Mainos

HC Satakunta 2012–2013 – tiellä Mestikseen vai umpikujassa Suomi-sarjassa?

  • 20 491
  • 46

Tuamas

Jäsen
Entisen HC Luvian tekemisiä olisi tarkoitus seurata tämän otsikon alla, kun tuntuu kiinnostuneita löytyvän ja jopa peleissä kävijöitä.

Kausi lähti kohtuullisesti käyntiin ja alkusarjan HCS klaarasi jos ei nyt helposti, niin kuitenkin siten että paikka varsinaiseen Suomi-Sarjaan aukesi.
Joukkuetta on viime kaudesta vahvistettu erityisesti hyökkäyspään osalta ja maalivahditkin ovat onnistuneet ihan kohtuullisesti.
Nyt kun Vallin Atte myötä puolustuskin näyttää ihan hyvältä, on realistista odottaa ainakin kovaa taistelua Mestis-karsintapaikasta.

Ensimmäinen kovempi koetinkivi matkalla karsintapaikalle on tuleva viikonloppu, kun joukkueella on pienimuotoinen vieraskiertue Rovaniemi-Kokkola-akselilla.

Pelaajista nostaisin esille erityisesti seuraavat jantterit:

Gricinskis - Pelimies, jolla pää toimii ja kädet käyvät, voisi oikeissa olosuhteissa pelata sarjatasoa-kahta ylempänäkin

Tuominen - Herra ja hidalgo, taitaa johtaa joukkuetta vähintään yhtä paljon kuin valmennus.

Valli - Jannu on viettänyt viime vuodet Ruotsin Suomi-Sarjassa, nyt paluu Suomeen ja ainakin ulkoisessa habituksessa ollaan siirrytty paria painoluokkaa alemmas taannoisista liigakausista.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onko seuralla oikeasti haluja tai jopa tarkoitus nousta Mestikseen? Toki varmaan sekä Raumalla että Porissa oltaisiin kiinnostuneita virittelemään yhteistyötä, eli lainapelaajista ei jäisi homma kiinni, mutta mitenkäs asiat muuten?
 
Ainakin oman käsitykseni mukaan pitkän aikavälin tavoite on nimenomaan Mestis ja tiivis yhteistyö Satakunnan seurojen kanssa.

Tätä tukee omalta osaltaan ainakin se, että Lukko on melko vahvasti toiminnassa mukana jo nyt ja mm. hallin laajennuksessa Contineo/Lukko käsittääkseni oli melko isossa roolissa.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
JOidenkin tietojen mukaan Mestis-karsintoihin pääsy olisi tämän kauden tavoite eikä kukaan varmaan pahoittaisi mieltään vaikka paikka auringossa (eli tässä tapauksessa Mestiksessä) aukeaisi ensi kaudelle...
Mutta työn ja tuskan takana se karsintasarjan paikkakin tulee olemaan. RoKi, Bewe ja KeuPa ovat ne ennakkosuosikit ja yllättäen nokialaisetkin ovat kovasti tunkemassa itseään samaan junaan. Myöskään Titaanit eivät tule aivan suosilla jäämään sijoille ynnä muut.
HCS:n avainpelaajat lienevät Patu ja Lehti. Jatkosarjan alkukierrosten lainamaalivahdit eivät ihan vakuuttaneet joten Lehdelle kasautuu jonkin verran paineita jatkossa.
Onko muuten tietoa saiko KeuPan Lahtinen kuinkakin paljon kakkua HCS-pelissä hankitusta OR:staan. Hänhän kolasi HCS:n maalivahdin joukkueiden viimeisessä pelissä ennen joulutaukoa.
 
JusuPlus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KeuPa HT
Onko muuten tietoa saiko KeuPan Lahtinen kuinkakin paljon kakkua HCS-pelissä hankitusta OR:staan. Hänhän kolasi HCS:n maalivahdin joukkueiden viimeisessä pelissä ennen joulutaukoa.

KeuPa HT:n vieraskirjassa joku tietää kertoa näin: Lahtisen kakku on 4 pelin pituinen eli Pirkalta jäänevät vielä väliin JHT (5.1.), KOOVEE (9.1.) ja RoKi (11.1.) -ottelut.

Takuuta en anna kuitenkaan todenperäisyydelle koska mitään virallista dokumenttia en ole tapauksen tiimoilta nähnyt.
 
upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
JOidenkin tietojen mukaan Mestis-karsintoihin pääsy olisi tämän kauden tavoite eikä kukaan varmaan pahoittaisi mieltään vaikka paikka auringossa (eli tässä tapauksessa Mestiksessä) aukeaisi ensi kaudelle...
Mutta työn ja tuskan takana se karsintasarjan paikkakin tulee olemaan. RoKi, Bewe ja KeuPa ovat ne ennakkosuosikit ja yllättäen nokialaisetkin ovat kovasti tunkemassa itseään samaan junaan.

Varsinkin jos Forsbacka lisätään siihen HC Satakunnan nippuun, niin kyllä se ennakkosuosikin viitta on aivan takuuvarmasti siellä Eurajoella yhtä paljon kuin Bewe Tuuskin harteilla. Sen verran kovaa satsausta on nimittäin tehty tähän loppusarjaan, että ainakin RoKin kokoonpano kalpenee vertailussa ainakin hyökkääjiä ja kärkipakkeja katsottaessa.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Varsinkin jos Forsbacka lisätään siihen HC Satakunnan nippuun, niin kyllä se ennakkosuosikin viitta on aivan takuuvarmasti siellä Eurajoella yhtä paljon kuin Bewe Tuuskin harteilla. Sen verran kovaa satsausta on nimittäin tehty tähän loppusarjaan, että ainakin RoKin kokoonpano kalpenee vertailussa ainakin hyökkääjiä ja kärkipakkeja katsottaessa.

No huomenna sen näkee mistä lappilainen poro pissii :). Ilmeisesti Lehden nivuset eivät sitten kestäneet kuin yhden erän koska II erään kaukaloon hyppäs Maikola. Tai sitten kyse oli taktisesta vedosta kun JHT:sta ei ole kunnon vastusta ja Lehtee halutaan säästellä huomiseen tärkeämpään matsiin.
 
Tuskin siellä niin taktisia on osattu olla, että 1-2 -tilanteessa on vielä osattu sanoa, ettei JHT:sta ole vastusta.
 
Janecky78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tätä tukee omalta osaltaan ainakin se, että Lukko on melko vahvasti toiminnassa mukana jo nyt

Melko läheltä Satakunnan toimintaa seuranneena tekisi mieli todeta että varsinkin tällä kaudella Lukon taholta ei paljon auttaava kättä/kiinnostusta ole suotu. Täma tuntuu ainakin allekirjoittaneen mielestä hieman erikoiselta koska mikäli HCS nousisi Mestikseen niin se olisi Lukolle (miksei porilaisillekkin) melkoinen lottovoitto. Pelaajia ei tarvitsisi lähettää hakemaan tuntumaa ja peliaikaa monen sadankilometrin päähän vaan kymmenen minuutin ajomatkan päästä löytyisi pelipaikka. Taloudellisestikkaan ei tässä tapauksessa ole takuulla mitään estettä auttamiseen vaan syyt pitää etsiä muualta. Valitettavasti Mestis nousuun on pitkä matka, todennäköisesti liian pitkä. Hyökkäyspää vaatisi ehdottomasti pari kunnon maalinsylkiää lisää. Vallin tulo oli toki hieno asia eikä missään nimessä huono asia, mutta puolustuspää ei ollut se mikä vahvistusta tarvitsi vaan hyökkäyspää, sen kertoo alkusarjan tilastot melko selkeästi. Vaikka pelillisesti asiat saataisinkiin nousua vastaavalle tasolle niin seuran taustajoukot on tällä hetkellä liian kapea tämän pidemmälle edetäkseen. Peleissä käy käsittämättömän vähän väkeä joka aiheuttaa sen että lipputulojakaan ei käytännössä ole, toki minkään kaltaisia yrityksiä yleisön perille löytämiseksikään ei kyllä ole tehty. Ihme sekin.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Onkos kellään muuten sisäpiirin infoa a) siitä mihin on kadonnut Mikko Palomäki. Pistikö vermeet kirpputorille myyntiin vai onko loukkaantuneiden kirjoissa? ja b) miten pahasti Lehti on klesana?
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Pelaajista nostaisin esille erityisesti seuraavat jantterit:

Gricinskis - Pelimies, jolla pää toimii ja kädet käyvät, voisi oikeissa olosuhteissa pelata sarjatasoa-kahta ylempänäkin

Itsekin tässä vasta joukkuetta silmäilin, ja tämä hermanni tosiaan kiinnitti minunkin huomioni. Rohkeneeko kukaan enemmän HCS:n otteita seurannut ja ehkäpä peleissäkin käynyt ennustaa, millainen mahtaisi olla hänen potentiaalinen urakehityksensä? Voivatko jopa liigan ovet vielä joskus avautua, vaikka kaveri täyttää kohtapuoliin "jo" 25v? Kumma jos ei ainakin Mestiksessä näyttöpaikkaa saa, ihan nyt jos/kun pelkkiä tehoja katsoo..
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Itsekin tässä vasta joukkuetta silmäilin, ja tämä hermanni tosiaan kiinnitti minunkin huomioni. Rohkeneeko kukaan enemmän HCS:n otteita seurannut ja ehkäpä peleissäkin käynyt ennustaa, millainen mahtaisi olla hänen potentiaalinen urakehityksensä? Voivatko jopa liigan ovet vielä joskus avautua, vaikka kaveri täyttää kohtapuoliin "jo" 25v? Kumma jos ei ainakin Mestiksessä näyttöpaikkaa saa, ihan nyt jos/kun pelkkiä tehoja katsoo..

Mestikseen luulis riittävän ainakin jos ihan kärkijengit jätetään ulos spekuleerauksesta. Liigatasolle en usko että riittää. Jos olis oikeesti liigatason peluri, niin pitäs kyllä olla aivan kurko SS:ssa. Kyse on kuitenkin hyökkäysorientoituneesta kaverista.
 
Janecky78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Itsekin tässä vasta joukkuetta silmäilin, ja tämä hermanni tosiaan kiinnitti minunkin huomioni. Rohkeneeko kukaan enemmän HCS:n otteita seurannut ja ehkäpä peleissäkin käynyt ennustaa, millainen mahtaisi olla hänen potentiaalinen urakehityksensä? Voivatko jopa liigan ovet vielä joskus avautua, vaikka kaveri täyttää kohtapuoliin "jo" 25v? Kumma jos ei ainakin Mestiksessä näyttöpaikkaa saa, ihan nyt jos/kun pelkkiä tehoja katsoo..

Gatiksen urakehitys näyttää olevan laskusuunnassa kun vertailuksi otetaan viime vuoden otteet kun Eurajoelle saapui. Viime vuonna moni ihmettelikin miksei kaveri pelaa Mestiksessä, ja syystä. Tänä vuonna lähes varjo entisestään, jotenkin täysin haluttoman oloinen. Jotain motivaatio ym. muita ongelmia taustalla on koska jo kerran ilmoitti seuralle pakkaavansa kamansa ja lähtevänsä kotiin Talsiin. Kaveri kuitenkin ylipuhuttiin ja näytti jääneen.

Asiasta maalivahtiin niin Lehden poissa olo kyllä harmittaa jokseenkin paljon, koska uskallan väittää että mikäli Niklas olisi kunnossa niin HCS:llä olisi 3-6 pistettä enemmän ja näin ollen sarjataulukko ei näyttäisi vielä ihan noin pahalta. Se missä mallissa Niken tilanne on ei ole mitään hajua, koska seura ei ole tiedottanut mm. maalivahti asioista mitään. HCS:llä on muutenkin tuon tiedottamisen ym. kannattajien huomioimisessa rutkasti opeteltavaa, tai oikestaan pitää lähteä ihan alkeista liikkeelle. Seura joka hamuaa Mestikseen pitäisi pitää melkoista media rummutusta yllä ja tehdä pienestäkin asiasta iso hehkututus, tänä vuonna on unohdettu jo se pieninkin vaiva eli jonkinmoinen otteluraportti pelien jälkeen faceen. Ilmeisesti sekin katsottu turhaksi.
 
Jotkut väittävät että HCS:n koutsi Koivisto olisi yleinen naurunaihe pelaajien keskuudessa ja todellisuudessa joukkuetta koittaisi koutsata oman toimen ohessa Tuomisen Patu. Ehkä tästä näennäiskoutsaamisesta johtuu Grissenkin alisuorittaminen.
 
upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Jotkut väittävät että HCS:n koutsi Koivisto olisi yleinen naurunaihe pelaajien keskuudessa ja todellisuudessa joukkuetta koittaisi koutsata oman toimen ohessa Tuomisen Patu. Ehkä tästä näennäiskoutsaamisesta johtuu Grissenkin alisuorittaminen.

Ehkä tämä myös kertoo kaiken joukkueen toiminnasta kokonaisuudessaan. Gricinskis on hyvä ja viihdyttävä mailataituri tälle tasolle, mutta nykyisellä kunnolla, asenteella ja työmäärällä niin tällä kaverilla ei ole mitään asiaa yhtään ylemmäs.
 
Janecky78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jotkut väittävät että HCS:n koutsi Koivisto olisi yleinen naurunaihe pelaajien keskuudessa ja todellisuudessa joukkuetta koittaisi koutsata oman toimen ohessa Tuomisen Patu. Ehkä tästä näennäiskoutsaamisesta johtuu Grissenkin alisuorittaminen.

Näinhän asia taitaa olla, valitettavasti. Tämän päivän KooVee peliin tiivistyi kausi hyvin. HCS on joukkue täynnä taitavia kavereita jotka oikealla valmennuksella pääsisi vaikka mihin, mutta nyt kun valmentajaa kohtaan ei ole kunnioitusta eikä luottoa niin joukkue pelaa täysin kurittomasti ja täysin umpipaskaa kiekkoa. Ja veikkaampa että nyt kun käytännössä kauden tavoite valui paskana punttiin niin seuraavan vuorokauden aikana käy pelaajistossa melkoinen kato. En ole kyllä koskaan nähnyt joukkuetta josta huokuisi hengettömyys enemmän kuin tämän päivän HC Satakunnasta. Seura johdon olisi pitänyt herätä tähän todellisuuten jo pari kuukautta sitten ja siirtää Koivisto taustatehtäviin ja joku jämerä äijä (Marko Keskinen) peräsimeen joka olisi niputtanut nämä taitavat kaverit joukkueeksi, joka olisi painanut päätyyn asti.
 
Ehkä siellä täytyisi tehdä jonkinlainen suursiivous myös ns. johtoportaassa. Nythän koko jengi on lähinnä yhden miehen kiva harrastus. Ihmettelen vain että miksi se yhteistyö niin Lukon kuin Ässienkin suuntaan on ollut niin helvetin vaikeaa, vaikka HCS:n dirikka on kuulemma myös Rauman Kettujen hallituksen jäsen - ollut kai jo useamman vuoden.
 
Janecky78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lieskivi ei ole pelannut enää juurikaan lainkaan, eilenkin vain jokusen vaihdon(joissa aloitus voitot 100%) , koska "valmentaja" Koiviston mukaan ei mahdu kokoonpanoon. Tarttis käydä nyt kysymässä siltä v**un koutsilta että joko alkaa sarjan parhaimpien sentterihin lukeutuvalle pelaajalle löytymään kokoonpanosta paikkaa.

Yleisö ei oikein löytänyt aikaisemminkaan paikalle vaikka peli oli hyvää ja yleisesti puhuttiin minkälaisilla tavotteilla edetään, niin enää ei varmaan makkaranpaistajan kannata oikein isoa erää palvaamolta tilata. Tulevissa peleissä ei varmaan paljon yli kymmentä silmäparia taida käydä tota höntsää katsomassa.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Lieskivi ei ole pelannut enää juurikaan lainkaan, eilenkin vain jokusen vaihdon(joissa aloitus voitot 100%) , koska "valmentaja" Koiviston mukaan ei mahdu kokoonpanoon. Tarttis käydä nyt kysymässä siltä v**un koutsilta että joko alkaa sarjan parhaimpien sentterihin lukeutuvalle pelaajalle löytymään kokoonpanosta paikkaa.

Kuulemani mukaan tämä nk. valmentaja nauttii edelleen seurajohdon "täyttä luottamusta". Näinollen mitään muutoksia sillä rintamalla ei liene odotettavissa ensi kaudeksikaan....
 
Tuamas

Jäsen
Josko ensi kaudeksi siellä jo opittaisiin ja panostettaisiin riittävästi valmennuksen tasoon.

Joukkueen potentiaalia ei ole saatu varsinaisen Suomi-Sarjan aikana missään vaiheessa ulosmitattua ja nyt kaikki Mestis-karsintaan pääsemisen, saati siellä pärjäämisen, kannalta olennaiset jannut ovat muualla.

No, ensi kaudella sitten.
 
Kiekkoguru50

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suosikkijoukkue on Rauman Lukko,Ässät ja TPS
HC-Satakunta olisi varmasti mennyt Mestis karsintoihin jos olisi ollut penkin takana viimeistään suomi-sarjan alkaessa valmentaja joka olisi luonnut porukalle pelitavan ja jolla olisi ollut pelaajien luottamus.Paljon hyviä pelaajia mitta ei minkäänlaista pelitapaa.Hyvä valmentaja ryhmälle olisi ollut LeKistä vapautunut Marko Keskinen joka olisi kyllä saanut ryhmän pelaamaan kurinalaisesti.HCS:ssa olisi ollut Markolle ns tuttuja pelaajia Lukon juniori ajoilta (Heikkkilä,Maikola,Tamminen,Komulainen,Valvisto,Elonen,Nurmi) joista olisi varmasti saanut enemmän irti kuin nykyinen valmentaja.Lisäksi olisi varmasti harjoittelu ollut aivan muuta kuin nyt.Nyt täytyy vain pelata sarja päätökseen ja sen jälkeen ryhtyä vakavasti miettimään mitenkä ja millä eväillä mahdollisesti lähdetään hommaa jatkamaan jos jatkamiseen on mahdollisuuksia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös