Mainos

HIFK 2013–2014 – joukkueen rakennus

  • 3 493 084
  • 7 163

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin, ottamatta kantaa Trevor Gilliesin pelilliseen tasoon, mutta herrahan myöskin luuti puolustajana ennen loukkaantumistaan.

Sillä paikalla herra on luisteleva katastrofi. Mannheim vieraspelissä taisi olla ainakin kolmen maalin aikana jäällä ja siihen päälle parit penaltit.

Ihmetyttää kyllä, että jo ainakin toista kautta putkeen juuri HIFK:lla karmea määrä loukaantumisia. Mistä johtuu?

En kyllä silti usko, että terveelläkään rosterilla olisi juurikaan enempää enempää pisteitä.
 

Cover

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rikollislauma
Kyllä, näin Summanen on muutamassa haastattelussa todennut. Sinänsä on kiinnostavaa, että Summanen on harvinaisen paljon puhunut tulevaisuudesta, tulevasta pelaajarungosta ja muutenkin tulevista toimintatavoista. Ikään kuin hän aikoisi olla joukkueen palkkalistoilla pidempäänkin kuin vain tämän kauden. Tietääkö Summanen jotain, mitä me emme tiedä? Olen ainakin ollut siinä uskossa, että vain tämä kausi mentäisiin Summasella ja sen jälkeen olisi taas uuden valmentajan vuoro.

Niin, mistäs sitä tietää, vaikka Rami olisi yksi niistä, joka joukkuetta tulevaisuudessa kasaa, muttei valmenna.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Saa Tarkit ja Lassilat hakea pelipaikkaa jostain muualta, ihan vaan jo verotussyistä. Ja toisekseen, ei tässä maalivahtia kaivata. Puutteet ovat tällä hetkellä puolustuksessa, ihan jo määrällisestikin, kun Jokelakin on pitkään poissa. Liigapakit ovat vähissä.
 

J-Ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mua kanssa ihmetyttää miksi tänne pitäisi haalia jotain potkut saaneita maalivahteja. Jos ne kerran olisivat hyviä niin eihän ne olisi potkuja saaneet alunperin.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mua kanssa ihmetyttää miksi tänne pitäisi haalia jotain potkut saaneita maalivahteja. Jos ne kerran olisivat hyviä niin eihän ne olisi potkuja saaneet alunperin.

Kyllä Tarkki ja Lassila ovat huipputason maalivahteja SM-liigatasolle, ei kysymystäkään siitä.

Mun mielestä uuden vahdin hankkiminen nyt olisi ihan ok, jos saataisiin takuuvarma huippuvahti ja suoraan monivuotisella sopimuksella. Tällaista pakettia tuskin on tarjolla, joten miksipä ei katsottaisi, mihin Thiessenistä ja Hussosta on - etenkin Hussosta voi löytyä jopa pidempiaikainen ratkaisu IFK:n maalivahtikuvioihin. Kuten edellä on jo todettu, maalivahtipeli ei ole tällä hetkellä ainakaan se joukkueen akuutein ongelma ja Thiessenissä on varmasti kiinni iso summa rahaa, joten mahdollisia jäljellä olevia pennejä kannattaa sijoittaa muiden osastojen vahvistamiseen.
 

Rosenrot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
....joten mahdollisia jäljellä olevia pennejä kannattaa sijoittaa muiden osastojen vahvistamiseen.

Siellä on vmtl-osastolla jonkun listaamana melkein toinen joukkueellinen jannuja. Pelaajabudjetista / sen käytöstä, tilanteesta, ei ole käryä, mutta hankala tilanne on todellakin. Reilun kuukauden päästä, kaiken mennessä hyvin, on taas ylijäämää pelaajistossa, mutta nyt pahasti alivoimaisena pitäisi pinnoja saada haalittua.

Mikä tähän lääkkeeksi, lainasopparit Keravalta, ottelukohtaiset vuokrat muualta mestiksestä, kylmästi lisähankinnat?

Itse rauhoittaisin maalivahtiosaston, jollei tosiaan saada em kaliiberia useamman vuoden sopimuksella (min.2+1), ja menisin näillä.
Puolustus sen sijaan...
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Forsbergille loppukauden sopimus pikimmiten! Hyvänoloinen jannu, oikea asenne.

Toisesta ovesta DeSantis pihalle ihan samantien. Koko aika kun kaveri on kentällä, niin ollaan omissa täydessä kusessa. Koko ajan juoksee perässä ja kun paineen alla saakin kiekon, niin se on aina vastustajan lavassa.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toisesta ovesta DeSantis pihalle ihan samantien. Koko aika kun kaveri on kentällä, niin ollaan omissa täydessä kusessa. Koko ajan juoksee perässä ja kun paineen alla saakin kiekon, niin se on aina vastustajan lavassa.

Sori, Birch ekana pihalle. Vielä paskempi mitä DeSantis. Nuo kaksi ukkoa pilaavat tällä hetkellä koko alakerran. Molemmat aivan vitun huonoja.
 

Cover

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rikollislauma
Aliarvioidaanko me omien liigojen jätkiä? Mä oon satavarma ettei tää Henrik Fobba oo ainut ton tason pakki Mestiksessä. Miettikääs hetki miten helposti oltais saatu huomattavasti parempia pakkeja kuin Birch ja DeSantis. Molemmat ulos ja Mestiksestä miehet tilalle.

E: Tottakai mulle kelpaa pari kovaa kiinnitystä, mutta noi paskat nyt pihalle ja Kolleja + Mestis lainoja niin kauan kun muuta ei oo saatavilla.

Block ollu tänään pirteä.
 

Stigu

Jäsen
Sori, Birch ekana pihalle. Vielä paskempi mitä DeSantis. Nuo kaksi ukkoa pilaavat tällä hetkellä koko alakerran. Molemmat aivan vitun huonoja.
Kyllä. Oppisikohan Nybari vihdoin ja viimein, ettei hänen kannata näitä ulkomaanpellejä hakea. Joku Forsberg pesee nämä kaksi sankaria mennentullen.

Fata ja Elkins tietty ovat hyviä hakuja, mutta edustavat Karavaanarin 40%:n onnistumisia.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Dixonille potkut Jaroslavista. Siinä olisi sitä ykkössentteriä nyt tarjolla. Katsotaan yrittääkö Tomppa ja kumppanit. Parina kesänä on ainakin yrittänyt.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
DeSantisin voi jättää kotimatkalla Tampereen lentokentälle, ja lätkäistä käteen OneWayTicket. Top5 paskin puolustaja IFKssa ikinä!
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Dixonille potkut Jaroslavista. Siinä olisi sitä ykkössentteriä nyt tarjolla. Katsotaan yrittääkö Tomppa ja kumppanit. Parina kesänä on ainakin yrittänyt.

Luulen Jokereiden olevan aivan hulluna jokaisen pätevän sentterin perässä. Narreilla vielä se etu, että voivat lyödä useamman vuoden KHL-diilin käteen ja palkan sitä myöden ihan HIFK:n ulottumattomiin. Lisäksi HIFK:lla periatteessa 1. ja 2. senttereina Kuparinen & Elkins, joiden nimellisesti pitäisi olla riittäviä, vaikka Kuparinen on kaukana ykkössentterin tasosta.

HIFK tarvitsee pakkeja... mutta toki otan sentterinkin vastaa. Kuparinen voi sitten vetää tuota dieseliänsä kolmosen keskellä.
 
Viimeksi muokattu:

winston

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuparinen on ollut ihan sysipaska ja arvatenkin saa ykkössentterin liksaa...
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
DeSantisin voi jättää kotimatkalla Tampereen lentokentälle, ja lätkäistä käteen OneWayTicket. Top5 paskin puolustaja IFKssa ikinä!

Se taisi loukata itseään tänään. Väänsi jalkansa eikä palannut enää peliin, joten olisikohan se sitten siinä? Ei tosiaan lupauksia herättäviä esityksiä, ei parannu esitykset ollenkaan.
 

Meedio

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Atletico Madrid
Vaihtaiskohan ne Kuparisen Dixoniin, ei tarvitse maksaa välirahaa. DS voi painua helvettiin ja Rami voisi opettaa Birchille että sen paikka maalinedustalla tönimässä mikkihiiret helvettiin.
 

Stigu

Jäsen
Itse antaisin kenkää seuraaville pelaajille:

- Birch heti. Hirvittävä määrä virheitä pelissä kuin pelissä. Hidas ja kankea. Säälittävä.
- Hari heti. Jengissä on jo pörriäisiä ihan tarpeeksi.
- DeSantis välittömästi. Eli kolme viikkoa aikaa näyttää osaamisensa. Kaveri tekee virheitä omassa päässä, mutta hyökkäyspäässä on nähtävissä pieniä plikahdukisa kousamaisesta osaamisesta.
- Luttinen. Luikurilla ei ole valitettavastai mitään käyttöä jengissä. Flegmaattisuuden perikuva
- Tissi. Pari peliä näyttöjä ja jos ei onnistu niin ulos.

Noiden pelaajien tilalle
- sopimus Fopalle.
- 2 liigatason pakkia sisään

Hyökkäyksen osalta tilanne näyttää ihan helewetin hyvältä. Elkins, Puustinen, Fata, Salmelainen, Somervuori ja Pakarinen ovat liigan kärkitasoa. Peltonen, Kuparinen, Talaja, Partanen, Leinonen ja Nykopp riittävät lopuiksi hyökkääjiksi.

Maalissa Ore ja Husso ovat olleet uskomattoman varmoja.

Positiiviset fiilikset on, mutta noi pari pakkia uupuu valitettavasti.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Samaa mieltä kuin Stigu tuossa ylempänä. Hyökkäyksessä on hyvä ja riittävä miehitys laadukkaita pelaajia. Kaikkien ollessa kunnossa hyökkäys olisi omissa kirjoissani kuta kuinkin

Pakarinen-Elkins-Puustinen
Peltonen-Fata-Salmelainen
Luttinen-Kuparinen-Somervuori
Talaja/Leinonen-Nykopp/Block-Gillies/Partanen

Hári on ihan hyvä prospekti, mutta ei ole oikein missään välissä saanut kentällä tulosta aikaan. Nopeutta on, käsiäkin, mutta ei oikein tule tulosta.

Puolustuksessa laittaisin Birchin Mestikseen kehittymään, mikäli on kiinnostusta pitää kaveri ensi kaudellakin ja on itse halukas kehittymään pelaamalla. Muussa tapauksessa lippu kouraan ja (lento)kentälle. Forsberg pitäisi saada mahdollisimman pian kiinnitettyä, ehkä parinkin kauden pahvilla. Todella positiivinen ilmestys. DeSantis on alkanut näyttää osaamistaan hyökkäyspäässä ja mielestäni tällaista osaamista tarvitaan, joten antaisin hänelle nyt peliaikaa ja mahdollisuutta nostaa tasoaan. Wargh on ok, jos ei ole kallis. Menee rotaatiopelaajasta hyvin ja paikkaa loukkaantumisia.

Pitkäaikaispotilaiden palatessa pakisto näyttäisi siis tältä:

Söderholm-XXXX
Eklund/XXXX-Jokela
Forsberg-DeSantis/Wargh/XXXX

Eli kärkipakkia huutaisi Söden seuraksi - tämä voisi olla se omanpään luutija. DeSantisin tilalle kenties tarvitaan kiekollista osaamista, jos ei onnistu nostamaan tasoaan entisestään ja mahdollisesti Eklundille korvaaja, jos on koko ajan hajalla. Kurvisesta ei enää itselläni ole mitään odotuksia, pelaa pelin silloin ja toisen tällöin.

Maalivahtiosasto on ok, Thiessen tulee vielä, kunhan joukkuejohto ei hätiköi ja pistä kaveria pihalle. Husso ei ole ratkaisu kevään peleihin vielä tällä kaudella.
 

Meedio

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Atletico Madrid
Pakisto huutaa yhtä peruspakkia, voi olla vähän ilkee luonteeltakin ja toinen peliä tekevä pakki. Ja yksi sentteri on pakko ostaa, meillä on senttereinä ainoastaan Elkins ja Kuparinen. Fatasta, Salmelaisesta, Luttisesta, Harista ei ole niihin hommiin. Katopas onko Nybari sulla faksi kytkettynä verkkoon.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Aliarvioidaanko me omien liigojen jätkiä? Mä oon satavarma ettei tää Henrik Fobba oo ainut ton tason pakki Mestiksessä.
Jotenkin vähän tuntuu sille. Kun olisi lisäksi ne kaksi viime kauden lainakaveria Mestiksestä (tai vastaavaa), niin siinä olisi jo mielestäni ihan kehityskelpoinen kolmikko aluksi alempiin rooleihin ja siitä kenties parempaan. Mutta ei ole IFK:n tapa ollut tämä, vaan lähinnä saipojen. Sitten ne hakee Helsingistä pisteet heittämällä. IFK:ssa (katsojille?) kelpaa vain bobbyorr.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös