Silloin kun molemmat olivat vielä nuoria ja alle 120-kiloisia, Vince oli todennäköisesti tuhonnut shortsipyöräilijän nanosekunnissa. Nykyään kyse olisi lähinnä siitä, kumpi jäisi toisen alle.
Itse toki tarkoitin "kovemmalla jätkällä" Axlin ansioita vokalistina, keulakuvana, biisinkirjoittajana ja monia kiehtovana persoonana. Axl on mielestäni aina ollut huomattavasti kovempi rokkari. Hänessä on yhdistynyt vaara, herkkyys, sekopäisyys, syvällisyys, arvaamattomuus, huikaiseva ääniala, karisma, nerous biisinkirjoittajana ja yleisenä visionäärinä jne..
Minulle toki Guns N' Roses on ollut suosikkiyhtye sieltä peruskoulun ensimmäisen luokan tietämiltä asti ja Axl on ollut suosikkijäseneni kyseisessä yhtyeessä, joten näkemykseni on kaukana objektiivisesti. Kuitenkaan minusta ei ole yllättävää, että Axl Rose on tänä päivänä edelleen äärimmäisen kova rokkistara ja pikkuhousujen kostuttaja pienestä ylipainostaan huolimatta. Vince Neilin parhaat päivät sen sijaan ovat viime vuotisten livepätkien perusteella nähty. Toki Axlillakin oli synkät aikansa, varsinkin muutamien viime vuosien aikana heräsi kysymys, että onko mies enää uskottava rokkari Mikki Hiiri-äänensä, hiipuvan lavaenergiansa ja Asterix-viiksiensä kanssa.
Minusta Axl on aina ollut oikea mies johtamaa yhtyettä nimeltä Guns N' Roses. Melkein sylettää, kun ihmettelee Slashin ja kumppanien löperöistä otetta bändissä. Slash "halusi vain rokata" ja Izzy lähti bändistä koska se "kasvoi liian suureksi". Steven nyt oli pihalla kaikesta ja lensi ulos yhteisellä päätöksellä mömmöriippuvuuksiensa takia. Duffista en tiedä, mutta hänkin taisi kritisoida mahtavaa "November Rain"-kappaletta, joka viimeistään ankkuroi Guns N' Rosesin aseman megayhtyeiden joukossa. Axl oli toki melko pahasti hukassa ilman näitä kavereita, kun hän kasaili uutta kokoonpanoa, mutta hänellä oli sentään pyrkimys yrittää luoda jatkuvasti jotain uutta ja suurempaa.
Taidan saada paljon lokaa niskaani todetessani, että Chinese Democracy on ehkä kovin GN'R-nimellä julkaistu julkaisu. Appetite ei sille suoranaisesti häviä, mutta levy on itselleni kokonaisuutena kiinnostavampaa kamaa. Harmi, ettei se ottanut oikein tuulta alleen, vaan monet pitävät sitä enemmän "vitsinä", tosin oletettavasti enemmän ulkomusiikillisten syiden takia.
Toivon, että seuraava Guns N' Roses-levy jatkaa Axlin näkemystä yhtyeen suunnasta. Sinällään ei haittaisi yksi puhdas hard rock-levy, kunhan linja ei pysy sitten jatkossa tasapaksuna kuten Slashin sooloura. Odotukset seuraavan levyn suhteen ovat äärimmäisen kovat. On otettava kuitenkin huomioon, että yhtyeellä on käytettävissään todella paljon materiaalia. CD:lta taisi jäädä yli aikamoinen satsi biisejä ja biisiaihioita, lisäksi uusia biisejä varmasti on jo syntymässä ja onhan toki materiaalia vielä 80-luvulta ja 90-luvun alkupuolelta, jota ei ole julkaistu. Parhaimmillaan kyseessä saattaisi olla merkittävimpiä rock-julkaisuja aikoihin, ihan jo pelkästään materiaaliin peilaten. Luotto on kova. Ainoa mikä asiassa hieman saattaa kirpaista, on jos siellä lähdetään vanhoista nauhoituksista pyyhkimään Bucketheadin osuuksia pois. Miehen otteita kun olisi kuullut mielellään useammallakin gunnarilevyllä.
Toivottavasti bändi rantautuu Eurooppaan. Yksi niitä harvoja yhtyeitä, jotka on oikeasti "pakko nähdä", jos mahdollisuus aukeaa.
