Kai muistat sen, kun ensi kerran kohtasin sun,
kultaa vannottiin, luvattiin ja suunniteltiin.
Suurin silmin niin, me kauaksi katsottiin,
eikä uskottu, että joskus kävisi niin.
Että tiemme näin, kulkisi laitoja päin.
Mä luulin, että tie ei meille liian kapea oo.
Niin, maailma muuttuu niin,
vaikken uskonut, että muuttuu usko ihmisiin.
Ja yksin jäit, keskelle kaikkea jäit.
Poissa ystävyys, vain tyhjyys käsissäs.
Ja kanssa tyhjyyden, katkerien kyynelten,
me hyvästeltiin ja koko tepsi divaris on.
Niin paljon me Hanttaan luotettiin,
uskottiin ja rakastettiin, ja kun mä selkäni
käänsin pois, iskit puukon mun (kulta)unelmiin.
Niin paljon me Hanttaan luotettiin,
kanssas pahvit vaihdettiin,
kai joku pyyhkii puukon sun matkallas,
Jonka iskit mun (kulta)unelmiin.
Niin, maailma muuttuu niin, vaikka hyvältä tuntui,
se kaikki mennyttä on.
Ja helpompaa, meille kaikille helpompaa,
on kun erottiin, ja voin kaiken unohtaa.
Ja sylini on sulle avoinna kuin silloinkin
kun ensi kerran kauan sitten kohdattiin.
Niin paljon me Hanttaan luotettiin,
uskottiin ja rakastettiin, ja kun mä selkäni
käänsin pois, iskit puukon mun (kulta)unelmiin.
Niin paljon me Hanttaan luotettiin,
kanssas kyyneleet vaihdettiin,
kai joku pyyhkii puukon sun matkallas,
Jonka iskit mun (kulta)unelmiin.