Hermes-Sport 27.11.

  • 3 678
  • 45

K.J.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Everton FC, Hermes
Eiköhän ole jo aika avata keskustelu seuraavasta Mestiksen hegemoniapaikalliskamppailupläjäyksestä. Edellisestä kohtaamisesta on jo kulunut muutama viikko, mutta kokkolalaisilla on edelleen suut korvanlehtiä myöden hymyssä vierailusta Vaasan kaupunkiin. Sen jälkeen toki Sport on saanut pelinsä kulkemaan aivan eri tavalla ja loukkaantumiskierrekin on vähän helpottanut. Mielenkiinnolla odotamme saako Sport mukaan jo hiukan enemmän kuin 5 puolustajaa ja pelaako Kenigin-tappaja Markus Laine jälleen Hermeksen sotisovassa. Toivottavasti Kokkolaan saapuu runsain määrin Sportin kannattajia ja ottelusta tulee tasainen ja yleisöön menevä. Ja vaikka tämän otsikon alle varmasti kerääntyykin naljailua ja toisen joukkueen kannattajia vähätteleviä viestejä on kuitenkin hyvä muistaa, että sitä parempia nämä pelit aina ovat mitä paremmin molemmat seurat ovat menestyneet, siis toivokaamme molemmille joukkueille menestystä "muun-Suomen"-joukkueita vastaan ja pelataan sitten Pohjanmaan herruudesta keskenään...
 

Kakkuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
kärpät
kaikki

Eikös Laine ole Loppu kauden tps:ssä?Vaasalaiset tulkaa tänne nii saatte turpaa....siis jääkiekossa..tai ehkä myös kaukalon ulkopuolella...
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Taidetaan jäädä kotiin, jos oikein fyysisellä väkivallalla uhataan. Onkos se edes lainmukaista?

Yksi bussi on ainakin tulossa ja porukkaa tulee varmaan tuttuun tapaan omilla autoilla aika reilusti. Tuskin kuitenkaan niin paljon, kuin viikonloppuna pelattaviin peleihin. Sen verran kuitenkin, että ne muutaman "alivoimamaali"-huutoa viljelevät räkänokat jää toiseksi =D
 

Castillo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki jotka Sport kaudella 2015-2016 voittaa.
Ja tässä otsikossa laskemme..

Olen ollut ymmärtävinäni, että fyysisellä väkivallalla uhkaaminen lienee laitonta. Keskittykää edes kerran elämässänne sitten omienne kannustamiseen eikä Sportin parjaamiseen.
 

kakes

Jäsen
Re: kaikki

Viestin lähetti Kakkuli
Eikös Laine ole Loppu kauden tps:ssä?Vaasalaiset tulkaa tänne nii saatte turpaa....siis jääkiekossa..tai ehkä myös kaukalon ulkopuolella...

Kai jo huomasitte mikä on kakkulin suosikkijoukkue.Kärpät penellä koolla.Joten ei kannata välittää. Emme parjaa sporttia.
 

Castillo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki jotka Sport kaudella 2015-2016 voittaa.
Tämä on se päivä...

Kyllä tänään on sitten Kokkolalaiset nöyrää poikaa. Semmonen kutina on. Vaasalaiset voittaa Kokkolalaiset ainakin katsomossa ja kentällä, nimittäin kannattajaa on tulossa siihen malliin että heikompia hirvittää. Fanibussi myytiin ensimmäistä kertaa tällä vuosituhannella loppuun ja omalla autollaankin menijöitä on tavallista suurempi määrä. Pitäisi varmaan siirtää koko appuran katsomo täksi illaksi Kokkolaan, niin saataisiin tuonne toiselle kotikentällekkin jotain "kotoosta".

Ainut ongelma taitaa tällä hetkellä olla se, että Sportilta puuttuu kokoonpanoista kahden ensimmäisen ketjun sentterit. Se sekoittaa Sportin terävimmän syömähampaan peliä aika paljon. Nyt odotetaankin enemmän tehoja kolmosketjulta. Hjerpe-Fogström-Mattila syttyy tähän peliin varmasti, sillä he tietävät kuinka paljon nämä matsit merkitsee. Se merkitsee sitä, että kehtaako näyttää naamaansa vielä ensi viikollakin.

Suuret risut urheilukanavalle! Olisitte voineet edes hiukan katsoa!
 

kakes

Jäsen
Re: Tämä on se päivä...

Viestin lähetti Jaska85
Kyllä tänään on sitten Kokkolalaiset nöyrää poikaa. Semmonen kutina on. Vaasalaiset voittaa Kokkolalaiset ainakin katsomossa ja kentällä, nimittäin kannattajaa on tulossa siihen malliin että heikompia hirvittää.

Niin kentällä me kyllä voitetaan mutta katsomosta en ole niinkään varma saadaanko edes kunnon koitosta aikaan.Kiva kuulla että Vaasasta on tulossa paljon porukkaa,ajelkaahan varovasti,liukkaita kelejä luvassa.Ei oikeen oo sellasta suuren "urheilujuhulan"tuntua mutta musta tuntuu että se on vain tyyntä myrskyn edellä...
 

Hermez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Pittsburgh Penguins
Näinhän se on.. huutoskaban vie kirkkaasti sportin kannattajat, mutta siinä tärkeimmässä eli pelissä Hermes voittaa 8-1.

Hermeksen maalit: Hilden 2, Uski 2, Kaukokari, Pajula, Vuorisalo ja Honkanen.
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Vähän on kylmä rinki persuksessa. Edelleen Pete "Petri" Suonpää ja Pajuluoman Maukka sivussa. Molemmat on todella tärkeitä pelaajia. Maukka oli eilen jo jäällä, mutta olkapää ei vielä ole pelikunnossa. Samanlainen tilanne on Teemu Viemeröllä, mutta hänellä onkin tiukka tilanne mahtuuko edes kokoonpanoon.

On se kumma pelaaja tuo Pajuluoma. Me parjataan sitä aina katsomossa, että voi video kun se on hidas jne. Laukaus ei ole ihmeellinen ja suht pienikokoinenkin vielä. Silti se on aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja tekee paljon pisteitä. Ja silloin, kun hän on pois sen varsinkin huomaa. Onneksi olkapäävamma ei ollut pahempi. Petrin roolia on myös turha aliarvioida.

Ettei mene täysin tappion etukäteisselittelyksi niin kerrotaan sitten lääkkeet Hermeksen kaatoon. (Kena! Lue tästä eteenpäin). Hermeksellä on edelleen kädetön puolustus. Sille kunnolla painetta. Aina kun on vähänkään paikka tiukempaan karvaukseen niin rohkeasti päälle vain. Tuosta seitsikosta ei monella ole taitoja laadukkaaseen avauspeliin tiukan paineen alla. Ongelmana Sportin osalta on se, että ei saa täyttä neljää vitjaa ja alla on pelejä niin paljon, että löytyykö potkua pohkeesta.?

Sportin puolustuksen olisi nyt noustava takaisin sille tasolle, mitä se oli ennen KalPa-peliä. Jos niin pelataan, niin Hermes ei tee kahta maalia enempää.
 

Molineux

Jäsen
Itse lähden pitkästä aikaa luottavaisena katsomaan Hermeksen ja Sportin välistä peliä. Veikkauskin on asettanut Hermeksen pttelun suosikiksi kertoimella 1,80. Eli kaikesta päätellen tänään tulee takkiin 2-8.

Sportilla tuntuu olevan melkoisesti ongelmia loukkaantumisten kanssa, ja kun Hermeksen materiaali, varsinkin hyökkäyspään osalta, on muutenkin laadukkaampi kuin Sportin, uskon kuitenkin että pisteet pysyvät Kokkolassa.

Tuo Mendietan pointti Hermeksen pakkien kädettömyydestä on mielenkiintoinen, eikä valitettavasti täysin perusteeton. Laineen puuttuminen on paha takaisku. Vaikka Salmela onkin pelannut Koivun parina suhteelisen hyvin, mies ei kuitenkaan ole Laineen tasoa. Kakkosparin tehokaksikko Aro-Honkanen on ollut hyvä. On mielenkiintoista seurata miten miehet pärjäävät jos joutuvat kovan paineen alle. Varsinkin Honkanen on nykyään valovuoden verran parempi kuin silloin aikoinaan kun kävi täällä muutaman pelin Pajuojan alaisuudessa pelaamassa. Kolmosparissa Nummi pitäisi olla puolustuspään kiekollinen liideri. On kuitenkin ollut paha pettymys. Kotajärveltä ei kai kukaan odota muuta kuin purkukiekkoja ja virheiden välttämistä. Virtanen on kaiketi samaa kaliiberiä.

Kun luin Keparista tuon Uskin haastattelun, kävi mielessä ettei ykköshyökkääjämme ole koskaan tainnut onnistua Sportia vastaan. Nyt olisi näytön paikka. Ketju Vuorisalo-Uski-Hilden on ainakin paperilla erittäin hyvä.

Toivottavasti muuten Lahtonen on maalissa. Olisi todella mukavaa nähdä miestä pitkästä aikaa torjuntahommissa. Maalivahtien osalta tilanne on kyllä kieltämättä erinomainen kun Wiikmankin on ollut suorastaan hämmästyttävän hyvä ja on kaiken lisäksi voittanut Sportin jo kahdesti tällä kaudella.

Tähän loppuun vielä veikkaus: Hermes-Sport 5-2
 

kakes

Jäsen
Karvatkaa vain rohkeasti kolmella miehellä.Meillä kyllä riittää nopeita miehiä ja kun vielä Uski ja muutama "kädetön"pakki ,joita meillä tosiaan pari onkin,passaavat Hildenille ja Kaukokarille vauhtiin niin kylmät käy sportille.
Itse uskon sportin asettelevan neljän miehen sumpun+hirvittävän mailaviidakon keskialueelle ja koettavan sitten muutamasta vastahyökkäysmaalipaiksastaan saada kuparistaan rikki siinä kuitenkaan onnistumatta.Tällä kertaa ykköskenttä vihdoin onnistuu ja ratkaisee pelin Hermekselle.Ylös uppoaa Härköselle niinkuin aina ennenkin.Näin se menee,Uski syöttää ,Hilden maalaa.
 

jaetski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Hermekselle parempi hyökkäys ja Sportilla parempi puolustus. Eivätköhän nämä ole ykköslähtökohdat päivän peliin. Sportilla ykköses Karhula keskellä joka esittäny hienoja rusettiluistelu otteita viime peleissä, tosin aloitukset vie aika hyvin. Pajuluoma ja Suonpää pois. Todella ison aukon ovat hyökkäykseen jättäneet. Ykköskenttä on "surkea" ilman Suonpäätä ja Maukka sellanen yleispelaaja joka voi pelata joka paikaa. Kuitenkin todella tärkeä lenkki Sportille. Kuusisto on ollut maalittomana neljä ottelua, olisiko aika tehä maaleja ilman Suonpäätä? Kenig on ollu maaliton ties kuin pitkään, maaleja tänään?

Tasainen peli odotettavissa jonka Sport vie 3-2. Pasi Pieninkeroinen ratkaisee jatkoajalla rangaistuslaukauksesta ja tekee kotimatkasta vielä lyhkäsemäks kun mitä se on.

Kaikki Kokkolaan tuomaan fiilistä ja tunnelmaa pelii ja kannustamaan Sport voittoon.
 
Jaa-a... en tierä...

Olipas todella vaisu esitys Sportilta. Ei huvita sen enempää analysoida tätä yksittäistä ottelua. 4-0 maali oli merkittävä tapahtuma sekä kentällä että katsomossa. Sportin selkäranka taipui lopullisesti (jos sitä nyt ylipäätänsä oli tänään), mutta katsomossa tapahtui jotain mitä Suomessa ei olla vielä nähty eikä kuultu.

Red Army näytti rakkautensa joukkuetta kohtaan laulamalla yhtä putkeen samaa laulua noin puoli tuntia. Ilman katkoa. Vaikka Hermes teki 5 ja 6-0 ei laulu katkennut. Laulu jatkui ottelun jälkeenkin kun pelaajat oli jättänyt kentän. Se taisi loppua bussissa vasta kun oltiin 20km Kokkolasta.

Viimeinen erä ja ottelun lopputulos ei todellakaan tunnu missään. Me tehtiin se mitä meiltä vaaditaan mutta pelaajat eivät tehneet sitä. Toivon että he voivat huomenna katsoa itseään peiliin ja sanoa että jumalauta, edustan Vaasan Sportia, joukkueella jolla on perinteitä ja jolla on uskollisia kannattajia, haluan menestyä täällä. Muuten he voivat etsiä uutta työnantajaa.
 

Stomper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Capitals, Liverpool
Pohjalaisen mukaan...

...Sportin kannattajat olisivat laulaneet "5-0, 5-0, 5-0..." ylistystä Hermekselle. Oliko tosiaan näin? Minä kun luulin, että tuota huusivat kokkolalaiset, joista paikoitellen (varsinkin pelin alussa) lähti yllättävän paljon meteliä.

Oli miten oli, Sportin kannattajat olivat joukkueensa parhaita. Hieno suoritus heiltä - jos joukkue olisi pystynyt samaan, olisi kaukalossa ollut kunnon kamppailu. Nyt Sport oli henkisesti lyöty jo ensimmäisestä sekunnista alkaen. Hermes oli vastaavasti todella hyvä.
 

AntZa

Jäsen
Joo

Kyllä ne oli Kokkolalaisia jotka huus 5-0!
Mahtava peli, onnistumisia joka osaalueella.
Varsinkin puolustaja Koivu yllätti minut hyvällä
hyökkäyspään pelillä, vaikka ei tainnu pisteitä tulla.

Red Armylle hatunnoston paikka, jaksoitte kannustaa,
vaikka joukkue pelasi vähän miten pelasi.

Uski oli jälleen kerran hyökkäyspään hallitseva pelirakentelija.
Kiiskisen ja Salmelan maalit hämmästyttivät.

Go Hermes!!!
 

kakes

Jäsen
Viestin lähetti Reggie Dunlop
Jaa-a mutta katsomossa tapahtui jotain mitä Suomessa ei olla vielä nähty eikä kuultu.

Red Army näytti rakkautensa joukkuetta kohtaan laulamalla yhtä putkeen samaa laulua noin puoli tuntia. Ilman katkoa. Vaikka Hermes teki 5 ja 6-0 ei laulu katkennut. Laulu jatkui ottelun jälkeenkin kun pelaajat oli jättänyt kentän. Se taisi loppua bussissa vasta kun oltiin 20km Kokkolasta.

No ei todellakaan olla vielä nähty eikä kuultu.Seurattiin syrjäsilmällä teitä siinä ja väittäisin että sportin peliesitys tuon hoilotuksen:"punavalkoiset,vaasan ylpeydet"aikana ei kiinnostanut osaa teidän porukasta pätkääkään,eli kannustus alkaa mennä yli ja pelin seuraaminen jää toisarvoiseksi seikaksi.Karaokepaikkoja löytyy muualtakin mutta toisaalta taas karaoken ja jääkiekko-ottelun yhdistäminen on minun mielestäni täysin turhaa.Korjatkaa toki jos olen väärässä(luultavasti teidän mielestä:))Tietysti hieno suoritus red armylta kun vain ne "juoppo"ym.Kokkolalaisyleisön mollaamiset jäisivät pois.Kun peli ei omilla kulkenut red armyn rivit rakoilivat ja yksittäishuudot,kokkolalaisyleisön mollaaminen ja erinomaisen erotuomari Kososen sättiminen alkoi.
Kumma kyllä Vaasassa emme tuollaista harrastaneet joten todellakin odottelin teiltäkin samaa,turhaan.
 

Hermez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Pittsburgh Penguins
Niin.. vaikka kokkolalais-yleisö ei niin hurja olekkaan, niin ainaki paljo fiksumpia ovat kuin sport-fanit. Tuo juoppo huutelu on kyllä tosi säälittävää.. osa vaasalaisfaneista itse oli tuhannen pieruissa ja sitten vielä huutava Uskia juopoksi..! menkää itteenne..
 

Börje

Jäsen
Suosikkijoukkue
R.I.P Hermes, sympatiat JHT:lle
Hyvä Hermes

Ei voi muuta ku todeta että Hermes vei ja Sport vikisi.

Kyllä oli kerta kaikkian mahtava esitys Hermekseltä.
Sportin kannattajat kannustivat hienosto mutta mutta kyllä sieltä löytyy vielä näitä ääliötä jotka huutavat, juoppo juoppo huutoja. Ja vielä sen verran että ei todellakaan kaikki Sportin kannattajat siellä lauloivat kaks erää. Ehkä teitä oli noin. 15 jokka jaksoitte kannustaa loppuun asti mutta muita kyllä kiinnosti enemmän Hermeksen maalit;)!

Ja vielä sen verran että kiinnostaa tietää kuka tämä meidän pikku piru Jaska on?Kenen pelipaita tai numero selässä? Sillä meinaan että kaks erää olin teidän takana kannustamassa Hermestä, tosin en niin äänekästi, valitettavasti.
 

Börje

Jäsen
Suosikkijoukkue
R.I.P Hermes, sympatiat JHT:lle
Hyvä Hermes

Ei voi muuta ku todeta että Hermes vei ja Sport vikisi.

Kyllä oli kerta kaikkian mahtava esitys Hermekseltä.
Sportin kannattajat kannustivat hienosto mutta mutta kyllä sieltä löytyy vielä näitä ääliötä jotka huutavat, juoppo juoppo huutoja. Ja vielä sen verran että ei todellakaan kaikki Sportin kannattajat siellä lauloivat kaks erää. Ehkä teitä oli noin. 10 jokka jaksoitte kannustaa loppuun asti mutta muita kyllä kiinnosti enemmän Hermeksen maalit;)!

Ja vielä sen verran että kiinnostaa tietää kuka tämä meidän pikku piru Jaska on?Kenen pelipaita tai numero selässä? Sillä meinaan että kaks erää olin teidän takana kannustamassa Hermestä, tosin en niin äänekästi, valitettavasti.
 
Ja edelleen löytyy Kokkolalaisia ääliöitä jotka jatkaa provoilua yksittäisillä homo, haistakaa paska ym huuudoilla. Kun me vastaamme takaisin vähän porukalla niin me ne siat ollaan jotka ei osaa käyttäytyä...
Ja taas saadaan paskaa niskaan että huudetaan tuomareille. Ollaanko me kakes sinun mielestä ainut kannattjaryhmä Suomessa joka tekee sen? Kokkolassa sitähän ei harrasteta, ei todellakaan...
Siinä kakes olet oikeassa että viimeisessä erässä peli ei kiinnostanut pätkääkään. Mutta päätettiin antaa kannustusta meidän joukkeelle tällä tavoin. Vai olisiko Kakes ollut parempi että, koska me tiedettiin että hävitään, oltais oltu hiljaa, istuttu toisten peukaloiden päällä ja seurattu peliä tai lähteä kotiin kesken peliä niinkuin Kokkolassa on tapana tehdä? Nyt vasta kun peli oli 5-0 niin ihme kyllä löytyi Kokkolalaisilta vähän kannustusta. Säälittävää.
 
Viimeksi muokattu:

kakes

Jäsen
Viestin lähetti Reggie Dunlop



Siinä kakes olet oikeassa että viimeisessä erässä peli ei kiinnostanut pätkääkään. Mutta päätettiin antaa kannustusta meidän joukkeelle tällä tavoin. Vai olisiko Kakes ollut parempi että, koska me tiedettiin että hävitään, oltais oltu hiljaa, istuttu toisten peukaloiden päällä ja seurattu peliä tai lähteä kotiin kesken peliä niinkuin Kokkolassa on tapana tehdä? Nyt vasta kun peli oli 5-0 niin ihme kyllä löytyi Kokkolalaisilta vähän kannustusta. Säälittävää.
Jos väitätte meitä säälittäviksi kun kannustimme omaa joukkuettamme niin siitä vaan.Sanon vaan lopuksi että kannattajaryhmä ei edusta vaan itse itseään vaan myös sitä joukkuetta mitä kannustaa.Vai oli peli hävitty jo kahden erän jälkeen,no tuo jos mikä on säälittävää.Senkö takia päätitte alkaa hoilottamaan tuota ikuista virttänne?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös