Mainos

Guns N' Roses

  • 823 364
  • 4 636

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu
Aivan mahtava biisi, voisi melkeinpä sanoa että tässä on tuleva GNR-klassikko. Tykkään ihan kympillä.
En ole varma klassikosta, mutta hieno biisi on, pari kuuntelua meni ihmetellessä, mutta kolmannella aukesi ihan täysillä. Onhan tämä itselle hankalaa kun kyseessä on bändi joka oli itselle täysin elämää suurempi parikymppisenä ysärin alussa. Video on kyllä todella hyvän fiiliksen tekele, tykkään.
 

axe

Jäsen
Ihan hirveetä radiohuomiota Perhaps ei Suomessa ainakaan saa. Tähän mennessä on yksi kertasoitto Rockilla ollut, ilmeisesti Jussi 69:n ohjelmassa. Eikä sitä ole tulossakaan, onhan asenne uudempaan GNR:ään kanavilla ihan toinen kuin vaikka uudempaan Metallicaan. Hard Skool on soinut 83 kertaa 23 kuukauden aikana. Vertailuna vaikka Metallican Lux Æterna, joka on yhdeksän kuukauden aikana soinut 238 kertaa.

Absurd muuten on soinut radiossa 11 kertaa, missä on toki yhdeksän kertaa liikaa. Mutta sitten vaikka hyväksytäänkin, että tällä Radio Rockin paljon suosimalla vihaiselta kuulostavalla geneerisellä nykyrokilla tai metallilla, millä termillä nyt puhutaankin, on ne uudempaan sukupolveen kuuluvat faninsa eikä sillä lailla kilpaltaisi niiden kanssa, niiin silti Hard Skoolin pitäisi soida siinä missä jonkun H.E.A.T.in piisitkin (Dangerous Ground ansaitsi soittonsa, mutta esim. tämä Nationwide on heikko ja silti jo 220 soittokertaa tämän vuoden aikana) tai vaikka toissakesänä voimasoitettu Nestor (1989-piisillä 385 kertaa since joulu '21). Mutta ei vaan Hard Skool soi.

Ja onhan sekin suorastaan rikos ihmiskuntaa kohtaan, että esim. Street of Dreams saa vuosittain vain pari-kolme soittokertaa kaikki kanavat huomioiden.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
No joo, on se parempi kuin pari veisua Chinesella (Rhyad, If the World, IRS ainakin), mutta ei yhtään sen parempi. Eli sellainen Ok veto, jossa on noita CD ajan haasteita - liikaa mietityn, digitaalisen ja pöhöttyneen kuuloinen jälkimaku, johtunee siitä, että tätäkin biisiä on työstetty yli 20 vuotta ja sata erilaisia versiota.

The Generalia tässä odotan, koska se on mystinen kaikkien haluama teos sen 20v - joka ei ole vuotanut.
 

Nosebleed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, San Jose Sharks
Perhapsin musavideo näyttää trendaavan kolmantena tällä hetkellä Suomessa ja maailmallakin kymmenes.

The Generalille ei varmaan kannata asettaa liikaa paineita. Varmaan ihan perusbiisi lopulta. Se on kuitenkin tosiaan hyvä, että ei ole vuotanut, niin on myös teille vuotojen kuulijoille yllätys. Hieman raskasta nimittäin lukea noita MyGnR jne. foorumeita kun siellä on niitä "Slash on pilannut biisin" vastajännäreitä :D
 
Viimeksi muokattu:

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Pitää antaa vähän aikaa ja kuuntelukertoja upota.
Kyllähän tää Perhaps useamman kuuntelu- ja katselukerran jälkeen alkaa upota oikein hyvin. Edelleen samaa mieltä, että liian tukkoon miksattu, mutta näillä mennään ja toisaalta, ei tästä biisistä mitään riisuttua versiota oikein voisikaan tehdä, kun on tällainen Elton Roses -biisi. Rakenteeltaan vähän hassu biisi siinä mielessä, että sooloa lukuunottamatta toistetaan introa myöten samat osat samassa järjestyksessä, toki laulusuoritukset kakkoskierrolla ovat erit, mutta lyriikat samat.
 

JoukaHainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers ja Jaromir Jagr
Tullut tykitettyä useampi kerta päivässä Perhapsia ja joo on se hyvä. En vain osaa vielä sanoa kuinka hyvä. Näistä uusista julkaisusta Hard Skool on omaan mieleen ihan jäätävä. Axl vetää kuin nuorena ja muutenkin meininki niin saatanan kovaa. Muistan joskus 15-20 vuotta sitten, kun tuli joku 15 sekunnin vuoto tästä biisista ja jo siitä kuuli, että nyt on älytön bängeri tulossa.
 

laalki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
Uusi piisi kuultu ja reaktio oli sama kuin millä tahansa uudella Metallicalla. Hampaat irvessä toivotaan ja tulos on meh.

Onko siellä jotain sanottavaa vielä? Siis Axlin kolme parasta eeposta kertoi oikeesti jostain, kovimmat rokkipiisit kertoi naisista ja huumeista tavoilla mitä nykyään tietysti paheksutaan (hyvää kamaa silti). Ja Axlin piisit käytännössä rakkaudesta.

Kaikki tämä uusi kama on kirjoitettu keski-ikäisten miljonäärien kynästä joilla ole ei huolen häivää taloudellisesti, kyse on enää siitä onko South Park -tyyliin kultaiset vai hopeiset kraanat. Luonnollista. Mutta onko niillä enää mitään sanottavaa? Ei. Laittakaa pillit pussiin kuten Slayer viimein tajusi.

edit. tsekatkaa ne kaksi Snakepit -albumia Slashiltä, käy aika selväksi ettei kovikset tarvii isoja nimiä.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Laittakaa pillit pussiin kuten Slayer viimein tajusi.

Aivan kuin sinulla olisi jokin velvollisuus kuunnella GNR:ää hautaasi saakka ja vain heidän lopettamisensa voi sinut siitä kirouksesta vapauttaa...

Piisihän on ihan kiva. Kuin Catcher in The Ryen ja Sorryn avioton lehtolapsi. Lauluraidatkin taitavat - ainakin osin - olla niiltä ajoilta. Jos olen väärässä ja ovat uusia lauleloja, niin vielä hyvempi.

Uusi musa perinteisiltä laulu- ja soitinyhtyeiltä on monasti mukava juttu.
 

laalki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
Aivan kuin sinulla olisi jokin velvollisuus kuunnella GNR:ää hautaasi saakka ja vain heidän lopettamisensa voi sinut siitä kirouksesta vapauttaa...

Niinhän minulla onkin. Vapauttaisi vain niistä pettymyksistä, vaikka itsehän itseni siihen kiroukseen sidon, että suosikkibändini piisit kuuntelen. Enkä todellakaan odota uutta Appetitea tai Illusioneita. Tykkäsin paljon Chinesestäkin, silläkin oli vielä sanottavaa. Nyt jotenkin tuntuu että sanottavat on sanottu ja kannat otettu. Vuosi vuodelta bändi vaikuttaa enemmän ja enemmän pelkältä rahasammolta ja että jäsenien musiikilliset intohimot ovat jo jossain muualla.

Uusi musa perinteisiltä laulu- ja soitinyhtyeiltä on monasti mukava juttu.

Juu. Uudesta albumista on puhuttu nyt — bändinkin puolelta — reunionin alkuajoista lähtien. Vähissä ovat olleet näytöt siihen suuntaan. Nytkin CD:n ylijäämäpiisejä, joita on laatikossa varmasti vähintään CD vol. 2 verran. En laske lähes kokonaan eri yhtyeen 2008-vuoden levyltä tippunutta bonus trackiä tämän bändin uudeksi musaksi. Katsellaan sitten 2036 kieppeillä, kunhan saadaan ensin kolme maailmankiertuetta lisää eetteriin, Conspirators on julkaissut neljä albumia, Velvet Revolver tekee lyhkäisen comebackin ja Izzy liittyy takaisin remmiin.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Tänään päästään kuuntelemaan General?

Tulee varmasti kauhia pettymys, koska;

- Heti kun kuuli näitä varmistuneita nimiä 2000 luvun alussa niin tuli jotenkin fiilis, että hieno nimi, oiskohan kova ralli tulossa
- Stinson sanoi, että se on hänen mielestään paras mitä ei CDllä kuultu tms
- Puhuttu eeppisestä ja raskaasta, pelkään kevyttä sekä unohdettavaa ala perhaps
- Liikaa odotettu, liikaa hinkattu ja taas Hinkattu lisää
- Kaikkea sitä on vuotanut mutta ei tätä
 

Nosebleed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, San Jose Sharks
Vähemmän yllättäen vinyylijulkaisu ainakin lykkääntyy. Porukka saanut sähköpostia USAn fanikaupasta, että joulukuulle menee 7" julkaisu. Saksan kaupan nahkahousut ei oo vielä ainakaan lähettäneet mulle mitään.

Saas nähdä kuullaanko sitten digijulkaisua missä vaiheessa (tai milloinkaan :D)
 
Viimeksi muokattu:

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Vähemmän yllättäen vinyylijulkaisu ainakin lykkääntyy. Porukka saanut sähköpostia USAn fanikaupasta, että joulukuulle menee 7" julkaisu. Saksan kaupan nahkahousut ei oo vielä ainakaan lähettäneet mulle mitään.

Saas nähdä kuullaanko sitten digijulkaisua missä vaiheessa (tai milloinkaan :D)

Sähköpostia tuli. Ei haittaa lisäodotus. Kuunnelkaa nyt tätä, eihän parempaa enää ole:



 

axe

Jäsen
Kyllähän tässä ollaan jo niin turtuneen kyynisiä, että eihän sitä oikeesti edes odottanut mitään tapahtuvan luvatusti tai "luvatusti". Jos nyt tämän vuoden puolella taas tapahtuisi muutakin kuin loputonta keikkakiertoa, niin ihan olisi yllättynyt.

"Soon is not the word" since 2006.
 

Nosebleed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, San Jose Sharks




"After much back and forth, we are finally content with the quality of the Perhaps/The General vinyl. We are sorry it pushes the release to December 8."

Eli ilmeisesti laatuongelmien takia jouduttu lykkäämään.

Edit. Jaaha, joku versio vissiin vuotanut jo nettiin, yllätyyys. No toivottavasti tuo sitten vauhdittaisi virallista julkaisua streamipalveluihin niin pääsisi kuuntelemaan.
 
Viimeksi muokattu:

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
No jopas on veikeän kuuloinen kappale. Vähän tuollaisia b-luokan hirviöleffa-tunnelmia jopa alussa.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Hyvä veisu! Ns Uusista omasta mielestäni paras, mutta ei toki yllä sisäisen hypen tasoon, mutta pidän paljon. Stinson saattaapi olla ollut oikeassa.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Ilmeisesti tuo biisi on Monsters, mikä kyllä kuulostaisi (!) järkevältä. Esim. Facebookissa tarjotellaan WeTransferinä The Generalia ja Monstersia, en vielä ottanut tarjousta vastaan.

Paskat. On se The General. Otin tarjouksen vastaan.

Tuossa molemmat, juuri nyt:



 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös