Hifk 2002-2003

  • 1 309 034
  • 10 974
Tila
Viestiketju on suljettu.

seetre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ingvar Hirdwall
Jossain haastattelussa luin että Vihko asuu vielä mutsinsa luona. Kehu että on viimosen päälle kun mätöt on aina valmiina kun tulee himaan. Jotenkin ihmeellistä että näissä kuvioissa asusteleva äijä olis valmis lähtemään hilkun verran suurempiin kuvioihin rapakon taakse. Luulenpa että koti- ikävä iskee ennen joulua. No joo yks hailee kai toikin on mutta ihmettelinpä vaan
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Yksi pelaaja, jolle "meillä ei ollut käyttöä" siellä Penan ja Mällin kuuluisalla Euroopan rundilla oli Radek Duda.:( Olisi ollut aika asiakaveri.

Ja Kempes: Pasia tarvitaan juuri silloin, jos joukkue alkaa näyttää paperillakin sijojen 7-9 potentiaalisena tavoittelijana. Edes hauskaa pitää olla. Samoin Honkaselle diili ja ikävät oltavat vastustajille Pasin ja Janin kentällisen aikana.

Luttisessa on potentiaalia Vihkon paikkaajaksi, onneksi. Mutta kuka olisi se isompi pakki Paulin paikalle? Joutuuko HIFK nöyrtymään ja ottamaan kerran pois lähteneen Juudaksen?
 

seetre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ingvar Hirdwall
Soppa ja Heetperi ykköspakkipari. Ei hyvältä näytä jos "Näillä mennään". 15.7 häämöttää onneks se on myös liksapäivä niin ainakin jotain posia.
Honkasen ja Nielikäisen vois jo pikku hiljaa signata muuten näyttää siltä että ottelut tulee seurattua baarin puolelta.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Viestin lähetti Fist of God


Kyseessä olikin kuulemma oikeuksien vaihto, jossa Olli Ahosen oikeudet menivät Bluesiin ja IFK:lle Hedberg. Että sillä tavalla...


Siis onko tämä faktaa? Jos noin on, niin sehän on suorastaan loistava vaihtokauppa.
 

bull

Jäsen
Ihan vaan spekulaatiota...: Pärssinenhän valitsi IFK:n ku seuralla oli suuret suunnitelmat ja lupasivat paljon vastuuta. Nyt jos toteutuu et suuri osa junnuja suuntaa ulkomaille ni alkaakohan Pärän mieli muuttua (siis tuntea itsensä petetyksi...) ja se mahdollinen NHL-soppari kiinnostaa enemmän...
 

Kurgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin I.F.K. -guardian of ätppomk-
Niin, keväällä kun puhuttiin "imusta HIFKiin", se kieltämättä olikin totta. Ovella oli kaikenlaista porukkaa, joille kuitenkaan "ei ollut käyttöä". Silloin kun tuli sopimuksenjulkistamisia tasaisesti, Vopattia, Pärää, Salmelaista, Vihkoa, Simicekkiä, Saarista samaan tahtiin kun huhujen mukaan yli 90% varmuudella jengiin tulee myös Toporowskyä, Pasi Nurmista, Jukka Hentusta & kumppaneita, mietin, että "miten tää voi olla totta". Draipperi ulkolaispaikallaan ryssitti Topon tulon, eikä "Nurmiselle ollut enää käyttöä" ja Hentunen ryssittiin ties minne, luultavimmin itä-Helsingin joukkueelle, rupesikin jo kurssi kääntymään.

Nyt kun kuka menee minne menee, eikä imua tunnu oikein olevan, ihmettelen edelleen, "miten tää voi olla totta", mutta eri syystä.

Ehkäpä fanit taas kylmästi rahastettiin, nyt on ainakin pessimistinen olo. Joka tapauksessa seurajohdolle vonkuminen ei mitään auta, jos sieltä rupeaa tulemaan jatkossakin vain "ei oota", on käännyttävä sponsorien puoleen, ne on ainoat, jotka voi auttaa, eivätkä varmaan itsekään tahdo tulla katselemaan tappiollisia otteluita.
 

mikaw

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuska-HIFK

On tämä kyllä uskomattoman tuskallista. Taas. Jos kerran maailmalla (lue: Ruotsi) ymmärretään stunttien päälle niin miksei meillä (lue: HIFK)? Nyt he eivät saaneet Koivistoa ja "stunttaamassa" oli Kakko.

"Näilläkö sitten mennään"?
 

Fist of God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charleston Chiefs
Viestin lähetti juhaht

Siis onko tämä faktaa? Jos noin on, niin sehän on suorastaan loistava vaihtokauppa.

Ahonen-Hedberg vaihto on tosiaan Bluesin utj:n suusta kuultua. Oli kuulemma jostain syystä vielä nauranut päälle??? Mistäköhän johtuu....

No annetaan Hedbergille vielä aikaa näyttää...
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Ei syytä huoleen. Nicce Hedbergin voimaharjoitus etenee lupaavasti. Hänelle on valmistettu erikoistilauksesta punttisalille bambutangot ja pahviset levypainot. Nyrkkeilytunteja hän ottaa Jari "rauhoitu rakas" Sillanpäältä. Vapiskaa vastustajat.

Kakosta: Ruotsalaiset pystyvät kerta kaikkiaan tarjoamaan paremmat taloudellisetkin edut. Mutta joskus pitäisi kaivaa kuvetta täälläkin, kun oikeasti jonkun kovan nimen haluaa. Imu HIFKiin keväällä oli täyttä totta, kun kovia nimiä tuli jatkuvasti ovelle kolkuttelemaan ja osa otettiin sisäänkin. Pentin suurin missio on kuitenkin omien jätkien peluuttaminen/kasvattaminen, joten odotukset Luttinen-Lostedt-Holma -osastolle ovat jälleen kerran melkoiset. Ja jos pojat lunastavat lupaukset Vihkon ja Hirson malliin, mitä saamme palkaksi? Lähdön NHL:ään mahdollisesti jo ensi kesänä. Vaikea yhtälö.
 

Noutaja#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Itä-Helsingin Noutajat
Kuulin tänään töissä ex HIFK:n A-junnulta (pelasi samaan aikaan, kun Vihko, Häppölä & Co.), kun hän oli viikonloppuna ollut Häppölän häissä, että ainakin Vihko ja Kimi suunnittelevat käyvänsä ensin intin pois ja sen jälkeen lähtevänsä ison veden taakse. Saamme siis nauttia näiden pelaajien edesottamuksista vielä ainakin yhden kauden ajan ellei sitten suunnitelmat muutu, kun tulee vino pino dollareita eteen.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Päivän visa

Uuge kyselee että kenen keho on kuvassa?

Lisävinkkinä myös seuraava teksti:

"Vihjeenä Mr X:n henkilöllisyydestä sen verran, että hän on pelannut maajoukkueessa liigataistojen lisäksi, liikkuu suhteellisen rivakasti ja on yksi heistä, joille päivät ovat tässä vaiheessa pitkiä..... koska se puhelin soi.... Hello, may i speak with.... "

http://www.snickers.fi/news/files/6907.htm

KUVAN JA KUVAUKSEN PERUSTEELLA OLEN TÄYSIN VARMA ETTÄ KYSEESSÄ ON NICLAS HEDBERG. Korjatkaa jos olen väärässä.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Re: Päivän visa

Viestin lähetti InSideHockey
Uuge kyselee että kenen keho on kuvassa?

Lisävinkkinä myös seuraava teksti:

"Vihjeenä Mr X:n henkilöllisyydestä sen verran, että hän on pelannut maajoukkueessa liigataistojen lisäksi, liikkuu suhteellisen rivakasti ja on yksi heistä, joille päivät ovat tässä vaiheessa pitkiä..... koska se puhelin soi.... Hello, may i speak with.... "

http://www.snickers.fi/news/files/6907.htm

KUVAN JA KUVAUKSEN PERUSTEELLA OLEN TÄYSIN VARMA ETTÄ KYSEESSÄ ON NICLAS HEDBERG. Korjatkaa jos olen väärässä.

Olet väärässä.
Kuvassahan on täysin selvästi Mika Nieminen.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Re: Päivän visa

Viestin lähetti InSideHockey
Uuge kyselee että kenen keho on kuvassa?

Lisävinkkinä myös seuraava teksti:

"Vihjeenä Mr X:n henkilöllisyydestä sen verran, että hän on pelannut maajoukkueessa liigataistojen lisäksi, liikkuu suhteellisen rivakasti ja on yksi heistä, joille päivät ovat tässä vaiheessa pitkiä..... koska se puhelin soi.... Hello, may i speak with.... "

http://www.snickers.fi/news/files/6907.htm

KUVAN JA KUVAUKSEN PERUSTEELLA OLEN TÄYSIN VARMA ETTÄ KYSEESSÄ ON NICLAS HEDBERG. Korjatkaa jos olen väärässä.

Ei ole Niklas "killer" Hedberg. Tuo on ilmiselvästi Tero Lehterä...
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Riksman Ruotsiin (?)

Nyt on jo www.hockeymagasinet.com saanut vihiä Juuson siirrosta Ruotsiin, Modon riveihin. Jutun mukaan ifk haluaa ensin hankkia uuden maalivahdin, ennenkuin siirto vahvistetaan.

Mitä, eikö me saada signattua edes Marko Rantasta luukkua aukomaan.:D
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pentti menee osittain oikeaan

Pentin visio omien nostamisesta liigamiehistöön on oikea. Rungon on tultava omista ja omilla pitää olla aina etulyöntiasema tuontipelaajiin nähden. Eli, ensisijaisesti omista ja puuttuvat lenkit tuotetaan muualta. Oikea suuntaus olisi se että kyseinen imu saataisiin jo sinne juonioritasolle, eli lupaavat nuoret valitsisivat HIFK:n koska sieltä on hyvä mahdollisuus liigaan. Lisäksi jengistä tulisi enemmän nk. stadilainen.

Murremiesten ja ulkomaalaisten on oltava ratkaisijakamaa. Ja tässä tapauksessa myös Espoo ja Jokerit kuuluvat samaan murre-kategoriaan vaikkeivat outoa murretta puhukaan. Ei Espoosta tai Jokereista saisi tuottaa mitään perusduunaria, ne tuotetaan omista.

Pentillä menee siis periaatteessa putkeen. Periaatteessa. Hyvällä onnella lähtijöitä ei ole montaa ja joukkue on lähestulkoon kasassa. Pari jätkää puuttuu, mutta niiden on oltava oman roolinsa ehdotonta huippua. Mikään Qvist Kuopiosta tai Hedberg Espoosta ei sitä ollut. Tuollaiset jätkät on tuotettava omista eli Hedberg helvettiin sieltä ja nopeasti. Jos omaa hyvää kiekollista ei ole eikä hankintana saada provinssista valmista tapausta niin ollaan sitten ilman ja pyritään valmentamaan omista kyseiselle pelipaikalle pelaaja. Ei tänne mitään Espoon ylijäämäpakkia pitäisi hankkia projektiksi.

Mr. Sormunen ei saa pelata HIFK:ssa enää koskaan. Ennemmin vaikka vajaalla kuin P. Sormunen joukkueessa. Sormunen ei ole tähti, hän on uransa loppupuolella oleva mennyt lupaus. Yrittäköön Jokereihin.

Mitäs uutta maalivahtitilanteeseen kuluu? Aikooko HIFK lähteä liigaan ilman maalivahtia vai onko hankintalistalla veskareita? Riksman lähtee kuuleman mukaan Ruotsiin eikä jäljelle jää siis oikeastaan ketään.

Qvist taitanee olla kuitenkin junnujengin vahvistus, joten ensi vuonna puhutaan jo suvereenisti omasta junnusta ja Pentin neroudesta tapaus Qvistin kohdalla.
 

chico

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Pentti menee osittain oikeaan

Viestin lähetti matti&teppo


Mitäs uutta maalivahtitilanteeseen kuluu? Aikooko HIFK lähteä liigaan ilman maalivahtia vai onko hankintalistalla veskareita? Riksman lähtee kuuleman mukaan Ruotsiin eikä jäljelle jää siis oikeastaan ketään.


Rantanen on ainoa 3goals:in listoilla oleva mv (riksmanin, nurmisen ja muutaman junnun lisäksi), joten vaihtoehtoja ei taida pentillä olla.

Modo aloittaa treenit maanantaina ja odottavat uuden maalivahtinsa olevan julkaistu ennen sitä.

Rantanen(?)-Draper mv-kaksikkona kuin vaihtoehto olisi ollut Bäckström-Riksman. Tämä taitaa olla tätä kuuluisaa penailua.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
m & t: Samoilla linjoilla ollaan. Omien nostaminen liigarinkiin on aina hieno homma ja meillä kaikilla on syytä olla ylpeitä Vihkosta, Hirsosta, Pikusta, Caposta, Luttisesta etc...Siinä osastossa ei mitään vikaa ja jos nämä jätkät kelpaavat NHL:ään, niin siitähän sitä luonnollista imua HIFKiin syntyy jo junnutasolla. Ihan oikeaa politiikkaa. Missä olivat muuten Lukon junnujen draftit?

Muiden on sitten oltava vahvistuksia. Heitä ovat Zeta, varauksella Kantor, RPL, Simicek, Pärssinen, Vopat ja varauksella Salminen. Levokarikin on tietenkin, mutta mennyttä kauraa mitä todennäköisimmin. Saarinenkin on vahvistus terveenä ollessaan. Kaikki mitä olen kaverista nyt kuullut liittyen junnu- ym. aikoihin on ollut positiivista. Myös mättöpolitiikkaan liittyvä.

Koko homma on kiusallisesti 2-3 vahvistuksesta + NHL-kuviosta kiinni. Eli niin lähellä, mutta niin kaukana.

Marko Rantasellehan menevät Saken kamat sellaisenaan, pakkohankinta.
 

Zilver Hawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK kaikki lajit ja sbPaNu
Viestin lähetti JHag
Yksi pelaaja, jolle "meillä ei ollut käyttöä" siellä Penan ja Mällin kuuluisalla Euroopan rundilla oli Radek Duda.:( Olisi ollut aika asiakaveri.

Joutuuko HIFK nöyrtymään ja ottamaan kerran pois lähteneen Juudaksen?


Onko Pasi Iskariotin kanssa oikeasti neuvoteltu vielä?? Vai onko toi vaan ajatuksella leikittelyä. Entä SEPPO??????:confused:
 

Carlos

Jäsen
Viestin lähetti Zilver Hawk

Onko Pasi Iskariotin kanssa oikeasti neuvoteltu vielä?? :confused:

Jos joku Hifk:ssa oikeasti kuvittelee etta "keitto" mahtuu meidan porukkaan viela, olen varma etta kyseessa on salaliitto. Menkoon tosiaan takaisin sinne Jokereihin, siella kun oli hyva liksa ja muutenkin niin kivaa. Ai ei paase enaa vai??? Voi harmi.... buahahhaa... :D
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Viestin lähetti chandler
Tietääkö kukaan milloin alkaa ifk:n jääharjoitukset?

kesäkuussa kun tiedustelin toimistolta niin sanottiin, että ensin pakollinen (sm-liigan sääntö) 5 viikon loma ja sitten elokuussa jäälle. harkkapaikat ovat vielä auki, mutta eikö ne ole samat kuin aikaisemmin, eli Töölö2 (nordenskiöldinkadun harjoitushalli) sekä Konala... tarkemmat tiedot saa IFK:n toimistosta elokuun alusta.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
On neuvoteltu Pasi Iskariotin kanssa jo kuukausi sitten ensi kerran. Mutta tuloshan tiedetään: Hedberg tuli. Jos vielä Juudas itse perään, niin putkeen meni.

Sellainen rauhoittava tieto, jonka joku jo heittikin ja jonka voin myös vahvistaa: Joonas Vihko mitä todennäköisimmin ei lähde vielä Ämerikkoihin. Jos nyt oikein munkki käy, niin ainoastaan Pauli lähtee. Mutta kannattaa ainakin mentaalisesti varautua myös isompaan rouhaisuun lähinnä Zidlicky-Pärä-Vopat -osastolla.

Jos Zeta/Vopat lähtee ja jos Pentissä on pelimiehen vikaa, saattaa stunttiratkaisu olla jo valmiina. Ja silloin Hedberginkin palkkaus saa ainoan, siis AINOAN, järkevän selityksensä: kaveri on kauppatavaraa. Muuten, kun Nicce The Bomber signattiin, ei HIFKin lehdistötiedotteessa ollut normaalia liirumlaarumia itse pelaajaan liittyen. Siis tyyliin "Hedberg on Suomen lupaavimpia taklaavia pakkeja ja hänen vankassa nousussa oleva uransa on nyt suuntautunut HIFKiin, jonne saimme hänet pitkällisen työn jälkeen." Infossa ei ollut sanaakaan itse pelajaan ominaisuuksista, ainoastaan tieto sopparista ja The Penan allekirjoitus. Nyt en sitten tiedä, että pitäisikö toivoa Zetan lähtöä, jotta Nicce saataisiin ulos? Vai olisiko mahdollista, että Nicce kokee petrikokot, oskarackersrömit, rollecarlssonit etc ja menee jokatapauksessa? Tähän pitää todeta fraasinomaisesti: elämme mielenkiintoisia aikoja.
 

mikaw

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Svante
harkkapaikat ovat vielä auki, mutta eikö ne ole samat kuin aikaisemmin, eli Töölö2 (nordenskiöldinkadun harjoitushalli) sekä Konala... tarkemmat tiedot saa IFK:n toimistosta elokuun alusta.
Onkohan näihin mahdollista mennä itsekseen pällistelemään vai ovatko avoinna ainoastaan "valituille"?
 

Bigreds.

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ei lajil' väliä
Ainakin konalaan voi mennä ihan kukatahansa mattimeikäläinen, mutta H-Hallista en ole varma, siellä harjoitukset saattavat tapahtua suljettujen ovien takana.
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Viestin lähetti mikaw
Onkohan näihin mahdollista mennä itsekseen pällistelemään vai ovatko avoinna ainoastaan "valituille"?

Tästä oli nimenomaan kyse kun sinne toimistoon soittelin. Eivät halua liikaa porukkaa, joten eivät laita esim. nettisivuille tietoa.
Kuitenkin treenit ovat yleisölle vapaat. Olin itse esim. viime vuonna muutaman kerran Konalassa seuraamassa treenejä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös