Kas kun en bongannutkaan tätä ketjua aiemmin vaikka kyse on mieliaiheestani. Tosin olen itse askarrellut ns. henkisen valmennuksen kanssa lähinnä yksilölajissa.
Näen henksien valmentautumisen yhtenä hyvin kiinteänä osana urheilusuoritukseen valmistautumista. Sen on tärkeä nuoren aloittelevan urhelijan kohdalla, mutta se on tärkää myös konkarilla, jolle kaikki alkaa olla ns. rutiinia. Valmentajan - jos puhutaan "perinteisessä" mielessä valmentajasta - on tärkeä rooli esimerkiksi joukkuehengen tai hienommin sanoen ryhmädynamiikan syntymisessä, mutta on myös tilanteita, jolloin kaivataan alan ammattilaista. Joukkue on joukko yksilöitä, joille kaikille eivät sovi samat johtamismetodit. Raatomainen huutaminen voi sytyttää toisen, mutta saada toisen ihan lukkoon.
Olen reilu 10 v. sitten kuunnellut psykolgia, joka toimi silloin HPK:n taustajoukoissa - nimi ei muistu nyt mieleen, mutta kirjansa on kotona hyllyssäni. Veinin mainitsema Veltto on tehnyt töitä urhelijoiden kanssa jne. Onhan niitä. Eikös esimerkiksi Tuomas Grönman ole valmistumassa psykologiksi - vai sotkenko johonkin toiseen? Siinä ainakin voisi olla oiva taustahenkilö.
Mahdoton ottaa kantaa esimerkiksi kevään Kärppä-taiipiden syihin. Oltiin vaan huonompia ja huonommuus taas voi johtua monista seikoista. Oliko hyvänolon tunne hifk-voitoista jäänyt nollaamatta, oliko jokin Raksila-kammo, pelättiinkö voittamista, peltättiinkö häviämistä? Vai oltiinko taidoissa ja/tai fyysisessä kunnossa huonompia? Sama se hävitty mikä hävitty ja jollain osa-alueella paremmille hävittiin. Joukkueen pitää asiantuntemuksella olla purkanut miksi hävittiin. Sitä ei saa kaataa yksityiskohtien (yksittäisten epäonnistumisten) niskaan. Niihinkin on syynsä.
Otan lopuksi esimerkin eräästä noin 10 v takaisesta SM-liigavalmentajasta, joka tappiokierteessä toitotti aina medialle, miten tuomarit sortivat jne. Tätä jatkui ja jatkui, niin kauan että tuntemani pelaajatkin alkoivat toistaa tätä. He olivat valmentajan ja omasta mielestään parempia, mutta aina ulkopuoliset (muut kuin vastustaja) pilasivat heidän pelinsä. Esimerkki amatöörimäisesta hengenluonnista joka potki omaan nilkkaan.
Kopissa kokeneet pelaajat voivat luoda oiken spiritin ja sytyttää joukkueen. He ovat ehdottoman tärkeitä, mutta samalla on vaara, että he nousevat jalustalle ja että heidän mahdollinen loukkaantumisensa yms. saa aikaan tyhjiön.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että "henkisen puolen" ammattilaisen on hyvä olla taustajoukoissa. Amatöörien puuhastelu voi olla pahasta. Tällä en aliarvioi päävalmentajan tai pukukoppitsemppareiden työtä, he ovat tärkeitä, kunhan heilläkin on "vartijansa".
Lisäys: Ei minunkaan näkemykseni mukaan Lukon ns. hengessä ole mitään vikaa, mutta jonkinasteinen loppuviritys ehkä hieman kateissa (?). Minä en itse usko mihinkään Raksila- tai lintukammoihin, kyse on nimenomaan viritysken puutteesta, jos suoritustaso heittelehtii hallitsemattomasti. Hallitulla tason heittelehtimisellä tarkoitan esimerkiksi harkitun kovan harjoittelujakson jälkeistä palautumattomuudesta johtuvaa hetkellistä jumia.
Lisäys2: Veini, seisoin myös Äijänsuolla kultajuhlissa :) ja odotan tekeväni sen laillasi uudelleen! Eletään toivossa...