Ässien harjoitusotteluiden saldo pysyen edelleen koskemattona ollen siis tällä hetkellä 3 voiton mittainen. Lukko, Hpk ja Saipa ovat kaatuneet vuorollaan. Eli hyvin on homma lähtenyt käyntiin, vaikkei mitään pidemmälle meneviä johtopäätöksiä voi vielä tehdäkään.
Äsken juuri tulin hallilta kotiin, ja ihan siihen nojaten mitä näin: kyllä se lopulta aivan siinä ja siinä oli että SaiPa voitettiin. Mutta kaikki lasketaan ja ainahan ne turnausvoitot ruokkivat onnistumiskerrointa. Jos nyt pistän ajatuksiani tähän ketjuun, otteluseurantaketjua ei kuitenkaan kukaan lue..
Mennään vaikka ketjuittain: Niemen "ykkönen" vaikutti tasapainoiselta koostumukselta. Niemen oma peli näytti paremmalta, mitä nyt oli hetkittäin jalalla kovin hitaanlainen. Toisen erän alussa hän oli aivan nokikkain SaiPa-vahdin kanssa, mutta tolppa vain kelpasi tällä kertaa. Pihlman tekee kyllä ihailtavasti duunia, ja tehoja(kin) uskaltaa varmasti odottaa. Joppe onkin, tai ainakin tänään oli, tästä kolmikosta eniten hakusessa homman suhteen. Kerran väläytti jotain kikkaa, muuten ei mitään.
"Dixoneilla" on paljon hyvää ajatusta, mutta aivan yksiin ne ajatukset eivät vain vielä mene. Tämän asian kuitenkin aika korjannee. Savinaisen maali syntyi, kun ylivoimalla kiekko karvattiin onnistuneesti kaverin maalin takana pakilta pois, ja toimitettiin Saville maalin eteen. Ryan puolestaan liikkuu kyllä luistimilla esimerkillisen liukkaasti, läpiajoja siis luvassa myös kaudella vaikka niitä tänään ei nähtykään?
Kolmosen kokonaisuudesta on sinällään turha sanoa mitään, koska Aaltonen (erittäin näkymätön muuten) oli siinä tänään eikä siihen muuten kuulu. Juuselalla on pelirohkeutta todella paljon, ehkä hiukan menee välillä liiaksi neppailuksi. Voittomaalista kuuluu henkilökohtainen kiitos Juuselalle, röyhkeä nousu maalille ja limppu kattoon. Jos ketju toimii kauden aikana edes tyydyttävästi, niin väitän että Juuselalla on täysin realistisessa haarukassa 20-25 pisteen kausi. Brodin ei tänään ihmeitä esittänyt erottuakseen massasta, mutta voimaa kaverilla kyllä on sen näki kyllä kun suojasi kiekkoa kulmissa yms. Hänestä on taatusti iloa kauden aikana..
Nelosen laidoilla tänään Virkkunen ja Moisio. Välillä oli oikeasti hankala erottaa kumpi on kumpi, vaikka herrojen pitäisi tietääkseni olla aivan erityyppisiä pelaajia. Virkkunen vaikutti hetkittäin vähän köykäiseltä liigaan, eivätkä kiekolliset ratkaisutkaan aina olleet hyviä nopeissa tilanteissa. Moisio taas ei esittänyt sitä puhuttua fyysisyyttään yhtään, mutta ei kyllä millään tavalla mokannutkaan kuten ei Virkkunenkaan. Severi taas sanalla sanoen tasapaksu.
Pakiston suhteen en kovin huolissani ole kokonaisuudesta. Uusista miehistä Marttinen on hyvä hankinta, todellinen all-around pakki joka näyttäisi sopivan kentälle tilanteeseen kuin tilanteeseen. Heshka, jos ei nyt ole aivan Caldwellin tasoinen ainakaan vielä, niin ei onneksi ole myöskään tasoa "nickkuiper". Tulee pärjäämään liigatasolla varmasti, kauden mittaan kun saa tuntumaa alle niin ehkä häntä voi jo alkaa kutsua ihan todelliseksi vahvistukseksikin. Parkkosesta pidin heti, ehdottomasti pelaavassa kuusikossa katson mieluummin häntä kuin Malkamäkeä. Nuorukaisen laukaus on kyllä tosin todella onneton, mutta eipä häntä viivapelotteeksi hankittukaan
Järvenpäästä nopeana analyysinä, että hän otti kiinni sen mitä pitikin. Kukaan ei muutenkaan varsinaisesti minun silmääni pettänyt tai mokannut, joten sikäli ei ole tarvetta lyödä kellekään "ei käyttöä" leimaa näin heti yhden ottelun jälkeen. Sitten yleisiä plussia ja miinuksia allekirjoittaneelta:
+ oman maalinedustan tukkiminen toimi varsin hyvin, tämä oli yksi asia joka voiton tänään takasi. SaiPalla oli paljon enemmän laukauksia kohti maalia, mutta yli puolet niistä olivat kuitenkin vain erilaisia roiskaisuja eikä tekopaikoille päästy kunnolla
+ suurimman osan ajasta peli näytti rauhalliselta ja kohtuu valmiin näköiseltä, jopa SaiPan painaessa päälle
+ ylivoiman katseleminen ei aiheuttanut niin suurta myötähäpeää kuin viime vuonna tähän aikaan
- ylivoima ei silti vielä lainkaan pyörinyt kunnolla (toki sitä vähän olikin)
- näytti siltä että alivoimalla koitettiin, hetkittäin lähes yrittämällä yrittäen, turhan usein puhtaan purkamisen sijaan hakea mahdollisuutta vastahyökkäyksiin. Minusta tarpeetonta riskinottoa
- aloitukset aivan kaameaa katsottavaa, ne joko järjestään hävittiin tai sitten kiekko menetettiin noin puoli sekuntia aloitusvoiton jälkeen. SaiPan ainoa maalikin syntyi, kun omassa päässä hävittiin aloitus niin pystyyn kuin sen vain hävitä voi (se meni ohi, että kuka sen siinä hävisi)
Näillä mietteillä..