Guitar Hero ja muut musiikkipelit

  • 19 702
  • 87

Borgie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
On kyllä vakuuttava lista GHIII:lla, pakko hankinta tuokin lienee, vaikka The Rock Bandia tässä ollaan enemmän odotettu. Niille ketkä eivät The Rock Band pelistä ole ennen kuulleet, niin kyseessä on siis GH1 ja GHII pelien tekijöiden seuraava peli, jossa mukana kitaran lisäksi rummut ja mikki (GHIII:n tekee taas eri porukka).

Itse ostin juuri indie packing GHII:een, josta suurin mielenkiinto kohdistui Triviumin Detonation biisiin. Ja hienostihan tuo rokkaa, tosin voluumit pitää vääntää ensin kaakkoon. Myös pari muuta rallia jotka tulivat samassa paketissa olivat hyviä.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
On kyllä vakuuttava lista GHIII:lla, pakko hankinta tuokin lienee, vaikka The Rock Bandia tässä ollaan enemmän odotettu. Niille ketkä eivät The Rock Band pelistä ole ennen kuulleet, niin kyseessä on siis GH1 ja GHII pelien tekijöiden seuraava peli, jossa mukana kitaran lisäksi rummut ja mikki (GHIII:n tekee taas eri porukka).

Siihen tulee lisäksi basso, eli neljä raitaa on käytössä. Harmi, ettei GH oikein ole kännipeli, kun heti ensimmäisen annoksen jälkeen alkaa rytmitarkkuus heittää.

Kiva sitä on kuitenkin kännissä pelata ei siinä mitään.

Onko kenelläkään muulla muuten wireless-kitaraa. Meikäläisellä on. Se syö tietenkin paristoja, mutta siinä on hieno ominaisuus. Kun tikku on pari minuuttia koskemattomana se sammuttaa itsensä. Vielä ei ole sellaista tapahtunut, että joku olisi kävellyt signaalin päältä. En tiedä onko tuossa joku infrapuna- vai joku muu tekniikka jolla se toimii.

Jos joku muu tietää, kertokoon!
 

Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Tuli eilen haettua Guitar Hero II ja III on varauksessa.
On kyllä addiktoiva peli, ei voi muuta sanoa. Ensimmäisen pelisession aikana huomasin jo nousseeni sohvalta ylös ja kitaran kaula liikkui ajoittain kuin Ace Frehleyllä konsanaan.

Haastetta riittää myös pelissä, mediumilla pääsen kyllä jo ne biisit läpi jotka olen kuullut aikaisemminkin - ensimmäisellä soittokerralla siis.

Heti kun III rantautuu Suomeen niin taloudessa on kaksi kitaraa, se tarkoittaa sitä että muija on opetettava pelaamaan.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Päivitetään taas...

Se näyttäisi Guitar Hero kolmosen lopullinen biisilista olevan kasassa ja vuotanut nettiin valokuvien keralla. Ja lista näyttää seuraavanlaiselta.

Slow Ride (Foghat)
Talk Dirty to Me (Poison)
Hit Me with Your Best Shot (Pat Benatar)
Story of My Life (Social Distortion)
Rock and Roll All Nite (Kiss) (Encore)
Sabotage (Beastie Boys) (Co-op Encore)

Mississippi Queen (Mountain)
School's Out (Alice Cooper)
Sunshine of Your Love (Cream)
Barracuda (Heart)
Guitar Battle vs. Tom Morello
Bulls on Parade (Rage Against the Machine) (Encore)
Reptilia (The Strokes) (Co-op Encore)

When You Were Young (The Killers)
Miss Murder (AFI)
The Seeker (The Who)
Lay Down (Priestess)
Paint It Black (The Rolling Stones) (Encore)
Suck My Kiss (Red Hot Chili Peppers) (Co-op Encore)

Paranoid (Black Sabbath)
Anarchy in the U.K. (Sex Pistols)
Kool Thing (Sonic Youth)
My Name Is Jonas (Weezer)
Even Flow (Pearl Jam) (Encore)
Cities on Flame with Rock and Roll (Blue Öyster Cult) (Co-op Encore)

Holiday in Cambodia (Dead Kennedys)
Rock You Like a Hurricane (Scorpions)
Same Old Song and Dance (Aerosmith)
La Grange (ZZ Top)
Guitar Battle vs. Slash
Welcome to the Jungle (Guns n' Roses) (Encore)
Helicopter (Bloc Party) (Co-op Encore)

Black Magic Woman (Santana)
Cherub Rock (The Smashing Pumpkins)
Black Sunshine (White Zombie)
The Metal (Tenacious D)
Pride and Joy (Stevie Ray Vaughn) (Encore)

Before I Forget (Slipknot)
Stricken (Disturbed)
3's & 7's (Queens of the Stone Age)
Knights of Cydonia (Muse)
Cult of Personality (Living Colour) (Encore)

Raining Blood (Slayer)
Cliffs of Dover (Eric Johnson)
The Number of the Beast (Iron Maiden)
One (Metallica)
Guitar Battle vs. Devil: The Devil Went Down to Georgia (The Charlie Daniels Band)

Bonus Tracks:
Avalancha (Héroes del Silencio)
In the Belly of a Shark (Gallows)
Can’t Be Saved (Senses Fail)
Closer (Lacuna Coil)
Don't Hold Back (The Sleeping)
Down 'n Dirty (L.A. Slum Lords)
F.C.P.R.E.M.I.X. (The Fall of Troy)
Generation Rock (Revolverheld)
Go That Far (Bret Michaels Band)
Hier Kommt Alex (Die Toten Hosen)
I'm in the Band (The Hellacopters)
Impulse (An Endless Sporadic)
In Love (Scouts of St. Sebastian)
Mauvais Garçon (Naast)
Metal Heavy Lady (Lions)
Minus Celsius (Backyard Babies)
My Curse (Killswitch Engage)
Nothing for Me Here (Dope)
Prayer of the Refugee (Rise Against)
Radio Song (Superbus)
Ruby (Kaiser Chiefs)
She Bangs the Drums (The Stone Roses)
Take This Life (In Flames)
The Way It Ends (Prototype)
Through the Fire and Flames (Dragonforce)


Pelissä on siis mukana myös kahden pelaajan uramoodi ja viidessä ensimmäisessä biisinipussa on eri biisi encorena co-opissa kuin soolouralla.

Sitä jo vahvistettua Velvet Revolveria ei näy vieläkään mutta yleinen käsitys tällä hetkellä on että bändiltä julkaistaisiin peliin useampikin biisi verkon kautta.

Euroopan julkaisupäivä on 22.11. ja jenkeissä vähän aikaisemmin, 28.10.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Jumaleissön!!

Siis että In Flamesia ja Killswitch Engagea(eilen viimeksi nähty)tarjolla?? Voin kertoa että tuli kaupat!!
 

jake styles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ja nyt on sitten GH3:n demo julkaistu XBox Live Marketplacella, niille joilta GH2:n kitara löytyy. Padillakin voi pelata, mutta mitään järkeä siinä ei ole.

Mukana biisit:
Priestess - Lay Down
Scorpions - Rock You Like a Hurricane
Pearl Jam - Even Flow
Pat Benatar - Hit Me with Your Best Shot
Tenacious D - The Metal

Vähän vaisut biisit demolla, mutta parempihan se toki on säästää vielä ne parhaat palat. Pearl Jam, Priestess ja Scorpions on toki ihan hauskoja soittaa. Niin paljon kuin Tenacious D:stä muuten pidänkin, tämä biisi on kyllä mielestäni melko anuksesta. Bändin tuotannon pohjanoteerauksia, eikä se Guitar Hero -käsittelyllä parane yhtään. Olis vaikka sen Tributen mieluummin laittaneet, vaikka kuluneempi biisi onkin.

Itse pelissä on hieman helpotettu mielestäni osumistarkkuutta verrattuna GHII:een. Star power toimii jouhevammin, koska sitä laukaistessa ei enää tule ruudulla hämäävää "tärähdysefektiä". Muita uudistuksia ei pahemmin ole, enkä kyllä kaipaakaan. Nyt kun kerran on verkkopelikin mukana.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Kun tässä ketjussa on tuota Rock Bandiakin tullut puitua, raportoidaan tämäkin tänne. Rock Bandin 45 biisiä käsittävä setlist julkistettiin tuossa jokin aika sitten ja se näyttää tältä.

Aerosmith - The Train Kept a-Rollin'
Beastie Boys - Sabotage
Black Sabbath - Paranoid
Blue Öyster Cult - (Dont Fear) the Reaper
Bon Jovi - Wanted Dead or Alive
Boston - Foreplay/Long Time
Coheed and Cambria - Welcome Home
David Bowie - Suffragette City
Deep Purple - Highway Star
Faith No More - Epic
Fall Out Boy - Dead on Arrival
Foo Fighters - Learn to Fly
Garbage - I Think I'm Paranoid
Hole - Celebrity Skin
Iron Maiden - Run to the Hills
Jet - Are You Gonna Be My Girl
Kiss - Detroit Rock City
Metallica - Enter Sandman
Molly Hatchet - Flirting with Disaster
Mountain - Mississippi Queen
Nine Inch Nails - The Hand That Feeds
Nirvana - In Bloom
OK Go - Here It Goes Again
Outlaws - Green Grass and High Tides
Pixies - Wave of Mutilation
Queens of the Stone Age - Go with the Flow
R.E.M. - Orange Crush
Radiohead - Creep
Ramones - Blitzkrieg Bop
Red Hot Chili Peppers - Dani California
Rush - Tom Sawyer
Soundgarden - Black Hole Sun
Stone Temple Pilots - Vasoline
Sweet - Ballroom Blitz
The Clash - Should I Stay or Should I Go?
The Hives - Main Offender
The Killers - When You Were Young
The New Pornographers - The Electric Version
The Police - Next to You
The Rolling Stones - Gimme Shelter
The Smashing Pumpkins - Cherub Rock
The Strokes - Reptilia
The Who - Won't Get Fooled Again
Weezer - Say It Ain't So
Yeah Yeah Yeahs - Maps


Bonusbiisejä on tiettävästi 13, joista 10 on julkistettu. Eli nämä.

Anarchy Club - Blood Doll
Bang Camaro - Pleasure (Pleasure)
Crooked X - Nightmare
Flyleaf - I'm So Sick
Freezepop - Brainpower
Honest Bob and the Factory-to-Dealer Incentives - I Get By
The Acro-Brats - Day Late, Dollar Short
The Konks - 29 Fingers
The Mother's Hips - Time We Had
Vagiant - Seven


Kova on siis Rock Bandinkin musiikkitarjonta, ja erityisesti pidän siitä että vanhoita Heroista tutut Anarchy Club, Bang Camaro, Freezepop, Honest Bob ja Acro-Brats ovat mukana. Vielä kun nuo kolme puuttuvaa olisivat Made in Mexico, Count Zero ja Dethklok, olisi lista jo lähes täydellinen.

Eräässä tiedotteessa oli myös mielenkiintoinen tieto, että Rock Bandissä on pelimoodi, jossa koko pelin biisilista soitetaan kerralla läpi neljän soittajan voimin, ja tämän suorittamisesta saa jonkunlaisen salaisen palkinnon. Varsinaisen setlistin biisit tekevät yhteensä vähän reilu kolme tuntia, eli koko pelin tahkoamiseen mennee siinä 4-5 tuntia. Hauska ilta tiedossa!
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Onkos kenelläkään tietoa hyväksyykö GH III PS2:ta alustana vanhemman polven kitaraohjaimille? Itselläni tosin on langaton kitara.

Suomeksi: onko pakko ostaa uutta kitaraohjainta, vai riittääkö pelkän levyn ostaminen?
 

Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Onkos kenelläkään tietoa hyväksyykö GH III PS2:ta alustana vanhemman polven kitaraohjaimille? Itselläni tosin on langaton kitara.

Suomeksi: onko pakko ostaa uutta kitaraohjainta, vai riittääkö pelkän levyn ostaminen?

Todennäköisesti ovat yhteensopivia keskenään, koska pelkkää peliä ja pelkkää kitaraa myydään erikseen. Guitar Hero III:n pitäisi ilmestyä joidenkin tietojen mukaan huomenna, alustavaa kovenemista tiedossa.
 

jake styles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Onkos kenelläkään tietoa hyväksyykö GH III PS2:ta alustana vanhemman polven kitaraohjaimille? Itselläni tosin on langaton kitara.

Suomeksi: onko pakko ostaa uutta kitaraohjainta, vai riittääkö pelkän levyn ostaminen?

Toimii kyllä. PS3:n ja PS2:n ohjaimet ei tietääkseni kuitenkaan toimi ristiin, eli GHIII:n PS3-versiota ei pysty pelaamaan PS2-kitaralla adapterin kanssa. Mutta ilmeisesti vanhoja Guitar Heroja pystyy, jos siis omistaa PS2-yhteensopivan PS3-mallin.

Ensimmäiset lisäbiisipaketitkin on jo ostettavissa ainakin XBox360 Livestä, vaikkei peliäkään täällä ole julkaistu vielä.

Foo Fighters Song Pack:
All My Life
The Pretender
This Is A Call

Velvet Revolver Song Pack:
She Builds Quick Machines
Slither
Messages

Hintaa noilla 500p/paketti, lisäksi on ilmaiseksi ladattavissa pomotaistelut pelattaviksi uramoodin ulkopuolella.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Todennäköisesti ovat yhteensopivia keskenään, koska pelkkää peliä ja pelkkää kitaraa myydään erikseen. Guitar Hero III:n pitäisi ilmestyä joidenkin tietojen mukaan huomenna, alustavaa kovenemista tiedossa.

Kiitos vastauksista Tommylle ja Jakelle.

Yleensä kun olen etsinyt GH III:n ilmestymispäivää, on näytölle ilmestynyt 23.11. eli se julkaistaisiin perjantaina. Tuli perseen alla odotellaan täällä päin.

Toivottavasti ilmestyy huomenna.
 

Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Kiitos vastauksista Tommylle ja Jakelle.

Yleensä kun olen etsinyt GH III:n ilmestymispäivää, on näytölle ilmestynyt 23.11. eli se julkaistaisiin perjantaina. Tuli perseen alla odotellaan täällä päin.

Nyt oli tuonnekkin korjattu jo tuo 23.11.
No, kyllä perjantaikin kelpaa. EB Gamesin myyjä totesi että ainakin PS2-version julkaisu olisi siirtynyt eteenpäin.

Ebaystä muuten löytää kivoja faceplateja kitaralle.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En tiedä virallisesta julkaisupäivästä, mutta meillä duunissa Guitar Heroon itsensä koukuttaneet äijät saivat pelinsä torstaina, olisiko ollut 15. päivä. Meikäläinen ei ole oikein innostunut tämän pelaamisesta, mutta suurella huvittuneisuudella olen seurannut duunikaverien hypeä. Eräskin jannu joutui ottamaan GH: n takia sairaslomaa, kun nilkka kipeytyi liiasta leveässä rokkihaara-asennossa soittamisesta.

Kunnioitettavaa omistautumista, vaikka vain videopelistä onkin kyse. Tommyn postaaman videon loppu oli myös huikea, melkoisiin tuuletuksiin puhkesivat nuo jannut.
 

V-man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
En ole koskaan pelannut kyseistä peliä, mutta kehujen perusteella kävin noutamassa kolmosen kitaroineen PS2:lle. Raporttia viikonlopun jälkeen.
 

Messenger

Jäsen
Eilen pelasin peliä ekan kerran ja ideana aivan mahtava!
Omat taitoni tosin olivat niin syvältä etten saanut edes biisiä soitettua loppuun, kun mies buuattiin jo pois lavalta. En väitä etteikö promilleilla olisi ollut osuutta asiaan mutta pakko kai se on tunnustaa ettei minulla oikean kepin varteen tule ikinä olemaan sellaista contribuuttia, joka painautuisi ihmisten mieleen pysyvästi...Mukava peli silti.
 

V-man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
En ole koskaan pelannut kyseistä peliä, mutta kehujen perusteella kävin noutamassa kolmosen kitaroineen PS2:lle. Raporttia viikonlopun jälkeen.

No huhhuh, en minä sitä nuin hauskaksi hommaksi osannut arvata. Pelivuorot piti varata reilusti etukäteen, vaikka bileissä ei ollut kuin kolmikymppisiä äijiä :) Easy taso oli sopiva kännisille ensikertalaisille.

Musen Knights of Cydonia oli hauskin biisi vetää.
 
Uskomattoman koukuttava peli. Pelkästään Guitar Heron takia voisin hankkia PS3:sen. Ja sanon tämän, vaikka itselläni on ollut mahdollisuus tahkoa tätä peliä vain kerran, ja silloinkin oli pari promillea veressä.

Voiko muuten tähän peliin ladata lisää biisejä jostain vai miten se menee?
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Voiko muuten tähän peliin ladata lisää biisejä jostain vai miten se menee?

Xboxille on jonkun verran biisejä tarjolla ja PS3:llekin pitäisi olla tulossa (Jenkeissä on jo). Ainakin Foo Fightersia ja Velvet Revolveria on jo tarjolla, kolme biisiä kummaltakin. About kerran kuussa pitäisi kait tulla uutta matskua jakoon, ainakin AC/DC- ja Metallica-paketeista on huhuiltu.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Osaako joku sanoa, miksi osa nuoteista hehkuu? Manuaalissa ei ollut mitään selitystä ilmiölle.

GH3 on loistopeli. Varsinkin kun pitää soittaa toinen suohon! Mutta ainakin yksi asia siinä kyrpii. Slayerin Raining Blood on jo easy-tasolla vähintään "medium-hard". Nyt olen menossa hard-tasolla, jossa itselleni asettamalla vaatimuksella on saatava vähintään neljä tähteä, ennen kuin saa soittaa seuraavan kappaleen. Encoret lukuun ottamatta.

Easy- ja medium-tasoilla oli saatava viisi tähteä hakkasin Raining Bloodia valehtelematta viisi tuntia, jotta sain sen viisi tähteä mediumilla. Jotenkin vielä tuntuu, että vasemman kämmenen lihaksisto on kasvanut, koska olen vääntänyt lähes päivittäin GH:ta ainakin neljä tuntia... Mitä vittua vasemman kämmenen lihaksistolla tekee, kun kättäkin väännetään oikealla ja monet muutkin jutut ovat oikean käden hommia? Suuret kämmenmuskelit vain ovat tiellä.

Ei peliriippuvaisille...
 

The M

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Osaako joku sanoa, miksi osa nuoteista hehkuu? Manuaalissa ei ollut mitään selitystä ilmiölle.

Otaksuisin että tarkoitat nuotteja joista kertyy Star Poweria, sitä tosin ei taida saada mikäli ei soita onnistuneesti kaikkia peräkkäin tulevia SP-nuotteja

Ei peliriippuvaisille...

Tuo on totta, siihen jää koukkuun ja kädetkin kipeytyvät
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Osaako joku sanoa, miksi osa nuoteista hehkuu? Manuaalissa ei ollut mitään selitystä ilmiölle.

Tää tarkoittaa niitä nuotteja, jotka voi soittaa ns. hammer-on - tekniikalla, eli pelkästään näppäilemällä oikean väripainikkeen ilman rämpäytystä. Auttaa huomattavasti nopeissa kohdissa, esim. Musen Knights of Cydonian lopun "No one's gonna take us alive" - kohtaa on ainakin meikäläisen ihan turha koettaa läpäistä ilman hammerointia. Tutoriaalissa taitaa tästä jotain lisätietoa olla.

Guitar Heroa on tullut tosiaan pelailtua ykkösosasta asti. Kun on liian laiska opetellakseen oikean kitaran soiton, GH on todella hyvä korvike. Hard on ihan riittävä ja sopivan haastava suurimmalle osalle biiseistä, Expert taittuu kyllä mutta vaikeammissa biiseissä soitto tuntuu liikaa työltä (eikä kaikki edes mene Expertillä läheskään läpi).

Kolmososaa olen kokeillut huvikseni PC:llä, kun pukki on vihjaillut tuovansa PS2-version (ja uuden kitaran, kun vanha on kohta lähes soittokelvottomassa kunnossa). Hauska biisivalikoima, suosikkeja etenkin Disturbedin Stricken, Priestessin Lay down, Weezerin My name is Jonas ja AFIn Miss Murder. Eihän se toki näppiksellä tunnu läheskään niin hauskalta, joten odotan mielenkiinnolla kuinka pääsen kesyttämään Strickeniä kitaran kanssa Hardilla (tai jopa Expertillä hurjissa unelmissa), kun näppiksen kanssa Medium on ihan riittävä vaikeustaso.

Vaikeustaso tuntuu olevan nousussa tuossa III:ssa, Medium-vaikeustaso tuntuu biisilistan loppupäässä lähinnä Hardilta ilman oranssia painiketta. Toisaalta hammer-on - kohdat ovat edellisosia helpompia suorittaa onnistuneesti.
 
Viimeksi muokattu:

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Vaikeustaso tuntuu olevan nousussa tuossa III:ssa, Medium-vaikeustaso tuntuu biisilistan loppupäässä lähinnä Hardilta ilman oranssia painiketta. Toisaalta hammer-on - kohdat ovat edellisosia helpompia suorittaa onnistuneesti.

Hammer-onien soittoa on tosiaan helpotettu huomattavasti edellisistä peleistä ja esim. The Metalia, Strickeniä ja Cult of Personalityn sooloa on nyt hauska soittaa hardilla, kun edellisissä peleissä tuollaiset eivät olisi menneet millään.

Hardilla soittelen minäkin, expertillä ne alkupään biisit kyllä sujuvat mutta listan puolivälissä alkaa tulla jo isoja ongelmia. Vaikka en kyllä hardillakaan ole läpi asti päässyt, Raining Blood ja One haraavat aika kovaa vastaan. Mediumilla oli pakko pelata peli läpi että sai Loun avattua. Ykkösen ja kakkosen olen hardilla läpäissyt.

Tällä hetkellä projektina on viisi tähteä Barracudasta hardilla (ainoa kuudesta ensimmäisestä ryhmästä joka ei ole 5*). Paras tulos tähän mennessä jäi alle 2000 pistettä viidestä tähdestä, eli lähellä ollaan. Kyllä se huomenna tulee, ei tänään enää jaksa soittaa.

Sain tänään myö ostettua kaupan tyhjäksi, eli kaikki kitarat, asusteet ja muu sälä on ostettu (poislukien tietysti ne kitarat joita en ole vielä ansainnut).
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Tää tarkoittaa niitä nuotteja, jotka voi soittaa ns. hammer-on - tekniikalla, eli pelkästään näppäilemällä oikean väripainikkeen ilman rämpäytystä.

- clip clip -

Vaikeustaso tuntuu olevan nousussa tuossa III:ssa, Medium-vaikeustaso tuntuu biisilistan loppupäässä lähinnä Hardilta ilman oranssia painiketta. Toisaalta hammer-on - kohdat ovat edellisosia helpompia suorittaa onnistuneesti.

Ok, kiitos tiedosta. Kyllä kaikki biisit läpi menee, mutta tähtiä ei tule tarpeeksi. Hardilla on pakko saada neljä tähteä per biisi, muuten itsetunto laskee ja lopputulema on maata sikiöasennossa lattialla itkien ja oksentaen.

Täällä mainittu The Metal on kyllä yksi saatanan perkele biisiksi vaikka lyhyt onkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös