Suomenkieliseen kiekkosanastoon on syntynyt uusi sana viime kuukausina. Espoolaiset kiekkofanit ovat alkaneet käyttää termiä "hanttakiekko" Bluesin pelityylisä (voidaan myös käyttää slangisanaa "hanttailu"). Koska termi on tuore niin se ei ole vielä auennut kaikille kiekkojännäreille. Olen ollut huomaavinani että etenkin muiden joukkueiden fanit eivät vielä ole oikein perillä siitä mitä hanttakiekko on ja mitä se ei ole.
Näin ollen koen että meidän on määriteltävä hanttakiekko perusteellisesti ja mikä olisikaan parempi paikka kuin Jatkoaika.com. Ketjun avaajan ominaisuudessa yritän saada aikaiseksi mahdollisimman kattavan analyysin hanttakiekosta mutta on sanomattakin selvää etten yksin pysty selvittämään kaikkia hanttakiekon hienouksia. Toivoisin siis että muutkin espoolaiset osallistuvat keskusteluun jotta tästä ketjusta tulisi mahdollisimman kattava tietopaketti kaikille heille jotka haluavat tutustua tarkemmin hanttakiekon saloihin!
No niin, aloitetaanpa:
Guru: Hannu "Hantta" Virta on hanttakiekon isä ja suuri guru. Tämä turkulainen irvistelijämestari ei saanut toteuttaa visioitaan Turussa vaan hänen oli siirryttävä Espooseen jotta saisi vapaat kädet. Espoossa hänen apurinaan on toiminut ihka oikea jees-mies amerikanmaalta, Ted Sator.
Pelifilosofia: vältetään tilastomerkintöjä
Hanttakiekon johtoajatuksena on välttää kaikenlaisia tilastomerkintöjä, ei ainostaan maaleja vaan myös jäähyjä. Hanttakiekosta lähdetään siitä ajatuksesta että 0-0 on hyvä tulos, siitähän tulee piste ja nolla päästettyä maalia on aina hieno juttu. Hanttakiekossa painotetaan siis että jääkiekko on maalinestopeli - eikä maalintekopeli niin kuin monet kiekkofanit ovat virheellisesti uskoneet. Koska perusajatus on tällainen niin se tarkoittaa käytännössä sitä että hanttakiekko on hyvin puolustusvoittoista ja varmistelevaa peliä jossa riskinottoa (esim. taklaukset, tyylikkäät hyökkäyskuviot) on vältettävä. Hanttakiekossa unelmatulos on siis 1-0-voitto. Mikäli joukkue häviää esimerkiksi lukemin 4-6 niin silloin voi huoletta sanoa että kriisin ainekset leijuvat ilmassa.
Pelitapa: mennään vastustajan mukaan
"Pelataan sitä omaa peliä!". Niin, tämä klisee on varmasti tuttu kaikille kiekkoystäville. Vuosien varrella pelaajat ja valmentajat ovat toistelleet tätä puhkikulunutta fraasia. Hanttakiekossa asetelma on käännetty päälaelleen: ei pelata sitä omaa peliä, mennään mieluummin vastustajan mukaan. Käytännössä tämä merkitsee että jos vastustaja lähtee otteluun neppailemaan niin sopiihan se, pelataan nolla nollaa ja otetaan piste pois. Jos vastustaja töppäilee niin sekin käy, isketään pari maalia paikoista ja siirrytään sen jälkeen kilpikonnamuodostelmaan.
Ongelmia ilmaantu mikäli vastustaja onnistuu maalinteossa ja siirtyy johtoon. Tässä vaiheessa on pakko toimia ja siirtyä hyökkäämään ja siinä vaiheessa hanttakiekkoa pelaava joukkue on ongelmissa. Riskinotto ja aloitteiden ottaminen ovat vieraita asioita hanttakiekossa ja mikäli joukkue joutuu alakynteen niin siitä nouseminen tuottaa suuria ongelmia.
Hyökkäyspeli:
Jatkoajan keskustelun vapaalla puolella on jossain vaiheessa ollut ketju otsikolla "Maailman ohuin kirja". Oma ehdotukseni on: "Bluesin hyökkäyskuviot kaudella 2003-2004". Siinäpä vasta olisi ohut kirja! Hanttakiekossa kun on käytössä yhteenä kaksi kuviota:
A: Kiekko päätyyn ja päätä seinään.
B: Hyökkääjä kuljettaa kiekkoa yksin ja muut seuraavat vieressä.
Erityisesti ylivoimapelin aikana on antoisaa seurata miten orjallisesti Blues käyttää näitä mielikuvituksellisia menetelmiä sisäänviennin osalta.
Mikäli joukkue on tappiolla ottelun loppupuolella hyökkäystä on tietenkin tehostettava. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä että roikkukiekkojen perään mennään kovemmalla innolla. Siinäpä se, kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Puolustuspeli:
Kaiken A ja Å hanttakiekossa, jääkiekkohan on tunnetusti maalinestopeli. Hanttakiekossa puolustuspeli alkaa oikeastaan siinä vaiheessa kun hyökkäys on vielä kesken. Koska hyökkäyspeli meinaa käytännössä sitä että kiekkoa roiskitaan päätyyn niin puolustuspelihän käynnistyy automaattisesti siinä vaiheessa kuin kiekko on roiskittu pois. Tämän jälkeen hyökkääjät ovat jo siirtyneet karvauspeliin. Hanttakiekossa karvauspeli on aika harmitonta, pyöritään vastustajan alueella muttei olla turhan aggressiivisia eikä mennä iholle kiinni. On myös tärkeää panna merkille että hyökkääjien ei tule hakea taklauksia vastustajan päädyssä, siinä kun epäonnistuu niin voi tulla pahat paikat omaan päätyyn, aijjjai!
No, kun vastustaja on nousemassa pois omalta aluellta siirrytään peruutteluvaiheeseen ja tukitaan keskusta. Loput hoitaakin maalivahti.
Puolustuspeli vaihtelee toki ottelun kuluessa. Kun sellaiset 30 minuutia on pelattu niin on syytä tarkistaa tulostaululta kumpi johtaa. Mikäli on käynyt niin onnekkaasti että Blues on johdossa niin sitten on jo syytä siirtyä kilpikonnavaiheeseen. Tämä tarkoittaa sitä että noustaan punaviivan yli vain jotta saataisiin roiskaistua kiekko vastustajan päätyyn ja kun vastustaja sitten hyökkää niin viisi hanttailijaa muodostaa muurin oman siniviivan tuntumassa.
Mielestäni järjestelmällinen kahvauspeli ei kuulu hanttakiekkoon, siitähän voi tulla jäähyjä. Mutta kun ottelu lähestyy loppuaan on sanomattakin selvää että joukkue käyttää kaikkia mahdollisia keinoja jotta johto säilyisi, siis mikäli on käynyt niin onnenkantamoisesti että hanttailijat ovat nousseet johtoon. Tässä vaiheessa ei enää tartte varoa, huidotaan vaan kaikkea mikä liikkuu ja puolustetaan omaa maalia kaikin keinoin.
Pelaajatyypit:
Perinteisessä kiekossahan käytetään mitä erilaisimpia kiekkoilijoita: on senttereitä, snaippereita, voimalaitureita, gooneja, peruspakkeja, nousevia pakkeja jnejne. Tämä on täysin turhaa kikkailua!
Hanttakiekossa tarvitaan ainoastaan kolme pelaajatyyppiä: maalivahteja, peruspakkeja ja puolustuspeliin erikoistuneita laitureita. Käsitelläänpä näitä pelaajia hiukan tarkemmin:
Maalivahdit: Niin no, kunhan he seisovat kiekkojen edessä niin kaikki on hyvin. Mitäpä muuta tähän nyt sanoisi? Rauhalliset ja tyyliltään hiukan tylsähköt maalivahdit sopivat kuitenkin parhaiten hanttakiekkoon. Jere Myllyniemen ja Jarmo Myllyksen kaltaiset kikkailijat eivät oiken istu hanttakiekon profiiliin.
Peruspakit: Kunhan pakit ovat vastustajien edessä niin kaikki on hyvin, muuta ei tarvita. Hanttakiekon kannalta ideaalinen pakki on Rami Alangon tapainen pelaaja joka ei mokaa eikä ota riskejä. Kiekonkäsittelytaidolla ei ole niin väliä kunhan jätkä ei töppäile. Rami Alanko olisi muuten täydellinen hanttapakki mutta Alanko on kyllä turhan ihastunut taklauspeliin ja mies on muutamaan otteeseen tällä kaudella jopa noussut mukaan tukemaan hyökkäyksiä. Tällaista toimintaa tulisi välttää.
Pakit saavat kyllä avata peliä mutta ei sillä nyt ole niin väliä. Jos homma ei maistu niin pakki voi yhtä hyvin parkkeerata oman maalin taakse jossa voi sitten kaikessa rauhassa odotella että hyökkääjä tulee ja noutaa kiekon pois. Hyökkäyspäässä pakkien on pelattava hyvin, hyvin varovaisesti. Jos pakki saa kiekon siniviivalla niin paras vaihtoehto on roiskaista se takaisin kulmaan. Sillä mikäli pakki laukoo kohti maalia niin voi käydä niin huonosti että vastustaja pääsee katkaisemaan ja saa näin ollen mahdollisuuden hyökätä.
Laiturit: Hanttakiekossa ketjuissa käytetään vain ja ainoastaan laitureita. Keskelläkin on laituri jonka tehtävät poikkeavat muiden laitureiden touhuista siinä mielessä että hänen tehtäviinsä kuuluu myös hävitä aloituksia. Muuten hän tekee ihan samaa hommaa kuin ketjun muut laiturit. Eli roiskii kiekkoja päätyyn ja sahaa edestakaisin kaukalossa hirveällä vauhdilla. Laiturien tehdessä tätä hommaa heidän kasvoiltaan huomaa selkeästi että nyt on Hantta ollut asialla. Esimerkiksi Markku Hurme ja Marko Tuomainen irvistelevät välillä melkeinpä yhtä uskottavasti kuin Hantta itse!
Valitettavasti jotkut hyökkääjät ovat pienestä pitäen oppineet syöttämään lapaan ja tekemään muita ihmeellisiä kikkoja. Esimerkiksi Jan Caloun on ollut tällainen ongelmatapaus, mies ei ole sitten millään halunnut sisäistää hanttakiekon syvimmän olemuksen. Mutta eipä hätää, kyllä Hantaa keinot keksii!
Jos hyökkääjät eivä suostu hanttailuun vaan haluavat välttämättä kikkailla niin tällaiset tavat on helppo kitkeä pois. Menetelmä on yksinkertainen: vaihdetaan jatkuvasti ketjukoostumuksia! Tällä tavoin pelaajat eivät ehdi tutustua toisiinsa niin hyvin että voisivat harrastaa syöttelyä ja muuta menneisyyteen kuuluvaa. Heidän on yksinkertaisesti pakko tyytyä roiskimaan kiekkoa.
- - -
No niin, siinäpä lyhyt avaus hyvin tärkeästä asiasta. Asiahan ei ole tällä puheenvuorolla missään nimessä kuitattu. Esimerkiksi julkisuuspolitiikka jota hanttakiekossa harrastetaan on hyvinkin mielenkiintoista. "Oltiin hyvällä jalalla liikkeellä" jnejne....
Näin ollen koen että meidän on määriteltävä hanttakiekko perusteellisesti ja mikä olisikaan parempi paikka kuin Jatkoaika.com. Ketjun avaajan ominaisuudessa yritän saada aikaiseksi mahdollisimman kattavan analyysin hanttakiekosta mutta on sanomattakin selvää etten yksin pysty selvittämään kaikkia hanttakiekon hienouksia. Toivoisin siis että muutkin espoolaiset osallistuvat keskusteluun jotta tästä ketjusta tulisi mahdollisimman kattava tietopaketti kaikille heille jotka haluavat tutustua tarkemmin hanttakiekon saloihin!
No niin, aloitetaanpa:
Guru: Hannu "Hantta" Virta on hanttakiekon isä ja suuri guru. Tämä turkulainen irvistelijämestari ei saanut toteuttaa visioitaan Turussa vaan hänen oli siirryttävä Espooseen jotta saisi vapaat kädet. Espoossa hänen apurinaan on toiminut ihka oikea jees-mies amerikanmaalta, Ted Sator.
Pelifilosofia: vältetään tilastomerkintöjä
Hanttakiekon johtoajatuksena on välttää kaikenlaisia tilastomerkintöjä, ei ainostaan maaleja vaan myös jäähyjä. Hanttakiekosta lähdetään siitä ajatuksesta että 0-0 on hyvä tulos, siitähän tulee piste ja nolla päästettyä maalia on aina hieno juttu. Hanttakiekossa painotetaan siis että jääkiekko on maalinestopeli - eikä maalintekopeli niin kuin monet kiekkofanit ovat virheellisesti uskoneet. Koska perusajatus on tällainen niin se tarkoittaa käytännössä sitä että hanttakiekko on hyvin puolustusvoittoista ja varmistelevaa peliä jossa riskinottoa (esim. taklaukset, tyylikkäät hyökkäyskuviot) on vältettävä. Hanttakiekossa unelmatulos on siis 1-0-voitto. Mikäli joukkue häviää esimerkiksi lukemin 4-6 niin silloin voi huoletta sanoa että kriisin ainekset leijuvat ilmassa.
Pelitapa: mennään vastustajan mukaan
"Pelataan sitä omaa peliä!". Niin, tämä klisee on varmasti tuttu kaikille kiekkoystäville. Vuosien varrella pelaajat ja valmentajat ovat toistelleet tätä puhkikulunutta fraasia. Hanttakiekossa asetelma on käännetty päälaelleen: ei pelata sitä omaa peliä, mennään mieluummin vastustajan mukaan. Käytännössä tämä merkitsee että jos vastustaja lähtee otteluun neppailemaan niin sopiihan se, pelataan nolla nollaa ja otetaan piste pois. Jos vastustaja töppäilee niin sekin käy, isketään pari maalia paikoista ja siirrytään sen jälkeen kilpikonnamuodostelmaan.
Ongelmia ilmaantu mikäli vastustaja onnistuu maalinteossa ja siirtyy johtoon. Tässä vaiheessa on pakko toimia ja siirtyä hyökkäämään ja siinä vaiheessa hanttakiekkoa pelaava joukkue on ongelmissa. Riskinotto ja aloitteiden ottaminen ovat vieraita asioita hanttakiekossa ja mikäli joukkue joutuu alakynteen niin siitä nouseminen tuottaa suuria ongelmia.
Hyökkäyspeli:
Jatkoajan keskustelun vapaalla puolella on jossain vaiheessa ollut ketju otsikolla "Maailman ohuin kirja". Oma ehdotukseni on: "Bluesin hyökkäyskuviot kaudella 2003-2004". Siinäpä vasta olisi ohut kirja! Hanttakiekossa kun on käytössä yhteenä kaksi kuviota:
A: Kiekko päätyyn ja päätä seinään.
B: Hyökkääjä kuljettaa kiekkoa yksin ja muut seuraavat vieressä.
Erityisesti ylivoimapelin aikana on antoisaa seurata miten orjallisesti Blues käyttää näitä mielikuvituksellisia menetelmiä sisäänviennin osalta.
Mikäli joukkue on tappiolla ottelun loppupuolella hyökkäystä on tietenkin tehostettava. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä että roikkukiekkojen perään mennään kovemmalla innolla. Siinäpä se, kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Puolustuspeli:
Kaiken A ja Å hanttakiekossa, jääkiekkohan on tunnetusti maalinestopeli. Hanttakiekossa puolustuspeli alkaa oikeastaan siinä vaiheessa kun hyökkäys on vielä kesken. Koska hyökkäyspeli meinaa käytännössä sitä että kiekkoa roiskitaan päätyyn niin puolustuspelihän käynnistyy automaattisesti siinä vaiheessa kuin kiekko on roiskittu pois. Tämän jälkeen hyökkääjät ovat jo siirtyneet karvauspeliin. Hanttakiekossa karvauspeli on aika harmitonta, pyöritään vastustajan alueella muttei olla turhan aggressiivisia eikä mennä iholle kiinni. On myös tärkeää panna merkille että hyökkääjien ei tule hakea taklauksia vastustajan päädyssä, siinä kun epäonnistuu niin voi tulla pahat paikat omaan päätyyn, aijjjai!
No, kun vastustaja on nousemassa pois omalta aluellta siirrytään peruutteluvaiheeseen ja tukitaan keskusta. Loput hoitaakin maalivahti.
Puolustuspeli vaihtelee toki ottelun kuluessa. Kun sellaiset 30 minuutia on pelattu niin on syytä tarkistaa tulostaululta kumpi johtaa. Mikäli on käynyt niin onnekkaasti että Blues on johdossa niin sitten on jo syytä siirtyä kilpikonnavaiheeseen. Tämä tarkoittaa sitä että noustaan punaviivan yli vain jotta saataisiin roiskaistua kiekko vastustajan päätyyn ja kun vastustaja sitten hyökkää niin viisi hanttailijaa muodostaa muurin oman siniviivan tuntumassa.
Mielestäni järjestelmällinen kahvauspeli ei kuulu hanttakiekkoon, siitähän voi tulla jäähyjä. Mutta kun ottelu lähestyy loppuaan on sanomattakin selvää että joukkue käyttää kaikkia mahdollisia keinoja jotta johto säilyisi, siis mikäli on käynyt niin onnenkantamoisesti että hanttailijat ovat nousseet johtoon. Tässä vaiheessa ei enää tartte varoa, huidotaan vaan kaikkea mikä liikkuu ja puolustetaan omaa maalia kaikin keinoin.
Pelaajatyypit:
Perinteisessä kiekossahan käytetään mitä erilaisimpia kiekkoilijoita: on senttereitä, snaippereita, voimalaitureita, gooneja, peruspakkeja, nousevia pakkeja jnejne. Tämä on täysin turhaa kikkailua!
Hanttakiekossa tarvitaan ainoastaan kolme pelaajatyyppiä: maalivahteja, peruspakkeja ja puolustuspeliin erikoistuneita laitureita. Käsitelläänpä näitä pelaajia hiukan tarkemmin:
Maalivahdit: Niin no, kunhan he seisovat kiekkojen edessä niin kaikki on hyvin. Mitäpä muuta tähän nyt sanoisi? Rauhalliset ja tyyliltään hiukan tylsähköt maalivahdit sopivat kuitenkin parhaiten hanttakiekkoon. Jere Myllyniemen ja Jarmo Myllyksen kaltaiset kikkailijat eivät oiken istu hanttakiekon profiiliin.
Peruspakit: Kunhan pakit ovat vastustajien edessä niin kaikki on hyvin, muuta ei tarvita. Hanttakiekon kannalta ideaalinen pakki on Rami Alangon tapainen pelaaja joka ei mokaa eikä ota riskejä. Kiekonkäsittelytaidolla ei ole niin väliä kunhan jätkä ei töppäile. Rami Alanko olisi muuten täydellinen hanttapakki mutta Alanko on kyllä turhan ihastunut taklauspeliin ja mies on muutamaan otteeseen tällä kaudella jopa noussut mukaan tukemaan hyökkäyksiä. Tällaista toimintaa tulisi välttää.
Pakit saavat kyllä avata peliä mutta ei sillä nyt ole niin väliä. Jos homma ei maistu niin pakki voi yhtä hyvin parkkeerata oman maalin taakse jossa voi sitten kaikessa rauhassa odotella että hyökkääjä tulee ja noutaa kiekon pois. Hyökkäyspäässä pakkien on pelattava hyvin, hyvin varovaisesti. Jos pakki saa kiekon siniviivalla niin paras vaihtoehto on roiskaista se takaisin kulmaan. Sillä mikäli pakki laukoo kohti maalia niin voi käydä niin huonosti että vastustaja pääsee katkaisemaan ja saa näin ollen mahdollisuuden hyökätä.
Laiturit: Hanttakiekossa ketjuissa käytetään vain ja ainoastaan laitureita. Keskelläkin on laituri jonka tehtävät poikkeavat muiden laitureiden touhuista siinä mielessä että hänen tehtäviinsä kuuluu myös hävitä aloituksia. Muuten hän tekee ihan samaa hommaa kuin ketjun muut laiturit. Eli roiskii kiekkoja päätyyn ja sahaa edestakaisin kaukalossa hirveällä vauhdilla. Laiturien tehdessä tätä hommaa heidän kasvoiltaan huomaa selkeästi että nyt on Hantta ollut asialla. Esimerkiksi Markku Hurme ja Marko Tuomainen irvistelevät välillä melkeinpä yhtä uskottavasti kuin Hantta itse!
Valitettavasti jotkut hyökkääjät ovat pienestä pitäen oppineet syöttämään lapaan ja tekemään muita ihmeellisiä kikkoja. Esimerkiksi Jan Caloun on ollut tällainen ongelmatapaus, mies ei ole sitten millään halunnut sisäistää hanttakiekon syvimmän olemuksen. Mutta eipä hätää, kyllä Hantaa keinot keksii!
Jos hyökkääjät eivä suostu hanttailuun vaan haluavat välttämättä kikkailla niin tällaiset tavat on helppo kitkeä pois. Menetelmä on yksinkertainen: vaihdetaan jatkuvasti ketjukoostumuksia! Tällä tavoin pelaajat eivät ehdi tutustua toisiinsa niin hyvin että voisivat harrastaa syöttelyä ja muuta menneisyyteen kuuluvaa. Heidän on yksinkertaisesti pakko tyytyä roiskimaan kiekkoa.
- - -
No niin, siinäpä lyhyt avaus hyvin tärkeästä asiasta. Asiahan ei ole tällä puheenvuorolla missään nimessä kuitattu. Esimerkiksi julkisuuspolitiikka jota hanttakiekossa harrastetaan on hyvinkin mielenkiintoista. "Oltiin hyvällä jalalla liikkeellä" jnejne....