Mainos

HIFK 2013–2014 – joukkueen rakennus

  • 3 492 926
  • 7 163

Hogrow

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aivan sairas on meidän laituriosaston laajuus.

Ei taida liigasta löytyä lähtökohtaisesti vastaavaa?

Eihän HIFKin pitänyt saada miehiä ollenkaan kun Raato on niin ikävä ihminen =). (ko lause ei vihjaa että olisit asiaa joskus väittänyt vaan lause on osoitettu muutamalla epäilevälle tuomaalle naapurileirissä)
 
No huhhuh, en enää millään uskonut Buffaloon & Peltoseen ja sieltähän se Nyba pamauttaa tiskiin maailmanluokan nimiä. Pakko kehua Nyban työtä tulevalle kaudelle. Palataan siihen vielä omassa ketjussaan myöhemmin. Aivan käsittämättömän hieno homma saada Salmelainen takaisin punanuttuun. Kaikella kunnioituksella Hagmania kohtaan, mulle henkilökohtaisesti suurempi juttu on saada Tony takaisin kotiin. Kuuluu kuitenkin Kiben ja Calounin jälkeen suurimpiin suosikkeihin viime vuosi(kymmeni)lta. Aivan mahtavaa, tämä nosti HIFK:n osakkeita kyllä sen verran, että oma usko mestaruuteen on kovimmalla tasolla sitten 90-luvun lopun.

Palataan aiheeseen myöhemmin, lähden ostamaan nakkeja pakkaseen.
 

Melko Huono

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän nyt alkaa olemaan varmasti jo negatiivisempienkin mielestä Joukkue todella hyvin kasassa. Jumalauta kun miettii mitä kaikkia variaatioita noista Raimo saa kyhättyä tulevalle kaudelle. Ulkomaalaisten kohdalla toki pieni floppivaara on aina olemassa, mutta eihän nuo kaikki floppaa millään. Uskoin ja luotin koko kesän toimiston ja Raimon kykyyn hommata ne pelaajat jotka Raimo porukkaan haluaa, ei tarvinnut pettyä!

Varmistuikohan samalla se, että Luttinen tulee pelaamaan keskellä?
 

Hogrow

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Laitureita pitkä rivi mutta eikös ne sanoneet että Raato haluaa leveän kattauksen jotta jokainen tietää että surffailijat pääsee istumaan. Sen takia pahat kielet väittää Hirsonkin etsiytyneen muille maille.
 

LP#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Stloukalista ei tiedotettu mitään, mutta mies ainakin twiittaili eilen seuraavaa. Rotaatioon.

Petr Stloukal ‏@hopan81 19 h Thank you for amazing season #Peliitat,new challenge ->Helsinki #HIFK
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Loistavaa, nyt on mestaruusjoukkue(=paperilla siihen realistiset mahdollisuudet omaava) kasassa, jos Thiessen täyttää odotukset. Peltonen ja Salmelainen olivat loistava kaksikko, joka viimeisteli kattauksen. Tosin on hyvä muistaa, ettei Ville ole enää mestaruuskauden iskussa, eikä Salmelainenkaan varmasti yhtä kova kuin viime vierailullaan. Hyökkäyksessä riittää kuitenkin leveyttä vaikka millä mitalla, ja maalivahtina hyvät näytöt omaava kaveri. Puolustus ei säkenöi, mutta puolustuksen osalta pelitavan toimivuus ja toteutus onkin paljon oleellisempaa. Jypin ja Ässien kahden viime kevään mestaruudet ovat tulleet aika tasapaksulla pakistolla, kun Jypiltäkin oli Vatanen telakalla pudotuspeleissä. Hyvää työtä Nybarilta ja Ramilta.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Nyt voikin Talaja ja Pakarinen vaihtaa maisemaa, tuskin on halua pelata nelosketjun jämäminuuteilla kummallakaan.

Eiköhän sieltä jokunen tyyppi vielä jossain vaiheessa poiskin lähde. Onnittelut hankinnoista!
 

Baroun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Per sempre Tito †
Nyt voikin Talaja ja Pakarinen vaihtaa maisemaa, tuskin on halua pelata nelosketjun jämäminuuteilla kummallakaan.

Eiköhän sieltä jokunen tyyppi vielä jossain vaiheessa poiskin lähde. Onnittelut hankinnoista!

Valot päälle kiitos! Pakarinen teki helvetin tärkeitä maaleja pleijareissa, joten olisi vitun tyhmää alkaa siirtämään miestä jonnekin muualle. Talaja sen sijaan, jos ei ole tyytyväinen niin menkööt pitäisin kuitenkin Roopenkin jengissä.
 
Aivan sairas on meidän laituriosaston laajuus.

Tony Salmelainen
Ville Peltonen
Juuso Puustinen
Eero Somervuori
(Rico Fata)
Iiro Pakarinen
Roope Talaja
(Arttu Luttinen)
Mika Partanen
János Hári
Toni Leinonen
+muut

Ei taida liigasta löytyä lähtökohtaisesti vastaavaa?
Kovat on laiturit, ei voi muuta sanoa. Vastaava tai ainakin lähelle lienee Tapparalla: Erkinjuntti, Connolly, Nieminen, Jormakka, Kuusela, Peltola jne. Todennäköisesti kolmosen laidassa on Tapparan, Pelicansin tai Bluesin viime kauden kultakypärä.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Valot päälle kiitos! Pakarinen teki helvetin tärkeitä maaleja pleijareissa, joten olisi vitun tyhmää alkaa siirtämään miestä jonnekin muualle. Talaja sen sijaan, jos ei ole tyytyväinen niin menkööt pitäisin kuitenkin Roopenkin jengissä.

Voi toki olla, mutta kun tota rosteria katsoo, pidän ainakin itse ihan päivänselvänä, että sieltä 1-2 "ei-mitään-junnua" tulee vielä pois lähtemään. Viimeistään kauden jo alettua. Eihän kukaan halua jäädä hautaamaan omaa uraansa nelosketjuun jos näytöt edelliseltä kaudelta ovat olleet jotain ihan muuta.
 

#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,Datsjuk, VPeltonen,Liverpool, RealMadrid
Kova on hyökkäys IFK:lla, ja hyväjalkainenkin vielä. Minulla sellainen käsitys pelaavasta kokoonpanosta, että Rami voi vaihtaa kentällisenkin ukkoja edellisestä pelistä. Pelityyli on aika vaativa, joten laajuutta pitää olla, että joukkue jaksaa pelistä toiseen.
Ville ja Pikku-Buffalo ovat aina tervetulleita jengiin.
 

Clocks

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voi toki olla, mutta kun tota rosteria katsoo, pidän ainakin itse ihan päivänselvänä, että sieltä 1-2 "ei-mitään-junnua" tulee vielä pois lähtemään. Viimeistään kauden jo alettua. Eihän kukaan halua jäädä hautaamaan omaa uraansa nelosketjuun jos näytöt edelliseltä kaudelta ovat olleet jotain ihan muuta.

Ne, joita ei kiinnosta kilpailla paikasta kärkiketjuissa, joutavat lähteäkin. Joko paska putoaa rattailta jo tässä vaiheessa kun kilpaurheilu ei kiinnosta, tai sitten kauden aikana kun kilpailu pelipaikoista seuloo jyvät akanoista. Kevääseen mennessä lopputulema on joka tapauksessa sama, eli sarjan kovin hyökkäys. Nyt koossa olevista aineksista sellainen on nähdäkseni hiottavissa.

Kiitokset Tom Nybondasille. Hattu päästä Ville Peltoselle.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kevääseen mennessä lopputulema on joka tapauksessa sama, eli sarjan kovin hyökkäys. Nyt koossa olevista aineksista sellainen on nähdäkseni hiottavissa.

Tästä ihan samaa mieltä, todella kovalta toi näyttää. Pointtina oli siis vaan se, että tavalla tai toisella tuolta tippuu kyllä vielä porukkaa ja se on varmasti kaikille osapuolille siinä tilanteessa hyväksi.
 

Siim72

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L.A. Kings
Voi toki olla, mutta kun tota rosteria katsoo, pidän ainakin itse ihan päivänselvänä, että sieltä 1-2 "ei-mitään-junnua" tulee vielä pois lähtemään. Viimeistään kauden jo alettua. Eihän kukaan halua jäädä hautaamaan omaa uraansa nelosketjuun jos näytöt edelliseltä kaudelta ovat olleet jotain ihan muuta.

Loukkaantumisia tulee aina. Tosta kun joku "ei-mikään-junnu" putoaa vaikka polven pamahdettua paskaksi puoleksi kaudeksi sivuun niin ei olekaan ylimääräisiä. Lisäksi, onhan se nähty ettei ketään "haudata" neloseen (pl. sopan aika). Kyllä siellä kärjessä pelaa ne ketkä ansaitsee. Jos esim. Talaja on jo heinäkuun lopulla tyytymätön tilanteeseensa ilman, että edes yrittää ottaa paikkansa niin suksikoot vittuun sitten samantien. Me, sekä Rami, halutaan nähdä pelaajia jotka sitoutuvat voittamaan mestaruuden, ei mitään kiukuttelevia neitejä.

Edit. Samalla Ässät julkisti Hakin sopparin. Hankalaksi menisi jos pitäisi stiga-ukkona valita vain toinen omaan jengiin..
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Varmati joku tulee olemaan tyytymätön rooliinsa - se on ihan selvää, kun paikkoja kärkiketjuissa on rajallisesti, kilpailu kovaa ja kyseessä kunnianhimoisia ammattiurheilijoita.

IFK on kuitenkin hyvässä tilanteessa ja seura voinee rauhassa katsoa alkukaudella, minkälaiseksi kokoonpano muokkautuu ja kuinka hyvin kukakin pelaa. Voi olla, että esim. Talaja siirtyy jossain vaiheessa muualle, mutta Pakarisen kohdalla toivon, että kaverille tehdään pitkä jatkosopimus. Mitään hätäisiä ratkaisuja ei kannata tehdä; loukkaantumisia tullaan varmasti näkemään ja mahdollisesti pettymyksiä - silloin materiaalin laajuus on valttia.
 

Clocks

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos esim. Talaja on jo heinäkuun lopulla tyytymätön tilanteeseensa ilman, että edes yrittää ottaa paikkansa niin suksikoot vittuun sitten samantien. Me, sekä Rami, halutaan nähdä pelaajia jotka sitoutuvat voittamaan mestaruuden, ei mitään kiukuttelevia neitejä.

Olen kirjoitushistoriani aikana seurannut läheltä usean palstatotuuden muodostumista, ja yhtä useaa olen ollut aktiivisesti muodostamassa. Siksipä tarraan tähän kiinni. Vaikka nimimerkki Siim72 ei tässä Talajaa kiukuttelevaksi neidiksi nimitäkään, ei tarvita kuin pari samanlaista viestiä lisää ja Talaja on kaikkien mielissä kiukutteleva neiti jonka pitäisi suksia vittuun kun ei kiinnosta. Onkin hyvä miettiä, mitä faktaa on olemassa todistamaan että kaukalossa kaikkensa antava Roope ei haluaisi nykyisessä työpaikassaan jatkaa. No ei mitään.

Pianhan se nähdään, kuka on kokoonpanossa ja kuka ei. Raimon maineen perusteella siitä voitaneen luotettavasti päätellä myös se, ketä on heinäkuussa kiinnostanut pelipaikka HIFK:ssa ja ketä ei.
 
Viimeksi muokattu:

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Täytyy muistaa että jääkiekko on pelaajille myös työ ja he tavoittelevat mahdollisimman arvokasta seuraavaa sopimusta. Esim. mainittu Talajan sopimus loppuu ensi keväänä ja hän saattaa hyvinkin miettiä onko markkina-arvon kannalta parempi vaihtoehto jäädä HIFK:hon, jossa paikan valtaaminen kolmesta ensimmäisestä ketjusta on kovan työn takana vai pyytää siirtoa johonkin keskikastin jengiin, jossa paikka vähintään kolmosketjussa on lähes varma.

HIFK:n laituriosasto on tällä hetkellä paperilla yksi liigan kovimmista ellei jopa kovin, mutta veikkaan että joku Dale Cooperin mainitsemista laitureista tulee siirtymään kauden alla/aikana muihin maisemiin. Saa ottaa talteen.
 

Plätsis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos tuolta jonkun tiputtaisin pois niin se olisi Somervuori. Uutta palkkasoturia tulee sisään, vanhat saa lähteä. Ei missään nimessä saa viedä paikkaa harvoilta omilta kasvateilta.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Jos tuolta jonkun tiputtaisin pois niin se olisi Somervuori. Uutta palkkasoturia tulee sisään, vanhat saa lähteä. Ei missään nimessä saa viedä paikkaa harvoilta omilta kasvateilta.

Keneltä Somervuori vie paikan? Ei just nyt tule mieleen yhtä ainutta pelaajaa, joka olisi oma kasvatti. Saman roolin pelaajia ei löydy yhtään, paitsi Salmelainen, mutta nämä kaverukset eivät kilpailekaan kuin joukkueen maalikuninkuudesta. Jos sinun joukkueeseen ei mahdu kahta sniperia, niin hellurei. Sen oman kasvatinkin pitää pystyä ottamaan paikkansa joukkueesta, ylempiin ketjuihin ei ole ihan kauheasti ruuhkaa sillä saralla. Tällöin, pelaajat hankitaan muualta.
 

Plätsis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Keneltä Somervuori vie paikan? Ei just nyt tule mieleen yhtä ainutta pelaajaa, joka olisi oma kasvatti. Saman roolin pelaajia ei löydy yhtään, paitsi Salmelainen, mutta nämä kaverukset eivät kilpailekaan kuin joukkueen maalikuninkuudesta.

Mitä lisäarvoa Eero tuo? Ehkä muutaman maalin mutta ei minkäänlaista tunnetta. Onko tuo joku rooli joka jengissä pitää ehdottomasti olla?

Minulle Somervuori on ihanykshailee-pelaaja.
 

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
Hyvältä näyttää so far.

Kuten joku jo tuolla aiemmin mainitsi ja mistä itse diggaan kovasti, niin jengissä on hyvä määrä rightin pelaajia. 11 rihgtia ja suurin osa ihan avainpelaajia tai ainakin heistä kaavailtaneen sellaisia. 3 pakkia (DeSantis, Jokela ja Nyqvist) ja 8 hyökkääjää (Block, Kivelä, Kuparinen, Pakarinen, Puustinen, Salmelainen, Somervuori ja Torniainen).

Saadaan tätäkin kautta hyviä ja erilaisia variaatioita. Me like. =)
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mielestäni Somervuori on ollut ihan parhaita HIFK pelaajia kahdella viime kaudella. Paiskii duunia mielestäni todella hyvin joukkueen eteen ja osaa laittaa kiekkoa reppuun. Kyllä Somervuori on varmasti korkealla myös Ramin papereissa ja tulee saamaan paljon vastuuta heittäen sen parikyt häkkiä siinä sivussa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös