Mainos

Harjoitusottelut kaudella 2014–2015

  • 126 647
  • 322

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Ei ikinä Arenassa, valitettavasti.
Näinkö on? Mä jo luulin että tuo eilinen oli uutta virallista soittolistaa ja ehdin jo iloita yhdestä selkeästä parannuksesta.

Itse peli oli kyllä aika sekavaa, eikä olisi uskonut jäällä olevan KHL-liigaan valmistautuva Helsingin Jokerit. Lähinnä tuo muistutti puuhasteluliigan touhulta. Kyllä tuolta kuitenkin muutama valopilkku löytyi eli Sneck, Saari, Lajunen ja ennenkaikkea Koukal. Omark näyttäisi olevan pelimies myös. Suuren floppivaaran näen Sallisessa, Hagmanissa ja Sillanpäässä. Myös Ohtamaa oli kuutamolla, mutta uskon hänen vielä löytävän tasonsa.
 
Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Jokerien hyökkäyksen ja puolustuksen välillä on ollut treenipeleissä aika iso gappi neljän maajoukkuetason pakin puuttuessa ringistä. Sneckin, Saaren ja Peltolan peluuttaminen panoksettomissa harkkapeleissä on toki järkevää, mutta olisi touhu silti hieman erinäköistä, kun noiden sällien tilalla pelaisi kolmikko Gunderson-Väänänen-Jaakola.

Eilen vauhdikas ja hyvä avauserä, jossa olisi maalipaikkojen perusteella voinut tulla muutama maali enemmänkin. Toinen erä pääosin jäähyilyä ja sekoilua. Kolmannessa tapettiin hienosti vajaan parin minuutin 5-3 av(tosin svenssonien yv oli mielikuvituksetonta siirtelyä) ja sen jälkeen saatiin jo tunnettakin peliin, josta ehdottomasti peukkua. Kaiken kaikkiaan ihan leppoisa torstailäpsyttely.
 
jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Mitenkä Severi Sillanpää on pärjännyt harjoituspeleissä? Taisteleeko paikasta nelosen keskellä vai onko jäämässä varamieheksi? Onko saanut vastuuta esim alivoimalla mikä on hänen suurimpia vahvuuksiaan?
 
faro

Sana näkymätön kuvaa hyvin Sillanpään peliesityksiä. En sitten osaa sanoa onko se hyvä vai huono asia, koska esim viime pelissä laitureina toimivat Harju ja Hagman. Av-pelaamisesta en osa niin tarkkaa sanoa kuin sen, että näkyvimmin ja pääsääntöisesti siellä ovat pelanneet Kapanen ja Hahl.

Kyllä Severi on omissa papereissa auttamatta jäämässä varamieheksi. Hän taistelee mitä luultavammin Hahlin kanssa nelossentterin paikasta, ja aika toivottomalta tilanne näyttää Severin kannalta tällä hetkellä, sillä Hahl on pelannut harkkamatsit erinomaisesti, ja on kaiken lisäksi toiminut lähes kaikissa otteluissa joukkueen kapteenina.

Varmasti mies kuitenkin saa jonkin verran pelejä loukkaantumisten ja rotaation kautta, mutta kaikkien ollessa terveenä en näe hänelle paikkaa kokoonpanossa.
 
Viimeksi muokattu:

N.Vidic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Seattle Seahawks, HIFK, Man Utd
Sunnuntaina pelataan Arenassa Jokerien viimeinen (?) harkkapeli ja vastaan luistelee Pietarin SKA. Uteliaana tiedustelen lipunmyynnin verkkaista etenemistä kyseiseen tapahtumaan? Liput ovat puoli-ilmaisia, ja vastus ennakkoon sieltä kovimmasta päästä. Miksi halli täyttyy niin hitaasti? Onko syynä se, että paperilla matsi on SKA:n kotipeli? Ottelun tuottohan menee kuitenkin Selänteen hyväntekeväisyysrahastoon.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein

Katselin lippu.fi sivuilta, että jäljellä tosiaan näyttäisi olevan yksittäisiä hajapaikkoja kaiken kaikkiaan noin 100 kpl. Ymmärrän naapurin vilpittömän huolen. Toivottavasti paikat kuitenkin täytetään sunnuntaihin mennessä. Kovat haasteet on myös varsinaisen kauden alussa kun Töölössä pelataan samaan aikaan korkeatasoista kansainvälistä jääkiekkoa. Naapurin halli on kuulemani mukaan myyty loppuun alle tunnissa ja ottelun siirtämistä Olympiastadionille harkitaan.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Myös koko yläkerta on myymättä kun se avataan myyntiin vasta kun alhaalta paikat menny....

Ihmettelisin suuresti mikäli näin olisi. MIkäli alakerran täyttöasteen oletetaan olevan 100% ennen yläkerran avaamista menetetään valtavasti potentiaalisia ostajia. Onko asiasta mainittu jossakin kun ei käynyt omaan silmään. Nyt kännykän varassa ja selaaminen ei mielekästä.
 
N.Vidic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Seattle Seahawks, HIFK, Man Utd
Katselin lippu.fi sivuilta, että jäljellä tosiaan näyttäisi olevan yksittäisiä hajapaikkoja kaiken kaikkiaan noin 100 kpl. Ymmärrän naapurin vilpittömän huolen. Toivottavasti paikat kuitenkin täytetään sunnuntaihin mennessä. Kovat haasteet on myös varsinaisen kauden alussa kun Töölössä pelataan samaan aikaan korkeatasoista kansainvälistä jääkiekkoa. Naapurin halli on kuulemani mukaan myyty loppuun alle tunnissa ja ottelun siirtämistä Olympiastadionille harkitaan.

Syytän osittain itseäni siitä, etten laittanut tätä jo alkuperäiseen viestiin, mutta tiedoksesi, että ostin pari lippua ko. tapahtumaan heti kun ne tulivat myyntiin. Kiitos asiallisesta vastauksesta.

e. Yksinään katsomossa 105 on vapaana yli sata lippua.
 
Jokeri82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onko asiasta mainittu jossakin kun ei käynyt omaan silmään.
Jokereiden sivuilla Rotenberg sanoo että halli täytetään parhaista paikoista alkaen. Ja mä ainakin käsitän sen niin että yläkerta pysyy kiinni kunnes alakerta on täys

Edit: Myös Selänteen houkutusviestissä sanotaan että halli täytetään alhaalta ylöspäin
 
Viimeksi muokattu:

Groozie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
"Nopeat syövät hitaat, eli halli täytetään alhaalta ylös ostojärjestyksessä."

Paljonkos tuo alakerta vetää, jotain 6500? Samaa luokkaa ifk:n runkosarjan yleisökeskiarvon kanssa, joten aika hiljaista tosiaan.
 
Viru$

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onko syynä se, että paperilla matsi on SKA:n kotipeli?

Ei pelkästään paperilla vaan myös käytännössä.

Muutaman SKA:n kotipelin viime kaudella katsoneena, tiedän suurinpiirtein mitä on tulossa. Tämä nurinkurinen asetelma tulee varmasti takaamaan melkoisia WTF -fiiliksiä paikalle vaivautuneille Jokerikannattajille. Täytyy toivoa, että tällä SKA:n DJ:llä olisi vähän pelisilmää jättää pahimmat yleisön huudatukset pois. Vaan eiköhän koko Showsta päästä ''nauttimaan'' kokonaisuudessaan.
 
N.Vidic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Seattle Seahawks, HIFK, Man Utd
Ei pelkästään paperilla vaan myös käytännössä.

Muutaman SKA:n kotipelin viime kaudella katsoneena, tiedän suurinpiirtein mitä on tulossa. Tämä nurinkurinen asetelma tulee varmasti takaamaan melkoisia WTF -fiiliksiä paikalle vaivautuneille Jokerikannattajille. Täytyy toivoa, että tällä SKA:n DJ:llä olisi vähän pelisilmää jättää pahimmat yleisön huudatukset pois. Vaan eiköhän koko Showsta päästä ''nauttimaan'' kokonaisuudessaan.

Asia selvä, katsotaan (taivas varjele) mitä sieltä tulee. ;) Toivottavasti ainakin hyvää kiekkoa ja oikeanlaista tunnetta luomaan asetelmia alkavalle kaudelle ja seuraavaan kohtaamiseen.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Jokereiden sivuilla Rotenberg sanoo että halli täytetään parhaista paikoista alkaen. Ja mä ainakin käsitän sen niin että yläkerta pysyy kiinni kunnes alakerta on täys

Edit: Myös Selänteen houkutusviestissä sanotaan että halli täytetään alhaalta ylöspäin

I stand corrected. Siinä tapauksessa kuten todettua pidän myyntisysteemiä huonona. Ainakin itse olen yläkerran ystävä. Lisäksi isompi perhe varmasti harkitsee vaihtoehtoista tekemistä jos muualta kuin kaarteista ei löydy vierekkäisiä paikkoja. Eipä niin, että edellä mainitsemat syyt estäisi minua menemästä paikan päälle.
 
Gemondo

Jäsen
Henkilökohtaisesti jätän todennäköisesti menemättä otteluun siitä syystä että SKA:n "shown" jo Arenan harkkamatsissa kokeneena, en mielelläni koe sitä lähitulevaisuudessa livenä uudelleen. Jos ottelu olisi Jokerien kotimatsi ja "show" olisi Jokerien oma, olisin varmasti paikalla. (Matsiin meneville suosittelen lämpimästi ottamaan mukaan korvatulpat. Volume oli ainakin viimeksi todella kova.)

Lisäksi päätöstä jäädä sunnuntaina kotiin helpottaa kummasti se että matsin voi katsoa kotisohvalta Viasatin välityksellä.
 
Urheilija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mulla jää kanssa SKA:n isännöimä matsi väliin. Arenalle mennessä odotan näkeväni Jokerien himamatsin kannattajakatsomoineen yms. Sen vuoksi myöskään NHL-matsit eivät ole sytyttäneet. Paikalla seuraavan kerran ensi viikon torstaina ja sitä iltaa kohtaan odotukset korkealla.
 
Jokeri82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyseessä on kumminkin harjoitusottelu niin mulle on ihan vitun sama onko se SKA:n kotiottelu vai ei. Vähän tuntuu kummalliselta kitinältä, onhan Jokerit Ärrä-cupissakin vierasjoukkueena kotihallissaan ollut. Mutta kukin tyylillään.

Sunnuntaina kumminkin paikalla ollaan meneehän siitä kumminkin rahat hyvään tarkoitukseen ja toivottavasti sen takia mahdollisimman paljon väkeä arenalle saapuu. Toivottavasti Selänne itskin huolestuu lipunmyynnistä ja päättää hypätä kaukaloon vetääkseen lisää väkeä peliin. [size=-5] Vähän pitää haaveilla.[/size]
 
jeber

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ymmärrän täysin kitinän kyseisestä asiasta. Mutta olen kylä itse sillä kannalla, että haluan nähdä oman jengin sisääntulon biisien kera vasta KHL avauksessa. Jos nyt harkkapelissä kaikki annetaan ulos, niin ei kyl avaukseen tuu mitään wau fiilistä. Mutta tosiaan, ymmärrän myös vastaisuuden.
 
zuuzo97

Mutta eihän nyt yleensäkään harkkamatseissa Areenalla ole ennenkään ollut täyttä show'ta menossa...säästelty varsinaiseen kauden avaukseen.
 
JaSa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks
Sunnuntain matsi siis ilmeisesti näkyy Viasatilta. Kellään mitään hajua näkyykö huominen tai perjantain matsi missään?

Jokerit kirjoitteli Twitterin puolella, että näillä näkymin torstain taikka perjantain otteluita ei netin puolella näy. Toivotaan tilanteeseen muutosta.
 
Jöhnis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Jokerit kirjoitteli Twitterin puolella, että näillä näkymin torstain taikka perjantain otteluita ei netin puolella näy. Toivotaan tilanteeseen muutosta.

Hitto. Olis ollu kiva nähdä miltä jengi näyttää ku sairastupa rupee olemaan tyhjä. Pelinkin pitäis ruveta näyttämään valmiimmalta ku ens viikolla alkaa oikeat matsit. Vois tietysti ettiä venäläis-striimiä jos noita nyt televisioidaan ollenkaan. Tai sit vaan odottaa sunnuntaita. Ja sitä ens viikkoa!
 
yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Jokerien kokoonpano tänään HK Sotshia vastaan.

90 Johan Harju – 39 Niko Kapanen (C) – 50 Juhamatti Aaltonen
9 Niklas Hagman – 42 Petr Koukal – 12 Steve Moses
14 Tomi Mäki – 71 Kurtis McLean – 28 Jani Rita
76 Jere Sallinen – 32 Riku Hahl (A) – 79 Eetu Pöysti
72 Severi Sillanpää

55 Atte Ohtamaa – 47 Ville Lajunen
6 Topi Jaakola – 10 Jere Karalahti
4 Ossi Väänänen (A) – 3 Daine Todd
60 Santeri Saari

1 Henrik Karlsson (37 Jani Kautto)

Jaakola, Väänänen ja Pöysti ensimmäistä kertaa mukana, Gunderson ei pelaa vielä tänään. Puolustus näyttää Väänäsen ja Jaakolan myötä todella hyvältä, vielä pitäisi Gunderson tuohn mahduttaa. :)
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kokoonpano tänään:
90 Johan Harju – 39 Niko Kapanen (C) – 50 Juhamatti Aaltonen
9 Niklas Hagman – 42 Petr Koukal – 12 Steve Moses
14 Tomi Mäki – 71 Kurtis McLean – 28 Jani Rita
76 Jere Sallinen – 32 Riku Hahl (A) – 79 Eetu Pöysti
72 Severi Sillanpää

55 Atte Ohtamaa – 47 Ville Lajunen
6 Topi Jaakola – 10 Jere Karalahti
4 Ossi Väänänen (A) – 3 Daine Todd
60 Santeri Saari

1 Henrik Karlsson (37 Jani Kautto)

Okei, eli huomion arvoiset esille:

- Väänänen varakapteenina: enteileekö jotain, vai onko vain ekan pelin kokeiluna?
- Kokoonpano on ainakin puolustuksen osalta harjoituskauden paras: vain Gunderson puuttuu.
- Omark lepää? Huhtala ilmeisesti lähellä paluuta?
- Koukal on nyt pelannut muutamat viime ottelut kakkossentterinä ja McLean kolmosena: tuleeko jäämään näin? Mielestäni nähdyn perusteella toisinpäin voisi olla parempi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös