Hienoa säätä pidellyt?

  • 938 057
  • 8 015

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Pointtina oli siis se, että liikenteen melussa nukun tuhanesti paremmin kuin täydessä hiljaisuudessa.

Välillä tulee mökillä yksin ollessa lukittua ovet. Eihän siitä oikeasti mitään hyötyä ole, jos liettualainen rikollisporukka on sen kohteeksi valinnut. Jotenkin sitä silti nukkuu paremmin, kun ne molemmat ovet on lukossa, mutta sitten taas vituttaa, jos joutuu yöllä kipittää virtsalle, miksi nämä on lukossa.

Jos ollaan isommalla porukalla, niin ovet on aina auki. Näin jotenkin se psykologia toimii.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Traaginen loppu lomalle: Salama tappoi veljekset Pohjois-Karjalassa – miehet löydettiin elottomina saunan edestä - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi

Ja tällaista ylivoimaisesti Suomen luonnon tuhoisinta ilmiötä jengi jaksaa huntata ja surkutella "kun ei osu kohdalle". Toki yhdistävä tekijä taitaa useimmiten olla se, ettei ole oltu juuri koskaan kerrostalokeskustojen ulkopuolella.

Sepä se. Tätä olen aina ihmetellyt. Nyt tällä viikolla tosin syyllistyin tahtomattani tähän samaan manaamiseen. Tarkennetaan, että itse petyin pelkästään siksi, että ukkoseen liittyvä sade ei tiistaina tai keskiviikkona osunut kohdalle. Torstaina vihdoin osui, ja raikasti ihanasti ilmaa ja viilensi lämpötilaa.

Mieluiten olisin ottanut rankkasateen ilman ukkosta kuin ukkosen kera. Näillä hellejaksoilla tuo vain on hyvinkin hankala yhtälö.

Onhan ukkonen toki komeaa katsottavaa, mutta potentiaalisesti ilmiö on hyvinkin vaarallinen. Siksi sen pitäminen pelkästään komeana valoshowna on aika erikoista.
 

euron kolikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Välillä tulee mökillä yksin ollessa lukittua ovet. Eihän siitä oikeasti mitään hyötyä ole, jos liettualainen rikollisporukka on sen kohteeksi valinnut. Jotenkin sitä silti nukkuu paremmin, kun ne molemmat ovet on lukossa, mutta sitten taas vituttaa, jos joutuu yöllä kipittää virtsalle, miksi nämä on lukossa.

Jos ollaan isommalla porukalla, niin ovet on aina auki. Näin jotenkin se psykologia toimii.

Et vittu näytä ymmärtävän pointtinani.

Nukun huonosti, kun kaikki mahdolliset ovet ovat kiinni ja rikollispoliisi varmistaa täydellisen hiljaisuuden.
Ei... En saa silloin unta. Ajatukseni alkaa harhailemaan ja kuulen mielssäni ääniä, mitä ei todellisuudessa edes ole.

Kaupungissa kun kuulen säännöllisesti liikenteen melun, niin se aiheuttaa mulle välittömän tunteen, että olen turvassa. Turvassa olen joo varman yhtä paljon siellä pimeässä mökissäkin, mutta se henkinen kokemus on eri. Pimeässä mökissä mua aidosti pelottaa.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Et vittu näytä ymmärtävän pointtinani.

Juurikin uskoisin ymmärtäväni pointtisi. Samasta syystä lukitsen ovet ja rukoilen, että olisi jo aamu ja aurinko nousisi. Kaikki on silloin helpompaa eikä enää pelota. Melua saa YouTubesta ja ovet on lukossa. Kokeile laittaa hakusanaksi jotain "korean sleep music".

Kesällä on vielä helpohkoa, mutta tulee tuolla joskus talvisinkin yksinään oltua,
 

euron kolikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Okei.

Minä kuitenkin tykkään liikenteen melusta.

Youtube, Instagram, Twitter... Mitä noita on. Hienoa, että itse saat elämääsi sisältöä niistä. Arvostan aidosti.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Toivottavasti nuo ensi viikon ennustukset pitää paikkansa, eivätkä taas nouse päivä päivältä korkeammalle kuten joskus tekevät. Voisi pitää päivälläkin ovia ja ikkunoita auki ja saattaisi saada vihdoinkin kämpän ihmiselämälle otollisiin lämpötiloihin. Ollut kyllä erittäin ärsyttävää aikaa kuluneet viikot. Viime yö oli taas melkoista hikisissä lakanoissa pyörimistä. Tänään aamulla mittari tosin näytti 26,5 astetta. Alhaisin lukema uskoakseni noin kahteen viikkoon. Kateellisena olen vain lukenut ihmisten kertomuksia rankoista ukkoskuuroista. Täällä meidän nurkilla kun ole satanut pisaraakaan miesmuistiin.
 
Viimeksi muokattu:

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Toivottavasti nuo ensi viikon ennustukset pitää paikkansa, eivätkä taas nouse päivä päivältä korkeammalle kuten joskus tekevät.

On siellä jotain helteen tynkää tunkemassa Suomeen viikon puolivälissä, mutta alkaa kuitenkin yöt olla jo sen verran pitkiä että ei tästä enää heinäkuun kaltaista pääse syntymään. Ja tuo maanantainen matala pistää kyllä kelin viileäksi. Varmaan siirrytään jo enemmän sellaista syksyn odottelua kohden. Päivisin voi olla vielä toki lämmintä ja helteistäkin, mutta yöt tasaavat sitten pahimmat tukaluudet pois.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toivottavasti nuo ensi viikon ennustukset pitää paikkansa, eivätkä taas nouse päivä päivältä korkeammalle kuten joskus tekevät. Voisi pitää päivälläkin ovia ja ikkunoita auki ja saattaisi saada vihdoinkin kämpän ihmiselämälle otollisiin lämpötiloihin. Ollut kyllä erittäin ärsyttävää aikaa kuluneet viikot. Viime yö oli taas melkoista hikisissä lakanoissa pyörimistä. Tänään aamulla mittari tosin näytti 26,5 astetta. Alhaisin lukema uskoakseni noin kahteen viikkoon. Kateellisena olen vain lukenut ihmisten kertomuksia rankoista ukkoskuuroista. Täällä meidän nurkilla kun ole satanut pisaraakaan miesmuistiin.
Tuli eilen palattua perheen kanssa kaupunkiin mökin ilmalämpöpumpun ja järviveden syleilystä ja olipahan tuskanhikinen ilta ja yö. Jonkinlaisella läpivetoyritelmällä kämpän lämpö saatiin laskemaan 28 celsiuksen pintaan, mutta ilmankosteus oli sen verran korkea, että olo oli todella tahmea. Tänään ilmankosteusmittari näyttää yli kymmenen yksikköä vähemmän, joten vaikka lämpöä on miltei saman verran mitä eilen, niin nyt pystyy jo ihan hyvin olemaan ilman, että on koko ajan hikikarpalot otsalla.

Itseä ei suuremmin loman ajalle osuneet helteet haitanneet, kun sai viettää ne maaseudun ja meren/järvien läheisyydessä. Vähän yksipuoliseksi ne tosin lomanvieton teki kun ainoa järkevä ”aktiviteetti” oli istua varjossa tai polskia muksujen kanssa uimassa. Ulkotöistä ei tullut näillä helteillä hevon helvettiä.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tajusin juuri, että ei minulla ole mitään lämpömittaria sisällä. Kuuma on, mutta tykkään siitä, vaikka välillä pitää koittaa vähän viilentää miten keksii.

Mihin sitä mittaria tarvitsee kertomaan onko liian kuuma. Onko tämäkin sellainen asia, että useimmilla mittari on, mutta ei kukaan oikeastaan tiedä miksi se on hankittu.
 

Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Kyllä vituttaa. Pitäisi olla toppatakki, että täällä ulkona tarkenisi juoda viiniä. Hyvästi kesä. Onneksi edes kotona on lämmin.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Kyllä vituttaa. Pitäisi olla toppatakki, että täällä ulkona tarkenisi juoda viiniä. Hyvästi kesä. Onneksi edes kotona on lämmin.

Juo pari pulloo viinii nii ei tarvii takkii.
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Sisällä enää 23,5. Tämä on ihanaa! Aiemmin illalla juoksin lenkin. Aurinko meni juuri sopivasti pilveen ja tuuli viilensi sopivasti. Hymyilytti aivan.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Täällä nyt 25 astetta sisällä ja joutuu pitämään sukkia sekää paitaa päällä, koska muuten tulee vilu! Verhotkin uskalsin avata ikkunoilta ekaa kertaa moneen viikkoon. Vielä aika huonosti nukuin äskeisen yön, mutta ei se nyt haittaa kun näyttää siltä että tämä inferno vihdoinkin päättyy.
 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Peittoa ei tarvinnut vieläkään mutta eipä nihkeä olokaan, aivan loistavaa. Naistenlehdessä tätä varmaan kutsuttaisiin voimaannuttavaksi kokemukseksi kun nukkui ihan hyvin.
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Ihanaa, ensi viikolla seksihelle palaa! Jos se nyt todella kestää vain pari päivää niin sen nyt vielä kestää. Saas nähdä mihin tämä vielä menee...
 

Germanicus

Jäsen
Suosikkijoukkue
*HIFK* Germanicus Julius Caesar Claudianus
Tämä helteinen sää on alkanut jo pelottamaan. Eurooppa kärvistelee aivan tolkuttomissa helteissä jo pitkän aikaa. Täällä meilläkin on ollut aivan poikkeuksellisen kuumaa jo pitkään. Järvistäkin alkaa jo kalat kuolemaan. Onko ilmastonmuutos edennut siihen pisteeseen, ettei sitä voi enää pysäyttää. Toivottavasti ei, toivon sitä todella hartaasti.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kai sen aina voi pysäyttää, ainakin niin kauan kun meret eivät vielä ole kiehuneet tyhjiksi niin kuin Venuksella.

Jos kysymys on voiko ilmastonmuutoksen pysäyttää ennen kuin tapahtuu asia X, niin se kai riippuu sitten siitä mikä se X on.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Ei ole, mutta kapitalismia ei pysty pysäyttämään, niin siinä mielessä juurikin on.
Kyllä kapitalismia on pystytty suitsimaan paljonkin, tää on vähän sellaista aaltoliikettä osittain. Aivan puhdasta ryöstökapitalismia ei kuitenkaan ole kuin poikkeusolosuhteissa (luen tähän myös teollistumisen alkuvaiheen, poikkeuksellistahan se oli), sanoipa äärimmäinen vasen laita mitä tahansa.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Kyllä kapitalismia on pystytty suitsimaan paljonkin, tää on vähän sellaista aaltoliikettä osittain. Aivan puhdasta ryöstökapitalismia ei kuitenkaan ole kuin poikkeusolosuhteissa (luen tähän myös teollistumisen alkuvaiheen, poikkeuksellistahan se oli), sanoipa äärimmäinen vasen laita mitä tahansa.

Vapaaehtoisesti lapsettomana en jaksa niin miettiä sadan vuoden päähän, mutta siis suitsittu miten. Kiinan ja Intian keskiluokka kasvaa ja kaikenlaiseen alkaa olla varaa.
 

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tänään oli eka päivä ilman hellettä kolmeen viikkoon ja huomenna sitten on se monien toivoma kesäilma, eli 16 astetta, lonkeron värinen taivas ja vesisadetta.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Vapaaehtoisesti lapsettomana en jaksa niin miettiä sadan vuoden päähän, mutta siis suitsittu miten. Kiinan ja Intian keskiluokka kasvaa ja kaikenlaiseen alkaa olla varaa.
No, historiaa on vaikea arvioida lähimenneisyyden perusteella vaan yleensä tarvitaan se "sata vuotta". Mutta joinain esimerkkeinä nyt vaikkapa pankkitoiminnan valvonta, kilpailulainsäädäntö, miksei tullitkin.

Mutta ehkä nyt mennään ilmastointilaitteista ja ukkosmyrskyistä vähän ohi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös