Haluttiin tai ei, niin nykymuotoista Mestistä ei ole enää ensi kaudella. Joku nostetaan liigaan, jonka jälkeen portit ovat taas kiinni. Lisäksi liigalle on tulossa A-nuorista oma farmisarja, jonka jälkeen sillä ei ole pakottavaa tarvetta Mestikselle farmi-, kuntoutus- ja lainapaikkansa.
Alkaa olla jo liian myöhäistä murehtia ja märehtiä asiaa, vetelät on nimittäin kohta housuissa myös niiden 2/3 seurojen väestä, jotka vielä aiemmin iloitsivat ”kaikkien aikojen mahdollisuudesta”. Nyt pitääkin vain päästä asiasta yli, valmistautua tulevaa ja minimoida vahingot. Alla mun mielestä ainoa mahdollinen resepti.
Kun kerran suuri ja mahtava SM-liiga ei halua leikkiä Mestiksen kanssa enää, niin toimikoon kyseinen muuri myös toisinpäin. Kaikki kanssakäyminen Mestis-seurojen ja liigaseurojen välillä pitää minimoida niin vähäiseksi kuin suinkin mahdollista.
Mestikseen ei tule yhtään pelaamaan yhtään sellaista pelaajaa, joilla on voimassaoleva sopimus SM-liigaorganisaation (liigajoukkue, A-junnut tai farmi) kanssa. Vastaavasti myöskään yksikään pelaaja ei siirry kesken kauden Mestiksestä liigaorganisaatioon – tai ei ainakaan ilmaiseksi. Liiga- ja Mestis-joukkueet eivät pelaa jatkossa myöskään harjoitusotteluita vastakkain.
Erittäin epäurheilullisen ketkuilun johdosta pyrkisin jollain tavalla peittämään rautaesiripulla myös vähintään A-junioritasolla tapahtuvan yhteistyön, kuten osallistumisen samoihin sarjoihin ja mahdollisuuksien mukaan myös nuoremmissa junioreissa. Liigaseurojen mielestähän muun Suomen kiekkoilulla ei ole merkitystä, joten puuhaillaan sitten ihan totaalisesti kahdessa eri leirissä.
2§ Nimi hiuksista v*****n
Niin, vaikka olen tässä käyttänyt – ja käytän jatkossakin selvyyden vuoksi – sarjasta nimeä Mestis, niin yksi ensimmäisistä asioista on heittää kyseinen epäbrändi huitsin nevadaan. Kuriirina voi toimia vaikkapa nykyinen kehitysjohtaja, jolle kerätään kolehtirahoilla yksisuuntainen lippu.
Perinteinen I-divisioona olisi toki paras vaihtoehto uuden sarjan nimeksi. Mutta jos joku taho on valmis maksamaan about kolkytä tonnia nimestä, niin pelataan sitten vaikka mitä tahansa Pampers-liigaa.
3§ Yhteistyö ja solidaarisuus
Toiminta perustuu seurojen keskinäiseen luottamukseen ja yhteisesti sovittuihin pelisääntöihin. Seurat kilpailevat luonnollisesti keskenään kaukalossa, mutta hyvässä yhteishengessä ja kaveristakin pidetään huolta yhteisen hyvän vuoksi.
Kukaan ei lähde sooloilemaan tai kiertämään sääntöjä, eikä siihen ole tarvettakaan, kun säännöt ja lähtökohdat ovat kaikille samat. Sen verran realisti pitää olla, että ainakin alkuvuosina tähän tarvitaan selkeät säännöt mahdollisine sanktioineen.
4§ Hallinto
Päätökset Mestis-seurojen omiin käsiin. Pienemmät päätökset tehdään yhteisesti valitulla työryhmällä nopeasti ja joustavasti, isommat demokraattisesti äänestäen.
Jokaisella seuralla on yksi ääni, lisäksi jääkiekkoliitolla yksi. Jos liitto ei mahdollista hallinnon ottamista omiin käsiin, niin seurat perustakoot SM-liigan tavoin oman osakeyhtiön pyörittämään sarjaa. Tällöinhän kellään ei todistetusti ole mitään sanottavaa asiaan…
5§ Paluu juurille
Sarja on rehellisesti amatööriurheilun ja puoliammattilaisuuden välimaastossa, mihin resurssit rehellisesti sanoen tälläkin hetkellä oikeasti riittäisivät luontaisesti monella Mestis-paikkakunnalla.
Ei haihatella liigapaikasta, vaan pelataan pää pystyssä omaa pientä sarjaa sen ehdoilla. Haetaan mielenkiintoa sarjaan urheilullisuuden, tasaisuuden ja paikallisuuden kautta.
Tasoerot sarjan sisällä pienenevät, kun raha ei ole enää ratkaisevin tekijä. Mahdollistetaan pienempien paikkakuntienkin mahdollisuudet menestyä ja ns. Jukurit-ilmiö (kuinka moni olisi 90-luvulla voinut kuvitellakaan, että Mikkelistä edes puhutaan mahdollisena liigapaikkakuntana?).
Pelien kiinnostavuus tulee rehdistä urheilusta sekä tutuista pelaajista. Oman paikkakunnan joukkueessa pelaa tatukatteluksia ja samiheikkisiä, joiden otteita on seurattu junnuista saakka. Ennen peliä puolestaan mietitään, mitä se sika-Suutari mahtaa tällä kertaa keksiä tai kuinka monella maalilla Helkearo meitä kurittaa.
6§ Säästötalkoot
Vanhat budjetit revitään ja heitetään paperisilppuriin. Yleisöä tulee seuraamaan paikkakunnasta riippuen noin 500-1000 katsojaa. Realistinen suhtautuminen asiaan, budjetit sen mukaan ja käynnistetään kulukuuri välittömästi.
Talkootyötä niin paljon kuin mahdollista, kuten urheiluseuroissa perinteisesti on toimittu ennen bisnesaikakautta. Me-henki: edustuksen pitää olla junioreille tärkeä asia ja päinvastoin.
Kannustetaan seuroja satsaamaan juniorityöhön mm. säännöillä, jotka suosivat paikallisten pelaajien sekä omien kasvattien peluuttamista.
Ei kilpailla pelaajista rahalla. Parhaille maksetaan korvauksia tai palkkaa mahdollisuuksien mukaan, mutta lähes kaikilla on kiekkoilun lisäksi muutakin tekemistä. Mukana on opiskelijoita, varusmiehiä, vuorotyöläisiä ja osa-aikaisessa työssä olevia. Jääkiekkoa pelataan tosissaan, mutta ei muun elämän kustannuksella.
Käytetään seuraorganisaation kontaktiverkostoa hyväksi. Pelaajahankinnoissa ja heidän sitouttamisessaan hyödynnetään opiskelu- ja työpaikkoja, niin pelaajille kuin heidän puolisoilleenkin. Luodaan pelaajille pakettiratkaisuja, joihin sponsorit/yhteistyökumppanit voivat osallistua konkreettisesti.
7§ Pelaajakiintiöt
Yleensä vastustan kaikkia keinotekoisia rajoituksia, mutta tässä tapauksessa niille voisi olla tarvetta.
Ulkomaalaiskiintiö. Esimerkiksi max kolme ulkomaalaista per kausi, jolla estettäisiin muukalaislegioonien kasaaminen rahalla.
Junnukiintiö. Pelaavassa kokoonpanossa pitäisi olla aina X kappaletta seuran A-junioreissa pelanneita, nykyisiä junnuja tai vaihtoehtoisesti pelaajia, jotka ovat edustaneet seuraa vähintään viiden kauden ajan.
Maksimipelaajamäärä. Kausi pitää vetää läpi esimerkiksi 35 pelaajalla. Pistäisi miettimään aiempaa tarkemmin laina- ja keikkapelaajien käyttöä, kun jokainen kävijäkin laskettaisiin. Pelaajakiintiön ylityttyä paikkaajia esim. loukkaantuneille voi nostaa omista junioreista.
Vakiopohja pelaajasopimuksille. Tietyt minimivaatimukset, joista ei lipsuta. Pyritään välttämään liigapykäliä – mutta jos sellainen paperiin kirjataan niin asetetaan merkittävä siirtokorvaus (esim. minimissään 20.000€ ja kärkipelaajille suurempi, jos pelaaja vaatii pykälää), josta ei tingitä. Ulkomaan pykälät mieluiten niin, että mahdollistavat vapaan siirtymisen ainoastaan kauden jälkeen. Kaikki sopimukset mielellään vähintään kaksivuotisiksi.
8§ Urheilullisuus
Liigakarsintojen puuttuminen ei tarkoita sitä, etteikö Mestis voisi olla urheilullinen. Päinvastoin.
Sarjassa pelaa 12 joukkuetta, jotka pelaavat nelinkertaisen sarjan. Ei välisarjoja, revanssikierroksia tai muuta keinotekoista höttöä. 44 ottelun runkosarja, jota pyritään pelaamaan vakiopäivisin (esim. tiistai ja lauantai), niin että joka viikko on keskimäärin yksi koti- ja yksi vieraspeli.
Kunnollinen joulutauko ja muutama muu viikon tauko. Pelaajille aikaa myös harjoitella ja palautua. Runkosarja syyskuusta helmi/maaliskuiden vaihteeseen ja siirtoikkuna kiinni hyvissä ajoin tammikuussa.
Kahdeksan parasta pudotuspeleihin, jotka pelataan paras viidestä. Välierät ja finaalit voidaan pelata paras seitsemästäkin, mikäli näin halutaan. Rahapalkinto mestarille, jos esim. sarjan nimi saadaan myytyä tai joku muu valtakunnallinen sponsorikuvio.
Mukana ei ole sellaisia seuroja, joiden ainoa funktio on palvella muita, vaan kaikki pelaavat samoilla motiiveilla: joko mestaruudesta tai sarjapaikkansa puolesta.
Runkosarjan kaksi huonointa joutuvat karsimaan. Mukaan kaksi parasta Suomi-sarjasta, kaksinkertainen sarja ja viivan päällä pelaavat ovat mukana seuraavalla kaudella.
Oikeasti avoin ja todellinen nousumahdollisuus alhaalta päin. Nousijalta ei vaadita auditointeja tai kriteereitä hallin koon suhteen, kunhan on esittää jonkinlainen uskottava suunnitelma siitä, että pystyvät vetämään kauden läpi (Junkkareiden, HJK:n tai K-Laserin kaltaisia kohtaloita ei halua kukaan) ja sitoutuvat luonnollisesti yhteisiin pelisääntöihin.
Samassa yhteydessä mietittävä uudestaan myös Suomi-sarjan järjestelmä. Minkä verran ja millaisia joukkueita sarjaan jää jäljelle, kun Mestikseen tarvitaan täydennystä yhden liiganousijan ja parin-kolmen katoavan farmiseuran tilalle?
Itse en osaa tuohon ottaa kantaa, mutta yksi vaihtoehto voisi olla valtakunnallisen sarjan sijasta kaksilohkoinen Suomi-sarja, jossa lohkojen parhaat kohtaisivat toisensa vasta karsijat ratkaisevissa pudotuspeleissä. Tällöin ainakin matkakustannuksia saataisiin pienennettyä ja ns. kyläseurojenkin osallistuminen olisi mahdollista.
Rehellisesti sanottuna en osaa sanoa, kiinnostaisiko kuvailemani kaltainen sarja minua katsojana. Sulattelua se ainakin vaatisi. Mutta paljon muitakaan vaihtoehtoja ei taida olla olemassa.
Alkaa olla jo liian myöhäistä murehtia ja märehtiä asiaa, vetelät on nimittäin kohta housuissa myös niiden 2/3 seurojen väestä, jotka vielä aiemmin iloitsivat ”kaikkien aikojen mahdollisuudesta”. Nyt pitääkin vain päästä asiasta yli, valmistautua tulevaa ja minimoida vahingot. Alla mun mielestä ainoa mahdollinen resepti.
1§ Veljeilylle stoppi
Kun kerran suuri ja mahtava SM-liiga ei halua leikkiä Mestiksen kanssa enää, niin toimikoon kyseinen muuri myös toisinpäin. Kaikki kanssakäyminen Mestis-seurojen ja liigaseurojen välillä pitää minimoida niin vähäiseksi kuin suinkin mahdollista.
Mestikseen ei tule yhtään pelaamaan yhtään sellaista pelaajaa, joilla on voimassaoleva sopimus SM-liigaorganisaation (liigajoukkue, A-junnut tai farmi) kanssa. Vastaavasti myöskään yksikään pelaaja ei siirry kesken kauden Mestiksestä liigaorganisaatioon – tai ei ainakaan ilmaiseksi. Liiga- ja Mestis-joukkueet eivät pelaa jatkossa myöskään harjoitusotteluita vastakkain.
Erittäin epäurheilullisen ketkuilun johdosta pyrkisin jollain tavalla peittämään rautaesiripulla myös vähintään A-junioritasolla tapahtuvan yhteistyön, kuten osallistumisen samoihin sarjoihin ja mahdollisuuksien mukaan myös nuoremmissa junioreissa. Liigaseurojen mielestähän muun Suomen kiekkoilulla ei ole merkitystä, joten puuhaillaan sitten ihan totaalisesti kahdessa eri leirissä.
2§ Nimi hiuksista v*****n
Niin, vaikka olen tässä käyttänyt – ja käytän jatkossakin selvyyden vuoksi – sarjasta nimeä Mestis, niin yksi ensimmäisistä asioista on heittää kyseinen epäbrändi huitsin nevadaan. Kuriirina voi toimia vaikkapa nykyinen kehitysjohtaja, jolle kerätään kolehtirahoilla yksisuuntainen lippu.
Perinteinen I-divisioona olisi toki paras vaihtoehto uuden sarjan nimeksi. Mutta jos joku taho on valmis maksamaan about kolkytä tonnia nimestä, niin pelataan sitten vaikka mitä tahansa Pampers-liigaa.
3§ Yhteistyö ja solidaarisuus
Toiminta perustuu seurojen keskinäiseen luottamukseen ja yhteisesti sovittuihin pelisääntöihin. Seurat kilpailevat luonnollisesti keskenään kaukalossa, mutta hyvässä yhteishengessä ja kaveristakin pidetään huolta yhteisen hyvän vuoksi.
Kukaan ei lähde sooloilemaan tai kiertämään sääntöjä, eikä siihen ole tarvettakaan, kun säännöt ja lähtökohdat ovat kaikille samat. Sen verran realisti pitää olla, että ainakin alkuvuosina tähän tarvitaan selkeät säännöt mahdollisine sanktioineen.
4§ Hallinto
Päätökset Mestis-seurojen omiin käsiin. Pienemmät päätökset tehdään yhteisesti valitulla työryhmällä nopeasti ja joustavasti, isommat demokraattisesti äänestäen.
Jokaisella seuralla on yksi ääni, lisäksi jääkiekkoliitolla yksi. Jos liitto ei mahdollista hallinnon ottamista omiin käsiin, niin seurat perustakoot SM-liigan tavoin oman osakeyhtiön pyörittämään sarjaa. Tällöinhän kellään ei todistetusti ole mitään sanottavaa asiaan…
5§ Paluu juurille
Sarja on rehellisesti amatööriurheilun ja puoliammattilaisuuden välimaastossa, mihin resurssit rehellisesti sanoen tälläkin hetkellä oikeasti riittäisivät luontaisesti monella Mestis-paikkakunnalla.
Ei haihatella liigapaikasta, vaan pelataan pää pystyssä omaa pientä sarjaa sen ehdoilla. Haetaan mielenkiintoa sarjaan urheilullisuuden, tasaisuuden ja paikallisuuden kautta.
Tasoerot sarjan sisällä pienenevät, kun raha ei ole enää ratkaisevin tekijä. Mahdollistetaan pienempien paikkakuntienkin mahdollisuudet menestyä ja ns. Jukurit-ilmiö (kuinka moni olisi 90-luvulla voinut kuvitellakaan, että Mikkelistä edes puhutaan mahdollisena liigapaikkakuntana?).
Pelien kiinnostavuus tulee rehdistä urheilusta sekä tutuista pelaajista. Oman paikkakunnan joukkueessa pelaa tatukatteluksia ja samiheikkisiä, joiden otteita on seurattu junnuista saakka. Ennen peliä puolestaan mietitään, mitä se sika-Suutari mahtaa tällä kertaa keksiä tai kuinka monella maalilla Helkearo meitä kurittaa.
6§ Säästötalkoot
Vanhat budjetit revitään ja heitetään paperisilppuriin. Yleisöä tulee seuraamaan paikkakunnasta riippuen noin 500-1000 katsojaa. Realistinen suhtautuminen asiaan, budjetit sen mukaan ja käynnistetään kulukuuri välittömästi.
Talkootyötä niin paljon kuin mahdollista, kuten urheiluseuroissa perinteisesti on toimittu ennen bisnesaikakautta. Me-henki: edustuksen pitää olla junioreille tärkeä asia ja päinvastoin.
Kannustetaan seuroja satsaamaan juniorityöhön mm. säännöillä, jotka suosivat paikallisten pelaajien sekä omien kasvattien peluuttamista.
Ei kilpailla pelaajista rahalla. Parhaille maksetaan korvauksia tai palkkaa mahdollisuuksien mukaan, mutta lähes kaikilla on kiekkoilun lisäksi muutakin tekemistä. Mukana on opiskelijoita, varusmiehiä, vuorotyöläisiä ja osa-aikaisessa työssä olevia. Jääkiekkoa pelataan tosissaan, mutta ei muun elämän kustannuksella.
Käytetään seuraorganisaation kontaktiverkostoa hyväksi. Pelaajahankinnoissa ja heidän sitouttamisessaan hyödynnetään opiskelu- ja työpaikkoja, niin pelaajille kuin heidän puolisoilleenkin. Luodaan pelaajille pakettiratkaisuja, joihin sponsorit/yhteistyökumppanit voivat osallistua konkreettisesti.
7§ Pelaajakiintiöt
Yleensä vastustan kaikkia keinotekoisia rajoituksia, mutta tässä tapauksessa niille voisi olla tarvetta.
Ulkomaalaiskiintiö. Esimerkiksi max kolme ulkomaalaista per kausi, jolla estettäisiin muukalaislegioonien kasaaminen rahalla.
Junnukiintiö. Pelaavassa kokoonpanossa pitäisi olla aina X kappaletta seuran A-junioreissa pelanneita, nykyisiä junnuja tai vaihtoehtoisesti pelaajia, jotka ovat edustaneet seuraa vähintään viiden kauden ajan.
Maksimipelaajamäärä. Kausi pitää vetää läpi esimerkiksi 35 pelaajalla. Pistäisi miettimään aiempaa tarkemmin laina- ja keikkapelaajien käyttöä, kun jokainen kävijäkin laskettaisiin. Pelaajakiintiön ylityttyä paikkaajia esim. loukkaantuneille voi nostaa omista junioreista.
Vakiopohja pelaajasopimuksille. Tietyt minimivaatimukset, joista ei lipsuta. Pyritään välttämään liigapykäliä – mutta jos sellainen paperiin kirjataan niin asetetaan merkittävä siirtokorvaus (esim. minimissään 20.000€ ja kärkipelaajille suurempi, jos pelaaja vaatii pykälää), josta ei tingitä. Ulkomaan pykälät mieluiten niin, että mahdollistavat vapaan siirtymisen ainoastaan kauden jälkeen. Kaikki sopimukset mielellään vähintään kaksivuotisiksi.
8§ Urheilullisuus
Liigakarsintojen puuttuminen ei tarkoita sitä, etteikö Mestis voisi olla urheilullinen. Päinvastoin.
Sarjassa pelaa 12 joukkuetta, jotka pelaavat nelinkertaisen sarjan. Ei välisarjoja, revanssikierroksia tai muuta keinotekoista höttöä. 44 ottelun runkosarja, jota pyritään pelaamaan vakiopäivisin (esim. tiistai ja lauantai), niin että joka viikko on keskimäärin yksi koti- ja yksi vieraspeli.
Kunnollinen joulutauko ja muutama muu viikon tauko. Pelaajille aikaa myös harjoitella ja palautua. Runkosarja syyskuusta helmi/maaliskuiden vaihteeseen ja siirtoikkuna kiinni hyvissä ajoin tammikuussa.
Kahdeksan parasta pudotuspeleihin, jotka pelataan paras viidestä. Välierät ja finaalit voidaan pelata paras seitsemästäkin, mikäli näin halutaan. Rahapalkinto mestarille, jos esim. sarjan nimi saadaan myytyä tai joku muu valtakunnallinen sponsorikuvio.
Mukana ei ole sellaisia seuroja, joiden ainoa funktio on palvella muita, vaan kaikki pelaavat samoilla motiiveilla: joko mestaruudesta tai sarjapaikkansa puolesta.
Runkosarjan kaksi huonointa joutuvat karsimaan. Mukaan kaksi parasta Suomi-sarjasta, kaksinkertainen sarja ja viivan päällä pelaavat ovat mukana seuraavalla kaudella.
Oikeasti avoin ja todellinen nousumahdollisuus alhaalta päin. Nousijalta ei vaadita auditointeja tai kriteereitä hallin koon suhteen, kunhan on esittää jonkinlainen uskottava suunnitelma siitä, että pystyvät vetämään kauden läpi (Junkkareiden, HJK:n tai K-Laserin kaltaisia kohtaloita ei halua kukaan) ja sitoutuvat luonnollisesti yhteisiin pelisääntöihin.
Samassa yhteydessä mietittävä uudestaan myös Suomi-sarjan järjestelmä. Minkä verran ja millaisia joukkueita sarjaan jää jäljelle, kun Mestikseen tarvitaan täydennystä yhden liiganousijan ja parin-kolmen katoavan farmiseuran tilalle?
Itse en osaa tuohon ottaa kantaa, mutta yksi vaihtoehto voisi olla valtakunnallisen sarjan sijasta kaksilohkoinen Suomi-sarja, jossa lohkojen parhaat kohtaisivat toisensa vasta karsijat ratkaisevissa pudotuspeleissä. Tällöin ainakin matkakustannuksia saataisiin pienennettyä ja ns. kyläseurojenkin osallistuminen olisi mahdollista.
Rehellisesti sanottuna en osaa sanoa, kiinnostaisiko kuvailemani kaltainen sarja minua katsojana. Sulattelua se ainakin vaatisi. Mutta paljon muitakaan vaihtoehtoja ei taida olla olemassa.