Hienoa säätä pidellyt?

  • 1 038 436
  • 9 050

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Foreca näyttää itse asiassa sellaiselta, että ensi viikon loppu saattaa tuoda pikemminkin uutta lunta kuin sulattaa vanhaa.
Joo hieman pessimistisempi on forecan ennuste myös tänne kaakkoon. Ilmatieteenlaitos taas ennustaa hyvinkin selkeästi sen puolesta, että sulamaan lähtevät. Myös accuweather on samoilla linjoilla.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Foreca näyttää itse asiassa sellaiselta, että ensi viikon loppu saattaa tuoda pikemminkin uutta lunta kuin sulattaa vanhaa. Onko tästä jotain näkemystä, @Rinksu?

Niinpä.

GFS ja Euro ottavat melkoisen erilaista kantaa tuon sateen reitistä edelleen. GFS vie itään***, Euro edelleen yli. No, Euroa sanotaan parhaaksi, niin mennään sillä. Ja joka tapauksessa tuota keskiviikkoista edeltää tuonne rannikolle alkuviikoksi jumiutuva sade, joka kyllä ulottuu sisämaankin puolelle.

***(Sikäli mikäli tuo GFS:n kanta toteutuu, voi meidän keskiviikon lumipyry täällä korvaantua 15 raadin yöpakkasilla)

Sen matalan perään (jää pyörimään Lapin päälle) puolestaan näyttäisi rannikkoa viistävän seuraava sadealue ja lopulta viikonvaihteessa uhkaa muodostua seuraava matala.

Huokaus tähän väliin.....

Nyt näyttäisi vähän siltä, että tähän on jonkun sortin patterni syntymässä. Mallithan hetken vilauttelevat tuota korkeaa enemmän meidän päälle (oli jo maaliskuun lopussa ja nyt oli viestiä huhtikuun alkuun). Lopulta tuo parkkeeraa tuttuun positioon Grönlannin päälle ja uusi kylmä poikkeama meidän päälle ja koko paska alusta.

Ikään kuin suursäätilalukko päällä siis. Tämä on jäänyt perinnöksi tuosta SSW:stä lopputalvesta ja tietyllä tavalla muistuttaa viime vuodesta. Kuten tänäkin vuonna, SSW tapahtui aivan liian myöhään vaikuttaakseen talven keleihin ja nyt lähinnä vaan myöhästyttää sen kevään alkua.

Saas nähdä kuinka kauan vielä.
 
Viimeksi muokattu:

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Sato joo. Vettä joo.

Yön aikana, kun nukuin, oli lämpötila laskenut +3 asteesta pakkasella juuri ja juuri sekä pamauttanut noin 3 senttiä tuoretta lunta.
Meillä pysyi tuo toissaöinen vetenä, mutta viime yönä sitten pamahti vajaa kymmenen senttiä lunta. Ja huomenna lisää. Ja keskiviikkona.

Näin tämä vain menee, vaikka kyllä kieltämättä ottaisin tämän joulu-tammikuussa mieluummin kuin nyt.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Vuosi oli 2018 tai 2019, kun osimoilleen näihin samoihin aikoihin maaliskuussa tuli yhdessä päivässä joku aivan älytön määrä lunta. Saattoi olla jotain 30 sentin luokkaa jopa. Muistan kun työpaikalta olin illalla lähdössä kotiin, ja auto oli ihan naurettavan paksun lumikerroksen alla.

Ja vaikka ennusteet vetää koko ajan vaan lumisempaan suuntaan, niin kyllä nekin silloin suli pois ja niin sulaa nämäkin.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Täällä Pyhätunturi - Luosto akselilla ollut aivan naurettavan mahtavat ilmat olla. Ei huvittaisi huomenna lähteä jo pois. Aurinko paistanut ja lämpötila päivisin noin -4 - -12 astetta, tuuli on ollut hiljaa.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vuosi oli 2018 tai 2019, kun osimoilleen näihin samoihin aikoihin maaliskuussa tuli yhdessä päivässä joku aivan älytön määrä lunta. Saattoi olla jotain 30 sentin luokkaa jopa. Muistan kun työpaikalta olin illalla lähdössä kotiin, ja auto oli ihan naurettavan paksun lumikerroksen alla.

Ja vaikka ennusteet vetää koko ajan vaan lumisempaan suuntaan, niin kyllä nekin silloin suli pois ja niin sulaa nämäkin.

Ilmeisesti tuolloin saderintama on kiertänyt Pirkanmaan, sillä itse en tuollaista muista. Olen omaksi ilokseni kirjannut ylös Tampereen Härmälän mittapisteen lumiipeitteet useamman vuoden ajalta (2011-2012 alkaen), eikä tuollaista näkynyt myöskään muistiinpanoissani. Mutta kyllähän noita infernoja on tännekin osunut. Kuitenkin on pakko todeta, että jo 15 cm uutta lunta vuorokaudessa on lopulta varsin harvinainen tapaus. Sellaisia määriä on tullut tuolla seuraamallani ajanjaksolla vain viidesti (vertailu iltapäivälukemien välillä):

3.4.2012: 22cm uutta lunta edelliseen päivään verrattuna
7.11.2014: 18cm uutta lunta edelliseen päivään verrattuna
26.10.2017: 15 cm uutta lunta edelliseen päivään verrattuna
27.1.2021: 16 cm uutta lunta edelliseen päivään verrattuna
5.4.2022: 23 cm uutta lunta edelliseen päivään verrattuna

Mielenkiintoista on se, että noista vain yksi tapaus on osunut ns. sydäntalveen, ja kaikki muut ovat joko myöhäistä syksyä tai varhaista kevättä. Vahva oletus on, että Keski-Euroopan tasalla tai merellä on silloin selvästi lämpimämpää kuin sydäntalven aikaan, ja se on edellytys tai ainakin todennäköisyyttä kasvattava tekijä näille lumi-infernoille.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Jumalauta, Forecan täsmäsää näyttää pilvistä, lumisadetta ja pakkasta koko viikolle. Ainut aurinkosymboli torstailla klo 15. Käsittämätön asuinpaikka.
Meinasin purskahtaa itkuun aamulla kun verhot avasin... Eilen vielä koko piha sulana ja lumettomana, näin sieluni silmin itseni auringonpaisteessa terassilla olut kourassa ja grilli kuumana. JA PASKAN VITUT!

Juupajuu, tämmöstähän se täällä pohjoisen perslävessä on ja eihän vielä ole kevät ja blaablaablaa. On tää vitunaikanen ilmasto kyllä kokonaisuutena ihan sysipaska. Satunnaisesti on hyviä hetkiä, mutta ihan ylivoimaisesti oletuksena on aina paskaa. Eihän missään muualla ole "aina" näin surkea ilma. Yhtään mitään ei voi ikinä suunnitella ulkoilum varaan, ellei ole joku hullu masokisti - ja niitähän täällä riittää*. Ja mä sentään diggaan melkein säästä kuin säästä, paitsi märästä vittumaisesta harmaasta räntäpaskeesta tai arktisesta jäähilepuhurista. Rajansa saatana kaikella.

Molemmista suunnista kun nipistäisi edes kuukauden pidempään valoa, lämpöä ja aurinkoa, niin sekin riittäisi. Ei tarvi mitään megaseksivau-helteitä vaan vaikka tollanen toissapäivän seesteinen alkukevään sää olisi ihan fine. Noh, kovin montaa vuotta tuskin tarvii täällä kärvistellä, kun eteläinen Eurooppa kutsuu.

* tossa kun koirien kanssa on kuitenkin lenkillä käytävä räntäpaskassa, niin on kyllä hauskaa kun ainoat ihmiset, joita ulkona näkee on muita koiranulkoiluttajia.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen asunut koko elämäni Helsingissä, mutta nyt on ensimmäinen talvi, joka oikeasti on käynyt mielenterveyden päälle (vielä ollaan vitutuksen puolella masennuksen sijaan). Alkuviikon pari aurinkoista päivää kuivine katuineen antoi jo toivoa paremmasta, mutta eilinen ja tulevan viikon ennuste ovat taas vieneet mielen mustaksi.

Hain ja sain alkuvuodesta jatko-opintopaikan toisella puolella palloa, mutta sinne lähtö edellyttää kyllä stipendin saantia. Jos ei natsaa, niin pitää oikeasti alkaa miettiä yliopistoreitin sijaan lähivuosien uraratkaisuja siltä kantilta, että miten pääsee täältä järkevimmällä tavalla pois. Rakastan Helsinkiä, mutta alkaa koko kaupunki ympäristönä vituttamaan näiden "haista vittu" -kelien takia.
 
Viimeksi muokattu:

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Olen asunut koko elämäni Helsingissä, mutta nyt on ensimmäinen talvi, joka oikeasti on käynyt mielenterveyden päälle (vielä ollaan vitutuksen puolella masennuksen sijaan). Alkuviikon pari aurinkoista päivää kuivine katuineen antoi jo toivoa paremmasta, mutta eilinen ja tulevan viikon ennuste ovat taas vieneet mielen mustaksi.

Mulla se oli "talvi" -19-20. Sen jälkeen on kaikki ollut helppoa. Jopa viime kevään pyrytkin. Ja tän "talven" loputon loska moska. Tommosta kun ei koskaan tarvisi enää kokea.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Mulla se oli "talvi" -19-20. Sen jälkeen on kaikki ollut helppoa. Jopa viime kevään pyrytkin. Ja tän "talven" loputon loska moska. Tommosta kun ei koskaan tarvisi enää kokea.

No pakko myöntää että tuo talvi ei hevillä unohdu. Tammikuussa Keski-Suomessakin jotain 6-8:n asteen lukemia ja muistaakseni tuolloin tehtiin joku matalimman ilmanpaineen ennätys Suomessa jos en väärin muista. Lumesta ei ollut oikein tietoakaan kun vasta maaliskuulla. Pimeää oli tammikuussa kuin suden persiissä. Että antaa nyt vähän pyrytellä vaan jos tuollainen ”talvi” on se vaihtoehto.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Mulla se oli "talvi" -19-20. Sen jälkeen on kaikki ollut helppoa. Jopa viime kevään pyrytkin. Ja tän "talven" loputon loska moska. Tommosta kun ei koskaan tarvisi enää kokea.
Tää taisi olla se "talvi", kun stadissa ei ollut lunta ollenkaan eikä talvikamppeita tarvinnut kuin Lapin reissulle - vaikka sille ei ollutkaan aika silloin... Muistan, kun seuraavana talvena hauskuutti, kun talvitakin taskusta löytyi pääsylippu playoff-otteluun HPK-Tappara, eli silloin oli ollut edellinen kerta, kun ko. takkia oli tarvittu. Eli 2019 taisi olla myös kehno lopputalvi/alkukevät. Ja olikinniin, koska Kerhon voittaessa mestaruuden satoi ainakin Jämsän seudulla loskaista paskaa.

Tästä säävitutuksesta tekee kaksinverroin karumpaa se, että oon kuitenkin kokenut Pohjois-Ranskan, Skotlannin ja eteläisemmän Englannin ympärivuotiset säätilat ja omine paskoine puolineen ne kaikki pieksevät Suomen silti tuhat nolla mennen tullen ja koska vain. Sysipaska keli on noilla seuduilla poikkeus, kun täällä se on sääntö. Ei jatkoon ja pitäkää tunkkinne.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Maailmassa on kuitenkin toisaalta vaikka millä mitalla semmoisia seutuja, joissa on aktuaalinen mahdollisuus kotinsa menettämisestä tai jopa kuolemasta jonkun hurrikaanin tai muun voimakkaan luonnonilmiön seurauksena. Kuivuus ja kuumuus aiheuttaa myös valtavalle ihmisjoukolle suuria ongelmia.

Tässä mielessä tämä Suomen ilmasto päästää meidät aika helpolla kuitenkin, vaikka tämä harmaus ihan perseestä onkin.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mulla se oli "talvi" -19-20. Sen jälkeen on kaikki ollut helppoa. Jopa viime kevään pyrytkin. Ja tän "talven" loputon loska moska. Tommosta kun ei koskaan tarvisi enää kokea.

Tässä näkee ihmisten erilaisuuden. Minä taas jopa pidin tuosta talvesta, koska "lumi ei ole se mun juttu". Katsoin juuri muistiinpanoista, että tuona vuonna fillarikauden avaus oli jo 18.2. (mikä on ennätysaikaisin minulla), joskin toden teolla kausi käynnistyi vasta 11.3. Mutta on sekin aikainen. Maaliskuun loppuun mennessä kilometrejä on ollut enemmän vain vuonna 2014. Ja tuo talvi 2013-2014 oli myös todella vähäluminen, eikä juurikaan poikennut tuosta 2019-2020 -talvesta.

Juuri nämä pyryt, jotka viivästyttävät fillarikauden avausta, ovat niitä kaikkein karseimpia.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Täytynee tähän keskusteluun todeta, että vanha kansanviisaus:"Kevät keikkuen tulevi" pitää paikkansa tänäkin vuonna - vaihtelevaa säätä on ollut ja on luvassa ihan normaalisti.
Täällä Savossa on lunta vielä ihan myydä asti ja lisääkin on vielä luvassa. Suurin ongelma itselleni näissä keleissä on aurattujen alueiden liukkaus eli aurinko, plussakelit ja räntä-/lumisade tekevät pinnat jäätiköiksi, jotka ovar muhkuraisina aika pirullisia liikkua. "Viisaasti auraamalla" ne saa pidettyä sidettävinä eli yrittää huolehtia siitä, että pinnoille jää aina ohut lumikerros jäätymään kiinni, jolloin ongelmaa ei ole - aina ei moinen onnistu...
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Onhan tuolla nyt semmoista, kuin olisi joku joulu-tammikuu tullut takaisin.

No, ei tässä kauaa enää mene, niin noille lumille voi oikeasti sanoa heipat taas tältä erää.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Täytynee tähän keskusteluun todeta, että vanha kansanviisaus:"Kevät keikkuen tulevi" pitää paikkansa tänäkin vuonna - vaihtelevaa säätä on ollut ja on luvassa ihan normaalisti.
Täällä Savossa on lunta vielä ihan myydä asti ja lisääkin on vielä luvassa. Suurin ongelma itselleni näissä keleissä on aurattujen alueiden liukkaus eli aurinko, plussakelit ja räntä-/lumisade tekevät pinnat jäätiköiksi, jotka ovar muhkuraisena aika pirullisia liikkua. "Viisaasti auraamalla" ne saa pidettyä sidettävinä eli yrittää huolehtia siitä, että pinnoille jää aina ohut lumikerros jäätymään kiinni, jolloin ongelmaa ei ole - aina ei moinen onnistu...

Tuo "kevät keikkuen tulee" on säiden puolesta ihan totta. Tuo on muuten siitä mielenkiintoinen sanonta, että alunperin se ei ole liittynyt säähän mitenkään, vaan siihen, että talven jäljiltä ravintoa oli niukasti niin ihmisillä kuin karjalla. Aiheesta lisää tuolta:

Säähän: nyt se inferno alkoi. Ennustetta on kuitenkin niin Forecan kuin Ilmatieteenlaitoksen taholta muutettu taas pykälää inhimillisemmäksi. Pahin päivä olisi tänään. Ilmeisesti se keskiviikon sade on ottanut tämän hetken malleissa toisen reitin. Onko näin @Rinksu?

No, Ilmatieteenlaitoksen ennuste on edelleen sellaiset 18.9 cm ja Forecan 28.5 cm, että ei se kivalta tunnu kuitenkaan. Näin siis Etelä-Pirkanmaalla.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Säähän: nyt se inferno alkoi. Ennustetta on kuitenkin niin Forecan kuin Ilmatieteenlaitoksen taholta muutettu taas pykälää inhimillisemmäksi. Pahin päivä olisi tänään. Ilmeisesti se keskiviikon sade on ottanut tämän hetken malleissa toisen reitin. Onko näin @Rinksu?

GFS ja Euro näyttäisi nyt linjassa olevan, keskiviikkona näyttäisi pahimmat olevan itä-Suomen asia. Ja sen verran vielä epäilevää Tuomasta perään, että matalapaineet voivat reitin suhteen tehdä vielä aivan ennen h-hetkeä jotain jota mallit eivät ennakoi.

Toisin sanoen näyttäisi siltä, että tänään on se pahin päivä täällä Pirkanmaalla, 10-15 senttiin olis jäämässä ja perään yrittää korkeapaine rauhoittaa muutamaksi päiväksi tilannetta.

Ja jatkosta sen verran:
Katselin sitä viimeistä kuukausiennustetta, joka indikoisi koillis-Eurooppaan sateista huhtikuun alkua, en tykännyt tuosta ennusteesta ja malleroissa oliskin just sopivati merkkejä. että sieltä suunnalta nousevat pulssit saattaisivat sitten uhata taas tätä meidän hataraa korkeapainettamme. Mutta panikoidaan niistä sitten kun aika on.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Tuo "kevät keikkuen tulee" on säiden puolesta ihan totta. Tuo on muuten siitä mielenkiintoinen sanonta, että alunperin se ei ole liittynyt säähän mitenkään, vaan siihen, että talven jäljiltä ravintoa oli niukasti niin ihmisillä kuin karjalla. Aiheesta lisää tuolta:
...
Aina näköjään oppii uutta...
Tuo isältäni opittu sanonta painottunee nykyaikana kuitenkin enemmän säänvaihteluihin... onneksi...
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Aina näköjään oppii uutta...
Tuo isältäni opittu sanonta painottunee nykyaikana kuitenkin enemmän säänvaihteluihin... onneksi...

Minä taas vitsailin 20 vuotta sitten teekkariaikanani, että tuo sanonta kuvaa opiskelijavappua... Nykyään onneksi se liittyy säähän.

Accuweather näyttää tosiaan lumisateita huhtikuun alkuunkin, mutta lämpötilat kuitenkin tukevasti plussalla siinä, joten ehkä tuo on sellaista, että ei jää maahan. Jos siis ylipäätään toteutuisi.

Tosin Accuweather ennustaa edelleen sitä, että tänään tulee vain 4cm lunta ja keskiviikkona vähän alle 10cm, eli ilmeisesti ajoa ei ole hetkeen päivitetty...
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Täytynee tähän keskusteluun todeta, että vanha kansanviisaus:"Kevät keikkuen tulevi" pitää paikkansa tänäkin vuonna - vaihtelevaa säätä on ollut ja on luvassa ihan normaalisti.

Paitsi, että tämä kevät kyllä ei ole keikkunut. Samaa matalapaineista harmaata, sateista. Sama kylmä poikkeama päällä koko ajan päällä, sama Grönlannin blokki viikosta toiseen. No joku sade vetenä, joku toinen ei ja siinä sen tämän kevään autuus on ollut täysin.

Normaaliudesta kertoo reilusti ylimenevät sademäärät ja Kittilässä juuri mitattu -37,5, joka on myöhäisin talven alin lämpötila ainakin 60 vuoteen.

Se keikkuminen on sitten kun ollaan siinä tyypillisessä "ensin 15 raatia lämmintä ja terassikalut pihalle ja sen perään 10 senttiä lunta yössä"-kelissä.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Paitsi, että tämä kevät kyllä ei ole keikkunut. Samaa matalapaineista harmaata, sateista. Sama kylmä poikkeama päällä koko ajan päällä, sama Grönlannin blokki viikosta toiseen. No joku sade vetenä, joku toinen ei ja siinä sen tämän kevään autuus on ollut täysin.

Eiköhän se kevät sitten ala keikkumaan kun ylipäätään alkaa, nyt on menty vielä ihan reilusti talvessa.
 
Nooo.... Minä olen inhan Pohjoisen ihmisenä tottunut juurikin tällaiseen "keikkumiseen" eli maaliskuun lopulla välillä kevätaurinko lämmittää mukavasti ja sulattelee lumia, välillä tulee lunta vaakasuoraan niin, ettei eteensä tahdo nähdä ja lämpötila keikkuu siinä nollan molemmin puolin. Tuollaiset +15 kelit ovat tulleet vasta huhtikuun lopuillä... yleensä ja intohimoisena motoristina olen kyllä joutunut olemaan keväisin nk. "sään hermolla"...
Mikä se tilanne suursäätilassa on, ei näy niin eksaktisti ikkunasta ja lämpömittarissa, mutta en toki lähde kiistämään tosiasioita.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Eiköhän se kevät sitten ala keikkumaan kun ylipäätään alkaa, nyt on menty vielä ihan reilusti talvessa.
Alkaa silloin, kun keikun lähiterassilta kotiin. :) Nyt ulkona on kiva, valkoinen peite. Tuuli tuivertaa ja on jopa hivenen kalsakin esimerkiksi lauantaina Tokoinrannassa lämmittäneeseen aurinkoon verrattuna. En tiedä olisiko tätä nyt kaivannut, mutta aika tekee työtänsä meidän kevään odottajien puolesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös