Mainos

Hienoa säätä pidellyt?

  • 1 163 535
  • 10 133

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Ja maaliskuussa rikottiin asemakohtaisia sade-enkkoja puolestaan. Vuosi sittenhän muuten maaliskuu oli puolestaan paikoin ennätyskuiva.

Tuntuu tosiaan siltä, että se on nyt sitten joko-tai. Joko hanat on kiinni vallan pidempiäkin aikoja tai sitten vettä lappaa kuin esterin perseestä.

Kuukauden loppu sentään tasaa niin, ettei nyt koko kuukausi sentään ihan ruutikuivaksi suuressa osassa maata jää, mutta kuten artikkelissa mainittiinkin, tilastollisesti varsin harvinaislaatuisen pitkä pätkä poutaa.

Ja taas kerran muuten.
 
Canis Lupus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, LuPo
Jaahas. Lumityöt tehty, että pääsee autolla pihalta. Lumi ehtikin viimeisen kolmen viikon aikana vajautua 90 sentistä 60 senttiin (avoimella nurtsilla olevan trampanrungon perusteella). Nyt reilut 10 senttiä yön aikana lisää. Eilen juttelin erään tutun kanssa, joka sanoi, että ennusteiden mukaan lumi sulaisi nykysäillä suunnilleen kesäkuun puolivälissä. Jippii.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Sen verran hyvin tuo luonto jo paikoin vihertää, ja lämmintäkin on, että eilen oli taas lenkillä sellainen "nythän on kesä" hetki. Erittäin hämmentävää jo näin huhtikuussa.
 
Kyllä tässä nyt ollaan palaamassa sitten takaisin niihin normioloihin näihin aikoihin.

Pitkä matalapaineinen jakso edessä ja sitä rännänpaskaa ajoittain luvassa ihan etelää myöden. Sitä ennen pari lämpöistä päivää etelässä vielä.
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Aamulla satoi edes vähän täällä pk-seudulla. Vihdintien vartta pyöräillessäni oli älyttömän hyvä hengittää, kun satanut vesi sitoi katupölyä. Toki sitä vettä saa mielellään lisääkin tulla, mutta tämä oli hyvä alku.
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Porissa yöllä sademittariin pihalla 4 ml vettä. Onneksi ei tullut edes räntää.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kyllä tässä nyt ollaan palaamassa sitten takaisin niihin normioloihin näihin aikoihin.
Joo.

Vaikka se onkin niin, että ilmastonmuutosta ei todenneta yhden vuoden säähavaintojen perusteella, niin silti jotenkin tässä on mieleen juolahtanut se näissä huhtikuun lämmöissä, että onko tämäkin osa sitä ilmastonmuutosta. On tämä jotenkin niin epätavalliselta tuntunut, että tosiaan tuolta huhtikuun puolivälistä alkaen on ollut jo paljon semmoisia iltapäiviä, että ihan helposti voisi mennä Suomen kesäsäästä semmoinen.

Muutama vuosi sitten oli se talvi, kun etelässä ei tullut talvea ollenkaan. Sen lisäksi monena kesänä toistuvat pitkät ja meille epätyypillisen kuumat hellejaksot yms.

Esimerkkejä alkaa olemaan jo aika paljon tässä lähivuosien otannalla.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Esimerkkejä alkaa olemaan jo aika paljon tässä lähivuosien otannalla.

Nuo esimerkit unohtuvat kun ensi talvena on pakkasjakso ja aamulla elohopea huitelee -20 asteen alapuolella. Silloin tietty porukka aloittaa taas vakiintuneen "Onneksi on tämä ilmastonmuutos. Kuinkahan kylmää olisi ilman sitä?"-hokeman.

Tuolle porukalle poikkeuksellisten sääilmiöiden yleistyminen on epätosi, koska ennenkin on ollut poikkeuksellisia sääilmiöitä. Ja sitten taas yksittäinen kylmä päivä Suomessa kumoaa kaikki tilastollisesti havaittavissa olevat poikkeamat.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vaikka se onkin niin, että ilmastonmuutosta ei todenneta yhden vuoden säähavaintojen perusteella, niin silti jotenkin tässä on mieleen juolahtanut se näissä huhtikuun lämmöissä, että onko tämäkin osa sitä ilmastonmuutosta.

Tai ehkä kysyä enemmän niin päin, että vahvistaako se ilmaston lämpiäminen kulloinkin näitä lämpimiä aaltoja. Eli korkeapaineita ja lämpöjaksoja on ollut toki maailman sivu näin alkukeväästäkin, mutta onko tämä ilmaston lämpiäminen vähän kuin kytkisi marshallin skittaan kiinni. Sointu on sama, mutta vahvistettuna tulee.

Nuo esimerkit unohtuvat kun ensi talvena on pakkasjakso ja aamulla elohopea huitelee -20 asteen alapuolella. Silloin tietty porukka aloittaa taas vakiintuneen "Onneksi on tämä ilmastonmuutos. Kuinkahan kylmää olisi ilman sitä?"-hokeman.

Tuolle porukalle poikkeuksellisten sääilmiöiden yleistyminen on epätosi, koska ennenkin on ollut poikkeuksellisia sääilmiöitä. Ja sitten taas yksittäinen kylmä päivä Suomessa kumoaa kaikki tilastollisesti havaittavissa olevat poikkeamat.

Ja pitäisi sekin muistaa, että me ei yleensäkään oltaisi saatu esim. tätä lopputalven kylmää jaksoa ilman stratosfäärin äkillisestä lämpiämisestä johtuvaa polaaripyörteen hajoamista. Siihen astihan talvi oli aivan saatanan leuto.

Kun katsoo mitä tahansa ihan netistäkin löytyvää tilastoa, ihan joka ainoa osoittaa globaalisti lämpiävää. Joku kahden viikon kylmempi jakso tai paikallinen kylmä pussi jossain ei asiaa muuksi muuta. Niitä tulee jatkossakin. Harvemmin kuin ennen, mutta tulee kuitenkin.

Erilaisia lämpöenkkoja ja poikkeuksellisia lämpöaaltoja puolestaan mitataan jatkuvasti ympäri palloa.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ja pitäisi sekin muistaa, että me ei yleensäkään oltaisi saatu esim. tätä lopputalven kylmää jaksoa ilman stratosfäärin äkillisestä lämpiämisestä johtuvaa polaaripyörteen hajoamista. Siihen astihan talvi oli aivan saatanan leuto.

Näinhän tuo on, mutta yritäpä selittää tuota ihmiselle, joka ei välitä faktoista, paitsi silloin kun ne jossain poikkeuksellisessa tilanteessa sattuvat tukemaan hänen näkemystään.

Kun katsoo mitä tahansa ihan netistäkin löyvää tilastoa, ihan joka ainoa osoittaa globaalisti lämpiävää. Joku kahden viikon kylmempi jakso tai paikallinen kylmä pussi jossain ei asiaa muuksi muuta. Niitä tulee jatkossakin. Harvemmin kuin ennen, mutta tulee kuitenkin.

Erilaisia lämpöenkkoja ja poikkeuksellisia lämpöaaltoja puolesaan mitataan jatkuvasti ympäri palloa.

Näinhän se on. Mutta se kaikkein merkittävin mittari on kuitenkin se elohopeamittari, joka löytyy ilmastonmuutoskriitikon takapihalta. Ja erityisen merkittävä se on silloin kun Suomeen sattuu se kylmä päivä. Asioita pitää näet tarkastella lokaalisti eikä globaalisti.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Näinhän tuo on, mutta yritäpä selittää tuota ihmiselle, joka ei välitä faktoista, paitsi silloin kun ne jossain poikkeuksellisessa tilanteessa sattuvat tukemaan hänen näkemystään.

Ja koitapa kääntää toisin päin. Kun ollaan vedetty joku kesäkuun hellepäivä-enkka (2021), mitattu poikkeuksellisen myöhään 30 asteen ylitys (2022), tehty toukokuun hellepäivä-ennätys (2018) jne, jne. niin tämä pistetään äkkiä sitten luontaisen vaihtelun piiriin. "on näitä aikaisemminkin ollut".
 
Kiekkokanaria

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat pohjoseen
Nohh eikös se kohta ole jo tilanne, että Etelä-Suomen ilmasto muistuttaa jotain 1950-luvun Saksan ilmastoa? Vuosiluvut hatusta, mutta muistan, että juuri Saksan ilmastoon verrattiin. Sitten taas Lapin lämpötilat alkavat lähenemään entisiä Etelä-Suomen lämpötiloja.
 
Sen sijaan, että keskittyisin sen Saksan ilmaston odottelemiseen tulevasisuudessa, alkaisin keskittyä jo tähän nykyhetkeen. Millaisen kuorman esim. tällaiset loskaiset rospuuttotalvet tekevät infralle, maa-ja metsätaloudelle. Tai pitkät kesäiset helleputket.

Talviset tulvat, joita on nyt toistuvasti, kun lämpötilat nousevat ja sadanta talvella on ajoittain aivan poikkeuksellista.

Loppu viimein ne tulevat olemaan meille nämä pienet asiat, jotka sitä harmia sitten eniten tuottavat.
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nämä kevään sääennusteet ovat aina samanlaisia. Ensin luvataan reiluja sateita ja lopputuloksena on muutama hassu tippa vettä. Viime viikon ennusteiden perusteella vettä olisi Pirkanmaalle tullut 20-30 mm. Nyt jos tulee 2-3 mm niin hyvä. Sama jatkuu vuodesta toiseen, eikö ne osaa säätää mallejaan toteutuneen sään mukaan?
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Yöllä tuli ihan kunnolla meille vettä ja aamulla oli aika maaginen tuoksu pihalla. Tekee hyvää, kato!
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nämä kevään sääennusteet ovat aina samanlaisia. Ensin luvataan reiluja sateita ja lopputuloksena on muutama hassu tippa vettä. Viime viikon ennusteiden perusteella vettä olisi Pirkanmaalle tullut 20-30 mm. Nyt jos tulee 2-3 mm niin hyvä. Sama jatkuu vuodesta toiseen, eikö ne osaa säätää mallejaan toteutuneen sään mukaan?

Lakkaisin ensinnäkin lukemasta sitä piste-ennustetta kuin piru raamattua. Säämallihan laaditaan siis niin, että ajetaan parviajo, jossa on se 51 eri ajoa, eri arvoilla. Saadaan aikaiseksi siis se viuhka, jonka nyt löydät vaikka Forecan 15 päivän ennusteesta. Siihen piste-ennusteeseen ei muutenkaan tule kuin lämpötila ja sademäärä, ilmanpaineisiin ym, se ei ota kantaa.

Siinä lämpötilassa se yksi viiva on sitten parviajon mediaani, vahvempien värien väliin jää 50% tuon parviajon ajoista, hailakampien 80%. Ylimmät ja alimmat desillit leikataan pois. Mitä pidemmälle se malli menee, sitä enemmän epävarmuudet kasvavat. Poislukien joku blokkikorkea tilanne.

Toisin sanoen, se on täyttä todennäköisyyslaskentaa, ei lupaus eikä varmuus.

Nyt tämä edellinenkin matala oli malleissa päivätolkulla jo, reitti vaan etsi muotoaan ja lopulta osui tuonne keski-Suomeen. Ja sinnehän sitten putosi kyllä se 20-30 mm sadetta.

Se kokonaiskuva on olennaisempi. Seuraa vaikka tuosta Euron ajojen kehittymistä, saa paljon paremman kuvan:

WxCharts ja ECMWF mallina
 
Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Se kokonaiskuva on olennaisempi. Seuraa vaikka tuosta Euron ajojen kehittymistä, saa paljon paremman kuvan:

WxCharts ja ECMWF mallina

Jeps, se on ollut iät ja ajat kuinka suurin osa kansasta seuraa noita sään bingorivejä. Ja kun tuntiennuste ei osu kohdalleen (mikä todennäköisintä), niin meteorologit ovat heikkoja.

Itse käytän eniten kotimaisin voimin kasattua mallisivustoa: FMI MEPS - FMI Hirlam - GFS - ECMWF - DWD ICON
Tuolta löytyy perusmallit ja lisäksi äärevän sään arvot, joista pystyy itse tekemään omat ennusteet. Toki ei pärjää kaikessa Ilmatieteen laitoksen Euroopan malliin perustuvalle maksulliselle datalle. Mutta mitä olen noita vertaillut, niin kyllä tällä ilmaisella puolellakin on ihan riittämiin dataa, jotta voi tehdä omat ennusteet.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Muutamankin kerran olen tainnut jo asiasta mainita tässä ketjussa. Mutta toistetaan vielä.

Meteorologit eivät lupaa säätä, vaan ennustavat sitä. Kuitenkin monesti kuulee sitä, että ihmiset oikeasti ottavat nuo ennusteet lupauksina.

Etenkin kesällä se on tullut huomattua, että niitä ennustuksia ei tule ottaa mitenkään kirjaimellisesti. Ellei sitten ole joku sellainen sulkukorkeapaine päällä, että se on vaan sitä pelkkää auringonpaistetta.

Mutta jos säätyyppi on sellainen, että aurinkoisen sään joukossa liikkuu kuurosateita, niin tuo on ihan arvan heittämistä, että minne ne osuu. Sen takia parinkaan päivän päähän ulottuvia ennustuksia ei pidä kesällä ottaa tuollaisessa säätyypissä minään kiveen hakattuna totuutena. Ei sellaista ennustajaa ole olemassakaan, joka osaa tarkalleen sanoa, että sataako vai paistaako, ja miten paljon ja mihin aikaan.

Katsoo vaikka jotain forecan ennustuksia, niin he itsekin ilmoittavat, että jo yli 3 päivän päähän ulottuviin ennustuksiin alkaa liittymään epävarmuutta. Ja mitä pidemmälle ennustuksissa mennään, niin sitä enemmän on epävarmuutta. Ja tämä siis ihan ympäri vuoden.
 
Viimeksi muokattu:

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mutta jos säätyyppi on sellainen, että aurinkoisen sään joukossa liikkuu kuurosateita, niin tuo on ihan arvan heittämistä, että minne ne osuu. Sen takia parinkaan päivän päähän ulottuvia ennustuksia ei pidä kesällä ottaa tuollaisessa säätyypissä minään kiveen hakattuna totuutena. Ei sellaista ennustajaa ole olemassakaan, joka osaa tarkalleen sanoa, että sataako vai paistaako, ja miten paljon ja mihin aikaan.

Kuurojen ennustamista joku vertasi osuvasti siihen, että katselet kiehuvaa kattilaa ja koitat veikata mihin seuraava kupla nousee.

Jos saman kunnankin alueella voi paistaa aurinko toisessa päässä ja toisessa tulla samaan aikaan vettä kuin saavista kaatamalla moisessa tilanteessa, niin siitä voi päätellä kuinka todennäköistä se on, että mikään supertietokone nuo täysin oikein vetää.

Kuurosadetilanteessa nuo mallit laskevat vain ja ainoastaan sen todennäköisen alueen, jossa näihin kuuroihin voi varautua. Ja noin suurin piirtein sen ajan. Hyvin usein tuo kuuroherkkä aluekin jää vielä majailemaan tietyille nurkille ja kuurot venyvät alkuperäisestä ennusteesta.
 
Tadu

Toisaalta jos liesi on päällä, niin on oletettavaa, että kuplat nousevat jossain pintaan. Jos liesi ei ole päällä, niin eihän kattilassa nouse yhtään kuplaa pintaan. Itselle on käynyt nimittäin niin, että IL ja Foreca lupaavat pelkkää aurinkoa, sadetutka ei näytä yhtään sadealuetta koko Etelä-Suomessa, mutta silti vettä tulee kuin saavista kaataen.

Sadetutka on yleensä se paras väline ennakoimaan suunnilleen missä ne sadealueet kulkevat, mutta edes siihenkään ei voi aina luottaa.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Onhan se varmaan totta että ilmastonmuutos vahvistaa näitä ääripäitä. Eipä tästä montaa viikkoa ole kun mietiskelin että jokohan viitsii mennä koirien kanssa tuohon tontin takana menevälle latupohjalle kun hiihtokeli oli mitä mainioin. Tai olisi ollut ilman puista tullutta roskaa.

Nyt samalla uralla mietiskelen että ei varmaan tartte kuin huppari, kun käy kohta skoballa kaupassa.

Se on sitten toinen kysymys ja toisen ketjun heiniä että voidaanko me finskit ilmastonmuutos pysäyttää ja tehdäänkö jo nyt tarpeeksi? Tässä varmaan voi ja pitää arvostaa kaikkien omia mielipiteitä.

Ja toki muistan minäkin ääripäävappukelit. Joskus vetänyt shortseissa 80-luvulla ja pari vuotta myöhemmin satanut räntää.

20-25c riittää aivan mainiosti itselle. Tilataan sellaista toukokuun alusta marraskuun loppuun.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Talven mentyä toivoisin kyllä nyt vähäksi aikaa sateisempaa. Niin kuivaa ja pölyistä on, että henkeen ottaa vaikkei ole edes allergioita. Eikä nyt ihan hirveän paljon vettä ainakaan etelään luvata.
 
Kiekkokanaria

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat pohjoseen
Sen sijaan, että keskittyisin sen Saksan ilmaston odottelemiseen tulevasisuudessa, alkaisin keskittyä jo tähän nykyhetkeen.
Tuli tästä mieleen, että oliko se viime kesä vai sitä edellinen, kun sai lukea uutisista niistä todella pahoista kesätulvista juuri Saksan maalla. Näky ja tuho oli melkosta..

Mitenhän meillä täällä uskaltaa ostaa asuntoa/mökkiä ison vesistön ääreltä, kun routaisen maan tulvat ovat tulevaisuudessa yhä isompi riski? Esimerkiksi, jos Tampereella molemmat suuret järvet tulvisivat, kuin Kemijoki Rovaniemellä keväisin, niin siinä menisi kerralla kymmenien tuhansien ihmisten kodit..

Toki kevättulvinta oma asiansa, mutta vähän laittaa miettimään.. Onko varauduttu ja jos ei, niin toivottavasti aletaan.. Vähän huolestuttaa, kun miettii viime talvien sademääriä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös