Mainos

Hienoa säätä pidellyt?

  • 1 163 429
  • 10 133

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
23.9.2006 oli ajankohtaan nähden huikean lämmintä. Peräti 23.7 astetta.

Kesä jatkui pitkään näköjään.

Tuosta vuodesta mieleen helteisen ja kuivan kesän lisäksi jäi aivan jäätävän sateinen lokakuu. Joka vielä päättyi siihen Pyryn päivän lumikaaokseen.

Ja sitten lämpöjakso perään, joka sulatti kaiken pois hetkessä.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Juu, noinhan tuo meni, kun oman muistin syövereitä alkaa kaivella. Minulla oli bändini kanssa keikka Tampereella tuolloin Pyryn päivänä tai sen aattona. Joka tapauksessa lunta tuli silloin pari päivää putkeen. Bändikavereista suurin osa tuli Hämeenlinnan suunnalta, ja ajo Tampereelle oli ollut melkoista ja paluumatka vielä kiintoisampaa.

Valmistuin yliopistosta tuolloin lokakuussa ja sain lahjaksi digikameran. Kävin tuon Pyryn päivän jälkeen testaamassa kameraa Särkänniemen lähellä, ja siinä oli komea pensas. Kirkkaassa umpijäässä, lehtiä vielä tallella. Vähän kuin linnun siipi. Taisi olla niin, että tuon lumikaaoksen jälkeen tuli päivä, jolloin lämpö kävi plussalla, mutta sitten pakasti pariksi päiväksi, ja sitten tuli tuo lämmin jakso. Muuten ei tuollaista jäätä olisi pitänyt muodostua.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Maanantaina aamulla on lennon vaihto Riikassa. Sinne laskeutuminen ja sieltä nouseminen taitaa olla poikkeuksellisen hauskaa silloin.

Näyttäisi Flightradarin mukaan käyneen ainakin yhdelle Ait Balticin Hki-koneelle aamulla niin (sekä muutamalle muulle) että muutaman yrityksen jälkeen suunnannut Riikasta pohjoiseen ja laskeutunut Tallinnaan. Toivottavasti ei juuri tuo lento osunut kohdille ja häirinnyt matkaa.

Finnairin (NORRA) Hki-kone näyttäisi olevan juuri laskeutumassa.

Edit: Tällä hetkellä Hki-Vilna-lentokone (Finnair/NORRA) näyttäisi olevan palaamassa takaisin Helsinkiin käytyään Vilnan yläpuolella. Eli tuuli tuntuu vielä kiusaavan. Tiedä sitten onko konetyypistä vai tsäkästä kiinni kuka pystyy laskeutumaan. Veikkaan jälkimmäistä. Tämä nyt palaava vähän pienempi ATR 72-500, jonka äänen (potkuriturbiini) tunnistaa kun vetelee tästä meiltäkin useasti yli. Iltaisin Vaasa/Kemi/Kokkola-Hki-reiteillä.
 
Viimeksi muokattu:

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Näyttäisi Flightradarin mukaan käyneen ainakin yhdelle Ait Balticin Hki-koneelle aamulla niin (sekä muutamalle muulle) että muutaman yrityksen jälkeen suunnannut Riikasta pohjoiseen ja laskeutunut Tallinnaan. Toivottavasti ei juuri tuo lento osunut kohdille ja häirinnyt matkaa.

Mika Rantanen twiittaillut, että Kalnciemassa Riikassa satanut 186 mm tähän asti.
 
Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Juuh onneksi ei iskenyt tuo matalapaine tänne, saattaisi olla aika paljon vahinko ja tulvimista taas. Lisäksi juuri alkanut tulemaan mm. ensimmäistä lehtiroskaa puista, koivujen siementä tms, joten se olisi heti tukkinut viemäreitä ja muuta, kun ensimmäiset kunnon sateet olisi saanut tuon moskan liikkeelle.

Twitteriin hakusanaksi "Riga" ja tylyä kuvaa tarjolla.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Näyttäisi Flightradarin mukaan käyneen ainakin yhdelle Ait Balticin Hki-koneelle aamulla niin (sekä muutamalle muulle) että muutaman yrityksen jälkeen suunnannut Riikasta pohjoiseen ja laskeutunut Tallinnaan. Toivottavasti ei juuri tuo lento osunut kohdille ja häirinnyt matkaa.
Meillä oli lento Tampereelta. Lähti sään takia vähän myöhässä, ja viimeiset minuutit ennen laskeutumista oli melkoista moukutusta. Ja niin vaan tuokin kone keskeytti laskeutumisen juuri ennen alas tulemista. Sitten otettiin uusi yritys, ja päästiin turvallisesti alas. Todella vittumainen kokemus. Ja tottakai kävi niin, että jatkolento joutui melkein heti kääntymään takaisin teknisen vian takia. Se korjattiin, ja nyt ollaan perillä kohteessa. Päästiin siis kokemaan käytännössä kolme kertaa laskeutuminen ja nousu siinä säässä.

Lentäminen ei ole aina kivaa.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Muistanko ihan väärin että Riiassa oli viime vai toissa kesänäkin tavallista kovempi myrsky ja siitä joku raportoikin tänne paikan päältä? Onko ihan sattumaa, vai onko tuolle joku selitys, että Baltiaan sattuu nuo kovimmat myräkät tässä "lähellä"?
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Muistanko ihan väärin että Riiassa oli viime vai toissa kesänäkin tavallista kovempi myrsky ja siitä joku raportoikin tänne paikan päältä? Onko ihan sattumaa, vai onko tuolle joku selitys, että Baltiaan sattuu nuo kovimmat myräkät tässä "lähellä"?

Itselläni on Riian kohdilta myös pari erikoista "omaa äärikokemusta". Joskus vajaa 20 vuotta sitten lensin Keski-Euroopaan. Siihen aikaan Finnair vielä tarjosi ruoat ja juomat. Ruoka oli juuri tullut pöytään, kun kunnon turbulenssi iski ihan puskista. Viini oikein hyppäsi lasista, mutta suurimmilta osin onneksi laskeutui myös takaisin sinne. Tuossa kohtaa olimme juuri suunnilleen Riian kohdalla.

Suunnilleen samoihin aikoihin, olisiko ollut 2006 molemmissa, olin kesäreissulla Riiassa. Lämpötila oli yli 30 astetta ja ilmankosteus oli melkoinen. Tuo on ollut tuskallisin hellekokemus kohdallani.

Sääolosuhteista sellainen lisäkommentti, että Facebook-muistojeni mukaan tasan 14 vuotta sitten mitattiin Suomen kaikkien aikojen lämpöennätys.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Muistanko ihan väärin että Riiassa oli viime vai toissa kesänäkin tavallista kovempi myrsky ja siitä joku raportoikin tänne paikan päältä? Onko ihan sattumaa, vai onko tuolle joku selitys, että Baltiaan sattuu nuo kovimmat myräkät tässä "lähellä"?

Viime kesänä elokuun alussa oli ainakin se poikkeuksellisen ärhäkkä ukkosmyrsky, joka hetken uhkasi Suomeakin, mutta lopulta jäi tuonne Baltiaan.

Muistan myös, että joku jatkislainen oli sieltä tänne päin tulossa ja raportoi aika äärevistä oloista.

Oli kovia syöksyvirtauksia, isoja rakeita jne.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK

Mutta olipa myös viime kesänä vähän yli vuosi sitten kun meillä(Jyväskylä) tuli vettä 48 tunnissa se 100mm. Läheinen lampi tulvi hienosti metsäpoluille, joo on tuo tuplamäärä puolet lyhyemmässä ajassa tietenkin aika heviä kun tuo viimekesäinen tuntui kyllä melkoiselta ilmiöltä.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Äkillinen monsuuni iski tänne Etelä-Pirkanmaallekin. Olin taloyhtiön nurmikonleikkuuvuorossa, ja ehdin ehkä 2/3 leikata, kun tuli ensimmäinen pisara. Siinä leikkasin vielä pienen alueen, mutta kun ukkonen jyrähti, katsoin aiheelliseksi lopettaa ja työnsin leikkurin taloyhtiön varastoon. Jäinkin sitten sinne vähän pidemmäksi aikaa, sillä taivas repesi ihan totaalisesti juuri sisään päästyäni. Ei huvittanut kävellä edes reilua 50 metriä kotiovelle tuossa sateessa.

Meni se vartti elämästä siinä kun seisoskeli varastossa, ihmetteli luonnonvoimia ja kuunteli Spotifysta Kingston Wallia.

Lähellä on parissakin paikassa kaatunut puu tielle. Itse en huomannut puuskia, joten olisiko ollut joku paikallinen syöksyvirtaus? Tai salama?
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mutta olipa myös viime kesänä vähän yli vuosi sitten kun meillä(Jyväskylä) tuli vettä 48 tunnissa se 100mm.

Taisi melkein päivälleen osua tuon matalan kanssa yksiin tämä. Täällä etelämmässä tuo näkyi lähinnä rankkoinakin kuuroina.

Oli paikalliset musa-festarit juuri silloin ja Ismo Alangon sai tuijottaa teltan uumenista kun taivas aukesi just sopivasti.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Oli paikalliset musa-festarit juuri silloin ja Ismo Alangon sai tuijottaa teltan uumenista kun taivas aukesi just sopivasti.

Olin siellä minäkin. Varustelekan sadetakki tuli siinä koeajettua käytännössä, ja hyväksi havaittiin. Tämä ei ole maksettu mainos.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ja sen verran vielä tähän myrskyyn.

Suomi on siis vuoden sisään "väistänyt luodin" kahdesti erittäinkin poikkeuksellisen tapahtuman suhteen nyt.

Tätä ei pidä nyt nähdä siltä kantilta, että meillä on joku talismaani (itämeri, 60 leveyspiiri, mitä näitä nyt on) joka meitä suojelee. Nämä ovat väistäneet meidät puhtaasti siksi, että myrskyn keskuksen positio on mennyt meistä ohi. Ja se on puolestaan sitä korkeapaine/matalapaine-jakaumaa, mikä menee miten menee.

Tulee aika jolloin tuo homma osuu niin, että se on sitten meidän vuoro välillä. Sitä odotellessa kannattaa ottaa oppia mitä on odotettavissa. Jos Jyskälään saatiin vuosi sitten +100 mm, on tuollaiset sadesummat täälläkin ihan realismia. Jonnekkin Hesaan tai Tampereelle, tiiviisti rakennettuun betoni- ja asfalttimiljööseen ja jälki on rumaa.
 
K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Näyttäisi siltä että kun elokuu saapui, niin samalla saapui syksykin. On niin harmaata ja mitäänsanomatonta säätä. Tätä kun jatkuu tuonne helmikuulle asti niin voi voi sentään.
 
Karpat46

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Україна
Näyttäisi siltä, että kun elokuu alkaa, niin 10 päivän ennusteet näyttävät niin tavallista suomalaista kesäsäätä kuin on mahdollista. Päivän ylimmät lämpötilat 20-24 välillä, puolipilvistä ja mahdollisesti välillä sadetta. Yöt viilenevät tuonne 15 asteen alapuolelle. Näitä kun jatkuisi tuonne syyskuulle.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Näyttäisi siltä että kun elokuu saapui, niin samalla saapui syksykin. On niin harmaata ja mitäänsanomatonta säätä. Tätä kun jatkuu tuonne helmikuulle asti niin voi voi sentään.
Ainakaan Lahden suunnalla en huomaa merkittävää eroa heinäkuuhun, muutama aste viileämpää vaan. Lähes joka päivä satanut vettä kesäkuusta asti. Kesäkuu ja erityisesti toukokuu olivatkin sitten aurinkoisia ja kuumia. Ollaan vaan totuttu liian hyvään viime vuosina. Tämähän on sitä normaalia suomalaista kesäsäätä.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ainakaan Lahden suunnalla en huomaa merkittävää eroa heinäkuuhun, muutama aste viileämpää vaan. Lähes joka päivä satanut vettä kesäkuusta asti.

Lapissa vietetään poikkeuksellisen ja elokuusta nyt riippuen ehkä jopa ennätyksellisenkin lämmintä kesää.

Täällä etelässä saa kyllä jostain kesä-heinäkuun taitteesta täysin poutaista päivää etsiä Spaceballs-henkisesti tiheällä kammalla. Aina on jotain ukkosen tynkää tai sadekuurorypästä hujan hajan ympäri etelä-Suomen

Tämän viikon pilasi itäinen matalapaine kuurosateineen, ensi viikon lopulla uhataan sitten joutua Atlantin matalapaine-ränniin.

Kaikesta huolimatta lämpöä on piisannut kyllä, mutta jatkuvasti epävakaisessa muodossa.

Olishan tuo kiva kun näkis taas päivän, ettei lähtiessäään täydy koko ajan kytätä sadetutkaa.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ihan paskaa elokuutahan nämä mallit lupailevat, ei siitä mihinkään pääse.

Jokunen kesäinen päivä tuohon viikon alkuun on tulossa (jos ei niitäkin nyt joku kuurotoiminta paikoin pilaa). Loppuviikosta olis alkamassa matalapaine-ralli sitten.

Jos sitten loppukuusta,ehkä.
 
Paitsi Lapissa. Siellä kyllä joitain paikallisia ennätyksiä rikotaan. Kevolle on luvattu lähes 30 asteen lukemia vielä niinkin myöhään kuin 9.8. Keskikesällä kuuma paikka perinteisesti mutta elokuussa jo paitsiossa usein auringon aseman ansiosta.
 
Ja matalapaine se orjallisesti vaan lököttää läntisen Euroopan ja UK:n päällä. Ja kaakkoiseen Eurooppaan jälleen sitten ne kuumat.

Suomeen ei näköjään Lappia lukuunottamatta jaot osu tänä kesänä korkeapaineiden suhteen.

Tulee kyllä ennusteiden mukaan olemaan melkoisen lämmin kesä tuolla.
 
Niinkuin orjallisesti ja rasittavastikin jaksan muistuttaa siitä että vaikka ilmasto antaa Lappiin lämpöä, se on todennäköisesti niin että kuuman kesän vastapainoksi saattaa tulla sitten talvella vastaisku. Nyt ollaan käsittääkseni Kevolla menty astetolkulla lämpimän puolella. Ensi talvena aika todennäköisesti niinkuin usein nähdään kireitä pakkasia jo marraskuussa.

Sukulaisia asuu tuolla. Tällaista kesää ei kuulemma ole ollut sitten vuoden 1972 jolloin epävirallisesti oltiin lähellä 40 astetta.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Kummitätini tuossa pari viikkoa sitten manasi Rovaniemen säätä, kun koko alkukesän satanut vaan.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös