Mainos

HIFK 2013–2014 – joukkueen rakennus

  • 3 493 071
  • 7 163
Etkö ottaisi Jerryä takaisin? Minä ottaisin milloin vaan. Näitä kevään pelaajia aliarvostetaan liikaa ja Ahtolalla alkaa olemaa ihan hyvät näytöt play-offeista.

Itse kyllä sanoisin Jerrylle nyt kiitos mutta ei kiitos. IFKssa on entuudestaan saman roolin pelaajia ihan riittämiin. Vielä jos huhut Salomäestä realisoituvat, niin vaikea on Jerrylle löytää paikkaa pelaavasta kokoonpanosta. Oletetaan, että Salomäki saapuu Stadiin ensi kaideksi. Silloin enemmän tai vähemmän saman roolin pelaajia olisivat Talaja, Pakarinen, Salomäki, Partanen ja nyt spekuloinnin kohteena oleva Ahtola. Potentiaaliltaan pidän Pakarista, Salomäkeä ja Partasta kovempina kuin Jerryä. Talaja on potentiaaliltaan samaa tasoa, mutta taistelua löytyy Roopesta vielä astetta enemmän kuin Jerrystä. Ilmeisesti vielä Jerry haluaa pelipaikan kahdesta ensimmäisestäketjusta, johon herran rahkeet eivät kuitenkaan aivan riitä, joten antaa herran luoda mahtava ura IFKn ulkopuolella.

Ja edellä kirjoitetusta huolimatta on pakko myöntää, että tämä Keravalla asunut hymyilevä pitkätukkainen turkulainen oli minun ehdottomia suosikkeja pelatessaan IFKssa. Ihan alusta asti. Jälkiviisaana voidaan todeta, että viime kauden suurin virhe oli päästää Jerry Tampereelle, mutta se on ollutta ja mennyttä. Jossain toisessa tilanteessa kolmosketjuun tervetuloa, mutta nykyisten laitureiden aikana onnea ja menestystä muualla.
 

PJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevat Mestarit
Itse kyllä sanoisin Jerrylle nyt kiitos mutta ei kiitos.

Näkemyksiä on monia. Minä sanoisin heti kiitos tervetuloa. Vaikka sillä on sopimus Lukon kanssa ensi kaudesta, joten eipä taida olla ajankohtaista.

Meillä ei todellakaan ole liikaa sellaisia pelaajia, joilla on kokoa, käsiä ja voimaa. Millään jengillä tuskin on.

Ja juurikin tuo syy, joka tuossa aikaisemmassa matsissa mainittiin. Kevään pelaajat ovat niitä joukkueen arvokkaimpia ja Jerry on kyllä kevään pelaaja. On päässyt toki pelaamaan Liigan ylivoimaisesti kuumimman pelaajan rinnalla. Mutta ei siinä kaikki ole onnistunut.

Naapurissa muuten taitaa sittenkin olla sellainen runkosarjan mikkihiiri joukkue. Ihan kiva. Kevään pelit ovat kuitenkin ne tärkeimmät. Eli iso kiinnostus on sellaisiin miehiin, jotka nostavat pelin tasoa kevättä kohti.
 

Harkins#33

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ville Peltonen, Rem Murray, DEFC #18
Tässä hieman omaa hahmotteluani ensi kautta koskien, kätisyyksien sopimisesta, laitureiden puolista, pelaajien saatavuudesta jne. ei käsitystä.

Hagman – xxx – xxx
Donskoi – Granlund – Salomäki
Talaja – Elkins – Pakarinen
Liivik – Töykkälä – Leinonen
Partanen, Nykopp & co.

xxx – Kousa
Melart – Eklund
Söderholm - Karalahti
Salmi & co
xxx
Norja
Husso
 
Näkemyksiä on monia. Minä sanoisin heti kiitos tervetuloa. Vaikka sillä on sopimus Lukon kanssa ensi kaudesta, joten eipä taida olla ajankohtaista.

Meillä ei todellakaan ole liikaa sellaisia pelaajia, joilla on kokoa, käsiä ja voimaa. Millään jengillä tuskin on.

Ja juurikin tuo syy, joka tuossa aikaisemmassa matsissa mainittiin. Kevään pelaajat ovat niitä joukkueen arvokkaimpia ja Jerry on kyllä kevään pelaaja. On päässyt toki pelaamaan Liigan ylivoimaisesti kuumimman pelaajan rinnalla. Mutta ei siinä kaikki ole onnistunut.

Onneksi meillä vielä saa olla jokaisella omat mielipiteemme. Jossain kohtaa SM-liiga ostaa jatkoaika.comin ja sen jälkeen kaikki pakotetaan samaan muottiin. Kunnioitan ilman muuta niin sinun kuin muidenkin mielipidettä Ahtolan osalta. Siltikin koen vielä tarvetta vielä perustella omaa näkemystäni.

Ensinnäkin en kyllä pidä Jerryä niin kovin kädellisenä pelaajana. Toki myönnän heti alkuun, että suosikkijoukkueistasi johtuen olet varmasti nähnyt enemmän Jerryn pelejä tällä kaudella. Itse kuitenkin mistelen Ahtolaa pelaajana, jonka vahvuudet olivat voimassa, kokoisekseen hyvässä liikkeessä ja kyvyssä hakea itselleen vapaata paikkaa. Itseasiassa Ahtola ja Pakarisen Iiro ovat mun mielestä hyvinkin samanlaisia jääkiekkoilijoita. Kovinkaan kädellisenä en kumpaakaan pitäisi.

Mitä tulee tuohon Ahtolan statukseen kevään pelaajana, niin haluan sitä kyllä hieman kyseenalaistaa. Ennen tätä kautta pelattuna 25 ottelua joissa tehot 4+3=7. Yksi maaleista toki erittäin tärkeä 4-1 game sevenissä Jokereita vastaan keväällä 2011. Nyt sitten pisteitä syntyy tulikuumaakin kuumemman Azevedon rinnalla. Ei mitään Jerryltä pois, mutta kyllä mä noista pisteistä pistän ison osan myös Azevedon ansioksi.
 

Baroun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Per sempre Tito †
Ketä on ne mahdolliset pelaajat jotka tuo niitä käsiä ja sitoutuu koko kauden pelaamaan IFK:ssä? Pelkästään nopeuden takia otan nämä pelaajat ihan milloin vain ja sitten siihen kylkeen Salomäkiä ja kumppaneita niin kyllä siitä rosterista tulee erittäin toimiva.

En tiedä, mutta eipä se ole mun homma sitä miettiäkkään. Mielestäni vaan turhaa hommata saman osa-alueen pelaajia. Jos hankitaan "Hagman" niin Salmelaista ei kannata hankkia vaan joku äijä ketä pystyy paikkoja luomaan Hakille. Ei paljoo auta, jos siellä on kaks pikakiituria, mutta ei pelaajaa joka syöttää ne tilanteet näille kavereille.

Ensisijaisen tärkeää on hankkia kunnon playmaker, joka osaa luoda tilanteita. Jos sentteri nelikko on luokkaa tämä kausi niin ihan turhaa hankkia yhtään ketään tonne. Mieluumin sitten Brennaneita jengi täyteen..
 

winston

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä ottaisin mielellään jengiin Mikael Granlundin, mutta sillä on sopimus muualle ensi kaudesta, niin kuin on Ahtolalla ja Donskoillakin. Ihan vaan vinkkinä näille spekulaatioille joita täällä nyt viljellään...
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hagmania ja Salmelaista, kun miettii niin kumpikin on julkisestikin kertonut vielä haluavansa HIFK:ssa joskus pelata. Se joskus kaiken järjen mukaan olisi nyt. Herrat olisivat vielä kovan tason hankintoja tässä liigassa.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
. Mielestäni vaan turhaa hommata saman osa-alueen pelaajia. Jos hankitaan "Hagman" niin Salmelaista ei kannata hankkia vaan joku äijä ketä pystyy paikkoja luomaan Hakille. Ei paljoo auta, jos siellä on kaks pikakiituria, mutta ei pelaajaa joka syöttää ne tilanteet näille kavereille.

Meidän on pakko hommata kaksi kärkisentteriä ja silloin joukkueeseen mahtuu Salmelainen ja Hagman. Jos ne saadaan kahteen kärkiketjuun laatusenttereillä tai ainakin sellaisella jotka oikeasti pystyvät rakentamaan peliä niin kyllä mulle ainakin kelpaa.

Saattaisin jopa harkita Hirson palkkaamista. Kumminkin todella monikäyttöinen pelaaja jos pääsisi palaamaan huippu tasolleen. Se on sitten eri asia sopiiko Hirsolle pelaaminen Summasen joukkueessa.
Vaikka pidänkin Elkinsistä ja huusin jo jatkosopimusta niin täytyy ottaa askel taaksepäin. Elkinsin kyvyt riittää tällä hetkellä 3.sentterin paikalla ,mutta se on auttamatta väärä paikka ulkomaalaiselle.

E: Uuge Snickersin sivuilla kertoo, että Blues on ottanut yhteyttä jo Hagmaniin joka olisi tulossa Sm-liigan jos tilipussi on kohdillaan. En tiedä kertoileeko Karalahden mahdollisuuksista pilke silmäkulmassa, mutta kyllä mua ainakin vituttais jos Karalahti pukee seuraavaksi Näätä paidan Sm-liigassa. Aikaakaukaa haettu on P-Amerikkaan siirtyminenkin.
 
Viimeksi muokattu:

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Elkinsin kyvyt riittää tällä hetkellä 3.sentterin paikalla ,mutta se on auttamatta väärä paikka ulkomaalaiselle.

Yksi kesä ja koko kausi suomessa, niin taso voisi nousta rajustikin. Elkins on isokokoinen, hyvin liikkuva ja suhteellisen taitava sentteri, joka maalipaikoista laittaa hyvällä prosentilla kiekon sisään. Sopii pelityyliltään hyvin Summasen suoraviivaiseen pelitapaan. Pitäisin ehdottomasti. Voisi parhaimmillaan olla parempi, kuin Petteri Wirtanen, ainakin tehokkuudessa ja pystyy stunttaamaan kärkiketjuissa. HIFK:n scoutting taidoilla tuskin parempaa löytyy. Mikäli Elkins ja Granlund olisivat 2-3 sentterit, niin HIFK:n täytyisi siirtomarkkinoilta naarata oikeastaan vain yksi sentteri, eli se ykkösen mies. Lukitsisin kyllä nämä.

Lisäski Elkins on voittanut Tshekin mestaruuden ja noussut pudotuspeleissä HIFK:n ykkössentteriksi, eli nostanut tasoaan kevään peleissä. Miksi rikkoa ehjää?
 
Vaikka pidänkin Elkinsistä ja huusin jo jatkosopimusta niin täytyy ottaa askel taaksepäin. Elkinsin kyvyt riittää tällä hetkellä 3.sentterin paikalla ,mutta se on auttamatta väärä paikka ulkomaalaiselle.

Miksi 3.sentterin paikka on pakko varata suomalaiselle pelaajalle? Kyllä 3.sentterin paikalle pitää saada paras mahdollinen pelaaja, olkoot hänellä vaikka Vanuatun passi.
 

winston

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yksi kesä ja koko kausi suomessa, niin taso voisi nousta rajustikin. Elkins on isokokoinen, hyvin liikkuva ja suhteellisen taitava sentteri, joka maalipaikoista laittaa hyvällä prosentilla kiekon sisään. Sopii pelityyliltään hyvin Summasen suoraviivaiseen pelitapaan. Pitäisin ehdottomasti. Voisi parhaimmillaan olla parempi, kuin Petteri Wirtanen, ainakin tehokkuudessa ja pystyy stunttaamaan kärkiketjuissa. HIFK:n scoutting taidoilla tuskin parempaa löytyy. Mikäli Elkins ja Granlund olisivat 2-3 sentterit, niin HIFK:n täytyisi siirtomarkkinoilta naarata oikeastaan vain yksi sentteri, eli se ykkösen mies. Lukitsisin kyllä nämä.

Lisäski Elkins on voittanut Tshekin mestaruuden ja noussut pudotuspeleissä HIFK:n ykkössentteriksi, eli nostanut tasoaan kevään peleissä. Miksi rikkoa ehjää?

Koska Pohjois-Amerikan ihmeet ovat viettäneet kesän Suomessa treenaten (ja tähän se hymiö)?

Elkins on mun mielestä ihan jees, ei siinä mitään ja varmaan käyttöäkin olisi. Kaikki riippuu palkkapussista ja siitä, että kyllä ykkösveskari, ykkössentteri, takuuvarma maaleja tekevä ykköslaituri ja johtava kiekollinen pakki ovat meidän ykkösprioriteetit. Mikäli nämä ovat jo kunnossa niin miksi ei Elkinsillekin.

Jotenkin en vain usko tähän, vaan pelkään viiime ja tämän vuoden sekoilujen näkyvän vielä ensi kaudessakin.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaikki riippuu palkkapussista ja siitä, että kyllä ykkösveskari, ykkössentteri, takuuvarma maaleja tekevä ykköslaituri ja johtava kiekollinen pakki ovat meidän ykkösprioriteetit. Mikäli nämä ovat jo kunnossa niin miksi ei Elkinsillekin.

Eikö tuolla logiikalla nimenomaan olisi fiksua palkata tuttu, vakuuttavasti pelannut kolmossentteri, jotta voi keskittyä noiden ykkösprioriteettien hoitamiseen? Elkins olisi erinomainen kolmossentteri, koska omaa myös potentiaalia ylempiin ketjuihin. Loukkaantumisia nimittäin tulee, ja minä en ainakaan halua että siellä on joku Piiparinen ykkössenana edes viikkoa.

Elkins on muuten aika loistava kulmapelaaja. Itse ainakin olen kiinnittänyt huomiota tapaan, jolla mies menee kulmaan. Ei välttämättä polje hulluna ja monesti näyttääkin, että vastustaja ehtii ensin. Käyttää kuitenkin kroppaansa todella taitavasti ja kovalla prosentilla tulee kiekon kanssa pois kulmasta. Vaikea uskoa myöskään, että saataisiin kotimaista noin kovalla prosentilla paikoista tekevää kolmossentteriä. Luonnollisesti liksan ei pidä olla ykkösketjun tasoa, mutta tämä nyt lienee itsestäänselvyys.
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Onko joku oikeasti halukas antamaan Melartille 200k+ yhden hyvän 1/2 -runkosarjan takia?

Lädälle voisi joku kertoa, että sun vahvuudet on muualla kuin kiekollisena pelaajana. Liikaa joutui tällä kaudella siihen rooliin ja tulos oli ajoittain katastrofaalinen. Ja peruspakille ei pidä maksaa 200k missään nimessä, vaikka Lädän pelistä pidänkin.
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Onko joku oikeasti halukas antamaan Melartille 200k+ yhden hyvän 1/2 -runkosarjan takia?

En olisi. Tietysti olisi kiva kuulla mitä tulee tilalle, jos/kun lähtee. Kyllä toi pakisto vaatii kunnon putsauksen. Palasia ei vaan ole liikaa tarjolla. Muutaman voin heittää vaikka samantien. Eklund, Järvinen, Kousa, Salcido ja Vainonen. Täysin realistisia nimiä kaikki ja osa noista tod.näk. on tulossakin.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Jännästi tosiaan nämä pelit tuovat muutoksia omiin ajatuksiin jatkajien suhteen. Melart olisi ok jatkaja, mutta ei vielä avainpelaajan roolissa eikä tuolla huhutulla hintalapulla.

Elkinsin jatko olisi mieluisa ylläri, samaten hieman yllättäen Varakkaan. Pelasi mielestäni hyvän sarjan kaikesta huolimatta ja tukee hyökkäyksiä hyvin. Kurviselle jatkoa, jos halvan pahvin saa. On hyvä 7. pakki paikkaamaan loukkaantumisia, oma loukkaantumishistoria minuksena. Samoin tekisin jatkot Sailiolle, Töykkälälle, Liivikille, Norjalle sekä tietysti Peltoselle. Luttisen toivoisin jatkavan, huhuista huolimatta.
 

Gusti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Melartille toki jatkoa, mutta ei todellakaan 200k hintalapulla. En todellakaan jaksa uskoa että mikään liigajoukkue suostuisi maksamaan tuollaista palkkaa Melartille.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä toi pakisto vaatii kunnon putsauksen. Palasia ei vaan ole liikaa tarjolla. Muutaman voin heittää vaikka samantien. Eklund, Järvinen, Kousa, Salcido ja Vainonen. Täysin realistisia nimiä kaikki ja osa noista tod.näk. on tulossakin.

HIFK:n kuluvan kauden puolustajista on kuulemani mukaan jäämässä ensi kaudelle maksimissaan kolme ja yksi näistä on Juuso Salmi. Hakusessa on kolme kokenutta puolustajaa ja Eklundin palveluksista on kiinnostunut eräs toinenkin pääkaupunkiseudun seura. Kun nyt on vasta kevät, en millään usko etteikö markkinoilla olisi tarjontaa. Mutta se vaatii, että scouttausosasto on tehnyt duuninsa kunnolla ja käynyt aktiivista vuoropuhelua eri NHL-seurojen pelaajatarkkailijoiden ja pelaajapolitiikasta vastaavien kanssa. Hyvä esimerkki on Lukon Azevedo - Kings katsoi, että pelaajan on hyvä kehittyä Pohjois-Amerikan ulkopuolella ja Christian Ruuttu osasi varmasti kertoa, että SM-liiga voisi olla hyvä vaihtoehto. Se, mitä sitten tapahtui, onkin jo toinen juttu.

Jossain ensi kauden ketjusuunnitelmissa on vilahdellut Donskoin nimi - Oulusta kantautuneiden tietojen mukaan olisi lähdössä Pohjois-Amerikan sarjoihin.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Käydään kaikki pelaajat läpi ja se, ansaitsevatko he jatkonsa.

Corey Elkins - Ehdottomasti jatkoon, pelasi todella hyvät playoffit ja oli joukkueen parhaimpia suorittajia illasta toiseen. Rami saa tästä kaverista vieläkin enemmän irti.

Joakim Eriksson - Ensimmäinen puolisko kaudesta oli hyvä, toinen puolisko surkea eikä playoffitkaan sujuneet. Aivan liian hidas nykypäivänä sm-liigaan, ei jatkoon.

Markus Granlund - Ei vielä sitä todellista läpimurtoa, mutta väläytteli Peltosen ja Hannulan keskellä, että potentiaalia on valtavasti. Kunnon
valmennuksen alaisena ensi kaudella se todellinen läpimurto liigan kirkkaimpiin tähtiin, jatkoon!

Mika Hannula - Erittäin ailahtelevaa pelaamista, jopa pelin sisällä ailahteli liian usein. Ei jatkoon.

Mikko Jokela - Viime kausi meni huonosti, tälle kaudella odotettiin parannusta, mutta eipä parannusta tullut. Hukkaa oman miehen usein, luistelu heikkoa ja kiekollinen pelaaminen surkeaa. Ei jatkoon.

Martti Järventie - Vain varjo siitä Järventiestä joka kiekkoili meillä mestaruuskaudella. Palaa Ilvekseen ja hyvä niin.

Kyle Klubertanz - Hyvin keräsi pisteitä ja ihan ok pelaamista pääsääntöisesti. Jos parempaa ei löydy niin jatkoon.

Kimmo Kuhta - Hieno ura on tullut tiensä päähän. Olihan tällä kaudella pelaaminen välillä aivan hirveän näköistä, mutta playoffeissa mies sai vähän juonesta kiinni.

Mikko Kurvinen - Kysymys kuuluu pysyykö mies enään terveenä? Rikkonainen kausi alla, hoitaa kyllä tonttinsa esimerkillisesti, mutta on sille rahalle parempaakin käyttöä kuin maksaa siitä, että kaveri on hajalla.

Toni Leinonen - Löi itsensä tällä kaudella fanien sydämiin, loistava asenne nuorella kaverilla! Jatkoon, mutta pelipaikka pitää tietenkin ansaita ensi kaudella, vakiopaikkaa ei pitäisi olla tarjolla.

Siim Liivik - Hieno soturi, fanien suosikki jne. Syttyy aina kun tosipelit alkavat. Liivikille on aina paikka HIFK:ssa, toivottavasti jatkaa meillä.

Arttu Luttinen - Vaikea kausi takana, juuri kun oli pääsemässä hyvään vireeseen niin loukkaantui. Oikeat kaverit rinnalle niin Artusta on hyötyä, jatkoon!

Ilari Melart - Valtavasti kehittyi tällä kaudella ja uskon, että maximi potentiaalia ei olla vielä saavutettu, ensi kaudella sitten ehjä kokonainen kausi. Jatkoon! Tälläisiä pelaajia HIFK tarvitsee eikä näitä ole varaa päästää muualle.

Thomas Nykopp - Ensi kaudella taistelemaan vakiopaikasta, hyvin nuori kolli ajoi itseään sisään tällä kaudella ilmoittaen itsensä mukaan kilpailuun ensi kauden paikoista. Jatkoon.

Iiro Pakarinen - Loistava pelaaja jolla on potentiaalia tykittää se +20 kassia runkosarjassa. Taklaa ja antaa itsestään kaiken irti joka ilta. Ensi vuonna ehjänä läpimurto liigassa.

Ville Peltonen - Joukkueen liideri jota olisi kaivattu kentällä kevään ratkaisupeleissä. Paikka joukkueesta löytyy, mutta mies itse nyt päättäköön mitä tekee uransa jatkon suhteen.

Joel Perrault - Ei mitään käyttöä kentällä, pelkästään leukoja osaa louskuttaa hyvin. Hutikuti!

Niko Piiparinen - Vaikka pelasi ihan ok tasolla kun pääsi pelaamaan niin oisko aika jo lähteä haistelemaan uusia tuulia? En näe kaverille mitään käyttöä ensi kaudella.

Jari Sailio - kaikkensa se sinne kentälle jättää ja on niin mulkku jätkä, että aiheuttaa vitutusta jopa omissa faneissa. Kumminkin niin kädetön, että mun on pakko sanoa ei jatkoon.

Eero Somervuori - Vähän kaksijakoiset fiilikset tästä kaverista. Parhaimmillaan kyllä hyvä maalitykki ja näytti playoffeissa, että uskaltaa ottaa osumaa joukkueen eteen, mutta toisaalta katoaa kuvasta välillä pitkäksikin aikaa. Jatkoon tai ei jatkoon, en riemuitse kumpaakaan enkä sure.

Toni Söderholm - Joukkueen pakiston all aroun tyylinen pakki, liideri alakerrassa. Tottakai jatkoon!

Roope Talaja - Oli kyllä itselleni pettymys, varsinkin playoffeissa. Potentiaalia on, mutta tulosta pitää tulla ensi kaudella.

Joni Töykkälä - Luotettava nelossena, jatkoon!

Ville Varakas - Välillä oli joukkueen paras pakki, välillä heikoin. En kyllä osaa muodostaa mielipidettä tästä kaverista. 6/7 pakkina varmaan ihan hyvä.

Joni Ortio ja Mika Norja olivat loistavia ja molemmille löytyy paikka HIFK:sta ensi kaudeksi jos aikovat jatkaa Suomessa. Norjan kohdalla tuskin puhutaan ulkomaista, mutta Ortio suuntanee rapakon taakse?
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Nyt voisi julkaista jo ensi kauden jätkiä. Kaikki ketkä ovat tulossa ja kausi on jo loppunut, niin julki vain.
 

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Jossain ensi kauden ketjusuunnitelmissa on vilahdellut Donskoin nimi - Oulusta kantautuneiden tietojen mukaan olisi lähdössä Pohjois-Amerikan sarjoihin.

Ei pidä kyllä kutiaan. Donskoi ei ole pääsemässä Pohjois-Amerikkaan ainakaan tämän kauden näytöillä. Lisäksi hänellä on sopimus Kärppiin myös tulevaisuudelle.

Taisi mennä nimi vääri, sillä Salomäkeä on IFK:hon kovasti huhuttu. Perässä on varmasti muutama muukin seura, mutta Oulussa ei pelaa joka tapauksessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös