Winter is coming tjs.
Joku +3 ja aurinkoista oli, kun äsken kävin kävelyllä. Luulin, että olisi tuntunut kylmältä pitkän lämpimän jakson jälkeen, mutta kyllähän tuolla ihan hyvin tarkeni kevyellä hupparilla. Porukkaa tuli vastaan t-paidassa ja shortseissakin. Aurinko lämmittää vielä mukavasti tähän aikaan vuodesta, vaikka mittarissa olisi viileitä lukemia.
Paljon näköjään vaikuttaa ilmakehän lämpötila tuohon tuntemukseen.
Joku +3 ja aurinkoista oli, kun äsken kävin kävelyllä. Luulin, että olisi tuntunut kylmältä pitkän lämpimän jakson jälkeen, mutta kyllähän tuolla ihan hyvin tarkeni kevyellä hupparilla. Porukkaa tuli vastaan t-paidassa ja shortseissakin. Aurinko lämmittää vielä mukavasti tähän aikaan vuodesta, vaikka mittarissa olisi viileitä lukemia.
No huomisesta alkaen vissiin vähän lämpenee ja tuulta ja vettä. Eli sitä syksyä vaikka ei termistä.
Taivaan täydeltä tuli lunta, kun lähdettiin. Asfaltille ei vielä jäänyt, mutta ruohoalueille ja katoille jäi.Huomenna tänne käsivarteen lupaavat lunta. Onneksi taidamme keritä alta pois, ennenkuin isommin valkoista tulee. Aamulla aikaisin lähtö.
Reissu toki jatkuu napapiirin tällä puolella, joten mahdollisuudet ovat lumeen, mutta lämpöä lupaa ensi viikolla. Jopa +10 astetta.
Kylmin oli viime yönä -2,9 astetta.
Aamulla +4! Piti oikein mietiskellä, että mitä työmatkapyöräilyyn kuuluu pukea päälle tällaisella kelillä. Mukavan raikasta oli, kiva polkea. Kotimatka kuorihousuissa +15 c ennusteen mukaisesti voikin sitten olla lämpöinen.
Jossain näin graafisen kuvaajan kunnollisuudesta. Akseleilla oli määritelty ennen ja nytten. Lopputulos on melko arvattava.Ehkä menisi enemmän "Pienet asiat jotka ärsyttävät" -ketjuun, mutta nämä kelit kyllä ärsyttää, kun aamulla saat pukea paljon ja sitten pitää vielä pakata sortsit mukaan kotimatkaa varten ja roudata ne aamun kuteet himaan.
Ei ole helppoa ei!