Mainos

Harjoitusottelut 2015–2016

  • 54 078
  • 219

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Tänään mennään taas sitten. Tuulola Jatkoajan ennakon mukaan huilaa, onko nyt sitten huilannut kaikki pelit tähän asti? Hyvä olisi vähän saada tuntumaa ennen kauden alkua, mutta näillä mennään. Myös Auvinen taisi huilata tämän ottelun.

Toivottavasti nähdään Kerholta ehjää ja hyvää pelaamista. Lahdessa omassa päässä homma ilmeisesti toimi komeasti, joten toivottavasti sama laulu jatkuu tänäänkin. Myös hyökkäyspäähän kaipailisin onnistumisia Hollandille, Manniselle ja Polakille. Miettinen ja Hahl ei huoleta tehojen puolesta. Se tulee mikä tulee, ei se ole treenipeleistä kiinni näiden herrojen kuuppa.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
HPK seuraavalla kokoonpanolla Ässien kimppuun.

Polak-Manninen-Holland
Haaranen-Lehtivuori

E.Tuulola-Hahl-Miettinen
Saari-Nikkilä

Hopponen-LeBlanc-Karevaara
Forsberg-Kaislehto

Arkiomaa-Paajanen-Koivisto

Myllyniemi(Järvinen)
 

Kennedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Noutajat
Toivottavasti tänään nähdään huikea matsi. Ykkösvitja saisi avata hanat.

LeBlanc jopa hieman yllättäen kolmosen keskellä.
 

SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Kiitos tiedosta. Betsit inessä Kerhon puolesta, joten olisi ollut mukava seurata. Joku menossa paikalle, joku joka tykkää liveseurailla joko tänne tai Twitteriin?

Eiköhän tuosta ainakin tulosseuranta ole liigan sivuilla.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Kiitos tiedosta. Betsit inessä Kerhon puolesta, joten olisi ollut mukava seurata. Joku menossa paikalle, joku joka tykkää liveseurailla joko tänne tai Twitteriin?
Joo sori ymmärsin, että tarkoitit jonkin sortin striimiä. Mutta varmaan Liigan sivujen lisäksi HPK:n twitterissä jonkin sortin seuranta on.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Tilastoja tuijottamalla:

- Liikaa paastettyja maaleja

+ Takaa ohi ja tehtiin 5 maalia
+ Manninen teki maalin, Hahl syotti pari
++ Polak, 1+1 kun sita tarvittiin
+++ EETU TUULOLA
 

M10

Jäsen
Oonkohan mä koskaan nähnyt noin raskastekoista mutta hyvin liikkuvaa 17-vuotiasta? Miikka Tuomainen ja Aki Berg tulee mieleen. Toki Tuulola vielä raakile, mutta paljon paljon hyvää. Ekat potkut yllättävän terävät ja luistelu ihan hyvää. Poika on kuin tankki kun ajaa maalille ja preesenssiä löytyy. Näköjään myös hyviä käsiäkin ja koordinaatiota löytyy, se nähtiin hänen tokassa maalissa. Kiekko hankalasta asennosta nopeasti jalalla itselle ja samantien kiekko börsaan. Scott Baanikin olisi tuosta kateellinen.

Oli vähän ihmeellinen peli, mutta hemmetin hyviä onnistumisia avainpelaajille. Silti illan hahmo oli 17-vuotias Tuulola.

Niin kun kaveri hyvin sanoi, luojan kiitos häntä ei menetetty muualle. On vielä harvinaislaatuisen raamikas kaveri oman myllyn tuotteeksi. Olisi kamala katsella jonkun hifkin paidassa.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jere Myllyniemi oli paska, paljon saa parantaa tai meillä on krooninen maalivahti ongelma. Ihmeellistä kyllä, Ari Ahonen Ässä maalissa nokitti vielä tästäkin huonommalla esityksellä, joten kerho korjasi potin. Puolustuspeli surkeaa kokonaisuutena, hautomista, omiinpäin pelaamista kun pitäisi purkaa, paskat tuli monella housuun kun Ben-Amorin parta näkyi sivupeilistä lähestymässä ja sitten paniikissa kiekko äkkiä sokkona pois. Eetu Tuulola vie Joona Karevaaran pelipaikan, kaksi aika ääripäätä isokokoisista pelaajista. Hopponen väläytteli, mutta LeBlanc kyllä oli täysin näkymätön keskellä. Karevaara ja Hopponen ketjukavereina ei kyllä auttanut LeBlancia yhtään. Ykkönen toimi paremmin, koska Holland taitavampana ja hyvänä syöttäjänä sopii paremmin Polakin ja Mannisen kaveriksi. Pari ketsuppipulloa poksahti auki (Polak&Manninen) ja tuuletuksista näki että apina tippui molempien selästä. Viisi tehtyä on aina positiivista, ja hyökkäyspelissä oli kyllä hyviä aihioita.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Kyllähän Myllyniemellä pomppi, mutta taasen taisi ottaa kaksi vai peräti kolme läpiajoa joten en ihan paskaksi haukkuisi. LeBlanc oli kyllä hyökkäyspäähän melko näkymätön, mutta omassa päässä oli parhaimmistoa. Puolusti keskustaa hyvin ja sai monta kiekon riistoa. Pakistossa oli kyllä tänään monta alisuorittajaa. Nikkilä aivan luokatonta höntyilyä omissa, että hyökkäyssinisellä. Esim. vastahyökkäys josta Ässät teki 1-3 maalin johtui siitä kun Nikkilä syöksyi kiekollista vastaan ja tämä sai pelattua kiekon eteenpäin josta aukesi sitten 2vs1 tilanne. Haaranen ja Kaislehto aivan paniikissa SBA:n ja Grattonin antaessa vähäkin painetta.
 

nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Taisin Nikkilästä mainita jo jukuri pelin jälkeen että tykytyksiä luvassa. Kauhee into ajaa kaikkea ja muutenkin höntyillä. Kauden aikana tullaan näkemään paljon Nikkilän hölmöilyjä.

Mut jotenkin tykkään Nikkilän innosta.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Ottelun maalikoostekkin näyttää löytyvän youtubesta.

Edit.
Ja nyt kun tuota Polakin maalia katsoo uudestaan niin täytyy kyllä hehkuttaa tuota Hollandin lättyä. Aivan huikea syöttö.
 
Viimeksi muokattu:

fezr0

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins
Eilisestä matsista tuli ensimmäinen erä tiirailtua sen mitä parivuotiaan tyttären suitsissa pitämiseltä kerkesin ja ehdottomasti E Tuulolan paikka Miettisen ja Hahlin kanssa on oikea ratkaisu, oli omaan silmään aivan fantastisen rohkea ja röyhkeä ja piti Ässät-pakkeja vaikeuksissa laitaväännöissä joista pääsi kiekon kanssa elävänä pois. Holland on kyllä omaan silmään erinomainen vahvistus ja samoin Polak oli myös ainakin ensimmäisessä erässä jo paljon parempi kuin Luulaja- pelissä. Muita jotka miellyttivät jo mainittujen ohella olivat jälleen Manninen, Hopponen ja #7&#12- kaksikko.
 

M10

Jäsen
Ja nyt kun tuota Polakin maalia katsoo uudestaan niin täytyy kyllä hehkuttaa tuota Hollandin lättyä. Aivan huikea syöttö.

Sen verran pitää pilata iloa, että ei ollut syöttö vaan heitto maalille. Kiekko kimposi matkalla ässäpelaajasta suoraan Polakille. Ammattimiehen viimeistely #33:lta.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Mikähän helvetti siinä on, että joku Ässät-fani kuvaa, mahdollisesti salaa, katsomossa jonkun perskuleen maalikoosteen pelistä, vieläpä ihan ok laadulla ja samaan aikaan ammattilaisorganisaatio ei saa hevon vatulaa aikaan palvellakseen omia asiakkaita.

Pitäiskö jonkun, ihan oikeasti, vähän miettiä näitä hommia siellä toimistolla? Tälläiset maalikoosteet on ihan perus juttuja, ne ei maksa mitään, ne saa idioottikin aikaiseksi ja ne on osa sitä seuran markkinointia. Nämä on ihan perus juttuja.

Nyt on se aika kaudesta kun pitäis olla karmea hypekierre päällä ja sitä omaa juttua taottais kaikilla mahdollisilla viestintätavoilla sinne eetteriin, ennen kauden alkua, niin täällä ei saada aikaan ees yhtä maalikoostetta harkkamatsista. Mitä te myytte siellä? Sikaa säkissä?
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Mikähän helvetti siinä on, että joku Ässät-fani kuvaa, mahdollisesti salaa, katsomossa jonkun perskuleen maalikoosteen pelistä, vieläpä ihan ok laadulla ja samaan aikaan ammattilaisorganisaatio ei saa hevon vatulaa aikaan palvellakseen omia asiakkaita.

Pitäiskö jonkun, ihan oikeasti, vähän miettiä näitä hommia siellä toimistolla? Tälläiset maalikoosteet on ihan perus juttuja, ne ei maksa mitään, ne saa idioottikin aikaiseksi ja ne on osa sitä seuran markkinointia. Nämä on ihan perus juttuja.

Nyt on se aika kaudesta kun pitäis olla karmea hypekierre päällä ja sitä omaa juttua taottais kaikilla mahdollisilla viestintätavoilla sinne eetteriin, ennen kauden alkua, niin täällä ei saada aikaan ees yhtä maalikoostetta harkkamatsista. Mitä te myytte siellä? Sikaa säkissä?
Maalikoosteista samaa mieltä, mutta pakko sanoa että kesälomien jälkeen on Kerhon somen käyttö kyllä ollut ihan kohtuullisella tasolla. Instagramiin tulee kuvia lähes joka päivä, haastatteluja tullut ihan ok tahdilla(tosin saisi tulla myös harjoitustenkin jälkeen) ja esim kauppakeskus Goodmanissa et voi kävellä näkemättä kausikorttimainoksia.
 
Suosikkijoukkue
Pittsburg Penguins & Bobi Lehtonen
Omasta mielestä tää markkinointi asia on ollu lähes aina päin persettä HPK:ssa. Yleisö ja kiinnostus HPK:ta kohtaan otetaan itsestään selvyytenä, eikä sen eteen olla valmiita tekemään töitä. Otetaan esimerkkinä vaikkapa Jokerit, toki on isompi organisaatio, mutta kuitenkin. Siellä tehdään videoita, joissa haastatellaan pelaajia ennen kauden alkua. Pelien jälkeen tulee koosteet peleistä, valmentajan haastattelu (yleensä pelkkä ääniraita). Sosiaalisessa mediassakin homma on paremmin hallussa. En kanssa ymmärrä sitä mistä moinen vaikeus tehdä asioita, vai onko kyse viitsimisestä.
Paljon pitäisi parantaa, tehdä lisää, tehdä enemmän. Ei luulisi olevan vaikeaa. Vai onko kyseessä vaan suojatyöpaikoisssa olevista henkilöistä, jotka eivät yksinkertaisesti osaa tehdä hommiaan. Harmittaa.... Harmittaa ehkä eniten se, kun asioita voisi tehdä paljon paremminkin.
 

Sean Connery

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ihan samaa ihmetellyt, että mikä näissä video- ja kuvakoosteissa on mahdotonta. Ihan perusjuttuja pitäisi olla tuonkokoisissa organisaatioissa (myös harjoituspeleissä). Kyllä faneja kiinnostaa pelit ja esitykset vaikka ei treenipeleihin paikan päälle tulekaan.

Ihan kiva se on katella jotain Kerhogolf-videoita somessa, mutta luulisi, että se jääkiekko olisi kuitenkin keskiössä.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
@BlackWolf on kyllä asian ytimessä. Kyllä kotiharkkapelien maalikoosteet pitäisi olla nykypäivänä ihan perusjuttu millä kannattajia palvellaan. Ja miksei vaikka koko ottelun kooste samalla. Mikä tässä on niin vaikeaa vai estääkö jokin Liigan kanssa tehty sopimus tämän?

Itseäni on ihmetyttänyt muutenkin tuo HPK:n vähäinen kiinnostavuus verrattuna muihin Liigaseuroihin. Jo pelkästään kausikorttien myynnissä taidetaan olla viimeinen tai ainakin viimeisten joukossa. Kyllä näinkin perinteisessä kiekkokaupungissa pitäisi pystyä edes sellaiset 2000 korttia myymään. Ja ylipäänsä yleisömäärät pitäisi liikkua siinä 3800:n paikkeilla ja yksittäisissä otteluissa sitten yli 4500:n. Eikä voida mennä aina sen taakse, että pelit ovat menneet huonosti, kun ei yleisöä käy voittoputkienkaan aikana. Kyllä sitä peruskannattajakuntaa pitäisi riittää, jotta tällaisiin lukuihin päästäisiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös