Jatkoajassa on jo useita eri visoja, ja jengi vaikuttaa niihin suht innokkailta. Välillä sitä tulee mieleen jokin hyvä knoppitieto tai vaikea kysymys, mutta ei ole varsinaisesti mitään paikkaa missä kysymyksen voi esittää. Aivojumppa -ketju ei sovi varsinaisesti yksinkertaisille tai kinkkisille kysymyksille, vaan kyse on enemmän arvoituksista ja pähkinöistä. @Everton järjestää hienoa Päivän kysymys -kisaansa, mutta tämän ketjun idea ei ole samanlainen.
Idea on yksinkertaisesti seuraava: Minä, ketjun aloittaja aloitan jonkin näköisellä kysymyksellä, ja se kysymys voi olla arvoitus tai kuva-arvoitus, yksinkertainen tietokilpailukysymys, tai oikeastaan minkälainen kysymys tahansa jonka voisi kuvitella jossain visassa tai tietokilpailussa pidettävän. Kysymyksen tyyli on siis suht vapaa, kunhan kysymys ja sen vastaus on edes jollain järkevällä tasolla tiedettävissä tai etsittävissä internetistä. (= kuinka pitkä käyttäjä @Kari Runk on tai vastaavat, henkilökohtaiset kysymykset siis helvettiin) Kysymyksissä on mahdollista kikkailla, ja googlettamisen vaikeuttamiseksi käyttää esimerkiksi synonyymeja tai esinettä/asiaa kuvaavia sanoja. Kyseessä ei ole perinteinen tietovisa, joten lunttaaminen mahdollisuuksien mukaan on sallittua. Google saa laulaa, ja Wikipedia säestää siinä mukana. Kun oikea vastaus on löytynyt, oikein vastannut saa esittää seuraavan kysymyksen tai antaa vuoron vapaaehtoiselle. Kysymyksen saa esittää jo siinä vaiheessa, mikäli löytää esimerkiksi netistä vahvistetun tiedon veikkaukselleen. Mikäli näin ei tapahdu, seuraava kysymys esitetään vasta kun edellisen kysymyksen kysyjä on kuitannut vastauksen oikeaksi.
Koska en tiedä tuleeko tämä ketju kantamaan pitkälle, tai saamaan minkäänlaista kannatusta tai osallistumista, pistetään kysymyksiin 24 tunnin aikaraja. Mikäli siihen mennessä ei kukaan ole oikeaa vastausta joko tiennyt tai löytänyt, nopein saa kysyä seuraavan kysymyksen. Muuten mitään aikarajoja ei ole, ja kysymyksiä voi tipahdella päivässä niin monta kuin vain ehtii. Vastata ja arvata saa niin useasti kuin sielu sietää, joten mitään muita rajoituksia ei ole.
Koska olen ensimmäisen viestin kirjoittaja, niin kysyn ensimmäisen kysymyksen. Mitä yhteistä on Jeesuksella, joulupukilla, Barack Obamalla ja valkoisella puhuvalla koiralla?