas, mä olen Jutan kanssa kerrankin aivan samaa mieltä. Olisin tosin itse ilmaissut tuon hieman voimakkaammin.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Tulihan se sieltä. Alla olevat kommentit postasin jo HPK-TPS -ketjuun ennen matsia. Olin yhden ottelun aikaani edellä.

Viestin lähetti BitterX

HPK:n osalta odotettavissa:

- neppailua
- laamailua
- vastustajan maalivahtia päin laukomista
- yleistä surkeilua
- Kucharcik kiukuttelee
- muut ei edes kiukuttele
- taklaamattomuutta
- passiivisuutta
- hajuttomuutta
- mauttomuutta
- värittömyyttä
- munattomuutta
 
Viimeksi muokattu:

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eipä hullumpi voitto, kun nyt onnistui muutkin ketjut kuin ykkönen ja jopa Lundell.

Sitten seuraa pakollinen pessimismi: Aravirta kiittää Lundellia onnistuneesta iltapuhteesta laittamalla tämän maalinsuulle myös lauantain derbyyn ja peli on kymmenen minuutin jälkeen 0-3.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti vihtori
Kaikki HPK fanit joukolla syyttämään Puurulaa kun ei tehnyt yhtään maalia. Se proffa voisi kommentoida.

Hyvä Vihtori,vitun asiallinen kommentti.Lisää tällaista.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti Pärde
Pakeista sen verta, että kaikki pelasivat ihan hyvin, oikeastaan en muista yhtäkään suurta mokailua ja paniikkitilannetta kentällä. Beny tuntui olevan hyvässä iskussa, hieman mietityttää mitä tekee nelosessa. Voipi olla, että nyt kun Kultanen on pidemään poissa, tulee saamaan komennuksen ylöspäin. Loistohemmo kyllä tämä.
Tähän Benysekin pelaamiseen nelosessa ei kannata kovin paljon tuijottaa. Hifk pelasi käytännössä seitsemällä pakilla, joista Benysek oli yksi. On siis oikeastaan aika sama, kuka merkitään nelosen pakiksi.

Lundellista vielä muutama sana. Toki silloin kun veskari pelaa nollan, kyse on täydellisestä esityksestä. Ei siis kunniaa pois Jannelta, mutta esimerkiksi Kerhon laukaukset toisessa erässä tulivat lähes poikkeuksetta kaukaa. Muutaman hyvän kopin Lundell toki otti.

Viides maali oli tämän kautisessa liigassa kaunein, jonka olen nähnyt. Maali lähentelee parhaita siideriliidereitä.
 

Fiesto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: 5-0, kiva olla

Viestin lähetti Johannes
Ensimmäisessä erässä 0-0 tilanteessa HPK:lla oli 2-1 hyökkäys, jossa Jan teki yhden pelin avaintorjunnan estämällä ottelun avausmaalin kerholta.
Jos tarkoitat tilannetta, jossa Lamberg antoi karmaisevan syötön alimpana miehenä suoraan HPK pelaajan lapaan, josta seurasi nopea vastahyökkäys, niin tilanteessa HPK:lla oli jopa 3-1 hyökkäys. Kuitenkin Lundell torjui, jos ei nyt näyttävästi niin ainakin varmasti.

Itselläni oli suurennuslasin alla: Vihko, Hirso, Lundell, Benysek, Järvinen.

Ihme kyllä näistä jokainen (paitsi Beny) pelasi kauden parhaan pelinsä, jolloin minä olen ollut paikalla.

*Vihko oli tänään hurjalla pelipäällä. Kaveri hassutti ritaripaitoja mennen tullen. Vauhti ja itseluottamus on taas löytymässä.

*Myös Hirso pelasi todella hyvin aikaisempaan nähden (ihme, että sanoin tämän). Hirso hoiti hyvin aloitukset, loi tilanteita ja taklasi jo melkein puhtaasti.
Veli Cairns taisi saada pahemman luokan kohtauksen, kun kesken aloituksen Ara heittää Hirson aloittamaan omassa päässä, vaikka 2:n ei ollut jäällä. Huuto oli jo tässä vaiheessa kovaa luokkaa, mutta auta armias, kun Hirso meni vielä voittamaan aloituksen. Viimeistään tässä vaiheessa koko halli ymmärsi, kuka on Kimin suurin fani.

*Turre tsemppasi hyvin ja antoi pari makeaa niittiä. Siitä ansaittu maali.

*Beny pelasi hyvän ottelun, kun ottaa huomioon kaverin pitkän tauon. Olisi voinut aloittaa Lambergin paikalla, sen verran huonosti Lamberg pelasi. Benysek pelasi taas sitä tuttua varmaa peliä, eikä virheitä paljoakaan tullut.

*Lundell pelasi kelpo ottelun alun haparointien jälkeen. Torjuntatyyli on kaverilla välillä mitä ihmeellisin, mutta kyllä ne kiekot kundiin pysähtyy. Tässä taitaa suurena apuna olla Lundellin koko. Sehän on kauhea korsto! Siinähän sai kaveri vetää päätä pois kiekon tieltä, kun olikerhon kavereilla "vähän" sihti pielessä.

Illan viihdepuolesta piti huolen Pärä. Tämä voisi mennä kategoriaan huonot vaihdot.
Pärän tullessa jäälle kaveri saa heti kiekosta ikävästi jalkaan
--->jatkaa peliä---->hetken päästä kaverilla ei pysy enää edes hanska kädessä, vaan töppönen lentää komeassa kaaressa ilmojen halki.------->Pärssinen yrittää ajaa kaveria seinälle. Pahaksi onneksi Pärä ei huomaa, että vastassa onkin Toivola, joka on Pärssistä reilut puolitoista päätä pidempi. --->Toivola ei liikahda senttiäkään ja Pärä makaa maassa rähmällään.
No ainakaan asenteen puutetta ei pärältä uuvu!
 

Rinkeli #20

Jäsen
Suosikkijoukkue
H.P.K ja A.Miettinen
Naulan kantaan Bitter X.
Kaikella kunnioituksella tota nyt ei ollu hirveen vaikee varmaan ollu ennustaa. Joka toinen pelihän on kauheetaa PASKAA ollukin. Tarkasti olit kuiteenkin kuvaillu.

Tilastotappiota odotellessa...
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Viestin lähetti bozik
Lundellista vielä muutama sana. Toki silloin kun veskari pelaa nollan, kyse on täydellisestä esityksestä. Ei siis kunniaa pois Jannelta, mutta esimerkiksi Kerhon laukaukset toisessa erässä tulivat lähes poikkeuksetta kaukaa. Muutaman hyvän kopin Lundell toki otti.

En minäkään halua kunniaa ottaa pois Lundellilta, mutta Kerhoa vastaan on viisi muutakin maalivahtia tällä kaudella onnistunut pitämään nollan.

Niinhän se menee, bozik, että Kerhon laukaukset ovat tällä kaudella tulleet joko liian kaukaa tai vaihtoehtoisesti maalintekoetäisyydeltä suoraan maalivahdin mahaan. Näin meillä.


Viestin lähetti Rinkeli # 20
Naulan kantaan Bitter X.
Kaikella kunnioituksella tota nyt ei ollu hirveen vaikee varmaan ollu ennustaa.
[/B]

On hyvä pelata varman päälle. Ei mene metsään.
 
Viimeksi muokattu:

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Viestin lähetti bozik
Tähän Benysekin pelaamiseen nelosessa ei kannata kovin paljon tuijottaa. Hifk pelasi käytännössä seitsemällä pakilla, joista Benysek oli yksi. On siis oikeastaan aika sama, kuka merkitään nelosen pakiksi.

Tuli tässä mieleen, että voipi olla niinkin, että on laitettu varma ja kokenut pakki pitämään huolta muuten suht onnettoman oloisen nelosen alakerrasta. Tiedä häntä, mutta todennäköisempää on, ettei ole vielä ihan täydessä iskussa.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Kiitos Helposti Kasatuista Pinnoista. Olipa harvinaisen mukava katsella matsia, missä kotijoukkue vie ja naapurit vikisee. Tai ei ne edes kunnolla vikisseet, kunhan katselivat sivusta.

Alunperin jännitysmomentit kasautuivat ottelun alkuhetkiin ja ensimmäisiin laukauksiin kohti IFKoon maalia. Kas, Lundellhan otti ne kiinni. Ja, btw otti loputkin. Alussa tosiaan Kerholla oli pari paikkaa, toisessa näkyi olevan varaa heitellä tyhjistä reilusti ohi muutaman kerran ja kolmannessa ei enää todellista yritystä edes ollut, sellaista näennäisjuttua vaan. Puurula teki minkä voi, mutta Kerho oli kehno.

Koko ottelun ajan oli aistittavissa, että ote oli IFKoolla ja homma hallussa. Pienet häivähdykset otteen lipsumisesta oli n. 30 min paikkeilla kun Kerho pari kertaa pääsi jopa hieman pyörittämään. Tämäkin sitten lopahti IFKoon tekemään maaliin ja loppu oli by Max Factor.

IFKoo oli lähtenyt otteluun selvästi puolustuspelaamisen ja varmistelun kautta. Kun sitten alussa saatiin pari mukavaa pomppua ja niiden myötä Vihko ja Häppölä maalin makuun, niin homma maistuikin mukavalta. Turhia ylilyöntejä välteltiin vaikka pari paikkaakin olisi ollut, mutta hyvä näin. Leppoisa iltapuhde toi pari mukavaa pojoa ja ollaan Stadin ykkösiä.

Vihko oli mukavasti pelipäällä, vaikkei palkittukaan. Lundell palkittiin enemmänkin sympatiasyistä, oikeita töitä ei kovin paljon ollut. Vähän hämmästytti toisen erän ns. torjuntalukemat? No, Janne on erilainen veskari kuin Dave. Jan torjuu pystyssä ja toivottavaa onkin ettei tilanteita jossa Jan on jäässä, tule usein. Sen verran kauan kestää ylösnousemukset. Tulee mieleen Pekka Niska ja Ana Leppänen. Mutta kaikki muuthan ovat parempia, ainakin verrattuna Stathosiin....

Kurinalaista, rauhallista peliä IFKoolta, missään vaiheessa ei tarvinnut pelätä että homma lähtee käsistä. Näin jatkossa ja hyvä tulee. Mukava peli, vaikka ns. HPK oli pettymys.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti Pärde
Tuli tässä mieleen, että voipi olla niinkin, että on laitettu varma ja kokenut pakki pitämään huolta muuten suht onnettoman oloisen nelosen alakerrasta. Tiedä häntä, mutta todennäköisempää on, ettei ole vielä ihan täydessä iskussa.
Mahdollisesti näin. Lähinnä siksi otin asian esille, että tuli tänään seurattua nimenomaan peluuttamista molempien joukkueiden osalta. Benysekin kohdalla oli niin, että hän taisi pelata lähes jokaisen Hifk pakin kanssa vähintään yhden vaihdon. Jos en väärin muista, vain Saarinen ei parina ollut.

Toinen mielenkiintoinen juttu peluuttamisessa oli Aran panostus aloituksiin. Tämän ruljanssin Ara aloitti toisessa erässä ja ajatuksena oli saada oman pään aloituksiin aina joko Vopat tai Hirso. En jaksa uskoa, että Ara niinkään olisi pelännyt kerhon kavennusta hävittyjen aloitusten jälkeen, eiköhän kyse ollut siitä, että Ara halusi joukkueen kiinnittävän huomiota oman pään aloituksiin. Toinen juttu mitä tällä haettiin on joukkueen keskittyneisyyden ja vireyden ylläpitäminen. Kokenut valmentaja saa pelaajat pysymään keskittyneinä pienten "kikkojen" avulla. Yksi tällainen on nimenomaan laittaa aloittamaan tietyt kaverit, jotka sitten heti aloituksen jälkeen tulevat vaihtoon. Tässä tilanteessa pelaajat pysyvät pelin sisällä ja keskittyvät oikeisiin asioihin. Aloittajan on pakko keskittyä aloitukseen, koska hänet on sitä varten laitettu kentällä, toisaalta koko muunkin ketjun pitää seurata tilannetta ja pyrkiä mahdollistamaan vaihto oikeaan pelaajaan mahdollisimman pikaisesti. Tänään esimerkiksi niin, että Vopat ottaa aloituksen, kiekko oman joukkueen haltuun, Vopat vaihtoon ja Pärä kentälle ja paluu normaaliin peliin. Juttu ei onnistu elleivät kaikki keskity tähän. Araa parhaimmillaan, aloitusharjoitukset pelin yhteydessä ja joukkueen pitäminen keskittyneenä. Voi jessus että kaipaan Apea takaisin puikkoihin.

BitterX heitti asiallisen kommentin kerhon laukauksista ja siitä mistä ne (ainakin) tänään tulivat. Jääkiekkossahan otteluista tehdään laukaisukarttoja, jotka valmentajat tykkäävät jakaa erilaisiin maalintekosektoreihin. Yleensä puhutaan 1,2 ja 3 sektorista. Tämän päivän pelissä olisi tarvittu sektorit 1,2,3 ja HPK=HelvetinPitkältäKudit.
 

Zar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Njooh, yhdyn aikaisempiin kirjoittajiin sikäli että vastapuoli oli valitettavan vaisu tänään. Vaikkei pojilla luistin kulkenutkaan, moraalinen piste siitä että kahvaus pysyi siitä huolimatta - ainakin piippuhyllyltä nähtynä - varsin vähässä.

Hirson ketju pelasi pirteästi, varsinkin ensimmäisessä erässä, hyvällä tuurilla numerot olisi jo ensimmäisessä erässä olleet paljon suuremmat. Jos Hirso & Vihko pelaisi aina tuohon malliin, niin mihin tässä enää vahvistuksia tarvitaan? No joo...

Lambergilta tosiaan järkyttävä syöttö ekassa erässä suoraan kerholaisen lapaan, onneksi Janne oli hereillä. Vähän myöhemmin Lamberg kuittasi ryssintänsä, pitkä pystysyöttö Turrelle --> Vihkolle ja 1-0. Hieno maali tämäkin.

Viitaluoma vaisu tänään(kin). Mahdollisen uuden sentterin tultua (?) Ville saanee hakea vauhtia muualta.

Niin, ja onnittelut Jannelle, hyvä peli vailla suurempia virheitä. Jos kunto säilyy tällaisena, hallille voi tästä lähtien mennä ilman nitroja vaikkei Stathos olisikaan pelikuntoinen.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Sen verran paljon on tullut Lundelia parjattua että nyt on anteeksi pyynnön paikka vaikka ei HPK miestä koville laittanutkaan.
Nollapeli on kuitenkin aina nollapeli eli hieno homma että Lundell onnistui vaikka en häneen luottanutkaan.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Viestin lähetti bozik
Mahdollisesti näin. Lähinnä siksi otin asian esille, että tuli tänään seurattua nimenomaan peluuttamista molempien joukkueiden osalta. Benysekin kohdalla oli niin, että hän taisi pelata lähes jokaisen Hifk pakin kanssa vähintään yhden vaihdon. Jos en väärin muista, vain Saarinen ei parina ollut.

Toinen mielenkiintoinen juttu peluuttamisessa oli Aran panostus aloituksiin. Tämän ruljanssin Ara aloitti toisessa erässä ja ajatuksena oli saada oman pään aloituksiin aina joko Vopat tai Hirso. En jaksa uskoa, että Ara niinkään olisi pelännyt kerhon kavennusta hävittyjen aloitusten jälkeen, eiköhän kyse ollut siitä, että Ara halusi joukkueen kiinnittävän huomiota oman pään aloituksiin. Toinen juttu mitä tällä haettiin on joukkueen keskittyneisyyden ja vireyden ylläpitäminen. Kokenut valmentaja saa pelaajat pysymään keskittyneinä pienten "kikkojen" avulla.
- - -

Sinähän olet pelimies, bozik. Sen lisäksi että sinulla on jatkuvasti asiaa lähes kaikkiin IFK. aiheisiin ketjuihin, niin käyt vielä katsomassa meidän pelitkin, Teehän jo Tommyt ja vaihda suosikkijoukkueesi (hymiöitä jne).

Hyvää analyysiä teet naapuristasi. Et kai Jortsulle kuitenkaan kerro? Aravirran jo vuosia käyttämä, maajoukkueestakin tuttu, seitsemän pakin kierrätys toimi tänään esimerkillisen hyvin. Kiitos Kerhon aneemisuuden. Joissain aiemmissa peleissä varsinkin kakkoserässä tämän systeemin heikkoudet tulevat esiin ja siksipä useissa tämän kauden peleissä juuri kakkoserässä on kaverille annetu maali, kaksi tai jopa kolme. Tulee ihan mieleen että ekassa ja kolmannessa pelattaisiin Aran kuvioilla, mutta kakkosessa vain kuudella pakilla, se selkeyttäisi peliä?

Aloitusjutut ovat myös hauskoja. Kai huomasit kun kolmanteen erään lahdettäessä kentällä oli jo PHK ja Kerhon miehet sen myötä. Kuitenkin juuri ennen aloitusta vielä vaihdettiin Hirson kenttä aloittamaan erä, eikä Kerho voinut enää vaihtaa miehistöään. Näitä juttuja tullaan näkemään pleijareissa lisää.

Mutta, parahin bozik, tulehan jo kaapista ja vaihda punaista päälle!
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Voitto vai tappio, lii-la-laa, ei sillä väliä. Meillä on hieno logo paidassa. Valmentajalla on tukka hyvin. Molarilla on kiva lempinimi. Koko kaupunki tykkää meidän kiekkojoukkueesta. Sieltä on noustu ihan maajoukkueeseenkin.

Taidan mennä sinne Alkoon ja ostaa ne puuttuvat Kossut, mitkä häviän kestovedoissa loppusijoituksista.
 

Tilatiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Metaani CH
Tämmöisen ottelun jälkeen ei periaatteessa tarvitse sanoa mitään. Olo on kurja, mutta ainahan voi jakaa paskaa niiden niskaan, jotka eivät ole kuulemassa, sekä omaan niskaansa.

Tähän elokuiseen kommenttiini on jo joku kauden mittaan tarttunutkin, saatanan itsetietoisesti hymyillen:

Viestin lähetti Tilatiili
Tosiaankin, tämä isänsä pojan näköinen ruottalainen siellä luisteli ja tarkka oli ainakin ranteestaan. Kilkutti semmoisesta kymmenen sentin kolosta ylänurkasta kiekkoa sisään liukuhihnalta. Vaikuttaa siltä, että vesivaneri on kalahdellut pikku-Andersin takapihalla useampanakin talvena perätysten.

Kyllä se oli kuulkaas Burström tänään yksi harvoista kerholaisista, jotka pystyivät ohittamaan Lundellin. Ja takatolpan. En sen enempää jossittele, mutta jos jonain päivänä arkkitehtitoimiston ruottinmaalle perustan, niin kyllä rupee muuttumaan niitten autotallinovien kokostandartti enempi tohon Smart-mobilella ajettavan suuntaan!

Kiekon vihellysten jälkeisissä linjurille vippauksissa onnistui tänään parhaiten Mäkiaho. Kiekko ilmaan, luistelu ali ja haltuunotto selän takaa kyljellään olevan luistimen terällä. Bravissimo.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Että tällainen peli... Vitutti suuresti, kun odottamani hieno kiekkoviihdeottelu radiosta nähtynä uhkasi jäädä väliin. Syynä oli kokous, jossa olin klo 18-21. Enää ei vituta, sillä hieno kiekkoviihdeottelu jäi tulematta. Tilalla oli ilmeisestikin jotain helvetinmoista paskakiekkoa pelaavan, Etelä-Suomen läänin pääkaupungista kotoisin olevan joukkueen aneemista rusettiluistelua. Ainakin tilastoista päätellen.

Hankkikaa se hemmetin snaipperi sinne piakkoin. Burre helvettiin. Tai Ruotsiin.

Onnittelut HIFK:lle. Näytitte toipuneen hienosti 8-4 -nöyryytyksestä.
 

Fossey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jalosen sanat ottelun jälkeen kertovat kaiken.

"Tämä joukkue jaksaa yllättää joka päivä. Tänään se yllätti negatiivisesti."

Hävetkää!

EDIT. vaihdan allekirjoitukseni huomenna kun keksin jotain nasevaa tilalle...
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti fiftyeight
Aloitusjutut ovat myös hauskoja. Kai huomasit kun kolmanteen erään lahdettäessä kentällä oli jo PHK ja Kerhon miehet sen myötä. Kuitenkin juuri ennen aloitusta vielä vaihdettiin Hirson kenttä aloittamaan erä, eikä Kerho voinut enää vaihtaa miehistöään. Näitä juttuja tullaan näkemään pleijareissa lisää.

Mutta, parahin bozik, tulehan jo kaapista ja vaihda punaista päälle!
Tää kolmannen erän alussa tapahtunut aloitushärdelli on mulle kyllä täysi mysteeri. Ei mitään hajua mitä Ara sillä haki, tuskin ainakaan sitä, että tietyt ketjut pelaisivat aina toisiaan vastaan. Monimutkaisemmaksi homman tekee vielä se, että kerho aloitti erän nelosen hyökkäysketjulla ja ykkösen pakeilla. Tutkimattomia ovat Aran aivoitukset. Joukkue tosin varmasti heräsi siihen, että peli jatkuu.

Mitä näihin muihin kommentteihin tulee, niin sen voin taata, että suosikkijoukkue ei vaihdu. Kahta en vaihda ja toinen niistä on Jokerit. Analyysien osalta en tiedä onko niissä mitään tolkkua, kiekkoa eri kanteilta pitkään seuranneena vain tuntuu siltä, että tällaisia tempauksia harrastavat nimenomaan kokeneet ja hyvät valmentajat. Jorsulle ei kuitenkaan kukaan tervejärkinen näistä edes vihjaise. Vastaus alkaisi jotenkin.."v..tu, s.....a kyllä mä nää tiedän.."

Tähän kiinnostukseen Hifk:ta kohtaan on vastattava, että kyllä käyn katselemassa Hifk:n (myös nuorten) pelejä. Näiltä osin kiinnostukseni kattaa jääkiekon laidasta laitaan ja tulen kyllä jatkossakin matseissa vierailemaan. JA:n Hifk ketjujen osalta myönnän, että turhankin usein tulee siellä kommentoitua. Tätä ehkä olisi syytä rajoittaa, toisaalta parhaimmat väännöt/keskustelut käydään usein Hifk-osiossa.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Joo, kyllä Burströmistä pitää päästä eroon. Se ei tee mistään. Onneksi meillä kuitenkin muut pelaajat pystyvät ratkaisuihin.
 

Tormentori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Peli jossa oli surffailua,hienoja maaleja,pari hyvää taklausta ja paljon ei yhtään mitään. Hyvät pisteet joka tapauksessa.
Pakko kyllä kehua Lundellia! Otti muutaman hyvän kopin.
 

Alfred

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hieno matsi!

IFK:lla ei hädän päivää ja koko joukkue pelasi hyvin -jopa Lundell. Sai heti ottelun alkuun HPK:n 2-1 hyökkäyksestä hyvän torjunnan, joka varmasti kasvatti itseluottamusta. Siitä sisään ja peli olisi ollut aivan toinen. Muuten saa Janne kiittää nollapelistään HPK:n luokattomia laukauksia, jotka suuntautuivat lähes poikkeuksetta maalin yli.

On tainnut "junnut" käydä lueskelemassa noita Roster watch-ketjun löpinöitä, sen verran mallikkaasti pojat tänään pelasivat. Varsinkin Vihko-Hirso-Turre ketju oli liekeissä, verrattuna siis kauden tähänastisiin, hyvin vaatimattomiin esityksiin. Myös Vopi ja Häppölä vaikuttivat olevan hyvällä pelipäällä.

2. erässä oli muuten aika huvittava tilanne, kun Harkinsilla ja Sicakilla oli HPK:n maalin takana jotain pientä kahinaa. Aikansa miehet leipoivat toistensa naamoja, kunnes Harks lähti vierestä lipuneen kiekon perään. Samalla hetkellä Harkinsin paikalle tuli Karalahti, eikä Sicak tätä huomannut, vaan jatkoi hanskalla hieromistaan. Jere katsoi hölmistyneenä päätä lyhyemmän kaverin touhua, mutta sekunnin murto-osassa miehen naamalle tuli ilme "WTF!? Haluutsä dunkkuus!?" Tämän jälkeen myös Sicak huomasi, kenen naama sieltä hanskan takaa paljastui, ja liukeni vähin äänin pois paikalta.

Illan kruunasivat Pärän, Söden ja Kiben upea maali, sekä tietysti Saarisen tyylipuhdas perstaklaus.

Illan ainoat pettymykset olivat vähäinen yleisömäärä sekä...jonkun mulkeron halliin salakuljettama rumpu!!! Benysekin olkapää taisi ottaa vähän osumaa, toivottavasti ei käynyt pahemmin, Kultanen kuitenkin poissa rosterista seuraavan kuukauden. Rönn ja linjuri A.Aarvala olivat huonoja, kuten odottaa saattoikin.

Mutta kuitenkin, IFK kiittää, IFK tackar!
 

#12

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Heh. Siitäkö ne Sicakin hätäiset purut yleisön joukkoon sitten johtuivatkin?

Viestin lähetti Alfred
Illan ainoat pettymykset olivat vähäinen yleisömäärä sekä...jonkun mulkeron halliin salakuljettama rumpu!!!

Tuosta rummusta vielä, että minäkin ehdin hermostua kun toisen erä hiljaisina hetkinä alkoi vieraskatsomon piippuhyllyltä kuulua sitä iänikuista pauketta, mutta kun tauolla näin että ääliölaatikkoa kantoi noin kymmenkesäinen naskali, niin enpä jaksanut enää asiasta paineita ottaa. Kyllä hänestäkin vielä hyvä lätkäfani tulee.

EDIT: rivit kuntoon.
 
Viimeksi muokattu:

Janos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ÄTPPOMK
Ei ollut tänään erityisen hienoa lätkää, mutta IFK oli selkeästi liikkuvampi ja aktiivisempi vastustajaansa verrattuna. HPK pelasi huonon pelin, eikä Huikea Jamppa ollut nimensä veroinen, vaikkakin ei häntä voi maaleista syyttääkään. Sen sijaan Lundell pelasi hienon pelin! Minä muuten uskoin kaveriin.. Kaikki kentät näyttivät olevan ihan pelipäällä. Pärä ja Kibe olivat kumpikin todella hyviä, ja se 5-0- maali, aijai. Lamberg oli kohtalaisen hasardi jälleen, ainoa perille mennyt syöttö oli sen 1-0- maaliin johtanut ;) Vihkokin väläytteli viime kausien malliin, olisiko nyt taas??
Viestin lähetti Alfred
jonkun mulkeron halliin salakuljettama rumpu!!!
Kaksi Hämeenlinnalaista skidiä sitä rumpua paukutti. Joten ei siis mulkero.. ;)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös