Oma top kymppini (ei järjestyksessä):
Appetitelta mahtuu kolme kappaletta, vaikka hyvin voisi melkein koko levynkin laittaa:
1. Welcome To The Jungle. Itsestäänselvä valinta klassikoista, johon ei kyllästy koskaan. Guns N' Rosesin anthem, joka tulee ensimmäisenä bändistä mieleen. Vaikka hyviä keikan avauskappaleita on muitakin, niin tämä on kuitenkin mielestäni se ylivoimaisesti paras.
2. It's So Easy. Valinta oli paha tämän ja "Out Ta Get Me:n" välillä kumpi mahtuu top kymppiin, mutta tällä kertaa bassoalku ja kitaraoutro vievät voiton tässä perseellepotkijassa.
3. Nightrain. Tästä löytyy oikeastaan kaksikin erillistä vetoa lähinnä soolojensa ansiosta, jotka kumpikin mahtuisi omaan top kymppiin. Nyt aiheutan suuttumusta, kun sanon että vuonna 2002 soitettu liveversio featuring Buckethead menee jopa alkuperäisen edelle kaikessa eeppisyydessään.
Use Your Illusion I, joka menee kokonaisuudessaankin itselleni mieluisammaksi kuin sisaralbuminsa monipuolisuutensa ansiosta. Sieltäkin löytyy tällä hetkellä 3 kappaletta.
4. November Rain. Ei aivan yllä samalle tasolle kuin myöhemmin mainittava Iso E eli Estranged, mutta kovasta ylisoitosta huolimatta kyllä tämä top kymppiin mahtuu. Kitarasoolot ovat onnistuneita ja myös Axl:n laulusuoritus ehkä paras kaikista.
5. Dead Horse. Turhan harvoin livenä soitettu. Kantrivivahteiselle alulle plussaa ja koko kappalehan on sen jälkeen täyttä tykitystä.
6. Coma. Todellinen hirviö, joka menee November Rainin ja Iso E:n kanssa samaan kastiin top 3 -taideteoksissa. Kitarasoolo on tajuton, jossa sävellaji vaihtuu varmaan 100 kertaa.
Kakkoselta sitten pari itsestäänselvää klassikkoa, joskin Civil War ei sinne tällä kertaa mahdu:
7. Estranged. Jos en kappaleita muuten saa järjestykseen, niin tämä on ehkä kuitenkin se kaikista rakkain ollut aina "Welcome To The Jungle:n" ohella. Hieno tunnelma, joka paranee loppua kohden entisestään. Ei mistään kohtaa tylsä kappale.
8. You Could Be Mine. Mitä tästäkin voi sanoa? Raivokas tapporalli, jonka pelkkä rumpualoitus saa jo sydämen pomppaamaan.
Hieman tuoreemmalta ajalta eli CD:ltä löytyy myös pari kappaletta.
9. Street Of Dreams. Miksi tämä eikä esimerkiksi samalta levyltä löytyvä This I Love? Näitä pianorock-balladeja Axl:n tuskasta löytyy useita ja tällekin listaukselle jo kolmas. Street Of Dreams kolahti jo ensikuulemalta 2001 (tuolloin nimellä The Blues), mutta harmittavasti vain biisin suurempi kitaravetoisuus vedettiin sittemmin alas, vaikka hyvä on edelleenkin. This I Loven ongelma on turhan ruikuttava sävy ja naiivius, vaikkakin sävellyksenä aivan kelpo luokkaa. Nämä muut käsittelevät samahkoa aihetta vain huomattavasti paremmin mielestäni.
10. There Was A Time. Biisi, joka sulkee mielestäni hyvin ympyrän alkuvuosista tähän päivään. Kappalehan on kuin seikkailu, joka päättyy mahtavaan loppuosuuteen. Mielestäni Chinese Democracyn paras kappale ylivoimaisesti.
