Muistan vielä loistavan fiiliksen lisäksi kuinka ottelun jälkeen Jokipoiken tähtipakki Petri Matikainen luisteli siinä laidan lähellä ja nieli pettymystään. Teki kyllä kentällä kaikkensa että K-Espoo olisi pysynyt divarissa.
Hehe, eipä ole ennen juolahtanut tällainen yhteys mieleen.
Tuli itseasiassa juuri viikko sitten keskusteltua tuosta nousuottelusta erään paikalla olleen kanssa. Kaikkihan ovat nähneet Jari Porttilan juontaman uutispätkän jossa näkyy kuinka espoolaiset kannattajat ryntäävät valtaamaan jäätä summerin soitua. Kaveri naureskeli kuinka jää oli sen seurauksena ihan paskassa ja hiiltyneet hallimestarit yrittivät löytää syntipukkia euforiassa leijuneiden espoolaisten joukosta.
Paljon legendaarisia riemun hetkiä on tässä ketjussa mainittu ja omalta osalta muistuu näiden lisäksi mieleen kevään 2002 toiseksi viimeinen runkosarjapeli Turussa. Lähtökohdat olivat selkeät: päästäkseen pudotuspeleihin Bluesin piti voittaa molemmat ottelut. Viimeinen peli oli kotona Ässiä vastaan ja porilaiset olivat jo menettäneet panoksensa ja pelaajansa, joten kaikki huomio keskittyi nimenomaan vieraspeliin TPS:ää vastaan.
TPS latoi maaleja, johti toisen erän loppupuoliskolla jo 3-0 ja usko alkoi totisesti hiipua. Toinen kevät peräkkäin ilman pudotuspelejä? Viimein toisen erän lopussa vanha herra Stapleton teki Bluesin ensimmäisen ja toivo noususta heräsi. Kolmannessa erässä sattuikin sitten onnenpotku kun ensin Norrena loukkaantui ja tilalle vaihdetty Niittymäkikin satutti kätensä ja torjui puolitehoilla. Vykoukal kavensi, T. Elomo tasoitti ja Krykov teki löysällä ranneviskaisulla voittomaalin. Blues voitti 4-3, myöhemmin Ässät kaatui helposti 5-1 ja katastrofilta pelastuttiin.
Sen verran täytyy myös yhtyä kanssakirjoittajiin ja todeta, että kyllä niissä viime hetken tasoitusmaaleissa on jotenkin enemmän tunnetta kuin jatkoajan voittomaaleissa. Esimerkiksi viime keväällä Tampereella ei ollut mitenkään pelkoa perseessä jatkoajalla, kun tiesi että tappionkin koittaessa on vielä kaksi ottelupalloa jäljellä. Kevään 2003 Tappara-sarjassa ja kevään 2006 JYP-sarjassa puolestaan tilanne oli se, että kausi päättyy minuutin päästä jollei tule maalia. Siinä on niin kova pelko ja jännitys penkissä, että kun se muuttuu vapauttavaksi maaliksi niin tunne on ihan uskomaton.
Usein haukutaan espoolaista kiekkokulttuuria ja -historiaa ohueksi, jopa olemattomaksi, mutta paljon mahtuu mielestäni tarinoita ja tapahtumia tähän kronologisesti suhteelliseen lyhyeen aikaan. Kun, jos, Blues joskus, kenties, ehkä, aikanaan voittaa mestaruuden, pitäisi jonkun kerätä nämä kaikki tarinat ja tapahtumat kirjaksi. Herää jo henkiin, Elias Lönnrot.
