Mainos

Hallimusiikit

  • 119 533
  • 460

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse laittaisin sellaista palautetta, että kokeilkaa vaan jatkossakin rohkeasti erilaisia musatyylejä. Aina joku valittaa, mutta kaikkia ei voi koskaan miellyttää. Tuo kyseinen introbiisi oli poikkeuksellisen mitäänsanomaton. Itse laittaisin siihen jotain ihan vitun aggressiivista gangstarappia. Tai vaikka Body Countia. Korso-Kerava-Järvenpää-tötterötukka-buutsit-Hurriganes-aika meni jo. Rockia saa ja pitää olla ottelutapahtumassa ja ihan helvetisti sitä onkin. Mutta pelkästään siihen on turha jumiutua. Enkä nyt tarkoita, että jotain kepeintä poppipaskaa pitäisi olla.

Kyllä joku johdonmukaisuus pitää olla ja siihen ei todellakaan mikään gansta rap kuulu kun IFK:sta ja Nordiksesta on kyse. Makuja on toki monia ja uskon että moni sellaista kenties haluaisikin kuulla, mutta vähintään yhtä moni ei. Minusta on arvokasta, ettei IFK juokse muodin mukana vaan "tekee muodin" siltä osin, että jo aikansa eläneetkin asiat ovat "cool" tässä ympäristössä. Se erottaa IFK:n muista joukkueista, joilla soi yhtenä hetkenä metallia ja toisena jotain Rihannaa ja iskelmää, täysin mielivaltaisesti totta kai.

Omasta mielestä nimimerkkien @tant gredulin ja @TheSirPena ehdotukset olivat hyviä ja linjaa kunnioittavia, mitä joku gansta rap ei todellakaan ole. Toivon todella, että mihinkään "kaikille jotakin" sekoiluun jossa musiikkimaultaan heterogeenisen yleisön miellyttämiseen lähdetään soittamalla rokin välissä räppiä toisille, ja areenalta tuttua jumputusta kolmansille, ei lähdetä. Eikä tämä tarkoita, että listalla pitäisi olla Hurriganesia.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kyllä Nordiksella soitettava musiikki hakkaa sata-nolla naapurin humppajumpat, mutta sitä en ymmärrä, että miksi aina siis ihan aina pitää pistää Bad To The Bone soimaan IFK:n saadessa jäähyn? Ymmärrän toki jos se jäähy tulee jostakin ryntäyksestä, laitataklauksesta eli miten sen nyt sanois jostakin "äijämäisestä otteesta", silloin se sopii, mutta sit kun se tulee jostain väsyneestä kampista tms. niin ei oikein. Tämä on toki vain minun mielipide.

Ja kun vastustaja saa jäähyn niin IFK voisi soittaa samaa biisiä mitä Blackhawks soittaa vastaasassa tilanteessa, sopii hyvin mielestäni se biisi siihen kohtaan.
 

Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse laittaisin sellaista palautetta, että kokeilkaa vaan jatkossakin rohkeasti erilaisia musatyylejä. Aina joku valittaa, mutta kaikkia ei voi koskaan miellyttää. Tuo kyseinen introbiisi oli poikkeuksellisen mitäänsanomaton. Itse laittaisin siihen jotain ihan vitun aggressiivista gangstarappia. Tai vaikka Body Countia. Korso-Kerava-Järvenpää-tötterötukka-buutsit-Hurriganes-aika meni jo. Rockia saa ja pitää olla ottelutapahtumassa ja ihan helvetisti sitä onkin. Mutta pelkästään siihen on turha jumiutua. Enkä nyt tarkoita, että jotain kepeintä poppipaskaa pitäisi olla.
Ehdottomasti DMX - Where the hood at soimaan, jonka lisäksi palkataan Aleksi Valavuori twiittaamaan mahdollisesti maidot väärään reikään vetäville puuterikuorrutetuille glitteri-rimppakinttuhinteille.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Minusta on arvokasta, ettei IFK juokse muodin mukana vaan "tekee muodin" siltä osin, että jo aikansa eläneetkin asiat ovat "cool" tässä ympäristössä.
Omalta osaltani en tarkoittanutkaan, että pitäisi mennä jonkun muodin, hittien tai trendien mukana vaan laajentaa vähän ehkä skaalaa. Oma musiikkimakuni on niin laaja, että en koe että jonkun pitää sulkea jotain pois. Itselleni on vain kahdenlaista musiikkia; hyvää ja huonoa, eikä siinä genrerajat määrää. Ja väkivaltaräppiäkin olisin laittanut vain tuohon introon ehkä. Sen on varmaa, että itse poistaisin soittolistalta kaikki Volbeatin biisit. Siinä on ehkä väsynein bändi.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Omalta osaltani en tarkoittanutkaan, että pitäisi mennä jonkun muodin, hittien tai trendien mukana vaan laajentaa vähän ehkä skaalaa. Oma musiikkimakuni on niin laaja, että en koe että jonkun pitää sulkea jotain pois. Itselleni on vain kahdenlaista musiikkia; hyvää ja huonoa, eikä siinä genrerajat määrää.

Kyllä minunkin musiikkimakuni on laaja, mutta esim. Mozart voitaneen silti jättää pois jäähallista vaikka hänen sävellyksiään suuressa arvossa pidänkin. Sinulle hyvä musiikki nyt vain on jollekin toiselle huonoa, ja päinvastoin. Niinpä on mahdotonta tehdä johdonmukaista soittolistaa jollain "soitetaan hyvää musaa" -ajatuksella, mutta se sen sijaan on täysin mahdollista soittamalla tietyn tyylistä musiikkia, josta sitten väistämättä osa pitää ja osa ei, mikä olisi lopputulos joka tapauksessa.
 

Robu

Jäsen
Tämä on kyllä aina mielenkiintoinen aihe ja musiikki nyt vaan on niin subjektiivinen asia, että se aina puhuttaa. Perinnerock on aivan fine ja iskee, mutta nyt se on ainut musa mitä käytetään. Lisäisin soittolistalle erilaisempaakin kamaa, eikä sen tarvitse olla Ilmalan EDM-jumputusta. Toivottavasti ei olekaan. Heitän nyt viestissä muutaman idean mitä hallilla voisiin kenties soittaa.

A Day To Remember - Exposed (Audio) - YouTube
Ensimmäinen ehdotus on ehtaa metalcorea, joka ei varmasti iske kaikille, mutta kerrankaksi pelissä käytettynä voisi olla kova ja energinen veto.

Rustie - Attak ft. Danny Brown - YouTube
Toinen ehdotus on tällaista nopeeta ja energistä rappia. En usko, että tällainen musiikki tulee soimaan hallilla ehkä ikinä, mutta "hypettyisin" itse tästä enemmän kuin monesta tällä hetkellä soivasta biisistä.

Bring Me The Horizon - "Go To Hell, For Heaven's Sake" - YouTube
Kolmantena vielä biisi, joka on näistä eniten lähellä vanhaa linjaa, mutta kuitenkin aika erilaista siihen verrattuna.

Nämä nyt tällaisina ideoina, jotka mielestäni toimisivat hallissa. Lynyrd Skynyrd ja AC/DC on aivan jees, mutta nekin kuulostaisivat paremmalta, kun saataisiin enemmän kontrastia niihin tuomalla hiukan erilaistakin musaa halliin.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Ehdottomasti DMX - Where the hood at soimaan, jonka lisäksi palkataan Aleksi Valavuori twiittaamaan mahdollisesti maidot väärään reikään vetäville puuterikuorrutetuille glitteri-rimppakinttuhinteille.
Nää. Itse laittaisin introon jotain luokkaa N.W.A.:n Real Niggaz Don't Die tai Body Countin Talk Shit, Get Shot höystettynä kuvamateriaalilla pelkästään kovista taklauksista ja tappeluista ja jäisin odottamaan suuren yleisön närkästystä. Rapin ulkopuolelta myös joku Madballin Set It Off voisi toimia.

Miten Aleksi Valavuori ja hintit liittyy tähän keskusteluun?

Niinpä on mahdotonta tehdä johdonmukaista soittolistaa jollain "soitetaan hyvää musaa" -ajatuksella, mutta se sen sijaan on täysin mahdollista soittamalla tietyn tyylistä musiikkia, josta sitten väistämättä osa pitää ja osa ei, mikä olisi lopputulos joka tapauksessa.
Eli on siis täysin mahdotonta tehdä hyvää soittolistaa.
 

Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nää. Itse laittaisin introon jotain luokkaa N.W.A.:n Real Niggaz Don't Die tai Body Countin Talk Shit, Get Shot höystettynä kuvamateriaalilla pelkästään kovista taklauksista ja tappeluista ja jäisin odottamaan suuren yleisön närkästystä. Rapin ulkopuolelta myös joku Madballin Set It Off voisi toimia.

Miten Aleksi Valavuori ja hintit liittyy tähän keskusteluun?
Kyseessä oli minun osaltani ihan vain hassuttelua, johon Valavuori liittyy kappaleen homofobisten sanoitusten kautta.
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Minä olen tyytyväinen siihen musiikilliseen linjaan, joka IFK:n kotiotteluissa vallitsee. En edes itse kuuntele hallissa soitettavan kaltaista Kerava-/Klaukkala-rokkia, mutta IFK:n peleissä se minun päässäni onkin lähinnä IFK-rokkia. Ja eihän se pelkästään AC/DC:tä ole, kyllähän sinne tuoreempaakin on välillä mukaan otettu.

Itse kuuntelen enemmän popahtavaa kitararokkia, mainittakoon nyt suurimpina suosikkeina kotimaisista Egotrippi ja ulkomaisista Teenage Fanclub. Silti kumpikaan ei oikein IFK:n peleihin taitaisi sopia, vaikka oman makuni mukaista olisikin. Tai no, on siellä jotain riffejä jotka voisi aloituksissa toimiakin (hymiö).
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eli on siis täysin mahdotonta tehdä hyvää soittolistaa.

...kaikkien mielestä. Kyllä. Vai voitko muka tosissasi muuta väittää? Sen sijaan on mahdollista tehdä johdonmukainen ja hyvä lista monen mielestä, mikä on mielestäni parempi kuin epäjohdonmukainen ja jonkun mielestä parempi lista.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
...kaikkien mielestä. Kyllä. Vai voitko muka tosissasi muuta väittää? Sen sijaan on mahdollista tehdä johdonmukainen ja hyvä lista monen mielestä, mikä on mielestäni parempi kuin epäjohdonmukainen ja jonkun mielestä parempi lista.
Minun mielestäni jos 90% on kuitenkin sitä iänikuista rockin renkutusta höystettynä uudemmilla metallipainotteisilla biiseillä, niin sinne voisi ihan hyvin heittää vähän jotain muutakin sekaan, mutta se tietenkin aiheuttaisi hirveän äläkän. Mielestäni on hyvä, että perinteikkäässäkin seurassa höyheniä välillä vähän pöllytellään ja mietitään erilaisia ratkaisuja, eikä niiden ratkaisujen tarvitse olla trendikkäitä tai muodikkaita, kunhan joskus uudistuu edes vähän. "On meillä perinteitä" ei mielestäni tarkoita pelkkää pysähtyneisyyden aikaa.
 

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Kiitos officella nopeasta toiminnasta, nyt oli intron biisi vaihdettu paljon paremmin toimivaan. Jos sitten ensi kerralla sama Maamme-laulun esittäjän kohdalla?
 
4

444

Kiitos officella nopeasta toiminnasta, nyt oli intron biisi vaihdettu paljon paremmin toimivaan. Jos sitten ensi kerralla sama Maamme-laulun esittäjän kohdalla?
Kyllähän kaveri laulaa osasi, mutta opettelisi nyt hyvänen aika sanatkin vielä. "Ei Mertarantaa rakkaampaa..." Vetää sanattomaksi.
 

Puta Madre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NYJ
En tiedä onko muilla särähtänyt korvaan/silmään tuo viimeisen mainostauon aikana pyöritetty "all stand up now" video?
Silloin tällöin käytettynä ok, mutta jotenkin on ruvennut hieman ärsyttämään jo. Niin jotenkin teennäinen, pakollinen pyöritys. Ilmeisesti kuitenkin olen vähemmistöä, koska osa tosiaan pomppaa ylös innoissaan.
Hyvä että vaihtoivat intron musiikin, nyt jo paljon parempi.
 

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
En tiedä onko muilla särähtänyt korvaan/silmään tuo viimeisen mainostauon aikana pyöritetty "all stand up now" video?

Osittain samaa mieltä tästä. Idea on loistava ja videota on vuosittain päivitetty, mutta periaatteessa se on ollut sama musiikkeineen, Stalloneineen ja Pacinoineen vuodesta 2011. Voisi tuolla paikalla rohkeasti kokonaan uuttakin fiilisklippiä kokeilla.
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu
En tiedä onko muilla särähtänyt korvaan/silmään tuo viimeisen mainostauon aikana pyöritetty "all stand up now" video?
Silloin tällöin käytettynä ok, mutta jotenkin on ruvennut hieman ärsyttämään jo. Niin jotenkin teennäinen, pakollinen pyöritys. Ilmeisesti kuitenkin olen vähemmistöä, koska osa tosiaan pomppaa ylös innoissaan.
Hyvä että vaihtoivat intron musiikin, nyt jo paljon parempi.

"Silloin tällöin käytettynä"? Mitä tarkoitat tuolla? Eihän sitä käytetä kuin pudotuspeleissä. Omasta mielestäni se on aivan loistava, etenkin kun sitä kuitenkin aina päivitetään, mutta se oleellisin, eli "All stand up now"-kohta säilyy. Itselleni se on todella tärkeä, koska joka kerta kun jengi nousee seisomaan, itselleni tulee huikeat muistot 2011 jokerit-sarjasta, jolloin sitä ensimmäisen kerran pyöritettiin.

Todellakin "nevöforget"-osastoa!
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Rohkeasti uusia musatyylejä, kyllä. On paljon muutakin hyvää, ja jopa petoluolaan sopivaa musiikkia, kuin pelkät George Thorogoodit, AC/DC:t ja Status Quot (vaikkakin kovasti diggailen noista). Johdonmukaisuutta pitää olla, mutta uuttakin voi kokeilla. Kyllähän se Black Eyed Peasin "Tonight's gonna be a good night" toimi oikein hyvin ja jengi lauleli sitä käytävillä ja kaduilla, vaikkei se mitään rokkia ole. Sen sijaan mitään gansta rappia nyt ei todellakaan tarvii tuoda Nordikselle eikä varsinkaan mitään itsemurhaan kehottavaa emo-rääkymistä. Klikkasin auki kaikki @BigRedBob :in ja @Robu :n ehdotukset, montaakaan en voinut kuunnella loppuun asti ja oikeastaan tuo Exposed on ehkä ainoa joka voisi sopia Nordikselle tai ylipäänsä edes ihmiskorvalle.

Oma musiikkimakunikin on kovin laaja ja vaikka itse kuuntelisinkin kaiken maailman fuckthesystem-punkkia, progea, funkia, jazzia, blueskitaraa, afrikkalaisia perkussioita, seattlegrungea, skata, reggaeta, latino/emansipaatiorappia, hoppia, dancehallia, housea, trancea ja hardstyleä, ei mikään niistä kyllä Nordikselle sopisi. No, ehkä se punkki.

Sen sijaan on kyllä paljonkin musatyylejä joita voisi rohkeasti kokeilla, tässä muutamia ehdotuksia (mikään näistä ei ole "uusi" biisi, sillä täysin minttiä kamaa ei oikein voi soittaa, kyllä jengin täytyy pystyä tunnistamaan biisit jotta ne toimii):

My Body - Young the Giant HD Lyrics - YouTube (Young The Giant - My Body, tästä kuluttavan pleijarisarjan kehontuntemuksiin assosioituvasta tsemppibiisistä tulee mieleen ikimuistoinen Blackhawks-Bruins -finaali 2013, jossa sitä käytettiin esim. game 6 opening montagessa... joka löytyy täältä: June 24, 2013 (Chicago Blackhawks vs. Boston Bruins - Game 6) - HNiC - Opening Montage - YouTube

Imagine Dragons - Warriors (Lyrics) - YouTube (Imagine Dragons - Warriors, we are the warriors that built this town... Tästä tulee kyllä mieleen lähinnä League of Legends, mutta ei se välttämättä huono assosiaatio sekään ole)

Something Good Can Work - Two Door Cinema Club (Album Version) - YouTube (Two Door Cinema Club - Something Good Can Work, tässä ei nyt sinänsä ole mielleyhtymiä lätkään, mutta diggaan tota alun skittaa)

Capital Cities - Safe And Sound (Official Video) - YouTube (Capital Cities - Safe and Sound, tästäkin tulee kovin vahvasti mieleen 2013 stanley cup... Lähinnä tämän koosteen takia Safe and Sound: 2013 Chicago Blackhawks Stanley Cup Playoff Highlights - YouTube I can lift you up!)

M83 'Midnight City' Official video - YouTube (M83 - Midnight City, myös tätä on käytetty lätkävideoissa, kuten tässä Rangersin kausikoosteessa 2013 2013 New York Rangers - YouTube

Punkkia toivoisin myös paljon enemmän. Saa olla popimpaa kuten Green Day, Offspring (esim. Come out and play) ja Blink 182 (esim. All the small things), saa myös olla rosoisempaa ja alkuperäisempää, kuten Sex Pistols, Clash ja Ebba Grön (esim. 800 grader).

Kyllä Nordiksella soitettava musiikki hakkaa sata-nolla naapurin humppajumpat, mutta sitä en ymmärrä, että miksi aina siis ihan aina pitää pistää Bad To The Bone soimaan IFK:n saadessa jäähyn? Ymmärrän toki jos se jäähy tulee jostakin ryntäyksestä, laitataklauksesta eli miten sen nyt sanois jostakin "äijämäisestä otteesta", silloin se sopii, mutta sit kun se tulee jostain väsyneestä kampista tms. niin ei oikein. Tämä on toki vain minun mielipide.

Ja minun. Muutenkin tuo biisi on kyllä kokenut melkoisen deflaation kun sen aina assosioi alivoimaan ja aika usein tuomarivirheeseen ja/tai takaiskuun, kaikki negatiivisia tuntemuksia aiheuttavia. Vielä joskus parikymmentä vuotta sitten tuosta biisistä sai pelkkää posia, ei enää.

Ja kun vastustaja saa jäähyn niin IFK voisi soittaa samaa biisiä mitä Blackhawks soittaa vastaasassa tilanteessa, sopii hyvin mielestäni se biisi siihen kohtaan.

Njaah. Vaikka Hawksfani olen ja montaa niiden biisiä diggaankin, niin just tämä Tieston ja Diplon C'mon ei oikein iske. Itse asiassa "whooo are you, who who, who who?" sopii kyllä imho aika hyvin vastustajan saadessa jäähyn. Mut miten ois omien jäähyn sattuessa Run DMC - It's Like That? ("don't ask me, because I don't know why.. But it's like that, and that's the way it is... HÖH!"). Ei haittais muutenkaan negatiiviset assosiaatiot kun ei ole erityisen hyvä biisi alunperinkään.
 
Viimeksi muokattu:

Robu

Jäsen
Kyllähän se Black Eyed Peasin "Tonight's gonna be a good night" toimi oikein hyvin ja jengi lauleli sitä käytävillä ja kaduilla, vaikkei se mitään rokkia ole.Klikkasin auki kaikki @BigRedBob :in ja @Robu :n ehdotukset, montaakaan en voinut kuunnella loppuun asti ja oikeastaan tuo Exposed on ehkä ainoa joka voisi sopia Nordikselle tai ylipäänsä edes ihmiskorvalle.
Samassa viestissä kehut tuota Black Eyed Peasin biisiä ja kerrot, että mun listaamat biisit ei sovi ihmiskorvalle? Selkeä.

Ihan ok ehdotuksia sulla tuossa, mutta mun mielestä niistä puuttuu asenne kokonaan, enkä niitä siksi toivo hallilla soitettavan.
 
Suosikkijoukkue
Joe Finley
Olen jo kuukauden päivät miettinyt mikä mahtaa olla erään hallissa soivan kappaleen nimi. Ensin kuuluu kevyttä rumpujen soittoa ja sitten pärähtää soimaan iloinen/mieltä nostattava kitaran rimputus. Lähes koskaan biisi ei lauluun asti ehdi, joten senkään perusteella en ole voinut kappaletta etsiä.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Ihan ok ehdotuksia sulla tuossa, mutta mun mielestä niistä puuttuu asenne kokonaan, enkä niitä siksi toivo hallilla soitettavan.
Joo, on eriasia soittaa biisi jossain kausikokoelmavideolla/erätauolla kuin pelikatkolla. Katkolla aikaa on todella rajoitetusti ja paras on selkeä ja helppo ns. komppi/kertosäe/tms, genrellä ei niinkään väliä. IFK:n kohdalla konemusiikit sun muut toki pudotetaan pois. Myös sama biisi jatkuen monella katkolla ei ole suotavaa ja pelikatko kestää sen joku n.30 sekuntia pääosin. Joku hidas tai epäselkeä suttu ehkä pahimpia vaihtoehtoja biisiksi. Myöskin monesti omat suosikkibiisit eivät vaan sovellu katkoille. Hyvästä katkobiisistä esimerkkinä vaikka ZZ Top - Tush. Tiettyjä peruselementtejä on hyvä olla, mutta myöskin vaihtelua, jotta ei pääse puutumaan siihen "ainaiseen samaan". Nämä noin mitä itse noita olen soitellut ja tehnyt huomioita.
 

Sammy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen jo kuukauden päivät miettinyt mikä mahtaa olla erään hallissa soivan kappaleen nimi. Ensin kuuluu kevyttä rumpujen soittoa ja sitten pärähtää soimaan iloinen/mieltä nostattava kitaran rimputus. Lähes koskaan biisi ei lauluun asti ehdi, joten senkään perusteella en ole voinut kappaletta etsiä.

Mä haen arvalla, tässä ei nyt ihan kaipaamasi instrumentit täsmää, mutta aluksi on tahdin hakkausta, ja sitten alkaa iloinen soitanta :)

I'm Shipping Up To Boston - Dropkick Murphys - YouTube
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja minun. Muutenkin tuo biisi on kyllä kokenut melkoisen deflaation kun sen aina assosioi alivoimaan ja aika usein tuomarivirheeseen ja/tai takaiskuun, kaikki negatiivisia tuntemuksia aiheuttavia. Vielä joskus parikymmentä vuotta sitten tuosta biisistä sai pelkkää posia, ei enää.

Palautetaanpa huomautuksesi toisessa ketjussa toteamalla, että tarkoittanet kuitenkin inflaatiota (deflaatiohan viittaisi siihen että vähäinen Thorogoodin soitto on lisännyt siitä saatavia värähdyksiä). No mutta itse asiasta, tuossa oli jo minusta sinulla koottuna esimerkkejä minkä tyyppisiä voisi tarvittaessa harkiten käyttää Nordiksella ilman että ns. linja kärsii ja muuttuu tunnistamattomaksi. Aivan eri juttu kuin joku gangsta rap joka olisi minulle jotain täysin käsittämätöntä Jäähallissa soitettuna. Ainakin IFK:n pelissä siis.

Ehkä noihin itsekin kaipaisin pientä räväkkyyttä, mutta ethän toisaalta viestissäsi eritellyt mihin tarkoitukseen nuo biisit olivat. Pelikatkobiiseiksi niistä ei oikein ole, mutta muuten kenties vähitellen ja pieninä annoksina.
 

Hydrophyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suosikkijoukkue
Joe Finley
Mä haen arvalla, tässä ei nyt ihan kaipaamasi instrumentit täsmää, mutta aluksi on tahdin hakkausta, ja sitten alkaa iloinen soitanta :)

I'm Shipping Up To Boston - Dropkick Murphys - YouTube
Tästä ei ollut kyse. Tahdin hakkaus kestää huomattavasti pidempään. Usein kitaran rimputus ei kerkeä paljon muutamaa sekuntia pidempään kuulua.

Olen siis etsinyt kyseistä kappaletta kuukauden verran selaten lukuisia soittolistoja läpi ilman toivottua tulosta. :D
 

redlate

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ketterä
Tästä ei ollut kyse. Tahdin hakkaus kestää huomattavasti pidempään. Usein kitaran rimputus ei kerkeä paljon muutamaa sekuntia pidempään kuulua.

Olen siis etsinyt kyseistä kappaletta kuukauden verran selaten lukuisia soittolistoja läpi ilman toivottua tulosta. :D
Judas Priestin Living after midnightista ainakin joskus soitetaan jonkinlaista pidemmällä rumpuintrolla alkavaa versiota. Voisiko se olla kyseessä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös