Mainos

Hankinnat kauden 2011-2012 aikana

  • 204 600
  • 722

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukon A on jo varmuudella ulkona nuorten SM-liigan pudotuspeleistä, joten nyt on hyvä sauma antaa näyttöpaikkoja junnuille, ja näin siis ilmeisesti myös tapahtuu. Tämä on mielestäni aivan oikea ratkaisu. Vielä kun päästiin eroon Kivimäestä, Lehikoisesta ja Huhtasesta, niin ei voi kukaan väittää, että muualta tulleet veisivät peliaikaa omilta junioreilta. (Toki A:ssa on jo osa "tuontipelaajia", mutta kuitenkin).

Tämä tarkoittaa toisaalta myös sitä, että välikausi tästä sittenkin muodostui, vaikka toimitusjohtaja vielä jokin aika sitten muuta väitti. Jo puolivälieriin pääsy olisi tämän kauden Lukolta kelpo suoritus.
 
Viimeksi muokattu:

EddieE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukon A on jo varmuudella ulkona nuorten SM-liigan pudotuspeleistä, joten nyt on hyvä sauma antaa näyttöpaikkoja junnuille, ja näin siis ilmeisesti myös tapahtuu.

Jännästi Lukon pelaajapolitiikassa on ekan kerran pitkiin aikoihin tehty asioita joista minä pidän, liekö sattumaa että näitä on tehty juuri Uraman poistumisen jälkeen.

Toivottavasti ei toimisto nyt tapa pilkistävää uskoani hommaamalla koodinimi Seitsosta kolmossentteriksi.
 

Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei Huhtanen niin huono ollut kuin monet täällä väittää. Asenne oli kunnossa ja pisteitäkin tuli jonkin verran, vaikka nyt tulosyksikössä paljon pelanneeseen Nurmeen verrattuna, jonka Urama mainitsi onnistujaksi. Eero Elo on Huhtasen tavoin kokeillut vähän joka ketjussa ja jälki ei ole ollut hääviä.

Huhtanen 36 3+7=10 -1
Nurmi 33 5+8=13 -2
Elo 29 1+5=6 -10

Tuomaisen tehot viime kaudella 43 4+4=8 -3
 

tiipii

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Lahko
MITÄ HELVETTIÄ?

Lukko alkanut tyhjentämään pajatsoa. Ei jumalauta. Nyt on jäljellä 14 hyökkääjää. Kaksi kaveria saikulle ja siten ollaan kusessa.

Nyt helvetti heräty toimistolla.

Eiköhän Lukolla kumminkin noita hyökkääjiäkin riitä omasta takaa esim juuri joukkueeseen takaisin kutsuttu Kangasmäki ja vielä Stach (vai miten tuo nyt kirjoitetaankaan)
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Tuomainen-x-Huhtanen voisi olla mielenkiintoinen kenttä. Ei niistä mitalipeleistä vielä tiedä. Kahden taikasauvan heilautuksen päässä. Eli henkilökohtaiset karmeat virheet pois omassa päässä ja Noronen rupeaa ottamaan gamesavereita.

Maalihan on aina jonkun virhe mutta nyt Lukon pelitapa ja yritys riittävät haastamaan kaikki joukkueet, materiaalikaan ei heikko ole, hyökkäys on toiminut jollain tavalla (vielä kun Perttu heräisi ja Late laittaisi paikoista sisään) niin syyttävä sormi osoittaa suoraan puolustukseen (pakkeihin, ei se viisikkopuolustus niin kamalaa ole ollut) ja maalivahtiin. Pakistokaan ei heikko ole mutta kummalliset virheet leimaavat sitä. Alivoima ei ole ollut yhtä hyvää kuin aikaisemmin mutta veikkaan että maalivahtipelin parantuessa sekin rauhoittuu
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hyvä veto tuo Huhtasen siirto HIFK:hon jos tuolla päästiin kerran myös Huhtasen ensi kauden sopimuksesta eroon, aika turha hankinta alunperinkin eikä ainakaan minulle iso ikävä jää. Ja minulle käy myös tuo jos ketään ei tule tilalle, vaikka tuo hyökkäys nyt aika ohkaiseksi jääkin eikä lisäloukkaantumisiin ole oikein enää varaa. Saapahan ainakin tämä oma nuoriso-osasto reilun näytönpaikan ja en usko että Lukko tässä sen kummemmin mitään suurta riskiä loppukautta ajatellen ottaa kun mestaruusjunan uskon menneen jo kauan aikaa sitten ja en jaksa uskoa niin pahaan kyykkäykseenkään että tästä vielä karsintaan luisuttaisiin.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
YLEn Puheelta kuulin illalla että Huhtanen on siirtynyt HIFKiin ja yllätyksenähän se tuli. Mutta ei tämä siirto paha asia ole, ei Huhtanen oikein mitään Lukossa pystynyt tekemäänkään. Virhehankinta, mutta jälkikäteen on tietysti hyvä olla viisas.

Ei tämän kauden hankinnoista kumminkaan kiitosta ansaitse se taho, joka ne on hankkinut. Oli se sitten Urama tai se juopon näköinen käytäväpainija Ulvilasta.

Se kuvio kieltämättä vähän huvittaa että Tuomainen lähti Lukosta HIFKiin kesällä. Huhtanen hankittiin korvaamaan Tuomaista. Tuomainen ei saanut HIFKissä aikaan mitään, ja pistettiin pitkin tietä. Ja sitten HIFK hankkii hänen korvaajakseen Lukosta Huhtasen, miehen jonka piti korvata Tuomainen jo Lukossa.

Voi olla että Huhtanen onnistuu kuitenkin paremmin HIFKissä. Mielestäni hän on kovemman luonteinen kuin lammasmainen Tuomainen ja Matikainen varmasti saa hänestä enemmän irti kuin Miikasta.

YLE Puheen mukaan Markus Nordlund oli tänään Jokereiden ja Ässien pelissä seitsemäntenä puolustajana, eikä montaa vaihtoa pelannut, jos pelasi yhtään. Ei minulla kova hinku Nordlundin peräänkään ole, mutta jos ensi kaudeksi tosiaan on tarkoitus raumalaistaa Lukkoa niin sen perusteella Lukon olisi kannattanut lähestyä Nordlundia & Jokereita.
 

Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
YLEn Puheelta kuulin illalla että Huhtanen on siirtynyt HIFKiin ja yllätyksenähän se tuli. Mutta ei tämä siirto paha asia ole, ei Huhtanen oikein mitään Lukossa pystynyt tekemäänkään. Virhehankinta, mutta jälkikäteen on tietysti hyvä olla viisas.

Mitä Huhtaselta sitten porukka odotti? Puolet halvempi kuin Nurmi ja alemmissa kentissä melkein samat pisteet kuin Ralen rattopoika tulosyksikössä. Eikä tuo helvetin kallis pehmeä Melinkään pisteitä kauheasti enempää ole tehnyt.

Miinusta Huhtaselle tulee tietysti porilaistaustasta, mutta yritys oli kova ja ihan kiva oli välillä katsoa kun joku veti Lukossakin miestä levyksi taklauksilla hermostuessaan.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tuomaisen korvaajaa hänestä kai odotettiin, mutta minun mielestäni Miikka pelasi kyllä Lukossa paremmin kuin Huhtanen tällä lyhyellä periodillaan. Saattaa tietysti olla että tähän yleiskuvaan vaikuttaa sekin että Lukon joukkue on tällä hetkellä juutaksen paljon huonompi kuin esim. parilla edellisellä kaudella.

Mutta tulipa Huhtanen kokeiltua. Ei näistä etukäteen tiedä kun ainahan sitä toivotaan että uusi äijä onnistuisi eikä niitä viitsi ennen ensimmäistä peliäkään tyrmätä.
 

Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Eihän sieltä enään ketään tule. Voisi jopa sanoa, että hyvä näin. Kylmää kyllä ajatus samanlaisesta loukkaantumis sumasta kuin keväällä 2010.

Omilla junnuilla on todella hyvä näytönpaikka nyt. Toivottavasti sen käytäävät. "Bluesmaista" kevättä odotellen.
 
Suosikkijoukkue
Lukko,Hokki, Leijonat, LA Kings.
Haa

Kaikki vaan lihoiksi (rahoiksi) keta jonnekin kelpaa.


En kylla oikein ymmarra noita "perkele, aijia lahtee, mutta missa on vahvistukset"-viesteja. On taysin selvaa, etta Lukko on taman kauden osalta jo luovuttanut muutenkin, joten on aivan oikein laittaa nyt turhakkeita pois ja peluuttaa vaikka sitten Stachia ja Kangasmakea.

Ja perkelettako sinne enaa ketaan hankkimaan, koska mitaan mitalipeleja ei paasta edes lahellekaan.

Juuri näin. Entisenä kovan luokan Lukkokannattajana tekee pahaa tämmöistä tunnustaa, mutta näin se on. Itsehän "luovutin" jo joskus marraskuussa, kun mistään ei näyttänyt tulevan mitään.

Pahat enteet olivat nähtävissä jo ennen kauden alkua. Mitä parhaimpien, poispäästettyjen hyökkäävien ulkomaalaispelurien tilalle hankittiin keskinkertaisuuksia. Kuten Beech, Bomersback ja Pesonen. Lindgrenistäkään valmennus ei saanut parasta irti, vai onko vika laitureissa? Melinissä voisi olla ainesta kun vaan joku hänet oikein roolittaisi ja peluuttaisi...

Viime kevään puolivälieräsarjassa HIFK:n toimesta naurunalaiseksi tekemää Lukon puolustusta ei käytännössä vahvistettu ollenkaan... Generousilla on hyvä asenne, mutta ei lie monien halveksimaa Rantasta parempi. Ehkä jopa huonompi. Kuukan loukkaantuminen teki tilanteen jo lähes katastrofaaliseksi. Vrt. Robarin hankinta, joka oli naurettavuudessaan ja koomisuudessaan jo ihan huippua. Björkistä en oikein osaa sanoa mitään. 'Tasapaksulta' vaikuttaa?

Enempätä ei nyt irtoa, vaikka pitäisi. Pöhhh!
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Vrt. Robarin hankinta, joka oli naurettavuudessaan ja koomisuudessaan jo ihan huippua.
Mitä erikoisen naurettavaa ja koomista tässä hankinnassa oli? Halpa kaveri tuli käymään, ei onnistunut ja laitettiin ulos. Olen ehkä liian tosikko, mutta en näe tässä mitään erikoisen koomista. Kaverista ei juuri mitään odotettu, eikä mitään saatu. Eipä tosin maksanutkaan mitään. Joskus nämä hankinnat voivat yllättää positiivisesti, mutta ei nyt.
 

Karajan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mitä erikoisen naurettavaa ja koomista tässä hankinnassa oli? Halpa kaveri tuli käymään, ei onnistunut ja laitettiin ulos. Olen ehkä liian tosikko, mutta en näe tässä mitään erikoisen koomista. Kaverista ei juuri mitään odotettu, eikä mitään saatu. Eipä tosin maksanutkaan mitään. Joskus nämä hankinnat voivat yllättää positiivisesti, mutta ei nyt.

Munkaan mielestä se ei ole koomista vaan murheellista.Kysymys kuuluukin että miksi kaveri josta ei odotettu mitään tuli käymään? Ikäänkuin ei haluttaisi edes hankkia vahvistuksia vaan kuluttaa aikaa ja energiaa näihin turhakkeisiin! Niin kauan kuin nämä sulovilenit eli Laiho ja Vanhaintalo häärää Lukossa tämä ei tule muuttumaan.
 

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mitä erikoisen naurettavaa ja koomista tässä hankinnassa oli? Halpa kaveri tuli käymään, ei onnistunut ja laitettiin ulos. Olen ehkä liian tosikko, mutta en näe tässä mitään erikoisen koomista. Kaverista ei juuri mitään odotettu, eikä mitään saatu. Eipä tosin maksanutkaan mitään. Joskus nämä hankinnat voivat yllättää positiivisesti, mutta ei nyt.
Ehkä se, että Robarille iskettiin suoraan vuoden lappu kouraan (ja oliko vielä optio ensi vuodesta), kun taas esimerkiksi Lehikoinen (ja Björk?) sai vain try-outin?
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Niin ja varsinkin se, että Lukon äijä(t) kehuivat kuinka hartaasti Robaria on seurattu ja yritetty jo aiemmin hankkia, ja sitten kuitenkin jo toisessa SM-liigapelissä kävi selväksi ettei hänestä ole täkäläisiin kaukaloihin.

Jos Robar olisi tullut kesällä ja try out-sopimuksen kanssa, niin eihän tuossa mitään naureskelemista olisikaan ollut.
 

Kai-Sakari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panelian Raikas
Loppukiriin ei ostettu enää ketään, men var är Sviipparen? Viimeksi junnut saivat luottoa ja peliaikaa Koivun Jukan keväässä.

Hajahuomiona; "bluesmainen kevät" lienee samanlainen oljenkorsi kuin aiemmin suosittu "niin se tepsikin vaan".

Takaisin hankintoihin. Lintner-ostos oli varmasti kallista, mutta tarpeellista kepillä jäähän koputtelua, että josko se siitä vielä. Ja miksei, peli näyttää ihan hyvältä, saisikohan siitä sarjapisteitä.

Rutiinilla (ööö?) puolivälieriin, taistelemalla kesälomille, niin K-S on tyytyväinen kuin Urpilainen puolustusvoittoon.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Tuli muuten mieleen että olisiko mahdollista että Lukon johto olisi ollut valmis hankkimaan pelaajia, mutta Vuori halusi pitää joukkueen ennallaan? Antaa rohkeasti näytönpaikkoja ja koittaa saada joukkueen potentiaalin realisoitumaan? Uraman ja miksei Oravankin aikakaudet varmaan on sokaissut monet fanit kun rivien välistä oli luettavissa että kaikkea ei saatu mitä haluttiin ja siirtorumbaa oli lähes joka kausi. Vuori joko on omasta päätöksestä rauhoittanut joukkueen tai sitten ei ole saanut hankintoja. Jotenkin lapsenomaisesti haluaisin uskoa että tämä oli Vuoren päätös ja se että ketään ei hankittu ei ole merkki välikaudesta vaan päinvastoin. Kokemusta kaikille, näytönpaikkoja, hengen kasvattamista ja Miracle On Ice 2012. Ei ole mitään tietoa faktoista tässä asiassa, tähän haluan kuitenkin uskoa
 

Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Eiköhän näissä viime hetken pelaajasiirroissa ole enemmän Dufvan kuin Vuoren mielipiteitä kuunneltu. Ilmeisesti Dufvan suunnitelmiin ei kuulunut Huhtanen sen enempää kuin Kivimäkikään. Varmasti haluaa nähdä sitten ennemmin miten nämä 'omat pojat' pelaa loppukauden ja sen perusteella on helpompi miettiä uusia hankintoja ensi kaudeksi.
 

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Eiköhän näissä viime hetken pelaajasiirroissa ole enemmän Dufvan kuin Vuoren mielipiteitä kuunneltu. Ilmeisesti Dufvan suunnitelmiin ei kuulunut Huhtanen sen enempää kuin Kivimäkikään. Varmasti haluaa nähdä sitten ennemmin miten nämä 'omat pojat' pelaa loppukauden ja sen perusteella on helpompi miettiä uusia hankintoja ensi kaudeksi.
Toisaalta olisihan se aika hupaisaa, jos kanssamme säälipleijareihin pääsystä taistelevan joukkueen päävalmentaja sanoisi Lukon johdolle että "Nyt ei mitään vahvistuksia ja myykää pari syvyyspelaajaa vielä pois." :)
 

Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Toisaalta olisihan se aika hupaisaa, jos kanssamme säälipleijareihin pääsystä taistelevan joukkueen päävalmentaja sanoisi Lukon johdolle että "Nyt ei mitään vahvistuksia ja myykää pari syvyyspelaajaa vielä pois." :)

Totta tuokin. Mutta nyt ei kuitenkaan ole ollut kyseessä mitkään ratkaisupelaajat. Eiköhän siihen oltaisi reagoitu jos Dufva olisi halunnut Lindgrenin ja Tukosen lähettää pois Lukosta.
 

Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
En nyt puhelimen kanssa löydä herran omaa ketjua mutta mihin on kadonnut Mr. Björk? Onko käynyt edes treeneissä?

Lukon bussikuski sitä multa kysyi ja en osannut vastata. Osaako joku?
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös