Mainos

Halli, makkarat ja show

  • 690 950
  • 2 280

stiffler

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
En ihan ymmärrä tätä nykysavolaista trendiä, että yleisöä tulee lähinnä IFK- tai Tappara-peleihin, mutta Pelicansit, KooKoot jne. katsotaan sitten mieluummin kotona. Raha on toki monessa taloudessa tiukalla, kun yt-peikot yms. puskevat päälle.

Urheilullisestihan nämä ottelut eivät ole yhtään sen parempia tai huonompia otteluita kuin esim. IFK-ottelut. KooKoota ja IFK:ta tarkasteltaessa voi myös todeta, että näiden joukkueiden kokoonpanotkin koostuvat pääosin suurelle yleisölle yhtä lailla melko tuntemattomista pelaajista - kenties yksittäistä Pakarista lukuunottamatta. No, jokainen tekee toki valintansa, kuinka rahansa ja vapaa-aikansa käyttää.

Itse taas ymmärrän hyvinkin. Tällä kaudella olen ollut paikalla juurikin 2 x HIFK:ta ja kerran Tapparaa vastaan, koska ne kuuluvat joukkueisiin, jotka ovat sytyttäneet itseäni jo vuosikymmeniä riippumatta siitä, että kuka joukkuetta valmentaa tai kuka joukkueessa pelaa.

KalPan kannaltakinhan on vaan suotuisaa, jos HIFK ja Tappara vetää ihmisiä lehtereille, koska liputkin ovat hintavampia noihin peleihin.

Ihan en kumminkaan jaa näkemystä pelillisestä tai kokoonpanollisesta yhdenvertaisuudesta HIFK:n ja KooKoon välillä. On siellä HIFK:lla kokoonpanossa Pakarisen lisäksi esim. Lehterä, Komarov, Melart, Vesalainen ja Rask, jotka taitaa suuressa yleisössä herättää enemmän tuntemuksia kuin Engberg tai Török.

Tuohon ylempänä mainittuun joukkuelistaan voisin lisätä Kärpät, (Jokerit) ja tätä nykyä ehkä Ilveksenkin. Sitten tulee pieni hajurako seuraaviin, mutta perinteiset Lukko, TPS, Ässät on seuraavaksi kiinnostavimmat seurat/joukkueet. JYP on tästä joukosta pullahtanut pois viimeisen 5-7 vuoden aikana.

Kiekko-Espoo kiinnostaa uuden tulemisensa vuoksi ja SaiPan buumi on upeaa seurattavaa ja varmaankin ostaisin lipun Sputnikkeja vastaan.

Tokihan mielelläni omistaisin kausikortin ja katsoisin paikan päällä kaikki niin koti- kuin vieraspelit, mutta se nyt ei ole itselle edes kotiottelujen osalta mahdollista.

9 lippua ostin eilen illalla tulevaan KooKoo peliin, ihan siitä syystä, että lapset pääsevät kokemaan taas pelin pitkästä aikaa paikan päällä ja kutsuin muutakin perhettä mukaan.

Kuinka moni yllä olevista keskusteluun osallistuneista menee tänään paikan päälle peliin? Vai jätätkö menemättä? Minkä vuoksi? En siis halua millään tavalla syyllistää tai moralisoida vaan ihan mielenkiinnosta kysyn.
 
Kolme ainakin meiltä lähdössä. Neljäs miettii,pitää kohta tietää ku muutama tyhjä paikka enää ympärillä.
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kuinka moni yllä olevista keskusteluun osallistuneista menee tänään paikan päälle peliin? Vai jätätkö menemättä? Minkä vuoksi? En siis halua millään tavalla syyllistää tai moralisoida vaan ihan mielenkiinnosta kysyn.
Osallistun keskusteluun ja vastaan omalta osalta tähän siten, että n. 400km välimatka ei saa hallille menemään.

En ihan ymmärrä tätä nykysavolaista trendiä, että yleisöä tulee lähinnä IFK- tai Tappara-peleihin, mutta Pelicansit, KooKoot jne. katsotaan sitten mieluummin kotona. Raha on toki monessa taloudessa tiukalla, kun yt-peikot yms. puskevat päälle.

Urheilullisestihan nämä ottelut eivät ole yhtään sen parempia tai huonompia otteluita kuin esim. IFK-ottelut. KooKoota ja IFK:ta tarkasteltaessa voi myös todeta, että näiden joukkueiden kokoonpanotkin koostuvat pääosin suurelle yleisölle yhtä lailla melko tuntemattomista pelaajista - kenties yksittäistä Pakarista lukuunottamatta. No, jokainen tekee toki valintansa, kuinka rahansa ja vapaa-aikansa käyttää.
Tästä olen kyllä erimieltä. Kyllä IFK tai Tappara ottelut ovat urheilullisesti huomattavasti kiinnostavampaa katsottavaa vrt. joku KalPa vs. Jukurit tai KooKoo. Vaikka 26.10 turpaan tuli IFK:lta niin mielestäni se oli yksi viihdyttävimmistä otteluista tällä kaudella. Siksi en kyllä yhtään ihmettele sitä, että porukkaa ei kiinnosta KooKoo yms.
 
Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC
Osallistun keskusteluun ja vastaan omalta osalta tähän siten, että n. 400km välimatka ei saa hallille menemään.

Tästä olen kyllä erimieltä. Kyllä IFK tai Tappara ottelut ovat urheilullisesti huomattavasti kiinnostavampaa katsottavaa vrt. joku KalPa vs. Jukurit tai KooKoo. Vaikka 26.10 turpaan tuli IFK:lta niin mielestäni se oli yksi viihdyttävimmistä otteluista tällä kaudella. Siksi en kyllä yhtään ihmettele sitä, että porukkaa ei kiinnosta KooKoo yms.
Itsellä sama homma miksi ei tule kotipeleissä käytyä kuin ehkä kerran kaksi kaudessa. Google Mapsin mukaan kotoani Niiralan monttuun on 382 kilometriä, se vähän rajoittaa. Vieraspeleissä on tullut käytyä taas viitisen kertaa kaudessa eteläisessä Suomessa.

Sitten toista kappaletta myös voisin kompata. Kyllä huomattavasti mielummin menee katselemaan suurseuroja kuin näitä jukureita, sportteja jne.
 
P.P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalmanPallo
Asun muualla ja käyn 1-3 kertaa kaudessa montussa. Vieraspelit (1-2) käyn etelässä minne helpoin päästä. Käytännössä mulle on ihan sama ketä vastaan pelataan. Niin kotona kun vieraissa. Harvoin valitsen peliä muun kun sopivan ajankohdan takia. Kävisin mieluiten viikolla. Itse kysymykseen miksi jättäsin menemättä on just nyt raha. Valitettavasti.
 
Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Toisaalta samalle illalle osuu kuopio-hallissa Vauhti kiihtyy - pikkujoulu tapahtuma, joka varmasti vie oman siivunsa potentiaalisista katsojista.
Seksimauno ja limppari auto siilinjärvellä jne.

Itse olen viimeksi jäänyt pelistä pois kun oli 40° kuumetta viime kaudella. Sitä edellinen oli tasonmittauspelit jukureita vastaan kun ei yksinkertaisesti sellainen pelleily kiinnostanut ja yleisestikin huutelin tästä protestia aikanaan. Mutta jäähallille itsellä ei olekaan matkaa kuin 20 minuuttia kävellen
 
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings
Hei!

Ollaanko sellasta peliä, että mennään kaikki huomenna hallille?! Siellä on joku fu***ng frifay -teemapeli.

Ja siis, mennään huomenna hallille tuollaisesta hakamussuttelusta huolimatta.

Yy-Kaa-Koo-Kale!
Itseäni ainakin kiinnostaa vähän erilainen hallimusiikki, joten lippu napattu D2:sta jos nyt sattuisi perjantaibissekin maistumaan.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Hmmm onko hallilla taas muuttunut sisääntulo biisi? Niillä kolmella kerralla kun olen hallilla ollut niin monttupubista en ole siihen koskaan kerennyt. Pisti vaan korvaan viimeksi tv, oliko se gunnareita welcome tomthe jungle?

Ei sillä, se Reckless love oli hirveää mutta pitäisi saada jotain pysyvyyttä, eli jotain vanhaan paluuta toivoisi.
 
TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL

Welcome to the Jungle on tosiaan tällä kaudella. Tylsä valinta jos minulta kysytään, mutta ei kyllä ole iskenyt mikään muukaan 2000-luvulla käytössä ollut biisi. 90-luvulta en jaksa muistaa muuta sisääntuloista kuin tökerön karhun pään, joka oli käytössä jollakin kaudella. Reckless Lovessa plussaa siitä, että ei oltu kopioitu muualta.
 
Hekekeke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Joensuun Kiekko-Pojat
Kun TPS eilen julkisti avauserän mainoskatkolla käyttäneensä Leevi Teissalan option kaudesta 2025-2026 niin tuli mieleen että olisihan se hienoa montussakin nähdä kesken pelin kun jatkosopimuksia julkistettaisiin.

Liekkö joskus näin tapahtunutkin?
No nyt näin kävi. Jere Karjalainen KalPaan.
 
Viimeksi muokattu:

kalainenkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Toivottavasti tämä Funky Friday jää tähän yhteen kokeiluun, aivan järkyttävä tunnelman tappaja. Soitellaan musaa kun peli on käynnissä ja jotain ihme easy listeningiä kun pitäs nostattaa mölyä. Ei jatkoon!
Joo tää ei oikein iske sitte millään. Pakko olla junttimaisin pelitapahtuma jota henkilökohtasesti itse ollut todistamassa…
 
Suosikkijoukkue
Old time hockey, Hamilton Mustangs
Toivottavasti tämä Funky Friday jää tähän yhteen kokeiluun, aivan järkyttävä tunnelman tappaja. Soitellaan musaa kun peli on käynnissä ja jotain ihme easy listeningiä kun pitäs nostattaa mölyä. Ei jatkoon!
Makuasioita, sano Musti. Kyllähän se rokki paremmin peliin sopii ja toisekseen vinyyliltä kun ääni tulee, niin se jää usein hiljaiselle ellei äänimies ole tarkkana. Erätauoille letkeä meno sopii todella hyvin. Paljon parempaa kuin radion/spotifyn tusinalistat.
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Taitaa olla siten, että ehkä KalPan on syytä palata siihen vanhaan, eli se opiskelijapeli ja keväällä sitten toinen samanmoinen. Ei taida oikein olla osaamista järjestää mitään teemapelejä. Jos ei saa edes tuollaista funky fridayta toimimaan niin joko parempia ideoita kehiin tai sitten on parempi antaa olla. Tosin eurolla ei saa satasen tuotetta, joten siinäkin saattaa se vitsi piillä miksi homma ei onnistu.
 
TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
En ole hallilla kokemassa eikä funk ole mikään suuri suosikki. Toivottavasti ei kuitenkaan kuopata tuollaisia pelejä kokonaan. Pitkään olen hiljaa mielessäni toivonut, että KalPallakin olisi välillä ottelutapahtumia, joissa musiikki ja kaikki muukin rakennetaan tietyn teeman ympärille. Tietenkin siinä täytyisi olla listat biiseistä mitä soitetaan missäkin tilanteessa. Ihan kuten se normaalistikin katsotaan esim. mitkä biisit soivat hyökkäyspään aloituksissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös