Mainos

Hermes 2023–2024

  • 130 085
  • 489

Franto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
No niin, on varmaankin aika avata ensi kaudelle oma ketju ja aloittaa spekulaatiot kauden 2023–2024 suhteen.

Valmennus jatkanee siis samalla koostumuksella, kuin päättyneelläkin kaudella. Päävalmentaja Tuukka Poikosen lisäksi valmennustiimiin kuuluvat Jesper Jalonen, Mikko Kuikka ja Manu Lähteenmäki.

Petri Vehmanen toimii urheilutoimenjohtajana ja viimeviikkoisen Keparin jutussa mainitsi, että joukkueen rakennus on jo hyvällä mallilla. Pelaajasopimuksia on sorvattuna kymmenkunta kappaletta, joiden mukana on sekä jatkosopimuksia että kokonaan uusiakin sopimuksia. Lisäksi muutamia sopimusneuvotteluita on loppusuoralla. Pelaajasopimusten julkistaminen alkanee Vapun aikoihin.

Mielenkiinnolla taas seurataan, miten joukkueen kasaaminen tulevalle kaudelle etenee. Aikooko seura panostaa vähän enemmän, koska onhan tuleva kausi samalla Hermeksen 70v juhlakausi. Ainakin itse toivon ja odotankin, että jotain spesiaalia olisi ensi kaudella luvassa. Edes sitten hyvin toteutettu juhlaottelu marraskuun aikoihin, kun silloin virallisesti tulee Hermekselle pyöreitä vuosia täyteen.

Ei muuta kuin spekuloinnit käyntiin!
 
Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Kauteen 2023-2024 lähdetään hyvistä asetelmista. Valmennus saatiin hyvissä ajoin kiinnitettyä, mikä varmasti on auttanut joukkueen kasaamisessa.

Voisi kuvitella että mennyt kausi houkuttelee tänne pelaajia. Harjoittelun laatu ja arki on nyt varmasti semmoisella tasolla millä sen pitääkin olla tässä sarjassa.

Uusista pelaajista ei ole mitään käryä. Vähän on sellainen tunne että Peliitoista voisi olla tulijoita, päällimäisenä itselle jäänyt mieleen Julius Vesaaja.

Itse toivon tulevalta kaudelta että tänne hommataan kovia työhevosia. Luistelu ja kamppailuvoimaa on se mitä itse toivon näkeväni. Viime kausi osoitti meille kaikille epäilijöille, että laadukas ja kova työ on kaiken a ja o. Jatketaan siis sillä linjalla myös kaudella 2023-2024!
 
Maalitykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa & (entisenä joensuulaisena JoKP)

Aatu Luusuaniemeä huhutaan täältä Joensuusta Kokkolaan.
 
SidTheKid87

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Hermes, Centers
Saapa nähdä miten tulevaa joukkuetta lähdetään kasaamaan, kuinka monta jatkoa saadaan tehtyä ja lähdetäänkö ensi kauteen myös puolustuspää edellä. Mielestäni toimitti hyvin tällä kaudella, joten oma ääneni siihen suuntaan.

Jos Luusuaniemeä huhuiltu tänne niin myös Peterekiä huhuiltu paluupostina Joensuuhun. On papereissani menetys, sillä on parhaimmillaan hyvinkin tehokas mutta aika ajoin aivan kuutamolla.

Hermes ei taida maksukyvyltään olla Mestiksen kärkeä, joten saa nähdä mitä tekee esimerkiksi Rämö, Ahola, Karuvaara, Liljamo sekä Kalajanniska. Varmasti on kysyntää kaikille tehokkaiden kausien jälkeen.

Kärppien U20-joukkueesta huhujen mukaan tulossa muutama pelaaja. Vielä ei nimistä tietoa mutta voisi kuvitella, että yhden pelin käyneenä Klintrup olisi yksi heistä.
 
Franto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Hermes ei taida maksukyvyltään olla Mestiksen kärkeä, joten saa nähdä mitä tekee esimerkiksi Rämö, Ahola, Karuvaara, Liljamo sekä Kalajanniska. Varmasti on kysyntää kaikille tehokkaiden kausien jälkeen.

Näinhän se on. Eiköhän joukkueen rakennus ole pääasiassa jälleen sitä, että yritetään löytää niitä hiomattomia timantteja nuorten liigasta ja muissa Mestis-seuroissa vähemmälle vastuulle jääneitä, joissa kuitenkin on potentiaalia nousta Mestiksen kärkipelaajien joukkoon, kuten tällä kaudella on nähty eritoten Karuvaaran, Rämön ja Liljamon kohdalla.
 
Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Luusuaniemi olisi mielenkiintoinen haku. Edellisessä viestissä peräänkuulutin luisteluvoimaa, ja no tämä haku ei nyt ole sitä. Mutta Luusuaniemen potentiaali on kyllä korkealla. On todella taitava pelaaja jolla on liikettä lukuunottamatta kaikki ainekset huipputasolla. On jäänyt hänestä myös hienoja mielikuvia sellaisena veijarina joka sytyttää yleisön.

Jos kävisi niin että Luusuaniemi tulisi tänne, ja Peterek vuorostaan menisi Joensuuhun, näen että Hermes olisi tässä voittavana osapuolena. Peterek oli hyvä, mutta lopulta ei tuu ikävä vaikka pelaisi muualla.

@Franto tuossa jo arveli että haetaan nuoria ja lopullisen breikin tekemättä olevia. Varmasti on näin, mutta nyt kun on juhlakausi toivoisin itse myös näitä persoonia. Esim Luusuaniemi voisi just olla tätä + täyttäisi myös tämän perinteisimmän kaavan, eli koko potentiaali ei ole vielä mitattu ulos.

Olisi kiinnostavaa mikäli seura saisi nyt nopeasti jonkun haastattelun tehtyä Vehmasen kanssa jossa kertoisi vähän mitä haetaan, ja ihan näin ylipäätänsä pääsisi esittäytymään yleisölle. Suurin osa Kokkolalaisista tietää kyllä Vehmasen nimeltä, mutta harva tuntee persoonan. Olisi mielenkiintoista tietää mikä on visio ja tavoitteet pitkänlinjan Hermesmiehellä.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Luusuaniemi olisi mielenkiintoinen haku. Edellisessä viestissä peräänkuulutin luisteluvoimaa, ja no tämä haku ei nyt ole sitä. Mutta Luusuaniemen potentiaali on kyllä korkealla. On todella taitava pelaaja jolla on liikettä lukuunottamatta kaikki ainekset huipputasolla. On jäänyt hänestä myös hienoja mielikuvia sellaisena veijarina joka sytyttää yleisön.
Luusuaniemi oli kuluneen Mestiskauden alussa kovassa tikissä, jopa posket lommolla kovan kesätreenin jälkeen (oli juossut kuin hirvi Mehtimäen lenkkipoluilla) ja luistin kulki alkukaudesta todella hyvin sekä pisteitä ropisi. Sellainen "vetelyys" askissa oli kadonnut ja kaveri nautti pelaamisesta.

Sitten tulikin isompaa loukkia muistaakseni jo ennen joulua ja otteet himmenivät loppukaudesta tutummalle hieman laiskalle tasolle. Luusuaniemessä on järjetön potentiaali kookkaana pelaajana, mutta ei ole oikeastaan vielä koskaan saanut mitattua sitä ulos joko laiskuuttaan tai sitten loukkaantumisten takia.

Veikkaan, että olisi Liigapelaaja, jos olisi virittänyt jo nuoresta pitäen kehonsa huippuiskuun, mutta mieluummin himmaillut kesät terasseilla (?) kuin lenkkipoluilla. Ei oikeastaan tule Kiekko-Pojissa ikävä koska ei päässyt koskaan lopullisesti sille ratkaisupelaajan tasolle.

Jospa löytäisi itsensä taas Hermeksessä ja treenaisi kesän niin, että jalka liikkuu ja laukaus lähtee. Sanoisin, että 2. tai 3. kentän pelaaja, mutta huonoimmillaan jopa rasite 4. kentässä, jos luistin ei liiku. Kaikki on mahdollista Luusuaniemen kohdalla.
 
hemppa73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan hermes, ja alasarjan symppikset
Itsellä ei kyllä Luusuaniemestä ole positiivista ajatusta. On jättänyt itsestään jo viimeisistä junnu vuosistaan asti laiskan ja haluttoman kuvan, sekä harjoitellessa että pelatessa. En kyllä häntä joukkueeseen halua, vaikka potentiaalia on,sitä en kiistä!
 
Franto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Jos kävisi niin että Luusuaniemi tulisi tänne, ja Peterek vuorostaan menisi Joensuuhun, näen että Hermes olisi tässä voittavana osapuolena. Peterek oli hyvä, mutta lopulta ei tuu ikävä vaikka pelaisi muualla.
Samat ajatukset. Alkuperäinen ajatus taisi olla, että Peterek olisi ollut Hermeksen ykkössentteri. Oli kuitenkin odotuksiin nähden pettymys, vaikka väläyttelikin ajottain ja ennen joulua oli se hyvä jakso. Kuitenkin suurimman osan peleistä tuntui pelailevan jokseenkin varjojen mailla. Vähän kuitenkin samat sanat mitä Luusuaniemen kanssa, että tiettyä potentiaalia on, ja eihän sitä tiedä jos ensi kaudella saa homman toimimaan koko kauden ajan.

Olisi kiinnostavaa mikäli seura saisi nyt nopeasti jonkun haastattelun tehtyä Vehmasen kanssa jossa kertoisi vähän mitä haetaan, ja ihan näin ylipäätänsä pääsisi esittäytymään yleisölle. Suurin osa Kokkolalaisista tietää kyllä Vehmasen nimeltä, mutta harva tuntee persoonan. Olisi mielenkiintoista tietää mikä on visio ja tavoitteet pitkänlinjan Hermesmiehellä.

Samaa mieltä! Aikaisemmassa keparin jutussa puheenjohtaja Torkinlampi oli hyvillään, että yleisöä kävi tällä kaudella peleissä vähän enempi, mutta toivoi samalla että yleisömäärät kasvaisi vielä entisestään, että hommaa voisi kehittää ja viedä eteenpäin. Tähän tietty voi todeta, että pelkän toivomisen varaan ei tuota hommaa kannata laittaa, vaan kyllä sen eteen täytyisi löytää toimivia keinoja ja nähdä vähän vaivaa. Yksi askel olisi tämä, että jo näin kevään aikana annettaisiin kuulua itsestä, tosiaan vaikka videohaastattelua Vehmasesta että missä mennään ja millon on mahdollisesti tulossa sopimuksia ulos. Nämä on kuitenkin suht pieniä juttuja, millä saa yleisön mielenkiinnon pysymään myös kevään ja kesän ajan.
 
Maalitykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa & (entisenä joensuulaisena JoKP)
En koe Luusuaniemeä menetykseksi meille. Pääkoppa ei kestä laittaa itseään kuntoon, tuntuu viihtyvän viihteellä enemmän mitä keskittyä urheilijaelämään. Älytön kuri oltava kesäksi mikäli aikomusta saada mies edes jonkinlaiseen kuntoon...
 
Kiva olisi kuulla myös jonkinlaista arviota viime kauden taloudellisesta menestyksestä. Uskoisi, että odotuksia paremmin sujunut kausi toisi jonkinlaista puskuria myös seuran kassaan.

Ajan henki on tällä hetkellä sellainen, että Liigan ja Mestiksen sarjajärjestelmälle on melkein pakko tapahtua jotain seuraavan 5 vuoden sisään. Tämä "jotain" ei välttämättä tarkoita Liigan avaamista, mutta lähtisin silti Hermeksenä jopa pienellä riskillä nostamaan seuran profiilia. Tavoitteet, niiden itsevarma esiin tuominen ja näkyvä asema Mestis-kartalla toisivat taatusti katsojia hallille. Tämä näkyi esim. Juhani Tammisen aikaan TUTO:ssa, vaikka tuo projekti nyt päättyi miten päättyi.

Itseäni on pitkäaikaisena kannattajana häirinnyt se, että joka puolella tunnutaan olevan tunkemassa hypoteettisessa A- & B-liigan skenaariossa muiden lisäksi esim. Ketterää ja TUTO:a B-liigan puolelle. Mielestäni Hermeksellä on oman pelaajatuotannon, talousalueen ja yleisöpotentiaalin puolesta huomattavasti Imatraa suuremmat valmiudet pelata ylemmällä sarjatasolla. Myös TUTO:n ohi mennään mielestäni muussa kuin omien pelaajien tuotannossa (ottaen huomioon, että TUTO olisi alueen 2. seura ylemmällä tasolla).

Mestaruutta Hermes ei ole vielä saavuttanut, mutta viimeisten vuosien perusteella Hermeskin on noussut sarjan kestomenestyjien joukkoon. Tästä esimerkkinä finaalipaikka ja runkosarjan voitto muutaman viime kauden sisään. Ei sarjan viides sija tälläkään kaudella ole todellakaan huono saavutus nuorelle joukkueelle.

Summa summarum: Toivoisin, että juhlakauden kunniaksi (ja muutenkin) seurassa heivattaisiin romukoppaan turha nöyristely ja alettaisiin myös ulkoisesti rakentamaan Mestiksen "suurseuran" asemaa. Tämä vaatii toki pitkäjänteisyyttä, panostuksia ja riskinottoakin, mutta pitkässä juoksussa se on ainoa tie kehittää toimintaa ja saada ulosmitattua alueen katsojapotentiaali ja talouselämän tuki.
 
Tästä täysin samaa mieltä. Itseä on aina mietittänyt se tietty henkinen käsijarru joka on ollut päällä. Se on ymmärrettävää että kun joutuu operoimaan pienellä henkilömäärällä, voi tuntua että tässsä on hankala lähteä liiaksi rakentamaan tätä suurseuran imagoa. Fakta on kuitenkin se että tämmöinen lähestymistapa on hyvin todennäköisesti ainoa tie saada organisaatio vahvistettua. Ulkoa on pakko tulla lisää tyyppejä auttamaan seuraa eteenpäin, ja ne ei tule tälle rauhallisella tavalla mitä nyt tehdään.

Itse olen ollut monesti hyvin kriittinen seuran toimintaa kohtaan. Tämän tekstin tarkoitus ei kuitenkaan ole kritisoida tekijöitä. Juhlakausi tuo mukanaan paljon mahdollisuuksia, ja viime kausi kun oli kaikenkaikkiaan erittäin hyvä ja lupauksia antava, niin nyt pitää suunnata katse tulevaan.

Toivottavasti seura saisi nyt kerättyä yhteen näitä vanhoja tekijöitä. Kaikki mahdolliset tyypit pitäisi saada yhteen pöytään käymään 70v historiaa läpi, ja yhdessä miettiä mitä voidaan tehdä että kun seura täyttää 80v ollaan ihan eri asemassa kuin nyt. Tavoitteet tulee laittaa tulevaisuuteen, resurssit tähän pitää ammentaa menneisyydestä.
 
Globe

Jäsen
Hyviä pointteja mikansahko ja Snoppen ottivat esille. Itseäni korpeaa liika vaatimattomuus ja keskinkertaisuuteen jämähtäminen. Tarvitaan kovia tavoitteita tulevaisuuteen, ynnämuut sijat eivät kokkolalaisia kiinnosta. Pitäisi sytyttää liekki kunnolla palamaan ja kaasu pohjaan. Yleisön suurempi kiinnostus ja porukan lehtereille saaminen ovat tärkeitä tavoitteita lähitulevaisuuteen. Työtä seuran esille tuomiseksi entistä paremmin tarvitaan enemmän.
 
Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Näyttää siltä että muut mestisseurat on avannut pelin, ja aloittanut sopimusten julkaisut. Hermes voisi seurata esimerkkiä ja julkaista meille kannattajille joku sopimus.

Kaupungilla puhutaan että joku Kalajoelta oleva peluri, on siirtymässä tänne. Kyseinen pelaaja pelannut mestiksessä viime vuonna.
 
manager78

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS, Suomen maajoukkueet
Näyttää siltä että muut mestisseurat on avannut pelin, ja aloittanut sopimusten julkaisut. Hermes voisi seurata esimerkkiä ja julkaista meille kannattajille joku sopimus.

Kaupungilla puhutaan että joku Kalajoelta oleva peluri, on siirtymässä tänne. Kyseinen pelaaja pelannut mestiksessä viime vuonna.
Itse olen kuullut, että meiltä Forssasta Veikka Kärjä haluaisi lähemmäs kotiseutuaan ja siirtyisi Hermekseen.
 
saiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes, Ilves
Ei voi olla näin että kauden päättyessä laitetaan täys somehiljaisuus päälle, näkyvyyttä kaivataan varsinkin tällasena aikana kun ei pelata. Huhujen perusteella seura vetää pelaajia puoleensa enemmän kuin pitkään aikaan, kiitos Poikosen joka on kieltämättä tehnyt hyvää työtä pelaajien kehittämisen saralla lyhyessä ajassa. Nyt ulos niitä sopimuksia jos niitä kerta noin paljon on jo takataskussa.

Heitetään ajan kuluks pari nimeä ilmoille pelkällä mutulla, katotaan osuuko ykskään oikeeseen.
- Veli-Matti Tiuraniemi.
- Jesse Liuksiala.
- Samu Markkula.
- Miro Lehtimäki.
- Konsta Keteli.
- Eemeli Takala.

Todennäkösesti ens kaudelle tulee kans "koko kauden" laina top6 hyökkäykseen, oisko Klintrup, Yliniemi, Lohisalo akselilta joku/jotkut. Maalivahdeista Haukka ajais varmasti asian kakkosvahtina, ykköseks joku vähän kokeneempi jo tasonsa näyttänyt vahti.
 
Huhujen mukaan tulossa Kärppien U20-joukkueesta muutama pelaaja suoraan sopimuksella, joka tarkoittaisi sitä että Klintrup olisi yksi niistä. Hänellä kun ei ole liigasopimusta. Puhetta ollut, että Yliniemi olisi tulossa koko kauden lainaksi mutta tiedä sitten onko kuinka vakaalla pohjalla.
 
Klinturp oli vakuuttava kun kävi täällä viime talvena. Jalat liikkui hyvin, ja pelasi todella hyvin.

Toinen täällä mainittu Keteli voisi myös olla mahdollinen hankinta. On pelannut Jalosen alaisuudessa, ja kävi täällä jo dominoimassa yhdessä pelissä. Itse en ole seurannut häntä forssassa muutakuin tilastojen valossa. Varmasti onnistunut kausi siellä kun teki kuitenkin tehot 10 + 20?
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Klintrupin lisäksi voisi Kärppien A:sta ajatella myös Eerik Kantolan ja Antti Myllyahon tulevan Mestikseen? Kumpikaan tuskin saa liigasopimusta, joten Mestis voisi olla luonteva steppi heille.
 
Magnum-44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Kärpät
Ylempänä keskusteluissa esiin nostettu Keteli tehnyt sopparin keupaan, eli ei siis tänne tulossa. Viime kauden pelureista Riihimäki puolestaan siirtyy alemmas Virkiän riveihin pellailemaan.
 
Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Kuulemani mukaan tällä viikolla pitäisi tulla julki ensimmäisiä sopimuksia ja ilmeisesti samalla jokin lippukampanja. Jäädään siis odottelemaan minkälaisia nimiä sieltä tippuu.
Pakko nostaa hattua mikäli jotain tämmöistä tehdään. Toivottavasti tulee heti sellaisia sopimuksia että ihmiset innostuu kampanjasta.

Itse olen pyöritellyt mielessäni tätä mahdollista Luusuaniemen hankintaa. Mitä enemmän ajattelen asiaa, sitä vakuuttuneempi olen siitä että olisi hyvä hankinta. Valmennustiimin laadukas harjoittelu on sitä mitä hän tarvii. Lusikka olisi mestiksessä aivan pitelemätön kunhan luisteluun tulisi parannusta.

Heitetään siis leikkimielinen veikkaus kuka julkaistaan tällä viikolla. Jesse Haukan ja Kasperi Mäenpään jatkosopimus. Tämän lisäksi julkaistaan Aatu Luusuaniemen ja Antti Myllyahon (1+1 mallinen) sopimus.
 
Franto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Ei haittais vaikka julkistettas samalla useampi sopimus, mutta jos nyt veikkaa niin oiskohan kapteeni Limman jatkosoppari!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös