Hermes 2005-2006

  • 125 607
  • 666
Tila
Viestiketju on suljettu.

make60

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Leijonat, Kärpät
kakes kirjoitti:
Vielä niinkauan kuin on teoreettisiakin mahdollisuuksia kannattaa taistella. Ja minä ainakin katson pelit loppuun. Organisaatiokin on Hermeksellä Mestis-tasoa ja katsotaan nyt jos paikka ei pelaamalla irtoa niin ehkä sitten muilla meriiteillä.
Mistähän niitä taistelijoita löydettäisiin ?? Ja mielestäni pelaamalla paikka pitää ansaita eikä kabinetti päätöksillä. Toki pelejä on jäljellä vielä mutta aika syvällä ollaan, pienissä alkaa olla mahikset pelaamalla säilyä. Yhtään pinnaa ei oikeastaan voida enää menettää, KOO-VEE ja HeKi on melkein sata varmasti pelaneetitsensä Mestikseen, SaPKo kanssa kisailemme kolmannesta paikasta ja sitäkin ollaan kolmepinnaa perässä. eli SaPKo:lle riittää oikeastaa pelkät tasurit, viemään meiltä Mestis paikan nenämme edestä että näin.
 

vihtori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelikaanit
Mazaayup kirjoitti:
Jos Hermes jatkaa vielä pelin-kaksi samaa rataa niin voi olla ettei Kokkolassa enää ensi kaudella Mestiskiekko jatku. Ei olisi ennen kauden alkua millään uskonut.
Eikös tämän Hermeksen loppukauden toiminta osoita, ettei ole mitään kiinnostusta Mestiksessä (pe***leen sanahirviö oikea markkinoinnin kukkanen) pelaamiseen. Kyllä Kokkolalle riittää suomisarja vallan mainiosti. Siihen saattavat rahatkin riittää, jos pelaajat suostuvat tuhertamaan ilman palkkioita. Pelaajat yrittävät tosissaan jos seura organisaatio tekee samoin. Näin on näreet. Kyllä Hermeskin tarvitsisi kunnon valmentajan.
 

Börje

Jäsen
Suosikkijoukkue
R.I.P Hermes, sympatiat JHT:lle
Erittäin synkältä näyttää Hermeksen tilanne, pelillisesti. Valmentaja haukkuu, pelaajat eivät pelaa joukkueelle eikä mikään onnistu. Eikä ole ennen ikinä tuntunut näin pahalta, fanin näkökulmasta katsotuna. Vitutus on erittäin suuri meikäläisellä ja pahasti näyttää että 14 vuotta kestännyt taival Suomen toiseksi korkeamalla tasolla päättyy tähän ;(

Takaisin emme nouse pitkään aikaan jos pudotaan. Joukkue tule koostumaan täysin omista kasvateista, ja he tulevat pärjäämään ihan hyvin S-sarjassa mutta Mestikseen ei ole asiaa ilman kunnon vahvistuksia.

Täytyy kyllä ihmetellä, noita jätkiä jotka pukee sen pelipaidan ylle ja kehtaa vielä kehuskella ympäri kaupunkia että olen hyvä pelaan lätkää. Valmentajasta ei ole ollut mitään hyötyä, haukkuu jatkuvasti. Maalivahdeista, yleisöön. Aina on jotain vialla eikä uskalla itse myöntää että hänessäkin on vikaa!
 
Viimeksi muokattu:

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Se että tähän tilanteeseen on Kokkolassa tultu, on jotain aivan uutta. Ensinnäkin Kokkolassa on yleensäki menestytty tällä sarjatasolla ilmiömäisen hyvän scouttauksen ja usein myös hyvän valmennuksen ansiosta. Tässä Hermeksen organisaation tukijalka ilmeisesti petti pahemman kerran. Oikeastaan jo viime kauden Hermes ei ollut enää sitä, mitä 14 vuoden aikana on totuttu näkemään.
Kuulisin mielelläni kokkolalaisten visioita, miksi näin on päässyt käymään, että tämän kauden joukkue on täys suutari. Onko seuran taustalla tapahtunut jotain, mikä on olennaisesti vaikuttanut pelaajastrategiaan vai loppuiko yksinkertaisesti käteinen? Ts. Mitä Kokkolassa on tapahtunut?

Nykyisessä kiekkoilun myllerryksessä tässä maassa, ei ota erkkikään selvää, ketä Mestiksessä karsinnoista huolimatta ylipäätään pelaa, joten siinä mielessä voi tietysti hengittääkin välillä.

Mutta onhan se tilanne perin ihmeellinen, jos Hermes s-sarjaan tippuu. Ensimmäiseksi tulee mieleen kysymys edustuksen ja kakkosjoukkueen työnjaosta sen jälkeen..
 

Börje

Jäsen
Suosikkijoukkue
R.I.P Hermes, sympatiat JHT:lle
magnum37 kirjoitti:
Kuulisin mielelläni kokkolalaisten visioita, miksi näin on päässyt käymään, että tämän kauden joukkue on täys suutari. Onko seuran taustalla tapahtunut jotain, mikä on olennaisesti vaikuttanut pelaajastrategiaan vai loppuiko yksinkertaisesti käteinen? Ts. Mitä Kokkolassa on tapahtunut?

Mutta onhan se tilanne perin ihmeellinen, jos Hermes s-sarjaan tippuu. Ensimmäiseksi tulee mieleen kysymys edustuksen ja kakkosjoukkueen työnjaosta sen jälkeen..

Ei mitään suuria muutoksia ole ainakaan tapahtunut minun tietääkseni. Ainoa asia on että puh.joht on vaihtunut viime vuodesta mutta ex-puh.joht. on kait mukana myös hallituksessa edelleen. No eiköhän se suurin syy floppauksen ole nämä "huippuhankinnat" eli Lindlöf, Vanninen, Kulonen ym. joilta odotettiin suurempaa panosta. Myös valmennus on vaihdettu kertalleen eikä paljon auttanut, peräti huononi entuudestaan. Jäällä se suurin syy on eikä missään muualla.

Hermes ei kyllä ole lähdössä kahdella joukkueella S-sarjaan ensi kaudella jos näin tapahtuu. Vain toinen joukkuesta siellä pelaisi.
 

make60

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Leijonat, Kärpät
Börje kirjoitti:
Täytyy kyllä ihmetellä, noita jätkiä jotka pukee sen pelipaidan ylle ja kehtaa vielä kehuskella ympäri kaupunkia että olen hyvä pelaan lätkää. Valmentajasta ei ole ollut mitään hyötyä, haukkuu jatkuvasti. Maalivahdeista, yleisöön. Aina on jotain vialla eikä uskalla itse myöntää että hänessäkin on vikaa!
Jep puhut asiaa, valmentajan vaihdon jälkeen Hermes on taantunut aina vaan enemmän. Missään ei näy kritiikkiä valmentajan suuntaan, tilannehan on mennyt aina vaan jyrkemmin alamäkeä Jamalaisen tulon jälkeen. Korjatkaa joku jos olen väärässä, loppukausi meni aikalailla perselleen ja Karsinnat on ollut täysi katastrofi, jätkä vaan haukkuu vanhan valmentajan ja pelaajat siinä kaikki.

Mielestäni Jamalainen hankittiin pelastamaan uppoava laiva mutta toisin kävi, laiva upposi kuin uppotukki, siitä huolimatta vai siitä johtuen, sitä voimme kukin tykönämme miettiä, ainakaan Jamalaisesta ei Hermekselle ole toistaiseksi ollut mitään hyötyä, ja tulee luultavasti olemaan valmentaja joka on Hermeksen ruorissa kun sarja paikka vaihtuu astetta alemmas.

Kyseenalainen Meriitti sanoisin, Kokkolan lätkä fanien mieliin painuu varmaan aika lähtemättömästi tän luuseri jengin nimilista, valmentajineen. Monivuotinen Mestis taival on ainakin lähellä loppuvihellystä, toivotaan että jätkät löytäisivät jostain vihdoin taistelukipinän että paikka Mestiksessä säilytetään pelaamalla.
 

opa27

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Ässät, Detroit Red Wings, Newcastle United
Joo aikanaan yhtäaikaa taiettiin nousta, tosin myö on oltu nyt viime aikoina alemmissa sarjoissa. Ite pidin Hermestä aikanaan "ostoporukkana" joskus 93-94 kaudella ja siitä eteenpäin. SaPKosta on lähtöisin hyviä pelaajia (omia kasvatteja) jotka pelaavat liigassa, tosin nykyään nämä pelaajat lähtee jo nuorempana isompiin ympyröihin. Hermes on taasen ehkä tunnetumpi ponnahduslautana muualta tulleille tuleville liigamiehille.

Tilanne oli sillon 90-luvulla silleen että, Hermes pohjautui vissiin ihan puhtaasti vierastyöläsiin, ja SaPKolla oli riveissään jonkin verran omia kasvatteja, mutta myös täällä oli näitä "ostopelaajia". Sillon reilut kymmenen vuotta sitten Hermes oli täällä Savonlinnassakin semmonen joukkue jota tultiin kattomaan, ihan niitten nimimiesten takia joita siellä pelas. Harmi vaan et tilanne on menny siihen mitä jutuista päätellen voi ymmärtää.
 

jammu81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes.
Ostoporukka

Joo aikanaan yhtäaikaa taiettiin nousta, tosin myö on oltu nyt viime aikoina alemmissa sarjoissa. Ite pidin Hermestä aikanaan "ostoporukkana" joskus 93-94 kaudella ja siitä eteenpäin

Pakko kommentoida tuohon OPA27 ostopurukka hommaan sen verran että, ei kymmenen vuotta sitten eikä tänä päivänä pärjätä ilman hyviä osto pelaajia, toki omista junnuista on hyötyä, mutta ei mikään joukkue voi pärjätä vain omilla kasvateilla, kyllä joka seuran on pakko hankkia ns ostopelaajia vahvistukseks, ja voinpa todeta vielä että ei ole ihme että SapKo ei ole pärjänny, jos omilla junnuilla mennään :)
 

opa27

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Ässät, Detroit Red Wings, Newcastle United
Joo oikeessahan sie oot. Siihen se on menny, et omilla junnuilla ei päästä enää niin pitkälle ku aiemmin. SaPKon pudottua suomi-sarjaan, on omat lupaukset lähteneet jo hyvissä ajoin muualle. Tällä hetkellä on ihan mukavasti menny, omat miehet on avainrooleissa (Tiilikainen-Litmanen ym.). Ja tällä hetkellähän myö pärjätään vähän teitä paremmin.

Mutta jos oikein pitkälle taaksepäin mennään, ni kyllähän SaPKo oli ostoporukan maineessa 80-luvulla, ainakin jos Imatralaisilta kysytään. Eikä siinä mitään pahaa ole jos on varaa hommata hyviä miehiä ni eiku vaan. Mutta tän päivän juttu on kait koota hyvä porukka halvalla, kun tuo raha taitaa olla tiukassa. Eli vaikeeta on varmasti monella suunnalla.

ps. Täältäkin on tainnu Hermeksessä pari kaverii käyvä kokeilee, (Laamanen - Honkonen). Ja ilmeisesti olivat tyytyväisiä siihen miten seura hoiti asiat sillon.
 

Mongooli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Antti Niemi?

Siis kysyisin Mitä Kummaa Antti Niemi tekee Hermeksessä?
Miielestäni kauden heikoimpia pelaajia ja eilisessä ottelussakin räpelsi kummasti kiekon kanssa omalla siniviivalla. En osaa löytää kyseisestä pelaajasta mitään positiivistä sanottavaa. Ei taida tulla Niemelle näillä peleil jatko-sopparia. (Ainakin toivon)

Hermes - Titaanit oli pitkästä aikaa taas niitä katsottavia otteluita.
Ihmisiä ois kyllä saanut olla paikan päällä enemmän kannustamassa omiaan. Ottelua katsomassa oli n. +400 Silmäparia.
 

kakes

Jäsen
Mongooli kirjoitti:
Miielestäni kauden heikoimpia pelaajia ja eilisessä ottelussakin räpelsi kummasti kiekon kanssa omalla siniviivalla. En osaa löytää kyseisestä pelaajasta mitään positiivistä sanottavaa. Ei taida tulla Niemelle näillä peleil jatko-sopparia. (Ainakin toivon)

-oo-?
Nooh, kummasti siellä on viime aikoina kaikki räpeltäneen Kilpeläistä myöten. Niemelle soppari ensimmäisten joukossa ehdottomasti. On ollut ehdottomasti kauden harvoja valopilkkuja Hermeksessä ja vieläpä Kokkolan oma poika. Osaa taklata, vähän kankea mutta parantanut huimasti kauden aikana otteitaan. Näitä lisää...
 

Stomper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Capitals, Liverpool
Mongooli kirjoitti:
Siis kysyisin Mitä Kummaa Antti Niemi tekee Hermeksessä?
Miielestäni kauden heikoimpia pelaajia ja eilisessä ottelussakin räpelsi kummasti kiekon kanssa omalla siniviivalla. En osaa löytää kyseisestä pelaajasta mitään positiivistä sanottavaa. Ei taida tulla Niemelle näillä peleil jatko-sopparia. (Ainakin toivon)

Mongoolin kanssa tästä tyystin eri mieltä. OK, eihän Anttikaan ole loppukaudesta kauheasti loistanut (niin kuin ei kukaan muukaan), mutta ehdottomasti haluaisin nähdä jatkossakin Hermeksen paidassa. Vielä nuori kaveri ja vasta ensimmäinen kausi Mestiksessä, oma kasvatti ja varmasti yrittää tosissaan (mitä ei kaikista tämän kauden pelaajista voi tosiaankaan sanoa). Antista kehittyy varmasti hyvä peruspakki Hermekselle, kunhan jaksaa tehdä töitä ja saa oikean roolin... Tällä kaudella joutunut koko joukkueen sukeltaessa kenties liian isoon rooliin.

Heti kauden jälkeen sopparitarjousta nenän eteen.
 

Ttie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KJT Miehet HC K (<-HC Kerava<-Sherwo), KJT, Kerho
Entäs sitte

Ensinnäkin onnea Hermes 2 lle noususta,voitosta ja yleisöstä.

En ennusta, enkä missään tapauksessa toivo, mutta Mitä tapahtuu Kokkolassa, jos Hermes putoaa, sitte s-sarjassa on 2 Hermestä ???

Noh, eiköhän tämä uhkakuva riitä joukkueelle: Sapko, KooVee ja HeKi, ei alkuunkaan helpommasta päästä, mutta SUUTTUKAA, ..TANA, etten paremmin tuuj ja sano, löytäkää ulkopuolinen syyllinen ja tapelkaa !!! Homma on hoidettavissa Hermeksen kokemuksella ja materiaalilla ! Taistelutahtoa ja ONNEA MATKAAN näihin 3 viimeseen, sitte saa levätä.
 
Viimeksi muokattu:

Petski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Avalanche
Ttie kirjoitti:
En ennusta, enkä missään tapauksessa toivo, mutta Mitä tapahtuu Kokkolassa, jos Hermes putoaa, sitte s-sarjassa on 2 Hermestä ???
No tämähän on selvä juttu. Kaksi Hermestä ei pelaa suomi-sarjassa. Tämän vahvisti myös Kempas Keskipohjanmaassa viime perjantaina. Kumpa vain Hermes pitäisi paikkansa mestiksessä kun nyt HT ja juniori-Hermes lähestyvät toisiaan. Suunnitteilla oleva ns "Hermes-tie" olisi hieno homma koko seuralle. Jos olisi Hermes2 suomi-sarjassa ja Hermes mestiksessä ja yhteistyö toimisi, niin suomi-sarjasta voisi aina nostaa uusia miehiä mestikseen kesken kauden esim.loukkaantumisien sattuessa. Lisäksi mestis-Hermestä pitäisi "keski-pohjalaistaa" mutta näitä asioita on jo täällä puitukin.

Antti Niemi. Jatkosopimus ehdottomasti heti kauden jälkeen. Niemi ei ole mikään kynäilijä tai pistelinko, eikä edes mikään hyökkäävä pakki. Hän on puolustava puolustaja joka on onnistunut tällä kaudelle hyvin. Ehkä Kilpeläisen jälkeen suurimpia yllätyksiä. Niemi taistelee, taklaa ja pelaa joukkueelle. Virheitä tulee hänellekkin, niin kuin kaikille muillekkin. Joskus hän innostuu vähän ja lähtee hyökkäämään: veivaa pari vastustajaa pois pelistä, kuskaa kiekon hyökkäysalueelle ja antaa sen joukkuekaverille. Vastapainoksi välillä menettää kiekon näissä hyökkäyksissä ja omiin tulee vastahyökkäys. Luistelu on vähän kankeaa mutta sekin on kauden aikana parantunut. Kunnon kesätreeni alle ja ensi kaudesta on lupa odottaa parempaa. Arvosen luistelukoulussa olisi tosin tuo luistelupuolikin kehittynyt vielä nopeammin.
Niemen kaudesta kertoo jotain jo joukkueen paras +/-saldo runkosarjassa yhdessä Pesosen kanssa.
 

kakes

Jäsen
Niinpä, mitäs sitten jos...Vaikea sanoa kun kahta samannimistä seuraa ei saa samassa sarjassa pelata. Hermeksen puheenjohtaja Kempaksen mukaan Hermeksellä on kuitenkin kaikesta huolimatta perinteikkäänä Divari/Mestisseurana haluja pelata mestiksessä.

Kabinettipäätöksellä ensi kauden Mestiksessä 13 joukkuetta? Armopalat eivät ole minun kategoriassani ole koskaan kovin korkealla olleet mutta olisi se ainakin yksi vaihtoehto sen sijaan että Mestis-Hermes löisi pillit pussiin.

Toivotaan tietysti että Hermes sen Mestispaikkansa säilyttäisi pelaamalla mikä olisi se kaikkein paras vaihtoehto. Yksi asia on kyllä täysin selvä. Nyt pitää Kokkolassa jääkiekkoihmisten lyödä viisaat päät yhteen ja miettiä että missä mennään ja että missä mennään ennenkaikea tulevaisuudessa.
 

Börje

Jäsen
Suosikkijoukkue
R.I.P Hermes, sympatiat JHT:lle
kakes kirjoitti:
Kabinettipäätöksellä ensi kauden Mestiksessä 13 joukkuetta? Armopalat eivät ole minun kategoriassani ole koskaan kovin korkealla olleet mutta olisi se ainakin yksi vaihtoehto sen sijaan että Mestis-Hermes löisi pillit pussiin.

Näinhän se luultavasti menee!? Sen verran Hermes-2 juhli eilen nousua suomi-sarjaan että uskovat että ensi kaudella pelaavat suomi-sarjassa vaikkakin Hermes ei karsintasarjan kautta pysyisi Mestiksessä. Kuulemma korvauksia aletaan maksamaan ensi kaudella Hermes-2:sen miehille jos he suomi-sarjaa pelaavat. Toivotaan kumminkin että Hermes pelaamalla pysyisi sarjassa. Jos sitten Hermes jostain syystä tipahtaisi suomi-sarjaan olisi erit ry:t eli Hermes ry ja juniori-Hermes ry suuren ongelman edessä. Miten tästä eteenpäin jatkaa? Mielestäni ainoa vaihtoehto olisi sitten että Hermes-2 voisi luopua s-sarja paikastaan ja jatkaa kakkosessa. Kun taas Hermes yrittäisi paluuta takaisin Mestikseen, lähinnä alueen pelaajilla ja parilla kovalla vahvistuksella. Mutta toivotaan että näin ei käy ja Hermes jatkaa tutulla paikallaan eli Mestiksessä ja Hermes-2 ansaittu Suomi-sarja paikallaan.
 
kakes kirjoitti:
Niinpä, mitäs sitten jos...Vaikea sanoa kun kahta samannimistä seuraa ei saa samassa sarjassa pelata. QUOTE]

Teoriassa tämä on mahdollista, koska juniori hermes on eri pulju kuin hermes ht. Asiaa tiedustelin jääkiekkoliitolta, juniori hermes olisi sarjassa vaikkapa j - hermes ja sitten olisi pelkkä hermes.

Kytännössähän tämä ei liene mahdollista eikä siinä mitään järkeä olisikaan.
 

make60

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Leijonat, Kärpät
Hermeksen Nousu ja...

Palautellaanpa mieliin Hermeksen 1-Divariin nostanee joukkueen nimilista näillä noustiin Suomen toiseksikorkeimmalle sarja tasolle.

Hermes 92-93:
Tällä joukkuella noustiin 1-divariin, nyk Mestis.

MV.
Marco Tennberg, Tommi "Hot Hand" Hietala,
Mika Miikkulainen, Janne Vähätiitto.

P.
Jyrki Vuorinen, Mikael Hallbäck, Janne Tormonen,
Marko Ruotsalainen, Mojmir Bozik, Mika Salonen,
Jukka-Pekka Annala, Jouni Vuorinen, Jorma Malkamäki,
Okko Reku.

H.
Jarno Suokko, Harri Lakkala, Thomas Bergroth,
Kim Lindvall, Marko Hjelt, Harri Helama,
Heikki Mattila, Olli Ohtamaa, Mikko Nieminen,
Jari Kanervisto, Jarkko Lehtonen, Arto "Apa" Kulmala,
Juha "Juupe" Pajuoja, Sami Ruusunen, Frantisek Cerny,
Jouni "Moppe" Kalliokoski.

Valm:
Olli Hietanen ja Lasse Mäntylä.

Kysymys: Mitä meriittejä seuraavalla nimilistalla on tämän kauden jälkeen ?

Hermes HT 2005-2006

Maalivahdit
30 Eero Kilpeläinen, 32 Vesa Lahtonen,

Puolustajat
3 Tero Alminoja, 4 Kai Ahlroth, 5 Antti Niemi,
6 Jesper Söderholm, 7 Aapo Aro, 8 Mikko Jortikka,
10 Ismo Siren, 22 Sami Nummi,

Hyökkääjät
11 Olli-Pekka Kopiloff, 12 Matti Pesonen, 14 Mikko Uusitalo,
15 Tommi Jäminki, 16 Jouni Kulonen, 17 Jukka-Pekka Koistinen,
18 Jarno Kantelus, 23 Jani Uski, 26 Henri Hietaharju,
25 Mikko Vihtola, 27 Joni Lindlöf, 28 Jari-Pekka Pajula,
33 Jani Kylmämaa,

Valmentajat
Pasi Arvonen/Jarmo Jamalainen
Jouni Vuorinen
Jens Friis

Vastaus: 04.04.2006 se selviää meille kaikille. jännityksellä odotellaan.
 

Börje

Jäsen
Suosikkijoukkue
R.I.P Hermes, sympatiat JHT:lle
Niin saa nähdä mihin tämä meidän "mailanpuristelija" joukkue johdattaa meidät kauden jälkeen. V****a se heitä kiinnosta vaikka sarjaporrasta alemmas Hermes tipahtaisi. Kyllä aina kiertolaiselle uuden joukkueen löytää. Harva siinä porukassa on harmissaan. Lähinnä omat kasvatit ja jotkut yksittäiset, (Aro, Kylmämaa,Uski).

Jos ja kun Hermes putoaa sarjaporrasta alemmas voisi joukkueen pelaajat kysäistä itseltään että oliko oma panos riittävän suuri ja antoiko hän joka pelissä 100%. Minun vastaukseni on että ei, jotkut vähän enemmän ja jotkut ei lainkaan ja turhaa on nimillä huudella mutta kyllä kaikki tietää kuka antoi kaikkeensa ja kuka ei.

Nyt sitten tämä jengi on ajaamassa meidät Suomi-sarjaan, jota minua henk.koht. ei voisi vähempää kiinnostaa seurata. Jos nykyinen jengi sen tekee niin jos heillä olisi edes jonkunlaista munaa niin koko joukkue sen sinne myös nostaisi takaisin. Mutta sitä kyllä epäilen enkä kylläkään siihen joukkueseen montaa pelaajaa tästä ottaisi mukaan edes ensi kauden joukkueseen.

Katsotaan mikä on lopputulos ja itketään ja haukutaan sitten sen jälkeen.
 

Petski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Avalanche
Nyt ollaan jo ajauduttu tukalaan tilanteeseen. Toki vielä on teoreettiset mahdollisuudet. Vaati vain apuja muilta joukkueilta ja Hermeksen voittoja. Sen uskon että Hermes voittaa kotona KOO-VEE:n, mutta vielä vieraissa HeKi:n. Se on jo vähemmän todennäköistä.

Kun tässä nyt on saanut joka pelin jälkeen lukea Jamalaisen kommentteja Hermeksen pelaajien huonosta kunnosta niin alkaa pikku hiljaa vituttamaan. Tänäänkin oli taas jotain tähän tyyliin: "Mennään nyt niin kuin tällä golf-kunnolla pääsee". Yrittääkö hra. Jamalainen poistaa itseltään paineita ja myös vastuuta Hermeksen huonoista tuloksista vetämällä aina mukaan Arvosen ajoilta olevan huonon kunnon?

Ihmetyttää vain, kun yleensä juuri Arvosen joukkueet ovat olleet niitä jotka on jaksanut luistella. Tänä(kin) kesänä ja syksynä vedettiin kovaa ja Arvonen kertoi lehdissä joidenkin pelaajien jopa valitelleen liian kovia reenejä. Tähän Arvonen totesi että "se joka painaa nyt, jaksaa painaa myös talven pimeinä iltoina". Vai oliko Hermekseen tulleiden pelaajien peruskunto valmiiksi niin huono ettei se yhdellä kesätreeneillä noussut tarpeeksi?

Joka tapauksessa toivoisin että Jamalainen etsisi syytä vielä sieltä yhdestä paikasta, kun ei joukkuetta saa pelaamaan, -peilistä. Nyt on haukuttu Arvonen, hänen kesätreeninsä, yleisö ja pelaajat maalivahdeista vilttimiehiin. Pitäis varmaan keskittyä myös niihin pelillisiin asioihin.
 

make60

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Leijonat, Kärpät
Petski kirjoitti:
Joka tapauksessa toivoisin että Jamalainen etsisi syytä vielä sieltä yhdestä paikasta, kun ei joukkuetta saa pelaamaan, -peilistä. Nyt on haukuttu Arvonen, hänen kesätreeninsä, yleisö ja pelaajat maalivahdeista vilttimiehiin. Pitäis varmaan keskittyä myös niihin pelillisiin asioihin.
Jos Hermes jollain ihmeellä Mestistä pelaa tulevalla kaudella Jamalainen saisi lähtee samalla kun suurin osa noista luusereista, ei tuu ikävä miestä.

Mitä on saanut aikaan muuta kuin haukkunut edellisen valmentajan, pelaajat, yleisön, millä ihmeen ajatuksella tota rämpimistä pitäisi vielä katsomot pullollaan olla seuraamassa, ei missään ole kaupunkia tai paikkakuntaa missä katsomo täyttyisi jos joukkue tommosia esityksiä esittää illasta toiseen.

Joutaisi Jamalainen välillä kattoo peiliin sieltä se osa syyllinen kurkistaa, mies hommattiin Kokkolaan pelastamaan mitä pelastettavissa oli mutta eipä ole mitään annettavaa ollut miehellä.
 

Urheiluhullu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, HIFK ja HPK.
make60 kirjoitti:
Jos Hermes jollain ihmeellä Mestistä pelaa tulevalla kaudella Jamalainen saisi lähtee samalla kun suurin osa noista luusereista, ei tuu ikävä miestä.

Mitä on saanut aikaan muuta kuin haukkunut edellisen valmentajan, pelaajat, yleisön, millä ihmeen ajatuksella tota rämpimistä pitäisi vielä katsomot pullollaan olla seuraamassa, ei missään ole kaupunkia tai paikkakuntaa missä katsomo täyttyisi jos joukkue tommosia esityksiä esittää illasta toiseen.

Joutaisi Jamalainen välillä kattoo peiliin sieltä se osa syyllinen kurkistaa, mies hommattiin Kokkolaan pelastamaan mitä pelastettavissa oli mutta eipä ole mitään annettavaa ollut miehellä.

Samaa mieltä make60 kanssa! En ymmärrä mistä Hermes haali noita valmentajia?? En pitänyt Arvosesta mutta Jamalainen on vielä huonompi! Miten pelaajat edes haluavat pelata kun ne joka ottelun jälkeen saa lukea lehdistä miten huonosti ne ovat pelanneet? Jamalainen sais katsoa vähän peiliin ja miettiä että ehkä kaikki ei ole pelaajien vika...Jos hän näkee että joku pelisysteemi ei toimi tai että pelaajat puristavat mailaa niin pitäis tehdä jotain! Ja on nähty monesti miten Hermes melkein lopettaa pelaamisen kun ne on johdossa...Miksei Jamalainen ota aikalisä ja sanoo niille että vielä ei peli ole ohi, pitää pelata täysillä kunnes summeri soi...tai jotain! Toivottavasti saadan kunnon valmentaja ensi kaudella! Pajuoja oli hyvä...
 

jammu81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes.
Tippuminen kova pala

Jos Hermes tippuisi suomi-sarjaan niin se olisi erittäin kova pala ainakin minulle, ja uskon että monelle muullekki, mutta toisaalta minä olen sitä mieltä että tämä huono kausi on monen huonon yhteensattuman summa, ja jos edes joku asia olisi mennyn niinkuin olisi pitänyt niin koko karsinta oltaisiin varmasti vältetty, ja totuuden nimessä on sanottava että on Hermes sen verran "iso seura" että kyllä oikea sarja Hermekselle on Mestis. Voisko sanoa että Hermekselle kävi niinkuin Jokereilla, eli sarja on ehdottomasti oikea, mutta kun ei onnistu niin ei onnistu, ei sen takia pidä joutua sarja tasoa alemmaksi, koska seuraava kausi on varmasti parempi, niin Jokereilla, kuin Hermekselläki. Tämä on mun mielipide.
 

make60

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Leijonat, Kärpät
jammu81 kirjoitti:
Hermes sen verran "iso seura" että kyllä oikea sarja Hermekselle on Mestis. Voisko sanoa että Hermekselle kävi niinkuin Jokereilla, eli sarja on ehdottomasti oikea, mutta kun ei onnistu niin ei onnistu, ei sen takia pidä joutua sarja tasoa alemmaksi, koska seuraava kausi on varmasti parempi, niin Jokereilla, kuin Hermekselläki. Tämä on mun mielipide.
Harmillistahan se on, mutta pieniä toivon kipinöitä on vielä pelaamalla selvitä, ja pelaamallahan nää paikat tulisi jakaa eikä muilla Meriiteillä eli eipä Mestiksetäkään mitään kiintiö paikkoja ole luvassa. Tosin nähtäväksi jää lunastavatko kaikki Suomi-sarja joukkueet jotka pelaamalla tiensä Mestikseen varmisti myöskin paikkansa tulevalle kaudelle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös