Mainos

Haukkojen muistolle

  • 9 706
  • 63

Rocco

Jäsen
Lyhyestä virsi kaunis.

Kiitos kaikesta Haukat. Teitä tulee ikävä.
 
Suosikkijoukkue
Haukat
Ikävää, että näin oli käytävä, mutta eipä autakaan. On häpeä tunnustaa, että viime aikoina Haukkojen merkitys on ollut vähäinen, eikä mikään ole oikein jaksanut kiinnostaa. Silti tämä päätös ja tämän ketjun lukeminen saa aikaan jonkin tason sykähdyksiä. Jokin on poissa, eikä sille voi mitään.

Kaikista ikävintä on ajatella niitä noin kymmenen vuoden takaisia kiekkoilun huippuhetkiä Järvenpäässä, jolloin Haukkojen ottelussa käyminen oli suuri asia ja väkeäkin riitti. Sääli, ettei enää. Moneen vuoteen.

Eiköhän sitä Kouvolaan voisi. Pistetään hulinaksi. Viimeistä kertaa.
 

mapsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Osanottoni Järvenpäähän. Haukkojen kannattajilla on taatusti outo olo... Mulle ei ainakaan vuosi sitten mahtunut päähän se, että KooKoon edustusta ei olis olemassa, eikä peleihin vois mennä enää. Ei pysty ymmärtämään.

Syksyllä on varmasti paska fiilis (niin Järvenpäässä, kuin muissakin Mestis-kaupungeissa), kun kausi taas alkaa, mutta Haukkoja ei näy eikä kuulu missään.

Jotain tarttis tehdä ettei seurojen elämä olis niin vaikeeta taloudellisesti, kuin mitä se nyt on. Täytyy vaan toivoa, ettei tule tämän enempää vastaavia uutisia. Toivottavasti jossain soi hälytyskellot taas kerran vähän kovempaa! Ei näin voi jatkua.

Niin ja tervetuloa Kouvolaan vaan! Jollain tavalla niin "sopiva" paikka Haukkojen viimeiselle matsille. Luulis, että täällä on ihmisiä joilla on vielä tuoreessa muistissa se, miltä tälläset uutiset tuntuu.
 

amorphous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mighty Hawks of Monte Carlo. HIFK.
Vaikea sanoa mitään. Tyhjä olo.

Kouvolaan on lähdettävä, pidetään meteliä vaikka sitten kolmen äijän voimin.


Kiitos Haukoille näistä menneistä vuosista.
 

Are

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, S.L Benfica, Getafe, Pool
Osanotot kaikille Haukki kannattajille. Itselleni on jäänyt parhaiten myös mieleen nuo takavuosien tiukat karsintahegemoniat KalPan ja Haukkojen kesken. Oli Jussi Vienosta, Mika Niskasta ja kumppaneita. Lisäksi Haukkojen/KJT:n junioriosasto on aina ollut hyvällä mallilla. A-junnujen liigassakin pelasivat vielä pari kautta sitten. Vaikka junioriorganisaatio jatkaakin, niin edustusjoukkueen puuttuessa, puuttuu seurasta jotain todella oleellista.

Ensin Ahmat nurin, sitten KooKoo lähes lopetti toimintansa. Nyt Haukat, kuka seuraavaksi?

Liekö aika alkaa "isojen herrojen" todenteolla toimiin ennen kuin Suomi-kiekon tulevaisuus näivettyy entisestään. Mestis/ykkösdivari on aina muodostanut oleellisen ja tärkeän osan suomalaista kiekkoa heti lippulaivan eli SM-liigan vanavedessä. Karmeaa katsoa, kun perinteikkäät seurat tekevät kuolemaa.
 

toveri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Idrottsföreningen Kamraterna i Helsingfors
Kaukalon laidalla kirjoitti:
Kyllä syö miestä. Pääkaupunkiseudulta käsin operoivalle TuTo-fanille Järvenpään poistuminen kartalta merkitsee jälleen muutaman lähiottelun katoamista. Hyvinkään menetys oli jo perseestä, nyt sitten seuraava uhri. Voi vain kuvitella Haukkafanien tuntemuksia, syvät surunvalittelut tapahtuneen johdosta.

Tämä viesti summaa myös minun tuntoni. Vilpittömät pahoitteluni ja osanottoni.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Castillo kirjoitti:
Olen sitä mieltä, että Haukkoja tulisi muistaa myös viimeisessä KooKoo-ottelussa. Todella sympaattinen seura ja tätä ei olisi toivonut kenellekkään. Mestis häviää, kun Haukat häviää.

Täysin samaa mieltä. Haukat (kuten ennen Ahmatkin) on saanut sympatiani. Toisaalta, kovin suuri talousnero ei ole tarvinut olla ymmärtääkseen, ettei yhtälö voi toimia.

Haukkojen surullisessa ilmoituksessa oli vain yksi hyvä asia: se että se tehtiin. Vajaa vuosi sitten Kouvolassa otti melkeinpä eniten päähän se, ettei kannattajille tarjottu mahdollisuuksia osallistua siunaustilaisuuteen.
 

JuhaZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, huuhkajat ja mitä näitä nyt on...
Vaikka mitään henkilökohtaisia tunnesiteitä tai hienoja muistoja Haukoista ei varsinaisesti ole, niin ikinä ei ole kiva kuulla tällaisia uutisia. Ei oikein tiedä mitä sanoisi. Otan osaa, eteenkin faneille varmaan kova paikka.

-JuhaZ-
 

ELÄKELÄINEN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Keski- Uudenmaan muoviseurat
Kyllähän huominen kotipeli tulee muistiin jäämään paremmin kuin joku iänikuinen olympiavälierä.
Pojat osannevat meitä viimeisiä rivikannattajia asianmukaisesti kiittää. Kuten mekin heitä.
 

Katsoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Diskos, PiTa
Osanottoni teidän akuuttiinn suruunne.

Alhaaltakin voidaan tulla uudestaan. Moni teistä muista oman suosikkini. Diskos luopui paikastaan pitkän rimpuilin jälkeen. Konkkaa ei tullut, mutta kaikki katosi. Tuli uudet miehet, tehtiin vanhalle historialle uusi joukkue; D-Kiekko. Minulle se on yhä vanha Diskos. Vaikka olen nykyään sudeetti Jkl:läinen, niin silti käyn katsomassa vähintään yhden pelin/lkausi.

Nyt pelaamme kakkosen ylempää. Tiedän, että nousemme Suomi-sarjaan. Eikä mene enää kauan - meidän laulu raikaa: Vapise Hjallis - Diskos nousee SM 20XX.

Samaa toivon Haukoille.

Kaikkea hyvää kaikille aladivarifaneille

Katsoja
 

Boogeyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS
Osanotto täältäkin

Pystyn hyvin kuvittelemaan kannattajien menetyksen vertaamalla sitä koettelemuksiini jalkapallon puolelta, jossa noin vuosikymmenen ajan tarkkaan seuraamani FJK:n tähdenlento valtakunnallisissa sarjoissa katkesi viime keväänä.

En usko Järvenpään koskaan palaavan edustuskiekossa vastaavalle tasolle. Eikä varmasti palaisi Forssakaan, jos sille lähtö muuten, kuin pelillisistä syistä tulisi. Siinä ei toivomukset paljon auta.

Uljas Haukka oli tällä kertaa lintupandemian uhri. Ja vaikeaksi on muutenkin Suomessa tämä seurakiekkoilu liigan alapuolella tehty.
 

make60

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Leijonat, Kärpät
Todella valitettavaa, osanottoni myös täältä länsirannikolta, ei ole meilläkään kausi oikein mennyt putkeen mutta että tuollaisia uutisia......sanattomaksi vetää.
 

Patajukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Perinteiset kilpaurheiluseurat
Jännät kaksi päivää ollaan suomalaisessa kiekkoilussa eletty, Haukat RIP ja Suomi olympia finaaliin.
Harmittaahan tämä. Onko kuitenkin kehä III lähelä liikaa joukkueita?

Järvenpää vaikenee...
 

ukkometso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ukkometso villinä ja vapaana ulkoilmalintuna suree myöskin lähes lajitoverinsa (Haukat) kohtaloa. Jotenkin luulisi, että Keski-Uusimaalla saataisiin aikaan jotain tilanteen pelastamiseksi. Siis ei montaa kakkos-kolmosdivarijengiä, vaan yhteisvoimin yhdellä edustusjoukkueella, ja riittävän laajalla juniori- ja alatasojengi -kombinaatiolla. Haukkojen lopettaessa loppuu myös monen juniorin harrastus ja jopa muutaman urakin. Niin melkein kävi Kouvolassa viime keväänä, onneksi ei lopullisesti. Vielä kerran Kouvolassa nähdään, ja Haukka-fanit, ottakaa vaikka KooKoo uudeksi suosikiksenne!
 

Fordél

Jäsen
Todella surullinen uutinen ja täältä lähtee suuret pahoittelut Järvenpään suuntaan!

En tiedä liittyykö suljettu liiga millä tavalla Haukkojen kohdalla lopettamispäätökseen, mutta varmasti tämän herättää keskustelua ja avaa toivottamasti jääräpäisten päättäjien silmät. Surullista, että Haukat joutuivat "uhrautumaan", mutta kuitenkin hatunnosto sille, että selkäsuorana ja kovan yrityksen jälkeen päätitte laittaa pillit pussiin. Eipä jää ainakaan mitään jossiteltavaa. Yrititte varmasti kaikkenne, mutta kun ei niin ei. Toisin kun täällä Kouvolassa, jossa kun pikkasen väsy rupesi painamaan, oli johtoporras valmis luovuttamaan.
 

pp lämäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
MIKKELIN JUKURIT
Huono homma

Tosi surullista että Haukat joutuu lopettamaan,olen monesti miettinyt ja kunnoitan suuresti juuri Haukkojen tapaisia seuroja jotka urheasti jaksavat taistella loppuun asti vaikka ovat sarjan häntäpäässä.Ja fanit ovat suuren kiitoksen ansainneet,helppohan se on kärki joukkueita kannustaa jotka monesti kulkevat voitosta voittoon mutta todellista urheilu henkeä on pysyä omien tukena silloin kun lunta tulee tupaan oikein urakalla,sympatiat ovat todella Haukka pelaajien ja kannattajien puolella.
 

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
Osanottoni myös minulta. Koko sen ajan kun uhrasin parhaat kiekkofanivuoteni toisen "lintujoukkueen" eli Jää-Kotkien diggailulle, oli Haukat vaikea vastus.

Yleensä se aina voitti Kotkat ja Jaska Vilén tyypillisesti teki tiliä ratkaisevilla hetkillä.

Mutta kuten Katsoja täällä totesi, never say never. Alhaalta voi ponnistaa uudelleen. Nyt näyttäisi kyllä siltä, että Keski-Uudellamaalla on Tuusulan tai Keravan vuoro yrittää välillä.

Jaa-a. Saa nähdä mitä tästä tulee. Kauhukuvanani on nyt se, että liigakiekon alle ei saada enää urheilullisia jännittäviä sarjoja, joissa karsittaisiin keväisiin todellisista panoksista ja pyrittäisiin tosissaan eteenpäin.
Sen sijaan lisää kabinettipeliä, luopumisia, talodellisia järjestelyjä ja kriisikeskusteluja...
 

vihtori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelikaanit
zeitgeist kirjoitti:
Jaa-a. Saa nähdä mitä tästä tulee. Kauhukuvanani on nyt se, että liigakiekon alle ei saada enää urheilullisia jännittäviä sarjoja, joissa karsittaisiin keväisiin todellisista panoksista ja pyrittäisiin tosissaan eteenpäin.
Sen sijaan lisää kabinettipeliä, luopumisia, talodellisia järjestelyjä ja kriisikeskusteluja...
Katsojatulojen kehitys verrattuna kauteen 2004-2005. Kaikki summst Euroja
Sport -100 000.-; Jokipojat -6000.-; Jukurit +- 0 ; TuTo -11 000.-;
KooKoo +6000.-; Hokki -40 000.-; Hermes -40 000.- ; KiVa -28000.- ;
Forssa -16 000.-; Salamat - 18 000.- ; Haukat - 14 000.-.

Lisämiinukset: Hokki jos Rovaniemi nousee, valmentaja lähti. Hermes, jos Hermes II nousee Suomisarjaan. Salamat, vaikeaa on vaihtaa paikkakuntaakaan.

Tuleepa olemaan mielenkiintoinen kevät.......
 

Coach

Jäsen
Suosikkijoukkue
ei ole
Mikä avuksi, tarttis tehrä jotain.

Jääkiekkoväen on herättävä missä mennään , on Suomi köyhä siksi jää . Ne matkat , ne matkat,kenenkä rahapussi kestää viikon lopun yöpymiset ja syömiset ,vaikka vain kulukorvauksineen ilman muita korvauksia. Suomessa 5milj. ihmistä ja joka Helvetin kylässä pitää harrastaa kaikki maailman lajit .Harrastaja pohja levittäytyy monelle eri lajille ja tätä kautta katsojaluvut pienenee, kiinnostavuus häviää kun omia kasvatteja ei synny ,on hankittava muualta enemmän pelaajia ,kulut nousee.Lääke tähän ainakin yksi ,on sarja systeemien raju rukkaaminen ja näissä asiossa on liiton kuunneltava kentän ääntä ja jos on ei painostus ja ajatukset tule kentältä ,niin väki ei voi muuta kuin syyttää itseään.Pelaajien on myös osallistuttava näihin talkoisiin , ja työpaikkojen ,opiskelupaikkojen muodossa pelipaikat .Kasvukeskuksissa väki muuttaa muualta ja ainoa joka yhdistää jossa voidaan aikaa viettää melkeimpä kellon aikaa katsomatta on paikka kunnan marketit, ei katsomot.Lajin markkinointi Mestiksessä ja alasarjoissa on varmasti yksi vaikeimmista asioista, vaikka pelataan monesti todella hyvää kiekkoa .HERÄTYS koko jääkiekkoväki.
 

ELÄKELÄINEN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Keski- Uudenmaan muoviseurat
Coachilla lienee ollut syvä tarkoitus tuoda tähän ketjuun jonkinmoinen sähäkkä ja raju asiantuntijanäkökulma.
Jos kenttäväen ilmaisukyky on tätä tasoa, niin kovin on ´jääkiekkoväen´ herättely hankalaa.
Se hyvä puoli Haukkojen lopettamisessa oli,että eipä jaksanut Suomen eilinen finaalitappio hirveästi harmittaa.Ei siinä minkään joukkueen hautajaisia vietetty, vaikka moni unelma lopullisesti maahan kaivettiinkin.
 

Afan

Jäsen
Ahmat + Haukat = Mestis-joukkue?

Tällainen villi ajatus tuli mieleen.

Hyvinkäällä jouduttiin pillit pistämään pussiin jo aiemmin. Rahaa ja puuhamiehiä ei löytynyt. Nyt Järvenpäässä seurattiin perässä. Vähän puuhamiehiä ja vielä vähemmän rahaa.

Jos yhdistymistä edustusjoukkuetasolla olisi joku aiemmin ehdottanut, ei ajatuksella olisi lämmetty kummassakaan kaupungissa. Ei sentään niiden kanssa!

Nyt kun fakta on se, että kumpikaan kaupunki ei onnistunut Mestis-joukkuetta omin voimin pitämään kasassa, ajatus yhteisestä joukkueesta kuulostaa nopeasti ajateltuna jopa potentiaaliselta. Hyvinkään-Järvenpään yhteisen talousalueen pitäisi olla riittävän suuri.

Pelaajarunko saataisiin omista junioreista, onhan Haukkojen juniorityö vireää ja Ahmat on tuottanut kirkkaita helmiä - mm. Tukonen, Seitsonen, Wirtanen, Sailio nuorten MM-kisoissa - ja pääkaupunkiseudun läheisyydessä riittää muitakin pelaajia. Yleisömäärät ovat olleet viimeisillä Mestis-kausilla sen verran alhaisia, että ne tuskin nykyisestä enää laskisivat, vaikka rajoittuneimmat persoonat voisivat toki katsomosta kadota, kun kyseessä ei olisi juuri se oma rakas joukkue, johon on totuttu. Sponsorirahaa sen sijaan luulisi olevan mahdollista kerätä jonkin verran nykyistä enemmän, kun potentiaalisia tukijoita olisi kaksi kaupungillista yhden sijasta, ja sama kai pätisi puuhamiehiinkin.

Kotipelit pelattaisiin luonnollisesti puoliksi Hyvinkäällä ja Järvenpäässä.

Mitä mieltä muut ovat? Onko ajatus yhteisestä edustusjoukkueesta sittenkin liian radikaali, vaikka molemmat on omillaan jo kuopattu? Haukkojen II divisioonapaikasta olisi hyvä alkaa hiljalleen rakentamaan yhteisjoukkuetta ylöspäin. Vähintään pari vuotta kestäisi ennen nousua Mestis-tasolle, joten ehkä sarjan kiinnostavuudellekin on ehditty tehdä jotain siihen mennessä.

Toinen vaihtoehto on kai unohtaa ylemmät sarjatasot tulevaisuudessa kokonaan.
 

ELÄKELÄINEN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Keski- Uudenmaan muoviseurat
Villejä ja hyviä ideoita on maailma väärällänsä. Afanilta tässä sitten yksi joukon jatkoksi.
Enää puuttuu pikku yksityiskohta eli toteutus.
Ihan varmasti asialleen omistautunut puuhaporukka voisi radan varressa saada jotain aikaiseksi. Tällä hetkellä ainoastaan Keravan Henkka on hienosti persoonanansa likoon laittanut.
Eipä taida meistä nettitietäjistä olla kuin neuvojiksi.
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Afan kirjoitti:
Kotipelit pelattaisiin luonnollisesti puoliksi Hyvinkäällä ja Järvenpäässä

Puuttumatta muuten tuohon ideaan, kommentti tähän kotipeleihin. Eli ei tulisi toimimaan, ei millään. Vähän sama tilanne, kuin aikoinaan asuntoyhtiö keksi meidän rappuun saunavuoroihin parittomien viikkojen ajat ja parillisten viikkojen ajat. No niin sitä sitten oltiin Virtasten kanssa menossa aina samaan aikaan kylpemään, kun ei kumpikaan aina muistanut katsoa kalenteria olikos se nyt pariton viikko vai parillinen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös