HIFK Fotboll

  • 360 820
  • 1 713

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
VIikonlopun pelien jälkeen unelma ylemmästä loppusarjasta edelleen elää. Oikeastaan homma on omissa käsissä, sillä voittamalla jäljellä olevat pelit (vieraissa Ilves ja VPS) nuo nyt 28 pisteessä olevat ja pelin enemmän pelanneet jäisivät varmuudella taakse. Tammelan vierasvoiton varaan ei kuitenkaan voi paljoa laskea, mutta tasurin sieltä käytännössä tarvitsisi, että vielä viimeisellä kierroksella on mahdollisuuksia. Oli se voitto perjantain ikävän lähellä... Saattoi sinetöidä kohtalon. Mutta kuitenkin, vaikka ylhäälle ei pääsisikään, alaloppusarjan kärkisijaan on ihan hyvät saumat ja siitä kai pääsee johonkin europleijareihin.
 
PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Eilen tuli hieno voitto KPV:stä, jolla varmistettiin sarjapaikka ensi kaudeksi. Eihän se käytännössä ole ollut uhattuna pitkään aikaan, mutta nyt se on myös matemaattisesti varma. Nyt täysi höyry päälle ja kohti eurokarsintoja.
 
Vaikka karsintoihin tai putoajaksi valuminen olisi käytännössä vaatinut loppukauden vetämistä melkein nollilla, oli tuo kuitenkin hyvä saada varmistettua. Jos eilen olisi tullut turpiin, olisi kyllä ruvennut jo vähän kuumottamaan. Nyt siis kaksi parasta alemmasta sarjasta taitaa päästä tuohon eurokarsintaan, kun Ilves ei Cup-mestarina osallistu. Varsin hyvät mahdollisuudet sinne.
 
Näin olen itsekin laskenut. SJK taitaa olla aika tuuliajolla taas vaihteeksi, joten RoPS ja Lahti ovat ne päävastustajat tässä kisassa. Toki SJK:llakin on mahdollisuutensa, mutta aika heikkoa on pelaaminen ollut viime aikoina.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Julmalla tavalla kausi päättyi pilkuila saaren perunapellolla. Melkoisessa kuosissa oli kenttä.

Jos ajattelee missä tilanteessa vedettiin pre-season niin kausi meni erinomaisesti. Kiina-peikon uhat eivät ainakaan vielä realisoituneet. Nyt täytyy toivoa että Thodesen saa jatkaa, eikä ruoriin tule ketään Ching-Changin aisankannattajaa.

Mahdollisuudet siihen että ensi kausi aloitetaan hyvässä tilanteessa ovat ainakin olemassa.
 
#_6

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK '83, '98, '11 - Red Wings '97, '98, '02, '08
Thodesen on kyllä huippu-ukko. Vieläkin naurattaa keväinen Honka-matsi, jossa ripitti tuomarille aivan turhaan urputtanutta Hongan valmennusta/penkkiä: "Learn the football rules!"
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Ja sieltä Thodesenin jatko vahvistui kauden päättäjäisissä, kelpaa. Sanoisin että nyt on paras kutina lähteä off-seasonille koko Veikkausliiga-aikana. Muutama erittäin hyvä soppari alla, mm. Origin jatko, mielestäni liigan paras veskari.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Espoolaisten puuhastelu on kyllä loputonta. Ei länsimetro mitään, mutta ilmoitus Suomen cupin matsin siirrosta 45 min ennen matsin alkua on aika vahvaa. Tuomarithan päätöksen tekevät, mutta ehkä joku espoolaisjanari olisi voinut itsekin käydä katsomassa.

Saatanan tunarit. Ehkä pelaaminen luonnonnurtsilla tammikuussa oli kuitenkin hieman turhan kunnianhimoista. Kyrvät.
 
Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Espoolaisten puuhastelu on kyllä loputonta. Ei länsimetro mitään, mutta ilmoitus Suomen cupin matsin siirrosta 45 min ennen matsin alkua on aika vahvaa. Tuomarithan päätöksen tekevät, mutta ehkä joku espoolaisjanari olisi voinut itsekin käydä katsomassa.

Saatanan tunarit. Ehkä pelaaminen luonnonnurtsilla tammikuussa oli kuitenkin hieman turhan kunnianhimoista. Kyrvät.

Tähän vahva peukku. Luulis että jo aamulla olisi tiedossa että kenttä ei ole kunnossa. Tätä tämä suomalainen potkupallo on.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Tähän vahva peukku. Luulis että jo aamulla olisi tiedossa että kenttä ei ole kunnossa. Tätä tämä suomalainen potkupallo on.

Vituttaa kun jengi on tohkeissaan kun "päästiin kisoihin". Ihan vitun sama kun touhu on tälläistä puuhastelua. Pahoittelen tuohtumusta, mutta nyt riipii ihan tosissaan. Matkalla matsiin, ja sitten käy ilmi että espoossa ei kuitenkaan ole vielä kesä.
 
R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No niin - ekaan matsiin Taliin lippu hankittu, kun on henkilökohtaisesti erittäin sopivaan aikaan kesken kaikkia muita matseja kerran tarjolla - ja flaboja yllätäen oli vielä joitain jäljellä.

Tässähän taas pitää aktivoitua eurooppalaisen futiksen pariin, kerrassaan!
 
R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja kyllä - saisivat tehdää Andbergille sopimuksen, pelillistä, mutta myös imagollisista syistä. Näitä jo HIFK:n futiksen junnuissa pelanneita ei ole liikaa jengissä + että Andberg on poikkeuksellisen näyttävä hahmo kentällä, kuten tiedetään.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miltäs HIFK:n futisjengi näyttää tällä hetkellä? Ei paljon tule futiksen siirtomarkkinoita seurattua, mutta ei ainakaan ole silmään pistänyt uusien omistajien satsaukset lehtien palstoilla.
 
Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Miltäs HIFK:n futisjengi näyttää tällä hetkellä? Ei paljon tule futiksen siirtomarkkinoita seurattua, mutta ei ainakaan ole silmään pistänyt uusien omistajien satsaukset lehtien palstoilla.
Näin ulkopuolisena eksyin tänne ja en malta olla kommentoimatta. Näin ei kannattajan silmään HIFK:in joukkue on yllättävän vahva. Toedesen on hyvä valmentaja tähän sarjaan ja hyviä vahvistuksia Mattilasta lähtien. Viime kausi oli ainakin itselleni yllätys ja joukkue on vahvistunut. Uskoisin että HIFK pystyy taistelemaan jopa viimeisestä mitallista. Myös en pitäisi yllätyksenä jos HIFK pääsisi ylempään loppusarjaan. Mielenkiintosta on nähdä miten Mosa sopeutuu HIFKiin ja Torin valmennukseen. Raporttien mukaan oli aika huonossa fyysisessä kunnossa Tapiolassa vielä. No ainakin uskon, että Suomen cup menee paremmin nyt HIFK:illä kuin viime kaudella.
 
Samaa mieltä. Jengi oli vahva jo viime kauden jälkimmäisellä puoliskolla, ja moni kesken kauden tullut jatkaa nyt joukkueessa. Varsinkin hyökkäys on hyvällä mallilla ja odotukset ovat korkealla Luis Henriquen kohdalla, joka teki 8 maalia 14 ottelussa viime kaudella. Myös Tiquinho on harvinaisen viihdyttävä pelaaja Veikkausliigaan. Lisäksi hyviä hakuja, kuten Mero ja Mattila unohtamatta Mosa Yaghoubia, joka voi olla liigan paras pelaaja tai täyskatastrofi. Ainakaan IFK:ta ei voi tylsäksi haukkua ja kannattaa ehdottomasti tulla tsekkaamaan meno Telia Stadionille.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Harvoin on fudismatsi tuntunut niin hyvältä kuin HIFK/2:n avausmatsi nelosessa nyt iltapäivällä aurinkoisella Latokartanon tekiksellä. Kyllä maistui kevään jälkeen. 2-1 voittokin vielä.
 
stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Kausi avattu ja vartin se avaus kesti. Huh, eipä ole tuollaista menoa tullut vähään aikaan nähtyäkään. Oliko puolustajat arvottu sinne vai mitä, mutta aivan järkyttävää menoa. Yllättävän suopeasti asiaan suhtauduttiin FF2:lla, joten annetaan nyt aikaa. Olihan vastassa kuitenkin hallitseva mestari.
Ensi viikolla Rovaniemellä odottaisin näkeväni vähän jotain pelaamiseenkin viittavaa.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Jaahas, sieltä tuli mailiin tiedote että Thodesen sai kenkää. Harmin paikka, mukava heppu.
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jaahas, sieltä tuli mailiin tiedote että Thodesen sai kenkää. Harmin paikka, mukava heppu.
Aluksi mietin, että aika hätäinen temppu, mutta toisaalta kun preseason meni päin persettä ja etekään liigakauden kotipeleissä ei ole ollut mitään ideaa, eikä se Rovaniemenkään esitys pisteistä huolimatta häikäissyt, niin ehkä oli oikea ratkaisu. Harmi silti, viime kaudelta hyvät näytöt.

Joukkue ei kuitenkaan ole ainakaan huonontunut viime kaudesta, niin ei tuolla nyt pitäisi joutua putoamiskamppailuun. Ennemminkin ensi alkuun tähdätä ylempään puolikkaaseen ja kenties sitten taistella europaikoista. Kankkuselle tulee ainakin kunnon näytön paikka, Ykkösestä on jo vahvimmat mahdolliset näytöt.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Kankkuselle tulee ainakin kunnon näytön paikka, Ykkösestä on jo vahvimmat mahdolliset näytöt.

Kyllä, ja itse olisin toivonut että Teme olisi saanut jo alunperin vetää liigassakin, mutta silloin se ei ollut vielä lisenssin puolesta mahdollista. Toivotaan että heti ylihuomenna tulee eka kotivoitto.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Rödalle huikea viime sekuntien 2-1 voitto. Meinattiin puppeloida voitto vajaamiehistä SJK:ta vastaan, mutta 3 pinnaa todella maistuu, Sakari Mattilalle molemmat byyrit.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Moto

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Temen voittoprosentti on siis edelleen 100, kun saarelaiskaimat kaatuivat vieraissa 3-0. Esitys Maarianhaminassa oli aika vahva, vaikka isäntien väkevän alun perusteella olisi ehkä voinut odottaa toisenlaista tulosta. Positiivisinta oli ehkä se, että alkukauden aika unessa olleet brassikärjet heräilivät. Ensimmäisessä maalissa Erikson Carlos rakensi tilanteen nopeudellaan ja melkein samanlainen kuvio oli onnistua heti perään uudelleen. Viime kaudellahan noita nähtiin useinkin.

Temen voittoprosentin lisäksi siis myös vieraspelien voittoprosentti on 100 - seuraava onkin sitten kohtalaisen paha, kun Ilves isännöi ensi lauantaina Tampereella.
 
stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Miten toi nurmi näytti aivan sikanahkealta, pallo ei meinannut liukua pelaajien (etenkin Carlosin) juoksuissa mukana ollenkaan. Yleisesti ottaen (teko)nurmi näytti kyllä hienolta. Oliko Ahvenanmaalla tekonurmi ennenkin?

Tulos oli tosiaan aivan eri, jota alkupeli ounasteli. Mutta kelpaa.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Tänään napsahti solidi vierasvoitto Valkeakoskelta. Pisteitä on ropissut kivasti päävalmentajan vaihduttua. Äijistä aistii hyvän fiiliksen pelata toisilleen, ja henki on selkeästi korkealla. Jopa Mosa jeesaa kaveria melko tunnollisesti. Sarjan nelospaikka hallussa ja maanantaina tepsukat kotona. Kohti syksyä hyvillä mielin.
 
Tiedote

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oisko jollain heittää klackeniin lippua tänään? Viemässä kaveria ekaa kertaa peliin, mutta ticketmaster sanoo ettei klackeniin saa enää... Itsellä siis kausari sinne.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös