Mainos

Härkälän ensimmäinen – eli otteet kaukalossa 2023–2024

  • 230 133
  • 2 034

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Voi että, kun tuo eilinen suoranainen hurjastelu nyt sitten vain kantaisi eteenpäin. Että edes ne 2-3 tehdyn maalin ottelut yleistyisivät tai oikeastaan normalisoituisivat. Eilisen jälkilöylyissä onkin hyvä todeta, että nythän on 2/3 runkosarjasta pelattu, ja joukkueen pistepörssin kymppisijalle mahtuu kahdeksalla pisteellä, mikä nyt kertoo kaiken historiallisesta tehottomuudesta. Tai itse asiassa Ässät on nyt täsmälleen samassa tehtyjen maalien tahdissa mitä viime kauden 129 maalia oli, jolloin tuskailtiin sen historiallisen tehottomuuden kanssa. Että näin :D

Tässä on nyt sekä pelaajilla että valmennuksella oma vastuunsa siitä, että asia korjaantuisi pysyvästi parempaan suuntaan. Kun mistään muusta ei ole kiinni kuin maalien riittävästä määrästä, ja pata on hyvin kevään peleissä..
 
Suosikkijoukkue
Naurettavat agendat
Ei se kaunista sinällään ollut, mutta mainio vierasesitys. Etenkin kun tiedetään ettei Turun lentokenttä oikein Ässille sovi. Nytkin oli esimerkiksi liian pitkiksi/lyhyiksi menneitä syöttöjä ihan epätavallisen paljon.

Ei noissa kaukaloissa niin ole vuosiin ollut eroja, ei oikein voi puhua Turun lentokentästä tuon jäähallin yhteydessä.

Telkkarista katsomalla se kenttä kyllä näyttää todella isolta, mutta johtuu kuvauspaikasta, se kun on siellä piippuhyllyllä jossain.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ei noissa kaukaloissa niin ole vuosiin ollut eroja, ei oikein voi puhua Turun lentokentästä tuon jäähallin yhteydessä.

Käsittääkseni leveys on sama kuin Porissa mutta pituudessa taisi olla parin metrin ero?
 
Suosikkijoukkue
Naurettavat agendat
Käsittääkseni leveys on sama kuin Porissa mutta pituudessa taisi olla parin metrin ero?

HIFK: 28 x 60.
HPK:30 x 58.
Ilves & Tappara: 28 x 60.
Jukurit: 29 x 59.
JYP: 28 x 60.
KalPa: 28 x 60.
KooKoo: 30 x 60.
Kärpät: 29 x 60.
Lukko:28 x 60.
Pelicans: 28 x 58.
SaiPa: 28 x 60.
Sport: 28 x 58.
TPS: 28 x 60.
Ässät, 28 x 58.

Tämä uusin mitä nyt nopealla googlauksella löytyi. Hakametsän mitat tuo, mutta ilmeisesti Nokia areenalla samat mitat.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
TPS: 28 x 60.
Ässät, 28 x 58.

Tämä uusin mitä nyt nopealla googlauksella löytyi. Hakametsän mitat tuo, mutta ilmeisesti Nokia areenalla samat mitat.

Noniin, ei ihan täysi dementia ollut vielä iskenyt *hymiö*
 

ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Tehottomuuden takia myös Ässien kotimenestys on selvästi laskenut. Peräti viisi peliä Ässät on kotona jatkoilla hävinnyt ja vain kolme voittanut. Ainoa kolmen pisteen voitto pitkään aikaan on 3-2 voitto Jukureista.

Sportia vastaan viimeksi tasoitus tuli aivan lopussa ja lisäpinnakin siitä tuli sitten, mutta mistään selvästä voitosta ei todellakaan ollut kyse. Kotimenestyksen parantaminen nyt kauden loppupuolella täytyy saada toimeksi, muuten ei hyvä heilu. Niinpä olenkin laskenut pleijaripaikan melkolailla kotipelien varaan, niistä pitää tulla positiivinen tulos jäljellä olevista kymmenestä kotipelistä. Kuusi kolmen pinnan voittoa riittäisi hyvään tulokseen.

Nyt täytyy ensin varmistaa tuo pleijaripaikka ennenkuin rupeaa haaveilemaan mistään muusta.
 

Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Alkukaudesta ne nopeet käännöt vielä toimi, sittemmin vihut oppi pelaamaan tuon pois. Nyt tuo omista lähtö todella hitailla on vaikeaa kun ka eri tulee kahdella tai kolmella päälle. Pitäisi hyökkääjien hakea alempaa, ja muutenkin pitää etäisyydet kunnossa. Nyt on kovin etäällä laiturit ja avaukset menee pääosin vituralleen.
Sellaista kokonaisvaltaista pelitapaa, koko porukka ylös ja alas, vaatii pelaajilta jatkuvaa pelinlukua. Kaikki ei tuohon pysty, mutta sitten pitää rukkailla kenttiä niin, että tukea olisi joka kentälliseen.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tänään pääseekin seuraamaan miten ex-Ässä Wännström pärjää Liigavauhdissa. Saa pärjätä, kunhan ei iske maalia Ässien verkkoon.
 

Jurvanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät!
Kuten yleensä voittopelin jälkeen, niin tänään Ässät pelasi hyvin.
Mutta siis oikeasti. Siellä oli muutama pelaaja ihan erilaisesti jaloilla liikenteessä. Taklauksia satoi ihan kohtuullisesti ja omissa kamppailtiin hyvin. Aina välillä oli hankalia jaksoja, mutta sitten taas aina välillä peli pyöri tosi nätisti.

- Ykkösketju on kyllä enemmän kuin osiensa summa. Järvine ja Eerholtsi pelaavat tosi nopeasti kiekkoa eteenpäin ja Hämeenaho on siinä se kolmas lenkki. Lisäksi varsinkin Holtsin ja Järvise puolustaminen on kyllä yllättävän hyvää. Vähän samaa kuin esim. Graberin takakarvauksessa - se kiekko lähtee vähän varkain ja puolihuolimattomasti näiden mukaan.

- Tuomarilinja oli taas tänään mitä oli. Tai siis siellä meni puolin ja toisin tilanteita läpi aika paljonkin. Varsinkin lopussa meni jo ihan koomiseksi, mutta kai tää on sitten sitä tasapainoista linjaa tai jotain.

- Viitala ja Talaja olivat tänään kyllä ihan tarpeettomia tuolla kentällä. Varsinkin Talaja olisi ansainnut vilttikomennuksen jo muutama peli sitten, mutta edelleen se jaksaa heilua.

- Lötkö-Davidsson tosiaan painoi kaksi maalia ja hoiti kotiin ehkä epärytmisimmän yleisönhuudatuksen tähän kauteen <3

- Toistohuumori on kivaa. Siksi mä totean taas, että pari-kolme kertaa Zabransky heitti omissa sellaiset koomasyötöt että voi märjens. Vastapainona sitten taas paljon hyvää tekemistä kiekolla ja varsinkin ilman.

- Tarviiko Rubinia edes erikseen kehua? Se on kyllä ihan jäätävän hyvä hommassaan. Mahtaa Aittokalliota (EDIT:Eiku Kaarlehtoa. Hitto.) vituttaa kohtis lujaa omat uravalinnat tällä hetkellä.

- Joku sanoi tässä hetki sitten, että Heimosalmella on aika kenkku tapa heittää sellainen kaverisyöttö omissa näennäisen tyhjään paikkaan, mutta oikeasti aika kusiseen väliin. Tänään niitä tuli taas muutama. Väittäisin, että Ässien pelitapa ei ole se syy, miksi Heimosalmen kehitys polkee paikallaan.

- Joensuulla meni tänään vaihdot pitkäksi ja yrittäminen taas yli. Jesse voisi nyt hetken ihan oikeasti koittaa sitä lyhyiden vaihtojen nelosketjun pelaajan roolia. Varsinkin tällei kun Ässät on johtoasemassa.

- Ja ottelun 8 tähteä menee kyllä taas itse porilaisille. Uimalakki-huudot kun Dufvaa muistetaan videotaululla, pakolliset seula-huudot veskarille maalien jälkeen ja lopun nonstop-mussutus tuomareille <3 Ja siis joka kerta tulee hyvä mieli siitä "UIH!"-huudosta, kun kiekko lipuu vastustajan veskarille. Pori - älä ikinä sivisty.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Kuten yleensä voittopelin jälkeen, niin tänään Ässät pelasi hyvin.

- Tarviiko Rubinia edes erikseen kehua? Se on kyllä ihan jäätävän hyvä hommassaan. Mahtaa Aittokalliota vituttaa kohtis lujaa omat uravalinnat tällä hetkellä.
Miten Rubiinin torjuntatyöskentely liittyy Aittokallion uravalintoihin???
 

Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Empä tiedä mikä olisi oikea topikki mutta laitetaan tänne mielenkiintoinen havainto; viimeiset kolme kotiottelua ja Ässät saanut kaksi ylivoimaa. Ässille vihelletty 11 kakkosta samaan aikaan.

Meneekö enää edes sattuman piikkiin. Ja noista kolmesta ottelusta kahdessa ei ole tuomittu yhtään jäähyä vastustajalle.

EDIT: ennen kuin viilaa niin tuomittiin rankkari koukusta mutta pointti oli kakkoset.
 

reaper78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HIFK
No toisessa ketjussa asiaa jo kummastelin, joten kummastellaan täälläkin. Mielestäni Ässien peli ei ole ollut erityisen sikamaista noissa kolmessa pelissä. 11-1 jäähytilasto kyllä kertoo aikamoisesta kotijoukkueen sorsimisesta.
 

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
No toisessa ketjussa asiaa jo kummastelin, joten kummastellaan täälläkin. Mielestäni Ässien peli ei ole ollut erityisen sikamaista noissa kolmessa pelissä. 11-1 jäähytilasto kyllä kertoo aikamoisesta kotijoukkueen sorsimisesta.
Juuri näin. Eilenkin meni molemmin puolin rikkeitä läpi sormien, mutta pidän aika käsittämättömänä, että jälleen tuomaristo näki tasan nolla kappaletta rikkeitä, jos nyt tuo rankkari unohdetaan. Jos sitä ei olis nähnyt, ei varmaan tarttis jatkaa alan hommia sen jälkeen.

Nää on vissiin sitä Japan sakkoa? Ei kai sentään. En jaksa uskoa salaliittoteorioihin, mutta onhan tuo nyt ollut harvinaisen perseestä. Missä on Don Tamin kuuluttama jäähytasapaino? Mai Gaaaaad!
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
No toisessa ketjussa asiaa jo kummastelin, joten kummastellaan täälläkin. Mielestäni Ässien peli ei ole ollut erityisen sikamaista noissa kolmessa pelissä. 11-1 jäähytilasto kyllä kertoo aikamoisesta kotijoukkueen sorsimisesta.
Eihän tuossa mistään sikamaisuudesta ole kyse, sillä 11 jäähyä on kuitenkin vielä ihan normaaliuden puitteissa oleva jäähymäärä kolmessa pelissä. Sen sijaan yksi ainoa ylivoima kolmessa pelissä tarkoittaa sitä, että Ässät ei vain ole kyennyt tarpeeksi paineistamaan ja pakottamaan vastustajaa ottamaan jäähyjä. Sitä se on kun hyökkäyspeli on jo pidempään ollut sitä päätypeliä/rännikiekkoja, ja on luovuttu siitä alkukauden suorasta maalille ajamisesta. Koska tuo jälkimmäinen pakottaisi ilman muuta enemmän vastustajaa jäähyihin

Kaipa se vaikea on muutoin kritisoida pelitapaa, kun ollaan taas otettu selkeitä voittoja, mutta ylivoimien saamisen kannalta ihan vain huomiona..
 

J.H #21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kaikki 50-50 tilanteet ovat menneet sattumoisin vastustajien eduksi Härkälän kiehumisen jälkeen. Tämä ei ole sattumaa. Odottakaas jos saadaan Tampereen jengi puolivälierissä vastaan. Noh ainakin alivoima toimii kun sitä on jouduttu harjoittelemaan paljon. :)
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Jaa-a.. oli kyllä sen verran loistava peliesitys ettei tappio jotenkin edes harmita määräänsä enempää. Yli puolet pelistä Ässät kuitenkin vei hiiäfkoota kuin litran mittaa, joten eniten harmittaakin miten se betoninen alivoima petti nyt sitten sen yhden ainoan kerran juuri tällaisessa ottelussa

Mutta silti: tärkeimpänä asiana maaleja tulee taas jopa ihan ryöppyämällä kauden kokonaistahtiin nähden, joten tästä on kaikesta huolimatta ihan hyvä jatkaa..
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Vanha kuoma Levonen voisi pitää vaikka tehostettuja kursseja tuomareille muutaman lisää, mikäli aikaa jää hallin käytävillä huutelemisten ohessa.

Ei mulla muuta. Pillit pussiin ja virne perseeseen. Viimeinen sammuttaa valot. Voittokaan ei olisi ollut vääryys. Nyt meni kuva, toivottavasti pian menee äänikin.
 

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Harmittaa tappio pirusti, mutta se tapa, millä hävittiin... Se helpottaa. Joskus hyväkään peli ei riitä pisteisiin. Ässillä on ollut kyllä todella huonoa onnea pitkään, tämä ilta ei tehnyt poikkeusta.

Jotenkin hyvä fiilis, peli on nyt ollut hyvän aikaa hyvällä tasolla. Onnea peliin, loputkin apinat pois selästä ja kohti kevättä.
 

Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitä helvettiä toisessa eässä tapahtui? Hienon ekan erän jälkeen totaalinen uinuminen, ja vihu rankoo. Saatana kovalla otteella olis tullut helposti pisteet, kolmas oli isänniltä pelkkää odottelua, säästivät huomiseen. Helkkari kun tärkeät pisteet meni ihan omaan pönttöilyyn.
Posia, että vihdoin tekevät maaleja enemmän kuin yksi per peli. Ja yleisesti peli-ilme erittäin hyvä. Rubin väsynyt, pitää huilia.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitä helvettiä toisessa eässä tapahtui? Hienon ekan erän jälkeen totaalinen uinuminen, ja vihu rankoo. Saatana kovalla otteella olis tullut helposti pisteet, kolmas oli isänniltä pelkkää odottelua, säästivät huomiseen. Helkkari kun tärkeät pisteet meni ihan omaan pönttöilyyn.
Posia, että vihdoin tekevät maaleja enemmän kuin yksi per peli. Ja yleisesti peli-ilme erittäin hyvä. Rubin väsynyt, pitää huilia.
No eipä nyt Rubinia voi syytellä maaleista. Knihdin erittäin typerästä jäähystä alkoi se sekoilu ja Koivistoisella kävi tänään kolme kertaa onnikin maaleissa, pääsi vielä neljättäkin yrittämään kolmannessa mutta enää ei mennyt.
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Mitä helvettiä toisessa eässä tapahtui? Hienon ekan erän jälkeen totaalinen uinuminen, ja vihu rankoo. Saatana kovalla otteella olis tullut helposti pisteet, kolmas oli isänniltä pelkkää odottelua, säästivät huomiseen. Helkkari kun tärkeät pisteet meni ihan omaan pönttöilyyn.
Posia, että vihdoin tekevät maaleja enemmän kuin yksi per peli. Ja yleisesti peli-ilme erittäin hyvä. Rubin väsynyt, pitää huilia.
Ässät vei erässä pitkiä pätkiä ja sai kerrankin hyökättyä. IFK:n ylivoimassa onnistui kaikki, tuollaiset maalit onnistuu joskus ja jouluna, nyt joka heitto maalille päätyi verkkoon, milloin mistäkin. Oli siinä toki Ässillä virheitä mutta silti, joskus käy näin. Tätä ei kannata jäädä liikaa murehtimaan, maalintekoon on löydetty rentoutta ja luistin kulkee!
 

blikzt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Hyvä joukkue on teillä jalkeilla, usemmiten on HIFK:n alakynnessä ollessa tullut ainoastaan olo siitä, miten pahasti oma jengi alisuorittaa, mutta nyt tuntui enemmänkin siltä, että vaikka pelataan hyvin niin Ässät pystyy vielä parempaan. Tänään kääntyi meille, mutta hyvä vääntö - toivottavasti kohdataan vielä keväällä!
 

Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Entistä vahvemmin alkaa kunnioitus nousta nuorta valmentajaa kohtaan. Häntä on sanottu strategiseksi valmentajaksi, ellei jopa erittäin sellaiseksi. Ja sitä onkin, materiaali ei ole miljoonajengien luokkaa, mutta tulos alkaa olla lähellä kymppiä. Juu, on suvantovaiheita ja on heikkoa tekemistä välillä joukkueelta, mutta kokonaisuutena hyvää suorittamista.
Tästä kun saadaan niitä pelejä " vyön alle", niin aina vaan paranee. Kun joukkue tuosta vielä nivoutuu enemmän yhteen, niin voidaan saada hyvä kevät. Ja se lämmittää vanhaa kannattajaa, ei näitä liikaa ole ollut elämän varrella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös