HIFK 2013–2014 – joukkueen rakennus

  • 3 481 296
  • 7 163
Ainakin Summanen piti näistä kavereista. Klubertanz taisi pelata kauden viimeisissä peleissä puolustajista eniten, minkä lisäksi Elkins nousi kakkossentteriksi. Voimakas ja hyvin liikkuva sentteri, joltä löytyi yllättävän paljon käsiäkin.

Heti jälkeen olin sitä mieltä, että Elkinsiä parempaa pitäisi lähteä kakkoseenkin hakemaan. Mitä pidemmälle kesä on edennyt, sitä varmempi olen, että Elkins olisi aivan loistava "kaappaus" kakkosen keskelle. Parin viime kauden aikana AHL:ssä pelanneista suomalaisista esimerkiksi Harri Pesonen ja Juuso Puustinen ovat/olisivat Sm-liigassa ehdotonta kärkiketjujen tavaraa ja siellä on jääty vain haaveilemaan Elkinsin AHL-pistesaldoista. Lisäksi liigan pelitapa on taas tutumpi ja joukkue olisi jo ennaltaan tuttu. Yliopistossa Elkins oli joukkueensa paras pistemies viimeisellä kaudellaan. Jos Salmelainen olisi jo signattu, voisin vain haaveilla ketjusta Salmelainen - Elkins - Luttinen. Elkins on nimittäin rikkaan miehen Hauhtonen, mutta pelaajaprofiililtaan hyvin samanlainen. Ja toisinkuin Klubertanzilla, Elkinsillä ei riitä näytöt vielä rahaliigoihin. Tietysti tuo lapsen syntymä hieman vaikuttaa, kun päätöksiä ei tehdäkään enää oma perse edellä. Tai voihan sitä tehdä ja sitten ilmoittaa, että ei viitsikään tulla, sitäkin on nähty.

Sentteriosastohan taitaa olla sitten kolmen kärjestä ulkomaalaisvoimin järjestettyä, jollei Luttista rukata ihan tosissaan sentteripelin ytimeen. Vapaita suomalaisia senttereitä ei liiemmin ole, nopealla vilkaisulla lähellekään meidän top3-paikoille mahtuvat kotimaiset, sopimuksettomat sentterit ovat: Kim Hirschovits, Jussi Makkonen ja Petteri Nokelainen. Makkosen käyrä on luotisuoraan alaspäin, joten jossei parilla stagalla ja erkkarullalla tule, ei käyttöä, Nokelainen on päästä varpaisiin paskana ja narri, joten tuskin kannattaa varata naapurin "beneaves" -roolia suurempaa suunnitella, saatika maksaa. Hirso nyt on Hirso, mahtuisi joukkueeseen noin periaatteen tasolla, mutta tulos voi olla mitä vain kymmenen pisteen ja käsien katkomisen ja pistepörssin voiton välistä. Sydän sanoo tarjousta kouraan, järki käskee jotain aivan muuta.
 

abianos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, suomalaiset
Ite unelmoin nimenomaan Elkinsistä! Alkumoli vaikea, mut etenki poffit pelas pirun hyvin!! Tässä meillä on kaakos/kolmos sentteri.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hirso nyt on Hirso, mahtuisi joukkueeseen noin periaatteen tasolla, mutta tulos voi olla mitä vain kymmenen pisteen ja käsien katkomisen ja pistepörssin voiton välistä. Sydän sanoo tarjousta kouraan, järki käskee jotain aivan muuta.

Törmäsin Hirsoon sattumalta ja kaverilla on kyllä aina aikaa jutustella. Ei kuulemma ole hajuakaan missä pelaa ensi kaudella, mutta ymmärsin HIFK:n tarjonneen hänelle sopimusta ja samalla hän antoi vahvasti ymmärtää, että Summasen ja hänen tiet eivät tule kohtaamaan. HIFK:n mieheltä kyllä kovasti vaikuttaa. Harmittelee sitä miten asiat HIFK:ssa ovat menneet.
 

Stigu

Jäsen
Täytyy kyllä ihmetellä, jos IFK on Hirsolle sopimusta tarjonnut. Kaudesta 2008 asti Hirson ura on laskenut kuin lehmän häntä: 66, 44, 33, 7, 16 . Tuossa Hirson pisteet SM- ja Ruotsin liigasta. Ja tämän Primadonnan kohdalla nuo pisteet kertovat kaiken, sillä Hirso elää vain ja ainoastaan pisteistä.

Sitä en taas ihmettele yhtään, että Hirso ei halua Raadon koirakouluun, vaan etsii hieman helpompaa tapaa ansaita elantonsa. Tuo on harmi sinänsä, sillä uransa kääntämiseksi Hirso kaipaisi petrausta nimenomaan luistelu- ja asennepuolella.

IFK kaipaa kyllä sentteriosastolle kaikkein eniten kahden suunnan peliin kykenevää petteriwirtasta, joten siinäkin mielessä Hirson kosiskelu on ollut hyvin karavaanarimainen ele.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK kaipaa kyllä sentteriosastolle kaikkein eniten kahden suunnan peliin kykenevää petteriwirtasta, joten siinäkin mielessä Hirson kosiskelu on ollut hyvin karavaanarimainen ele.

Nostan jälleen kerran esille yhden nimen jonka olen aiemmin jo täällä maininnut. Petteri Nokelainen on vapaana ja tuskin saa enää sopimusta jenkkeihin. Siinä olisi oikeasti täydellinen korvaaja PW:lle. Ehkä jopa ihan pikkuriikkisen parempikin. Tuohon päälle Corey Elkinsin jatkosopimus + Töykkälän kiinnitys, niin se on siinä. Voisi olla ihan tyytyväisin mielin sentteriosaston suhteen.

Täytyy muuten olla tyytyväinen että Nybari sai hommattua tuon McLeanin tänne. Vilkaisin ihan piruttain muiden jengien tilanteita ja tällä hetkellä liigasta ei löydy kuin kuusi seuraa joilla on ykkössentteri joukkueessa. HIFK, HPK, JYP, KalPa, Pelicans ja Ässät. Kaikilta muilta puuttuu ja markkinat vaikuttaa olevan todella köyhät. Ennakkoon meidän McLean hakkaa noiden viiden muun jengin kärkisentterit ihan pystyyn.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Elkins menisi jo ihan hyvin kakkosen keskellä. Mä diggasin tästä jannusta mitä pidemmälle mentiin. Nyt voisi vielä pelata alusta asti, heti ja samantien ju nou.

Kannattaa muistaa että idän laajentuessa töppöset ja löppöset on kohta kuumaa kamaa. Elkins olisi liigatasolla kova kakkossena joka voi tarvittaessa tuurata 1/3 paikkojakin.

Kurttu
Hirvi
Arttu/Töykkis
Piipariboy jne.

Mikä Lennun tilanne on? Hirsolle sivistyneesti tack nej. Lopuksi, menikö se Salmivirta kasvamaan korkoa turguseen vai menetettiinkö kokonaan? Okei, yksi vielä. Unohtakaa kaikki ylläpleva ripulointi. Missä fäkissä on meidän jengin tärkein pelaaja Herra Ykkösveska?!
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ahonen ykkösmokeksi, Nokelainen ja Elkins kakkos- ja kolmosentteriksi ja sitten joku hyvä kiekollinen pakki niin hyvähän joukkue tässä olisi kasassa. Sit jos sitä rahaa on niin Salmelainen tai Hagman sisään sieltä vielä. Toivottavasti Peltonen jatkaa vielä tai se olisi tälle joukkueelle tärkeetä.
 

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Sorry, mutta Elkinskin kohdalla täytyy muistaa, että pelasi varmaan viime kauden artistiverolla, joten jatkosopimus tulisi sen verran kalliiksi, että sen tekeminen olisi vain typerää.
 

Hogrow

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei kuulemma ole hajuakaan missä pelaa ensi kaudella, mutta ymmärsin HIFK:n tarjonneen hänelle sopimusta ja samalla hän antoi vahvasti ymmärtää, että Summasen ja hänen tiet eivät tule kohtaamaan.

Vuoden paras julkistus.

Meikäläinen toivoo kakkoseen enemmän PW:n kaltaista centteriä kuin Hirsovitsin kaltaista.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vuoden paras julkistus.

On tämä kumma paikka, kun tämmöisestäkin asiasta pitää vittuilla. Ei tämä ollu tarkoitettu miksikään "paljastukseksi", vaan kun Hirsosta oli puhetta, niin totesin HIFK:n hänelle todennäköisesti diiliä tarjonneen.

Itse ihan vakaasti uskon siihen, että HIFK:lla on joukkueen rakentamisessa vaikeuksia osittain siitä syystä, että Summanen on täällä valmentajana. Silti haluan Summasen meillä valmentavan. Kyllä hänellekin kilpailukykyinen joukkue saadaan kasaan ja niitä positiivisia puolia on silti negatiivisiä enemmän. Ei tähän liity mitään suutra dramatiikkaa. Eiväthän kakki halua pelata Jukka Jalosenkaan joukkueessa. OJ ja Karalahti nyt esimerkkeinä mainittuna. Kuinkakohan moni pelaaja kieltäytyisi Jortikan alaisuudessa pelaamisesta? Summasesta vaan nyt on tehty numero.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Törmäsin Hirsoon sattumalta ja kaverilla on kyllä aina aikaa jutustella. Ei kuulemma ole hajuakaan missä pelaa ensi kaudella, mutta ymmärsin HIFK:n tarjonneen hänelle sopimusta ja samalla hän antoi vahvasti ymmärtää, että Summasen ja hänen tiet eivät tule kohtaamaan. HIFK:n mieheltä kyllä kovasti vaikuttaa. Harmittelee sitä miten asiat HIFK:ssa ovat menneet.

Eli tulkitsenko oikein, että pelaaminen Summasen alaisuudessa ei ole hänelle houkutteleva vaihtoehto? Aika yllättävää, sillä oli myöskin vaativan valmentajan Sheddenin luottomies alun hankaluuksien jälkeen. Se mitä toissa kaudella tapahtui Matikaisen kanssa, oli asiatonta ja ymmärtäisin haluttomuuden HIFK:ta kohtaan, jos hän olisi edelleen valmentajana. Mutta; toivotaan että löytää profiililleen sopivan joukkueen ja olen edelleen sitä mieltä, että oikeassa joukkueessa mies pystyy erittäin ansiokkaaseen kahden suunnan pelaamiseen.
 
Olenko mä oikeasti ainoa, joka haluaisi kakkosen keskelle mieluummin Hirson mallisen taiteilijan, kuin NokelaisWirtasen? Mestaruuskaudella meillä oli kuitenkin Mikke ja Ramu kiekolliseen rooliin (ok, Ramun rooli pudotuspeleissä oli minimaalinen, mutta jos Mikke olisi loukkaantunut, olisi Ramu ollut todella arvokas). Nyt ollaan tilanteessa, jossa McLeanin varassa on liian suuri painolasti kiekollisesta pelistä. Peltosen tilanteesta riippuen McLean on ainoa pelintekijätyyppi koko joukkueessa. Somervuori, Puustinen, huhuttu Salmelainen ovat suht puhtaita snipertyyppejä, Talaja, Pakarinen, Luttinen, Leinonen, Piiparinen, Nykopp nyt eivät välttämättä herätä ensimmäisenä mielikuvaa pelintekijästä. Tietysti ideaalitilanteessa joukkueeseen liittyisi sekä playmaker että "nokelainen". Mulle "nokelaiseksi" käy aivan hyvin Elkins ja ei haittaa yhtään, vaikka nappaisi kakkossentterin tontin, mutta pelintekijää silti kaipailen, kun ei laidalta näytä apuja tulevan.
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Arvon Apassi....

On tämä kumma paikka, kun tämmöisestäkin asiasta pitää vittuilla. Ei tämä ollu tarkoitettu miksikään "paljastukseksi", vaan kun Hirsosta oli puhetta, niin totesin HIFK:n hänelle todennäköisesti diiliä tarjonneen......

...itse ainakin lueskelin Hogrowin viestiä aivan muulla tavoin kuin kettuiluna Hra Apassia kohtaan. Jos pitää paikkansa, että Aigars Hiirus ei ole tulossa Summasen valmentamaan joukkueeseen (= IFK), on viestilläsi erityistä merkitystä ja se on paras uutinen aikoihin.

Itse olen samaa mieltä myöhemmän viestisi loppuosasta ja luotan siihen, että niitä joukkueen rakennuspalikoita vielä löytyy.

Hra Hiiruksen hankintaan sanon: ei. Ei koskaan enää.
 

Hogrow

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Herra Apassille selvennyksenä etten halunnut kohdistaa mitään sinua kohtaan vaan ennemminkin samppanja pullot poksahteli sen takia ettei tuon tiedon nojalla tarvitse pelätä Hirson tulemista. (Anteeksi siis epäselvä kirjoitus)

Hirso on taitava pelaaja mutta jotenki on tuntunut että miehen surffailu on vaan lisääntynyt vuosi vuodelta.
 
Viimeksi muokattu:

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eli HIFK:lta puuttuu tämän päivän jälkeen 1. sentteri ja 1. maalivahti sekä muutama muu avainmesta. Hieno homma.

E: Toki jos Mclean halusi itse pois niin minkäs sille mahtaa, turha väkipakolla täällä on ketään pitää. Vittumainen tilanne.
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Karuselli pyörii...... Mitäköhän nyt on oikein tapahtunut kesäkuun aikana että McLean piti kaupata? Nyt siis uupuu ykkössentteri. Ja aika monta muutakin palasta vielä tärkeimmiltä paikoilta. Ja saapa nähdä onko DeSantis uusi huti vaiko peräti osuma? Ei nyt ihan täysin vakuuta tällä hetkellä tämä meininki HIFK:ssa.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eli HIFK:lta puuttuu tämän päivän jälkeen 1. sentteri ja 1. maalivahti sekä muutama muu avainmesta. Hieno homma.

Sorge nyt vaan, mutta eiköhän toi Fata ole se ykkössentteri. Ei lähtökohtaisesti McLeanin tasoa ja hintalappu alkaa satavarmasti kakkosella tai kolmosella ja siinä on kuusi numeroa. Takapakkia otettiin lisää.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Karuselli pyörii...... Mitäköhän nyt on oikein tapahtunut kesäkuun aikana että McLean piti kaupata?
...

IFK:n uutisen kommenteista päätellen McLean halusi lähteä. Aika usein näissä tilanteissa seurat päästävät halukkaan pelaajan pois varsinkin, jos siirtokorvaus on merkittävä.

Vaikka harmittaa, niin vaikea tästä nyt on ainakaan minun IFK:ta syyllistää. Tämä on nyt vuonna 2013 SM-liigaseurojen todellisuus, kun KHL:ssä on niin paljon rahaa.
 

MJ64

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Aika peikko kyl toi KHL, mutta ymmärrettäväähän se on että pelaaja sinne siirtyy jos mahdollisuus tulee. Tämä kyllä vaikuttaa todella paljon meidän omaan liigaan, jossa kannattaa ihan suosiolla panostaa nuoriin tuleviin tähtiin. Vaikeata niitä on sieltä bongata kun ei osaa sanoa tuleeko niistä floppi vai tuleva taalapelaaja. En kyllä kadehdi joukkueen rakentajia.

Nyt sit sille Pikku-Hakille se soppari ja ei tuo Rico Fata nyt kovin huonolta kuulosta, ainakaan paperilla. Näemmä osaa luistella ja sitähän täällä on peräänkuulutettu. Saas nähdä tuleeko siitäkin pelkkä ohimarssi. Toivottavasti ei.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Palstan syväkurkut eivät kuitenkaan tälläista osanneet kertoa, kummallista. Mut hei, pari pelaajaa tuli, joten ei siellä ole ihan paskaakaan jauhettu. Puolustus taitaa olla sitten done. Vielä puuttuu kaksi tai kolme sentteriä ja se ykköskassari.

Unohtakaa ne salmelaiset ja hagmanit, niitä ette tule näkemään IFK:ssa ensi kaudella. Ainakaan kentällä.
 

Hogrow

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pakko ymmärtää kyllä Kurtiksen päätöstä kun mies alkaa olla siinä iässä että pakko kerätä rahat viimeisistä pelivuosista.

Toivotaan että nämä pari kaveria täyttää paikkansa.

Tulevaisuudessa nuo ykköskorin Suomalaiset alkaa olemaan aika harvinaista kauraa. Koskakohan OJ alkaa muuten jäähdyttelemään ja palailee Suomeen?
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Fata on ilmeisesti RemMurray tyylinen laitahyökkääjä/sentteri, joten Karavaanarilla on kyllä kivinen duuni hommata vähintään kaksi liigatason sentteriä tohon jengiin vielä (joista toinen mielellään vielä hyökkäyspäässä tehokas). Unohtamatta ykkösmaalivahtia! Vielä en kuitenkaan jaksa hävitä ensi kautta, vaan odotan hetken ennen kuin aloitan lynkkauksen
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös