Germany 2003

  • 4 896
  • 27

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
MM-kisat ovat jo nurkan takana ja on tullut tuttu aika tarkastella Saksan joukkueen valmistelua ennen kisoja. DEL-liigan finaalit ovat vielä käynnissä ja vasta alustavia joukkueita on nimetty mutta tuttu spekulointi ja arviointi on viimeistään nyt hyvä aloittaa.

Tilanne on aika muuttunut. Ajattelin kirjoittaa jo 3-4 viikkoa sitten ensimmäisen alustuksen mutta silloin näkymäni olisivat olleet HIEMAN positiivisemmat! Nyt saksalaiset ovat saaneet jälleen turhan paljon kieltäytymisiä ja loukkaantumishuolia. Lähtökohta on yhä tuo tuttu eli maan pelaajasyvyys on kuitenkin niin vaatimaton että profiilipelaajien puuttuminen tuntuu kovaa!

Ensimmäinen harmittava ongelma on NHL-pelaajat. Kun jo hyvissä ajoin näytti siltä että maan kaksi parasta pelaaja Jochen Hecht ja Marco Sturm ovat ulkona play-offeista niin olisi luullut että asetelma on makea. Sturm ei helpolla kieltäydy maajoukkuetehtävistä ja myöskin Hecht ilmoitti että tulee mielellään kisoihin. No, mitäs tapahtuukaan…Hecht jääkin pois perheenlisäyksen takia, joka on sinänsä ymmärrettävää mutta sitä en sitten ymmärrä että minkä ihmeen takia mies vielä kuukausi sitten lupaili tuloaan? Eiköhän se vaimon raskaus ollut jo tiedossa…? Hecht sai viime keväällä paljon lokaa niskaansa, kun jäi kisoista pois ”liiallisen väsymyksen” takia ja ikävä kyllä tuskin voitti taaskaan paljoakaan faneja puolelleen. Miehen arvo joukkueelle olisi kuitenkin ollut suuri. NHL-kausi Buffalossa oli siinä mielessä rikkonainen että vammojen takia pelejä jäi melkein puolet pois, pisteitä tuli silti 26. Koko kauden pelillä pointseja olisi hyvinkin saattanut tulla noin 50.

Marco Sturmin poisjäänti ottaa koville! Uransa hienoimman kauden surkean kauden pelanneessa San Josessa tehnyt Sturm joutuu jäämään pois sopimustilanteen takia. Muistaakseni miehen diili oli mallia 2+1 ja nyt on sitten tuon optiovuoden vuoro ja Marco kertoi että osapuolet ovat aika kaukana toisistaan eikä uskonut että diiliä syntyy vielä kesälläkään. Sturm teki kauden aikana 28 häkkiä, lähes 50 pointsia ja voitti taas tiiminsä +/- tilaston lukemalla +9, kun suurin osa esim. muista hyökkääjistä lähenteli –10:n tyylisiä lukemia. Sturmin arvo maajoukkueelle olisi ollut korvaamaton! Mies itsekin oli hyvin pahoillaan ettei voi oikein tulla kisoihin. Tästä tosin suuren syyn saa myös ottaa Saksan lätkäliitto. Siinä missä Suomen liitto Kummolan johdolla hakee väkisinkin pelaajille vakuutuksia niin Saksan liitto ei edes harkitse tätä. Lähtökohta on tietenkin eri mutta silti olisi toivonut DEB:ltä hieman yritystä!

Uwe Krupp myöntää nyt itsekin ettei se kroppa enää taida kestää NHL-uraa. Mies yritti tosissaan vielä kerran mutta ei niin ei, terveenä Uwe olisi ollut mielenkiintoinen jokeri kisoihin. Sven Butenschönin tilanteessa ei uutta, kaksoispassilla ei kisoihin tulla, tosin olin huomaavinani että Petr Nedved pelaisi Tsekin jengissä..Boots tosin pelaisi muutenkin AHL:n pleijareita ja olisi myös varamiehenä Islandersin joukkueelle. Sven pelasikin uransa parhaan NHL-kauden, yli 30 matsia ja tehotkin 0+3. AHL:ssä kaveri oli viime kaudella All Star-pakki.
Kauden läpimurtopelaajiin kuulunut mainio kiekollinen pakki Dennis Seidenberg Philadelphiasta joutui farmiin, kun Philly hankki vakuuttavaa syvyyttä pakistoon ennen pudotuspelejä. Farmijoukkue ei päässyt pleijareihin ja Dennis on nyt about 7-8 pakki Flyersien rosterissa. Joten kunhan Toronto pudottaa Phillyn niin Seidenberg saataisiin kisoihin, toivossa voi elää! Seidenberg teki Flyersissä 13 pistettä ja farmissa oli selkeä kiekollinen liideri tehden 11 pistettä 18 matsissa. Toinen nuori pakki Christoph Schubert on pelannut erinomaisen kauden Ottawan farmissa Binghamptonissa, joukkueen paras fyysinen pakki ja +-tehot ovat joukkueen parhaat +15. Pisteitä taisi kertyä 2+8=10. Schubert ajetaan varmasti ensi syksyllä sisään Ottawan kuvioon mutta ikävä kyllä tuskin ilmestyy kisoihin. Sekä Ottawa että Binghampton ovat menestysehdokkaita ja ihmettelen jos miestä päästettäisiin Suomeen. Saksan liitto tosin maaliskuussa julisti että Schubertin saaminen vaikuttaa todennäköiseltä. Mihin mahtavat perustaa ajatuksensa!?
Olie Kölzigin voinee joka tilanteessa unohtaa.

Sitten itse joukkueeseen…tuttuun tyyliin Hans Zachista ei aina ota selvää. Mies on kieltämättä tehnyt loistavaa duunia maajoukkueessa vaikka välillä pelaajapolitiikkaa ei tajua kukaan! Hänen aikanaan sisään on ajettu monia nuorukaisia mutta monet näyttöpaikan ansainneet eivät vaan saa mahdollisuuttaan.

Veskariosasto on hyvällä mallilla. Tosin jobinpostia tuli sinnekin kun hyvän kauden pelannut Marc Seliger ei pääse kisoihin. Kevään kynnyksellä sattunut vamma estää loppukauden pelaamisen. Mutta no worry, Krefeldin finaaliin pelannut Robert Müller on ollut fantastinen. Tällä hetkellä kiistaton 1-molari. Syksyn sensaatio Berliinin Oliver Jonas on vähän laantunut mutta omaa mahkut ainakin 3-veskariksi. Suuri lahjakkuus Dimi Pätzöld on nimetty leiritykseen ja koutsi Zachin tuntien olen aika varma että nuorukainen on kisakoneessa. Düsseldorfin Alez Jung oli myös syksyllä kova mutta kevät on ollut aika niin ja näin, joka tapauksessa myös hän on leirityksessä. Sen sijaan liigan parhaat saksalaiset torjunta-% pelannut Kasselin Jan Münster ei vieläkään ole saanut maajoukkuekutsua.
Itse valitsisin Müllerin, Jonaksen ja Pätzöldin.

Pakiston tilanne on seuraava. Kolmesta meganuorukaisesta siis Seidenberg ja Schubert ovat rapakon takana ja heidän tilannetta voi vain odotella. Sen sijaan Christian Ehrhoff 21v, on ollut suorastaan mahtava Krefeldissä, lähemmäs 30 pistettä! Selkeä kiekollinen liideri, joka silti myös jakelee rehtejä pommeja! Monet ovat sanoneet että Ehrhoff on Seidenbergiin verrattuna parempi luistelija, omaa paremman lämärin + on isokokoisempi. Kun ajattelee Denniksen hyvää peliä NHL:ssä niin Ehrhoffin ura NHL:ssä lienee lupaava. Itsekin katsoin viime kevään kisoissa että Ehrhoff oli pirteämpi kuin Dennis. San Jose kutsuu ensi kaudella takuuvarmasti! Kölnin Mirko Lüdemann on yksi saksalaisista peruspilareista, 28vuotias Mirko kuuluu myös kiekolliseen osastoon, jolla on kuitenkin myös ilkeämpi puolensa. Lüdemann ei ollut viime keväänä kisoissa käsivamman takia mutta tänä keväänä miestä todella tarvitaan. Kausi Kölnissä on ollut myös erinomainen, melkein 30 pistettä ja kuten Ehrhoffkin niin on ollut play-offeissa ehdotonta MVP-tasoa. Maajoukkuepakistoon kuuluu myös viimeinkin Sascha Goc. Fyysistä kovaa peliä tarjoileva ja hirmuisen lämärin omaava Sascha pelasi hyvin Mannheimissa. Pieni mysteeri oli miehen vähäinen pistemäärä, muistaen kuitenkin parin vuoden takaiset huimat tehot AHL:ssä. NHL-kokemustakin omaava 23vuotias Goc on ollut joskus napit vastakkain Zachin kanssa mutta nyt ei löydy syitä miehen sivuun jättämiseen! Jälleen kerran pakistossa peluutetaan Jan Bendaa. Benda on ollut oikeastaan koko Zachin ajan pakkina. Peluutus on kieltämättä toiminut mutta hienon kauden Venäjällä pelannut Benda antaisi niin paljon myös hyökkäyksessä, varsinkin kun näitä poissaoloja on luvassa. Mutta epäilen kovasti että Zach muuttaisi systeemejään. Jos Seidenberg ja Schubert ilmaantuisivat paikalle niin sitten ehkä!

Näitten top-4 pakin jälkeen paikat menevät Krefeldin Daniel Kuncelle ja…niin muut paikat ovatkin aika avoinna. Niistä kamppailevat kokeneet Jochen Molling ja Heiko Smazal, näitten veijareitten ainoa tehtävä on toimittaa kiekko ilman poikittaissyöttöjä pois omalta alueelta. Nuorukaiset Patrick Köppchen ja Stefan Schauer ovat kysymysmerkkejä. Schauer on Ottawan varaus, joka pelasi vielä alkukaudesta 2-Bundesliigaa mutta pelaa nyt Saksan mestaruudesta Kölnissä…Köppchen taas oli jo viime keväänä MM-kisoissa muttei ole kovinkaan paljoa kehittynyt. Leiritykseen on myös nimetty nuoret Lasse Kopitz ja Christian Franz, jotka tosin ovat vain haistelemassa ilmaa. Kokenut Erich Goldmann on loppukauden sivussa, kieltämättä paha menetys ja varmasta Andreas Renzistä ei toistaiseksi ole ollut mitään mainintaa. Yksi jokeri voisi olla Nico Pyka, joka siirtyy ensi kaudeksi Mannheimin takalinjoille. Myös Mannheimin Michael Bakos on tyrkyllä ainakin leirille.

Oma analyysi: Ehrhoff, Lüdemann, Benda, S.Goc, Kunce, Köppchen, Molling ja ehkä Pyka. + varauksella Seidenberg ja Schubert.

Hyökkäys…no niin tässä on murheenkryyniä! Sturmin ja Hechtin lisäksi puuttuu ykkössentteri Stefan Ustorf jolle tuli pleijareiden alussa paha rannevamma. Mies palaa vasta syyskuussa toimintaan! Eli periaatteessa selkeä ykköskentällinen miehiä sivussa! Paha homma! DEL-liigan parhaimpia saksalaisia oli Alexander Serikow, joka on varsin röyhkeä maalintekijätyyppi. Miehen osallistuminen kisoihin on tällä hetkellä 50-50 ja pakko toivoa että tässä harrastetaan pientä dramatisointia. Harkkapeleihin hän ei kuitenkaan osallistu. Hyvän kauden Mannheimissa pelannutta puurtajasentteriä Wayne Hynesia ei olla nimetty joukkueeseen, ihmettelen kovasti. Ettei vaan olisi jättänyt maajoukkuetehtävät. Hyökkäyksen vastuunkantajat ovat itse asiassa aika kateissa. Nyt olisi upea tilaisuus nuorella San Josen 1-varauksella Marcel Gocilla näyttää kykynsä. Ustorfin ja Hynesin puuttuessa sentteriosasto vapautuu ainakin hänelle, muuten oli ollut puhetta laiturin tontista. Vanha sentterikonna Len Soccio naputteli liigassa takuuvarmat 50 pistettä ja pakko kaveri on mukaan vielä ottaa. Niinikään kokenut Toby Abstreiter päässee joukkueeseen. Kuten muutkin Saksan sentterit Toby kauhoo paljon aloituksia eikä tsemppiä tai asennetta puutu! Laitureista Andreas Morczinietzille tarjotaan isoa viittaa. Viime kaudella sensaatiomainen tehotulokas onnistui myös maajoukkueessa hienosti. Täksi kaudeksi hän siirtyi haasteellisempaan Kölniin ja onkin pelannut kivasti. Hyvät kädet kaverilla. Tutut Daniel Kreutzer ja Klaus Kathan saavat katsoa peiliin. Kreutzer sentään keväällä heräsi mutta Kathanin kausi Mannheimissa on ollut nihkeä, voinee sanoa että Kathan taitaa päästä vanhoilla meriiteillä maajoukkueeseen. Berliinin Sven Felski on vaikea tapaus. Parhaimmillaan lahjakas mutta pahimmillaan täysin saamaton surffailija, tälläisiä urheilijoita on muuten yleisestikin saksalaisessa urheilussa aika vähän. Joka tapauksessa Felski pitäisi myös ottaa ehdottomasti kisakoneeseen, koska mieheltä löytyy nopeutta, nokkeluutta ja maalintekotaitoa. Vanhoista äijistä olin jo laskenut Martin Reichelin ulos kuvioista mutta siellä se kaveri taas kummittelee…mielestäni oli lopettanut maajoukkueuransa..? No ehkä Reichel on tärkeä 4-ketjussa. Nuori Thomas Greilinger on antamassa leirillä näyttöjä. Vasta 21-vuotias Tommy nousi jo 3 vuotta sitten maajoukkueeseen mutta vammat hidastivat esim. viime kautta. Tämäkään vuosi ei ole ollut vakuuttava mutta play-offeissa syttyi tuleen, hyvä merkki. Hieman sama homma Thomas Martinecin kohdalla. Runkosarja oli laimea mutta pudotuspeleissä maaleja tippui, myös leirillä mukana. Sitten ovat vielä Boris Blank, Vitali Aab ja Eduard Lewandowsky. Aab vaikutti vielä viimekaudella loistavalta snaipperilta mutta sitten tehot katosivat, tämä kausi on ollut tasapaksua mutta leirille näyttö sitten kai riitti. Blank ja Lewandowsky hukkuvat tietyllä tavalla siihen samaan massaan kuin monet muutkin.

Itse olen syvästi pettynyt ettei Frankfurtin suurta fanisuosikkia Robert Franczia valittu edes leirille! Farmissakin pelannut ikiliikkuja on mitä kiehtovin pelaaja. 78-syntynyt Phoenixin varaus taklaa kaikkea mitä liikkuu mutta omaa silti taitavat kädet. On aina jätetty 3-4 ketjuihin mutta tänä keväänä sai viimeinkin vastuuta isommassa roolissa minkä seurauksena uran parhaat tehot. Putoamistaistossa Schwenningeniä vastaan Francz oli joukkueensa paras, mätti mm. hattutempun yhdessä pelissä ja yksinkertaisesti teki kaikkensa. Viime vuonna tähän aikaan Zach kehui kaveria mutta onko kaikki nyt unohtunut? Varsinkin kun nyt niitä pelipaikkoja olisi tarjolla!
Viime kauden paras saksalainen pistemies DEL-liigassa oli Robert Hock mutta Zach ei koskaan ole lämmennyt tälle kaverille ja totesi että maajoukkue on eri paikka. No, tällä kaudella Hock on pelannut nimenomaan Zachin alaisuudessa Kölnissä ja joutunut lähinnä 3-ketjun rooliin. Pisteet ovat pudonneet mutta pudotuspeleissä esitykset ovat olleet hyviä…saa nähdä yllättääkö myös Zach ennen kisoja valitsemalla Hockin?
Nuorukaisten tilanne hyökkäyksen osalta lienee aika vaisu. Tarkoitan nyt lähinnä näitä 82-84 syntyineitä joista muutamat ovat kuitenkin antaneet esimakuja kyvyistään liigassa, esim. Mannheimin Yannick Seidenberg (Dennisin veli). Zach totesi että näissä kisoissa panostetaan kokemukseen.

Omat analyysit:
Sentterit: Soccio, M.Goc, Abstreiter, Reichel tai Hock. Laitaan: Kreutzer, Serikow, Kathan, Morczinietz, Greilinger, Felski, Martinec, Blank ja Lewandowsky. Ehdottomasti Hynes ja Francz kuuluisivat mukaan mutta missä lie äijät!

Ketjuja on aivan liian aikaista arvailla, kunhan ensin pelaajat saisi tietoon.

Saksa pelaa ennen kisoja harkkamatsit Tanskaa, Sveitsiä ja V-Venäjää vastaan. Joukkueen matsit alkusarjassa MM-Helsingissä ovat rutiinivoitto Japania vastaan, todennäköinen tappio maailmanmestari Slovakiaa vastaan ja erittäin tärkeä matsi Ukrainaa vastaan, jonka pisteet ovat jatkosarjassa tärkeitä ajatellen paikka kahdeksan parhaan joukossa.

Toivon myös että mahdollisimman moni palstalainen saisi mahdollisuuden tulla katsomaan Saksan pelejä? JHag, Senior, Mikkoz, Ferris, Nikke ja kaikki hyvän asennelätkän ystävät katsomoon. Tulkaa ainakin jos vapaalipun jostain kehitätte!


MACK
 

mikkoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Tämän hetkinen joukkue Sveitsi peleihin:

WM-Vorbereitung / Phase II


15.04. - 20.04.2003 mit 2 Länderspielen SUI - GER und 1 Länderspiel GER - BLR
16./17.04.2003 GER - SUI in Kloten/Davos, 20.04.2003 GER - BLR in Hannover 14.30 Uhr



Pos. Nr. Name Birthday Birthplace Club 2002/2003 m kg Games Goals
Tor:
T 30 PÄTZOLD, Dimitri 03.02.1983 Ust-Kamenogorsk/ KAZ Adler Mannheim 1,80 80 5 0
T 40 JUNG, Alexander 01.08.1978 Füssen DEG Metro Stars 1,85 78 4 0
T 1 JONAS, Oliver 14.05.1979 Neuss Eisbären Berlin 1,84 82 6 0

Verteidigung:
V 2 MOLLING, Jochen 09.08.1973 Berlin Hamburg Freezers 1,86 98 97 1
V 7 GOC, Sascha 14.04.1979 Calw Adler Mannheim 1,90 102 19 1
V 9 SMAZAL, Heiko 06.01.1974 Neustadt a.d.Waldn. Hamburg Freezers 1,80 81 35 1
V 28 KÖPPCHEN, Patrick 21.06.1980 Berlin Hamburg Freezers 1,80 92 22 0
V 58 KOPITZ, Lasse 21.05.1980 Berlin Iserlohn Roosters 1,90 87 2 1
V 76 RETZER, Stephan 11.10.1976 Deggendorf Kassel Huskies 1,82 88 10 0
V 81 FRANZ, Christian 12.08.1979 Dortmund Iserlohn Roosters 1,90 98 3 0
83 BENDA, Jan 28.04.1972 Reet/ BEL AK Bars Kazan/ RUS 1,94 98 120 28

Sturm:
S 8 AAB, Vitalij 14.11.1979 Karaganda/KAZ Nürnberg Ice Tigers 1,87 94 11 1
S 22 REICHEL, Martin 07.11.1973 Brüx/ CZE Nürnberg Ice Tigers 1,87 89 115 12
S 26 KREUTZER, Daniel 23.10.1979 Düsseldorf DEG Metro Stars 1,76 88 79 16
S 27 ABSTREITER, Tobias 06.07.1970 Landshut Kassel Huskies 1,78 84 78 9
S 32 MARTINEC, Tomas 05.03.1976 Pardubitz/ CZE Adler Mannheim 1,81 86 11 2
S 39 GREILINGER, Thomas 06.08.1981 Deggendorf Nürnberg Ice Tigers 1,83 95 35 8
S 44 SOCCIO, Leonard 28.05.1967 St. Catherines/CAN Hannover Scorpions 1,80 87 59 17
S 49 KATHAN, Klaus 07.01.1977 Bad Tölz Adler Mannheim 1,82 85 84 21
S 57 GOC, Marcel 24.08.1983 Calw Adler Mannheim 1,83 85 22 1
S 61 HOMMEL, Christian 23.01.1981 Hemer Iserlohn Roosters 1,80 85 3 0
S 91 RAUTERT, Neville 10.06.1982 Winnipeg/CAN ERC Ingolstadt 1,76 81 3 0
S 55 BLANK, Boris 10.07.1978 Karaganda/ KAZ Eisbären Berlin 1,86 90 29 4
S 11 FELSKI, Sven 18.11.1974 Berlin Eisbären Berlin 1,80 76 48 4
 

mikkoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Re: Missä on JJ?

Viestin lähetti Ferris
Ei vainekaan... vaan Missä on seuraava Kölzig eli Mueller?
Mack:Krefeldin finaaliin pelannut Robert Müller on ollut fantastinen.

Finaaleita pelataan vielä pitkään: Krefeld pingvis -Kölner haie
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Robert Müller pelaa Krefeldin kanssa vielä DEL-finaaleja. Itseasiassa Saksan joukkueesta puuttuu vielä lähemmäs 10 kaveria finaalien takia.

Müller on ollut viimeiset 1.5 kk aivan uskomaton. Lupaa erittäin hyvää kisoihin. Jos pelaa kovat kisat niin ei tiedä miten Caps reagoi, tosin eikös siellä ole ihan hyvä syvyys veskariosastolla?

Maajoukkue ei ole missään nimessä vielä paketissa. Tanska kaadettiin 6-4 ja sitten hävittiin 1-2, surkeaa! Nyt pari ottelua siis Sveitsiä vastaan yhä tuolla vajaamiehistöllä. Toistaiseksi voi todeta että pakistossa Patrick Köppchen on ollut erittäin positiivinen, samoin kieltämättä debytantti Lasse Kopitz. Hyökkäyksen ensikertalaiset Hommelt ja Rautert eivät ole olleet heikoimpia lenkkejä. Rautertilla on pari syöttöäkin!
Veskarikolmikko Jung, Jonas ja Pätzöld saavat tasaisesti pelata. Jung päästi 4, Pätzöld 2 ja tänäiltana tulessa Olli Jonas. Kakkos- ja kolmosmolarin paikat vielä kovasti jaossa!

Saksa on voittanut viimeisestä 5 maaottelusta Sveitsiä vastaan 4 ja yhteismaaliero on 15-4...

Nyt on kai sitten varmaa ettei DEL-liigan paras saksalainen maalintekijä Alex Serikow pelaa kisoissa, mutta Marco Sturmin kohdalla pieni valonpilkahdus syttyi, kun Saksan liiton puh.joht. aikoi vielä neuvotella Sharks-johdon kanssa jostain ratkaisusta.


MACK
 

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga
Mr. Mack is back!

Hienoa, mr. Mack on palannut tositoimiin ja melkoisen annoksen Saksa-kiekkoa kirjoitit.. ei muuta kun: wow! Marco Sturmista yksi kyssä: onko hänen oikea sukunimi Stürm? Muistaakseni jossain luki niin..
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Cheers Ozo! Katsotaan jos Saksa ja Latvia iskevät taas yhteen. Viimeiset kaks vuotta on ollut aika hyvä tänne suuntaan. Tosin Latvia vakuutti aika hyvin viime viikonloppuna.

Kyllä Sturmin sukunimi on ihan Sturm. Olen kanssa nähnyt esim. teksti-tv:ssä usein Stürm tai Strum mutta Sturm on oikein.


MACK
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Saksa hävisi Sveitsille 3-4, joka itseasiassa ei ollut paha tulos. Aluksi sveitsiläiset hallitsivat aika hyvin ja näytti tosi pahalta mutta sitten homma tasoittui. Dimi Pätzöld hoitikin torjuntavastuun, kun Oliver Jonaksen perheeseen tuli perheenlisäystä.

Maalit tekivät ensimmäisiä maajoukkuekomennuksiaan suorittavat Christian Hommel ja Neville Rautert x2. Rautert aloitti ylim.hyökkääjänä mutta nostettiin viimeiseen erään 1-ketjuun, mielenkiintoista...


MACK
 

Ferris

Jäsen
Viestin lähetti Mack
Robert Müller pelaa Krefeldin kanssa vielä DEL-finaaleja. Itseasiassa Saksan joukkueesta puuttuu vielä lähemmäs 10 kaveria finaalien takia.

Müller on ollut viimeiset 1.5 kk aivan uskomaton. Lupaa erittäin hyvää kisoihin. Jos pelaa kovat kisat niin ei tiedä miten Caps reagoi, tosin eikös siellä ole ihan hyvä syvyys veskariosastolla?

Jaa juu, siellä finaalit vielä käynnissä...

Müllerhan herätti huomiota jo viime syksyn leirillä, lähinnä kait tosin eniten neonkeltaisten mollojensa takia! :D Capsien veskariosasto muuttui aika hyvälle tasolle tuossa vuosi sitten kevään ja kesän aikana kun Ouellette hankittiin Phillystä ja Stana on kehittynyt lupaavasti. Lisäksi viime kesänä varasivat kaksi lupaavaa kanukkiveskaria. Kun vielä Charpentier teki jatkosopimuksen ja näin jatkaa Olien kakkosena ensi vuonna, niin Mûllerille ei kyllä löydy vielä tilaa edes farmista. Capsien farmin farmi Richmondkin lopetti toimintansa, joten selkeää muuta paikkaa kuin Eurooppa ei ole oikein tarjota ellei sitten harjoitusleirillä tulisi aivan hurjat näytöt.

Toinen vaihtoehto olisi, että Roberto pelaisi huimat MM-kisat ja Caps kauppaisi sitten oikeudet muualle, mutta en välttämättä tähänkään oikein usko.

Mielenkiinnolla kyllä seuraan mahdolliset telkusta näytettävät Saksan ottelut.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ehkä Müllerin oikeuksien kauppaaminen voisi olla käypä idea jos kisat menevät putkeen. Robertin asema Saksassa on sen verran hyvä ettei kyllä esim. mihinkään farmin farmiin kannattaisi lähteä pelailemaan. Ideaalia olisi ehkä lähteä johonkin organisaation 3-veskarin tontille yrittämään.

Saksa hävisi eilen taas Sveitsille, tällä kertaa 0-3. Alppipojilla on muuten hyvä sikermä, ns. oma dream-teaminsa. Nyt kiukuttelevat staratkin on kaiketi saatu ruotuun, Riesen ja Von Arx? Toronton nuori lupaus Luca Cereda oli noissa kahdessa matsissa erittäin hyvä.

DEL-finaalit etenevät hävyttömän kauan. Näillä näkymin DEL-mestarin pelaajat pelaavat ensimmäiset ottelunsa vasta MM-kisoissa...hyvä valmistautuminen maajoukkueen kanssa siis...

Sturmin tilanteesta ei mitään uutta. Benda tappeli eilisen matsin lopussa ja joutui suihkuun, kuulostaa hyvältä!!

MACK
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Muutamia nopeita pointteja:

Sveitsin kohdalla puhuin bullshittiä! Maan kaikki NHL-kokemusta omaavat pelaajat puuttuvat kisoista. Hyökkääjistä Von Arx ja Ziegler ovat loukkaantuneita ja Michel Riesen pudotettiin joukkueesta. AHL-pelaajat Cereda ja tod.näk. myös pakki Bezina ovat joukkueessa.

Jos Washington tippuu niin saa nähdä yritetäänkö Olieta kisoihin. Christoph Schubert ei ole pelannut matsiakaan Binghamptonin pleijareissa...onko mies loukkaantunut vai matkalla MM-kisoihin, who knows!?
Sven Butenschönin edustuskelvottomuus alkaa todella risomaan. AHL-pleijarit menevät lujaa..3 ottelua tehoin 2+4...

Ensi kesän draftissa korkeimpana varattava saksalainen on hyvin luisteleva mutta kookas 18-vuotias pakki Alexander Sulzer. Tänä vuonna vakipaikan Hamburgin joukkueesta saanut Alex on kuitenkin vielä liian kokematon maajoukkuekokeiluihin. Muita mahdollisia varauksia voisivat olla snaipperi Yannick Seidenberg ja veskari Patrick Ehelechner. Talvella alle 2-kymppisten MM-kisoissa edukseen esiintyi myös hyökkääjä Chris Ullmann.


MACK
 

mikkoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho

Cannibal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Harmi

Luulin jo kun jääkiekkolehteä luin, että sekä Hecht että Sturm tulevat kisoihin. Lisäksi myös Kruppin piti tulla. Nyt sitten kukaan heistä ei ole tulossa. Niinpä niin. Olisi ollut helvetin hienoa, jos Saksa olisi saanut nämä kaverit mukaan ja kenties vielä enemmänkin (Kölzig, Seidenberg jne.) Saksan materiaali on kuitenkin sitä luokkaa, että NHL-avut olisivat olleet todella tärkeitä menestyksen kannalta. Lisäksi olisi ollut paljon mielenkiintoisempaa seurata Saksan menoa kisoissa, jos nämä ed. pelaajat olisivat olleet mukana. Saksahan olisi parhaimmassa tapauksessa saanut melkeinpä yhden kentällisen suoraan NHL:stä...

No, toivotan kuitenkin onnea Saksan joukkueelle.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Katastrofi ilmassa, Robert Müllerin jalka on kipeä finaaleiden seurauksena, lopullisen pelaamisen päättää lääkäri. Rob itse uskoi ettei jalka nyt niin pahasti ole mennyt mutta totesi ettei haluaisi ottaa turhia riskejäkään! Ehkä se Kölzigi pitäisi nyt väkisin pakottaa mukaan kisoihin!

Vielä kun Lüdemannille, Ehrhoffille, Morczinietzille ja Gocin veljeksille tapahtuisi jotain niin Saksa saisi tosissaan taistella putoamisesta!


MACK
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No, eipä tässä muuta kuin itsestäänselvyyksiä...

Kölzig ilmoitti virallisesti että takki on niin tyhjä ja pettymys niin kova ettei hänestä ole hyötyä maajoukkueelle. Seidenberg jatkaa Philadelphian matkassa kohti Stanley Cup-taistoa ja Christoph Schubert jatkaa ilmeisesti torstaina AHL-pleijareita. Marco Sturmin tilanteesta liitto ei pukahda mitään.

Tänään vielä yksi treenipeli V-Venäjää vastaan.

Kunpa lisää loukkaantumisia ei tulisi...


MACK
 

Sucze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, HC Kladno, AIK, Färjestad BK
Ja tässä "uunituore" GER-team (Extraligan sivuilta):

Brankári: Robert Müller (Krefeld), Alexander Jung (Düsseldorf), Oliver Jonas (Eisbären Berlín).

Obránci: Jochen Molling (Hamburk), Mirko Lüdemann, Andreas Renz (oba Kolín n. R.), Jan Benda (Kazan/Rus.), Christian Ehrhoff, Daniel Kunce (oba Krefeld), Sascha Goc (Mannheim), Stephan Retzer (Kassel),

Útocníci: Tino Boos, Eduard Lewandowski, Andreas Morczinietz (vsichni Kolín n. R.), Martin Reichel (Norimberk), Tobias Abstreiter (Kassel), Daniel Kreutzer (Düsseldorf), Tomás Martinec, Klaus Kathan, Marcel Goc (vsichni Mannheim), Leonard Soccio (Hannover), Sven Felski, Boris Blank (oba Eisbären Berlín).
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jep, joukkue kasassa ja valmis kohti kisoja. Aika loogiset valinnat, tosin nuori Neville Rautert jäi hyvistä esityksistä huolimatta rannalle. Sensijaan toinen ensikertalainen Chrstian Hommel on varamiehen roolissa.
Yllätysvalinta oli pakistoon nuori Stephan Retzer, ilmeisesti hänen ja vanhemman Gocin pakkipari toimii mukavasti.
Kisoihin lähdetään neljällä täydellä kentällä ilman ylimääräistä hyökkääjää ja jos joku hyökkääjä loukkaantuu niin varamiehet tai kierrätyssysteemit otetaan käyttöön, eli Bendaa ei hyökkäyksessä nähdä ellei kaksi kentällistä äijiä mene lasarettiin!

Varamiehiksi kotiin jäävät hyökkäyksen osalta Vitali Aab ja Christian Hommel, pakistosta Lasse Kopitz ja Heiko Smazal. Patrick Köppchen hieman yllättäen ulkona kuvioista. Hyökkäyksestä Thomas Greilinger jäi syystäkin ulkopuolelle, harmi kaverille olisi toivonut onnistumisia!

V-Venäjä kaatui eilen 1-0, Martinecin maalilla ja Olli Jonas pelasi 0-pelin, ihan hyvä kenraaliharjoitus.

Harjoituspeleissä ketjut olivat aika pysyvät, tosin Kölnin äijät pitää sijoittaa joten veikkaisin seuraavaa:

Martinec-Reichel-Boos
Kathan-Soccio-Morczinietz
Kreutzer-Abstreiter-Felski
Blank-M.Goc-Lewandowsky

Neljä aika tasavahvaa vitjaa. 2-kenttä on jo kolmansissa kisoissa yhdessä ja Morczinietz toivottavasti herättää ketjun taas henkiin. Marcel Goc on todellakin 4-ketjun keskellä mutta toivottavasti yv-aikaa piisaa. Zach peluuttaa kyllä muutenkin todella tasaisesti jää-aikoja ajatellen.

Pakiston peluutus on arvoitus miesten harjoitusotteluista puuttumisten takia mutta oma peluutus:

Lüdemann-Molling
Ehrhoff-Kunce
Benda-Renz
S.Goc-Retzer


MACK
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itse en valitettavasti pääse vielä sunnuntaiseen Japani-matsiin. Jos joku on paikalla(esim. Nikke?) niin pistäkää ihmeessä infoa peluutuksesta. Varsinkin yv-ajoista ja Gocin veljesten roolista!


MACK
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hieno ja tärkeä Ukraina-voitto!! Saksa oli selkeästi parempi joukkue ja voitti aivan ansaitusti!

Joukkueen parhaimmistoa oli Marcel Goc, joka alkaa osoittamaan osaamistaan. Isobroidi Sascha hoiti oman pään mallikkaasti. Pakeista Lüdemann ja Benda olivat ehdotonta eliittiä. Lüdemannia seuratessa tosin oman pään puolesta hirvittää, mies on todella hyökkäävä pakki ja kun parina on Benda niin kerrankin kävi niin että kaksikko vipelsi ylimpinä äijinä Saksan hyökkäyksessä. Christian Ehrhoff oli myös hyvä. Nämä kaksi paria Lüdemann-Benda ja Ehrhoff-S.Goc saivat luonnollisesti eniten vastuuta. Tosin ensimmäisessä kahdessa erässä nähtiin aivan liikaa sossupeluutusta esim. ylivoimilla. Muista pakeista Kunce oli yhdessä tilanteessa pahasti myöhässä ja Molling sähläsi vastustajalle melkein läpiajon. Veskari Jonas oli alussa mielestäni hieman epävarma mutta pelasi hyvän peruspelin, mailapelissä tosin paljon kehitettävää!

Hyökkäyksessä Morczinietz on kyllä hieno kaveri. Jätkällä putki kulkee, yritystä on ja myös tavallista enemmän käsiä kuin saksalaisilla yleensä. Kreutzer ja Kathan eivät erotu. Kathan tosin otti ääliömäisen jäähyn, kun oma joukkue oli ylivoimalla ja mokasi rankkarin mutta siitä menee paljon valmennuksen piikkiin. Len Soccio on yhä tärkeä pelaaja, esim. hienoa taistelua heittäytymisten muodossa ja osaa rakentaa peliä. Tino Boos otti yhden typerän jäähyn. Boris Blank taisi loukkaantua. Aloitukset hoidettiin erittäin kovalla prosentilla kotiin!

Maaleista ensimmäinen oli Lüdemannin hienon pujottelun jälkeen Morczinietzin hyvä tilanteen loppuun pelaaminen ja toisessa Martin Reichel Marcel Gocin syötöstä siirsi tyylikkään viileästi kiekon reppuun. Kolmannessa Goc teki komean kassin, joka ratkaisi matsin! Toisen erän lopussa ollutta rankkaria pistettiin siis vetämään Kathan, jolla on ollut aneeminen kausi ja muutenkin tukkoista. Paha virhe valmennukselta! Aivan sama pistääkö kaveri 10 vetoa sisään 10:sta treeneissä! Ehdottomasti joku kuuma kaveri kuten Morczinietz tai Marcel tai sitten kokenut konna pakistosta kuten Benda tai Lüdemann.
No loppu hyvin kaikki hyvin.

Saksan tarvitsee pelata vain rutiinisuoritus Itävaltaa vastaan niin paikka kahdeksan joukossa on taas tosiasia! Hienoa!

Molling ja Blank kuitenkin ovat poissa pelissä, Molling lopullisesti kisoista. Lasse Kopitz ja Christian Hommel saapuvat jatkosarjaan mukaan.


MACK
 
Viimeksi muokattu:

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hieno taisteluesitys vaikka tappio tulikin. Vastassa kuitenkin kisojen kovin hyökkäys.

Müller pelasi siis todella vahvasti ja niinkuin ykköskassarin pitääkin. Jatkosarjan tärkeään Itävalta-peliin pitäisi heittää Müller sisään! Pakisto saa suuren maininnan hienosta ja uhrautuvasta pelistä. Sascha Goc parantaa koko ajan ja Jan Benda on kyllä todellinen kapteeni.

Ukraina-pelissä vähän pimennossa ollut Sven Felski näytti hyökkäyksissä pirteältä, mieheltä toisaalta löytyykin paljon nopeutta.

Jatkosarjassa kuviot ovat varsin selkeät. Itävaltaa vastaa riittää käytännössä tasuri jatkopaikkaan, vaikka voitto pitäisi tietysti irrota. Tsekkiä ja Suomea vastaan sitten pitää vain yrittää pyristellä. Suomi-peli tulee tietysti telsusta mutta Itävalta-matsin kanssa rinnakkain pelattava Sveitsi-Latvia taitaa mennä edelle siinä Ylen "katsojan valinnassa".


MACK
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Viestin lähetti Mack
Itse en valitettavasti pääse vielä sunnuntaiseen Japani-matsiin. Jos joku on paikalla(esim. Nikke?) niin pistäkää ihmeessä infoa peluutuksesta. Varsinkin yv-ajoista ja Gocin veljesten roolista!


MACK

Oli tarkoitus vastata jo aiemmin mutta vappu vei voiton. Gocin veljekset olivat hieman vaisuja. Eniten yllätti saksalaispakkien velttous omassa päädyssä, Gocia lukuunottamatta äijää ei pistetty seinälle. Ehrhoff oli kyllä loistava, hyvä playmaker yv:llä, uskon miehen pärjäävän jopa NHL:ssä. Taisi muuten pelata Bendan kanssa viivalla, toisessa parissa Lüdemann- Goc.

Eipä nyt enää muuta hirveästi muista, Lüdemann ja Benda luutivat muuten varmasti (paitsi tuo fyysinen puoli), Felski oli hyökkäysessä pirteä.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tänään Suomea vastaan vielä kenraaliharjoitus. Hyvät kisat jengiltä ei voi muuta sanoa!

Saksa pelaa ilmeisesti neljännesfinaalinsa Kanadaa vastaan Turussa iltapäivällä? Pitääkö nyt sitten sinnekin vielä lähteä...


MACK
 

mikkoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Viestin lähetti Mack
Nimenomaan Suomi ja Ruotsi ovat Saksalle liian pahoja vastustajia yllätettäviksi. Taito ja ennen kaikkea luistelutaso on liian kova. Kanukit ja jenkit ovat realistisempia Saksalle.

MACK

CPsin tuosta toisesta ketjusta tänne qouten.

Kyllä, veikkaankin että tänään Saksa häviää, muutenkaan tämän päivän peliin Zachin suojatit eivät hirveästi panosta. Nimenomaan huomisen Kanada peliin säästetään kaikki mehut. Kanada on muutenkin ollut sopiva vastustaja Saksalle, pelityylit ovat samanlaiset, Saksa luonnollisesti puolustaa normaalia enemmän. Harmi että Team Kanada on tänä vuonna erittäin kova joukkue ja Saksa taas heikompi kuin edellisinä vuosina, mutta katsotaan miten käy.

Tuli tuossa mieleen kymmenen vuotta sitten Saksan MM-kisoissa käyty puolivälierä -ottelu joka päättyi vasta rankkari-kisan jälkeen Kanadalle, kiekko lipui hiljaa Heissin(tai sit se oli se toinen kassari) ohi maaliin.
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Ensinnäkin Helsingin osalta parhaiden fanien palkinto menee Saksalle, upeaa meteliä jaksavat pitää. Super Deutschland!

Mackin kertomusten takia ovat jääneet Gocin veljekset mieleen ja olihan niitä pakko seurata näissäkin kisoissa.

Sascha Goc oli ensimmäisessä näkemässäni Saksan pelissä(Slovakiaa vastaan) melkoisen hyvä, maalin edessä ei ole mukava olla Saschan ollessa kentällä. Samoin hyviä pommeja jaksoi jaella. Tshekkiä vastaan mielestäni selkeästi heikompi.

Marcel Goc taas pelasi hieman toisinpäin. Slovakia matsissa hieman näkymätön, mutta Tshekkiä vastaan toimi varsinkin ylivoimassa pelin pyörittäjänä ja häneltä löytyi mielestäni jopa yllättävän paljonkin käsiä.

Eli summasummarum, Sascha fyysisempi, Marcel kädellisempi. Näin siis kahden ottelun perusteella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös