Fredrik Norrena TPS:ään

  • 60 744
  • 147

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Mikähän osuus meidän maalivahtivalmentajalla on Lassilan otteisiin? Tapparaa vastaan kun lähti maalin taakse ottamaan kiekkoa ennen kolmatta maalia, näytti Lassilan liikehdintä olevan luokkaa "kiinnostaa aivan vitusti".

Järvinen mureni aivan täysi viime kaudella.

Georgievin kuuppa ei tunnu hirveästi painetilaa kestävän myöskään(vaikka lempilapsi onkin).

Onko Norrena oikea mies tehtävässään?
 

Silencie

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onko Norrena oikea mies tehtävässään?
Vastaus: Ei ole.

Liian monta rautaa tulessa. Heiluu A-nuorten penkin takana ja tuntuu johtavan koko palettia siellä. Sellainen kuva, että Norrella on tähtäin aivan jossain muualla kuin pelkässä maalivahtivalmennuksessa. En ihmettele yhtään, jos tunkee itsensä joskus Palloseuran päävalmentajaksi jonkun toisen klaanilaisen kanssa.
 

Paco

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mikähän osuus meidän maalivahtivalmentajalla on Lassilan otteisiin? Tapparaa vastaan kun lähti maalin taakse ottamaan kiekkoa ennen kolmatta maalia, näytti Lassilan liikehdintä olevan luokkaa "kiinnostaa aivan vitusti".

Järvinen mureni aivan täysi viime kaudella.

Georgievin kuuppa ei tunnu hirveästi painetilaa kestävän myöskään(vaikka lempilapsi onkin).

Onko Norrena oikea mies tehtävässään?

Lassilan lukee tilanteessa peli liian hitaasti ja mielestäni oli sijoittunut siten että odotti siirtoa keskelle eikä päätyyn. Ottaa pienen liikkeen maalin keskelle juuri kun tökkäys päätyyn lähtee ja tästä syystä myöhästyy sitten pelistä maalin takana. Pelkän maalikoosteen perusteella Teemun peli meni sekaisin Järvisen takaylänurkka vedon jälkeen. Tässä tilanteessa Teemu ei taas katsonut minkä kätinen kaveri nousee ja peitti liikaa etukulmaa. Kulmistahan Teemulle on tehty monta hassunhauskaa maalia tässä parin kauden aikana...

Georgijev taas on vasta 19v ja joutui eilen kuitenkin kohtuullisen tiukkaan paikkaan. Maalivahtipeli on isolta osalta henkistä ja tämän henkisen kapasiteetin saavuttaminen vie enemmän aikaa ja veskarit kypsyy huippuunsa yleensä vasta vanhemmalla iällä. Kun en nähnyt peliä en voi sanoa, mutta torjuntatilaston perusteella ei vetoja juurikaan Aleksandarille tullut, mutta sitten kaksi maalia meni joten tuskin pääsi lainkaan peliin mukaan. Olisin silti pitänyt Georgijevin maalissa toisessa erässä jolloin olisi ehtinyt koota itsensä erätauolla.

Norrenan sopivuudesta on vaikea sanoa, kun en ole miehen vetämiä treenejä päässyt seuraamaan. Georgijevin nousu näyttää siltä että kyllä siellä lahjakkuutta tunnistetaan ja kehitystä saadaan aikaan. Itse en odottanut Teemulta juuri mitään kun seuraan saapui. Viime visiitillä jo toivoin että ei tänne enää palaisi ja viime kausi olikin kovin kehno. Tällä kaudella pystynyt hieman parantamaan, mutta nyt ollaan taas vajoamassa suohon. Teemun kohdalla en usko vaan pään kestävän Turun paineita enkä usko että tulee pelaaman meitä keväällä pitkälle.

Norrenasta vielä sen verran, että pitäisi keskittyä nyt tähän edustuksen maalivahtivalmentajan työhön eikä hosua ympäri organisaatiota. Hieman myös mietityttää onko liian tempperamenttinen valmentaja ja osaako auttaa veskareita tällä henkisellä puolella esim. nyt kun kummallakin on takana varsin epäonnistunut esitys.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Upin eläköitymisen jälkeen Tepsin olisi pitänyt yrittää naarata jotain kokenutta ja näyttöjä omaavaa mv- koutsia eikä automaattisesti luovuttaa paikkaa ensimmäiselle halukkaalle "omalle pojalle". En tiedä onko niin edes yritetty, mutta muistelen että keskusteluissa oli mukana Jani Hurme, Niittymäki ja Norrena. Kaikki entisiä molareita eikä mitään käryä valmennustaidoista. En tiedä yhtään mv- koutsia joka olisi omalla urallaan ollut tähtitasoa, voidaanko tästä siis vetää johtopäätöksiä? Ari Moisanen, Kari Lehtonen, Ari Hilli, Jari Kaarela, Upi ja ketä näitä nyt onkaan. Toivon siis että tähänkin toimeen hankitaan oikea ammattimies eikä mitään tet- kokelasta.
 

Paco

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Muistanko oikein, että Upi olisi joskus haastettelussa hiukan vihjannut että Kimmo Lecklin saattaisi olla hänen työnsä jatkaja? Lecklin työskentelee tällä hetkellä Tps:n Maalivahtien valmennusvastaavana ja B1/C1 mv-valmentajana.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
En tiedä yhtään mv- koutsia joka olisi omalla urallaan ollut tähtitasoa, voidaanko tästä siis vetää johtopäätöksiä?
Voidaan vetää johtopäätöksiä!

Johtopäätös: sun tietojesi mukaan Urpo Ylönen ei ollut omalla urallaan tähtitasoa. Tästä johtopäätöksestä voidaan vastaavasti vetää aika monia johtopäätöksiä kommentoinnin tasosta.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Jani Hurme, Niittymäki ja Norrena. Kaikki entisiä molareita eikä mitään käryä valmennustaidoista. En tiedä yhtään mv- koutsia joka olisi omalla urallaan ollut tähtitasoa, voidaanko tästä siis vetää johtopäätöksiä? Ari Moisanen, Kari Lehtonen, Ari Hilli, Jari Kaarela, Upi ja ketä näitä nyt onkaan. Toivon siis että tähänkin toimeen hankitaan oikea ammattimies eikä mitään tet- kokelasta.
Jokaisella valmentajalla on joskus ollut edessään se ensimmäinen kausi, niin on nyt Norrenallakin. On toki hienoa, että Suomessa nähdään Lehtosen, Moisasen ja vaikka Hillin kaltaisia persoonia, jotka osaavat koutsata maalivahteja ilman varsinaista peliuraa esimerkiksi pääsarjatasolla, mutta toisaalta uskoisin, että esimerkiksi Hurmeella, Niittymäellä ja Norrenalla on kaikilla näkemystä, kokemusta ja tietotaitoa siitä mitä maalivahdin pitää tehdä ja milloin. Onhan Norrena toki ehtinyt toimimimaan Tepsin maalivahtivalmentajana, tai ylipäänsä MV-valmentajana, jo peräti puolentoistavuoden ajan. Olisihan hänen siinä ajassa pitänyt pystyä jo luomaan vähintään kompanja huippumaalivahteja. Maalivahtivalmentajalla on varmasti suuri rooli ja vastuu, mutta ei se Lassilakaan nyt ihan syytön ole jos koppi ei tartu. Se siellä kentällä pelaa, ei Norrena.

Ja haluaisin vielä varmistaa eli siis tähtitason maalivahtia ei saisi koskaan palkata MV-valmentajaksi, mutta urallaan keskitasokkaasti pelannut on jo ihan hyvä valinta? Tähtitasonkin määrittely on tietysti melko vaikeaa, mutta mielestäni esimerkiksi Pasi Nurminen ja Miikka Kiprusoff (jälkimmäinen toistaiseksi lyhyellä MV-koutsiurallaan) ovat vetäneet ihan esimerkillisesti roolissaan. Pitkän linjan maalivahtivalmentajista Suomessa hyvää uraa ovat tehneet / tekemässä mm. Ilpo Kauhanen, Markus Korhonen, Ari-Pekka Siekkinen, Jan Lundell...

Olisihan se hienoa saada joku täysin valmis MV-valmentaja penkille seisomaan ja koutsamaan, kuten Kari Lehtonen, Ilari Näckel yms., mutta valitettavasti näistäkin herroista taitaa olla kovaa kilpailua. Toki jos Bluesista jo kaikki pelaajatkin ovat myynnissä niin miksei voitaisi kosia myös MV-valmentajaa...
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
En tiedä yhtään mv- koutsia joka olisi omalla urallaan ollut tähtitasoa, voidaanko tästä siis vetää johtopäätöksiä?

Määrittele tähtitaso :

Siekkinen, Lindfors, Myllys, Nurminen... uraa verraten ei se Norrenan ura niin kauheasti parempi ole

NHL:n puolella Ranford, Burke, Nabokov, Roloson.

Lähtökohtaisesti Norrena ja esim Lundell omaavat melkoisen tietopankin. Ovat pelanneet maalivahtipelin suurimman murroksen aikana ja selvinneet siitä. Taidoista ja tiedoista tuskin jää Norrenalla uupumaan. Persoona sitten voi olla toinen juttu. Kun en tiedä, siksi käytin sanaa "voi".
 

Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jokaisella valmentajalla on joskus ollut edessään se ensimmäinen kausi, niin on nyt Norrenallakin.

Pakko tarttua tähän yksittäiseen lauseeseen. Ottamatta nyt erikseen kantaa Norrenan valmentajankykyihin (joita kohtaan minulla on sinänsä epäilyjä), tällaisia kommentteja saadaan tällä palstalla lukea joka helvetin kerta kun joku juuri pelaajauransa lopettanut entinen tepsiläinen on palkattu TPS:n organisaatioon töihin. Että jostain se on jokaisen pakko aloittaa. Niin onkin, mutta olennaista on se, että TPS:n liigajoukkueen tai sen taustaorganisaation ei tarvitse olla kenellekään se paikka, jossa uudet tehtävät aloitetaan. Ei edes siinä tapauksessa, että kyseinen aloittelija on aikoinaan kantanut kunnialla TPS:n pelipaitaa. Tässä on nähty ihan tarpeeksi esimerkkejä siitä, että hyvä pelaajaura ei automaattisesti tee kenestäkään hyvää valmentajaa, urheilutoimenjohtajaa, toimitusjohtajaa, whatever.

Jos joku uransa lopettanut entinen TPS:n pelaaja on kiinnostunut työskentelemään seurassa muussa roolissa, niin mikäs siinä, mutta tässä pitäisi päteä sama sääntö kuin normaalissakin työelämässä, eli tyvestä puuhun noustaan. Jos haluaa aloittaa uudet hommat juuri Tepsissä, niin seurassa on muutama muukin joukkue kuin miesten liigajoukkue. Valmennusuraa voi hyvin aloitella juniorijoukkueissa, kuten esimerkiksi Kimmo Lecklin on tehnyt. Kannuksia voi junnupuolen jälkeen hankkia myös mestiksestä tai vaikka muista liigaorganisaatioista (kuten esim. Ville Nieminen on nyt lähtenyt tekemään, vaikka epäilemättä tavoitteleekin Tapparan valmentajan paikkaa jonain päivänä - hänenkin olisi tosin mielestäni kannattanut aloittaa vaikka junnuissa ja suorittaa valmentajaopinnot ennen mestistason pääkoutsiksi ryhtymistä). Miesten liigajoukkueen pitäisi olla TPS:n jääkiekkopuolen kruununjalokivi, jonne palkattaisiin ainoastaan kykynsä jo osoittaneita ammattilaisia. Jos kuitenkin halutaan jatkaa sillä mentaliteetilla, että jokaisen on aloitettava jostain ja se jokin voi ihan hyvin olla TPS:n liigajoukkue tai sen taustaorganisaatio niin fine, mutta silloin ei ehkä kannata ihmetellä, jos sijoitukset laahaavat viime vuosien tasolla.

Edellä mainittu siis vain yleisenä kommenttina seuran toimintatavoista ja ottamatta kantaa Lassilan eiliseen esitykseen tai TPS:n kuluneeseen alkukauteen, johon olen ollut varsin tyytyväinen.

Norrenasta on vielä erikseen sanottava, että jos pitäisi laittaa suosikkijärjestykseen pelaajat, joiden olen nähnyt kantavan TPS:n pelipaitaa, niin Norre olisi sillä listalla aika korkealla. Tulisieluinen tsemppari, joka taisteli itsensä Kiekko-67:n varamaalivahdista TPS:n ykkösmaalivahdiksi ja torjui seuralle kaksi mestaruutta sen menestysvuosina, jolloin kilpailijoina oli sellaisia nimiä kuin Kiprusoff, Hurme ja Niittymäki. (Kuten myös Jouni Rokama, jonka pelaajaura TPS:ssä käytännössä päättyi Norren esiinmarssiin.) Norre ansaitsee varmasti paikkansa Hall of Famessa Turkuhallin seinällä ennemmin tai myöhemmin. Onko hänellä sitten edellytyksiä toimia menestyksekkäästi TPS:n maalivahtivalmentajana, en tiedä. Ja tässä se olennainen itselleni tiivistyykin. En tiedä eikä ole aavistustakaan, koska Norrenalla ei ole mitään varteenotettavia näyttöjä kyseisen tehtävän hoitamisesta ennen kuin hänet palkattiin hoitamaan sitä TPS:n liigajoukkueessa. Tällainen asetelma on jostain syystä toistunut TPS:ssä aika usein viime vuosina. Ja viime vuosien sarjasijoitukset indikoivat sitä, että toimintatapoja voisi olla syytä päivittää myös tältä osin.

Kun Norrena nyt kuitenkin on nykyiseen tehtäväänsä valittu, niin lienee perusteltua, että hänelle annetaan myös todellinen mahdollisuus näyttää kykynsä siinä. Maalivahtivalmentajan työn arvioimiseen ei oikein yksi kausi riitä ja realiteetti on se, että Urpo Ylösen poistuttua toiminnan taso laskee väistämättä, olipa seuraaja kuka tahansa. Kovasti toivon menestystä Norrenalle, mutta se, että hänet on aloittelevana maalivahtivalmentajana pistetty täyttämään Urpo Ylösen saappaita, on kyllä jo lähtökohtaisesti kohtuuton asetelma. Eikä tämä valitettavasti ole ensimmäinen kerta kun TPS:ssä on viime vuosina laitettu valmentaja kohtuuttomaan tilanteeseen, mutta katsotaan nyt, miten tämän äijän käy.
 
Viimeksi muokattu:

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Tulisieluinen tsemppari.

Tämäkin se on vähän kaksipiippuinen asia. Veskarina toimiessaan tämä oli ehdottomasti Norren vahvuuksia, jolla hän pystyi ruoskimaan itsestään yhä enemmän ja enemmän irti kentälle ja samalla nostamaan vaatimustasoa omia pelaajiakin kohtaan. Valmennuspuolella tulisieluinen tsemppaaminen toimii tiettyyn pisteeseen asti, mutta jos homma rakentuu vain sen varaan, niin vähissä on metodit ja menetelmät. Sitäpaitsi varsinkin mv-valmennus on kaikkea muuta kuin tulisieluista tsemppaamista, sillä mv-koutsin ja veskarien suhde on hyvin läheinen kuin yksilöurheilijoilla ja ei ole verrattavissakaan muiden pelaajien valmennussuhteeseen. Hommassa on osattava valita sanansa ja oltava muutenkin perillä urheilijan psyykkeestä ja hyvään mv-koutsaamiseen vaaditaan erityistä herkkyyttä henkimaailman hommiin yhdistettynä teknisiin ja fyysisiin seikkoihin sekä detaljeihin, joihin kiinnittää huomiota. Jos Norre hokee veskaritriollemme, että vittu nyt sitä kiekkoa kiinni, niin mennään yhä syvämmälle metsään.

Vertailu Upiin on epäreilua, mutta sitä väistämättä tapahtuu, sillä moni varmasti leikittelee ajatuksella, että mitä Upi saisi Setäsestä saati sitten monin kerroin lahjakkaammasta Georgievista irti. Georgievhan on ollut sellaisia Norren "omia" ipoikia ihan sieltä Alexin Suomeen tulosta lähtien suurinpiirtein, joka ei ole välttämättä paras lähtökohta noihin hommiin, joissa pitäisi objektiivisesti nähdä aina se, että kuka on kuumin veskari ja kuka pitäisi laittaa maaliin. Norrea ei näin lyhyellä ajalla pidä tuomita, koska aikaa näyttöjen antamiseen on ollut hyvin vähän, mutta taivaalla on huolestuttavia pilviä ajatellen Tepsin maalivahtipelaamista. Kenellekkään ei tunnu nyt kiekko tarttuvan tasaisesti ja kukaan ei pysty kannattelemaan yksin joukkuetta, jos muu puolustus ei siihen pysty. Yksi näistä maalivahdeista ei ole pelannut otteluakaan Tepsin riveissä runkosarjassa, kuinka hyvin Norre on hänen tekemisistään tietoinen? Mv-koutsaus, jos mikä on sellaista hommaa, jossa ei pikavoittoja jaeta ja homma on erittäin pitkän linjan maltillista toimintaa. Vähän on Norresta kuva, että ehkäpä haluaisi edetä urallaan Tepsissä eikä jäädä "vain" mv-valmentajaksi ja se ei ole välttämättä hyvä asetelma laisinkaan koko kuviossa ja äkkipikaisuus pelaaja-ajoilta ei ole lainkaan hyvä piirre koko casea ajatellen. Anyway, toivon kaikkea hyvää kuitenkin Norrelle tähän vaativaan hommaan ja toivottavasti onnistuu kehittämään veskareitamme tasaisen varmasti eteenpäin, vaikka välillä mentäisiin alamäkeä, koska mv-pelaaminen on koko joukkueen onnistuneen pelaamisen pohja, kivijalka ja tuki.
 
Viimeksi muokattu:

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Voidaan vetää johtopäätöksiä!

Johtopäätös: sun tietojesi mukaan Urpo Ylönen ei ollut omalla urallaan tähtitasoa. Tästä johtopäätöksestä voidaan vastaavasti vetää aika monia johtopäätöksiä kommentoinnin tasosta.

Seuraavassa on puettu sanoiksi se mitä hain by Mr. Power:

Tässä on nähty ihan tarpeeksi esimerkkejä siitä, että hyvä pelaajaura ei automaattisesti tee kenestäkään hyvää valmentajaa, urheilutoimenjohtajaa, toimitusjohtajaa, whatever.
 

timpo09

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jostakinhan se syyllinen on kaikkeen löydyttävä ja se on nyt Norrena, niinhän se oli silloinkin kun a-junnut hävisivät kaksi peliä 0-7.

En muuten tähän asiaan ota kantaa mutta kannattaa selvittää ensin faktat kun aletaan oletukaia ja kaverin oletuksia pitämään faktoina. On nimittäin niin, että jotkut ottavat ne tosissaan.

Norrenan ajatuksista ja toimintatavoista mv-valmentajana olisi hyvinkin helppoa ottaa selvää kun kaivelee vähän internettiä.

Ugh, ei mulla muuta. Jatkakaa mielenkiintoista keskusteluanne.
 
Norrenan ajatuksista ja toimintatavoista mv-valmentajana olisi hyvinkin helppoa ottaa selvää kun kaivelee vähän internettiä.

.

Puutun sen verran tähän, että nettiä kaivamalla löytyy juuri se totuus jonka haluaa löytää.
Vai onko se totuus, mitä kohde itse ajattelee ajatuksistaan ja toimintatavoistaan?

Ainoa totuus tämänhetkisestä saataisiin veskereilta, jotka tekevät (ja ovat tehneet) Norrenan kanssa päivittäistä työtä.

Tuto-osiossa rupatellaan myös melkoisesti veskareista. Siellä huono mv-peli onkin veskareiden syytä, ei mv-valmentajan, kuka sitten onkaan, jos on?

Faktoja sen sijaan ovat jo tilastoidenkin perusteella, että TPS:lla on tällä hetkellä yksi tuloksentekoon pystyvä ketju ja oman pään puolustuspeli parhaimmillaan ok, mutta hirveimmillään tyyliä viime lauantai. Sama pätee oikeastaan Tutoonkin.

Itse en odota Norrenalta zenmäistä rauhallisuutta, mutta objektiivisuutta ja miksei pieni itsekritiikkikin ole toisinaan paikallaan.
Upi puhui hiljaa, mutta silti häntä kuunneltiin.
Ja Upillahan oli jo melkoisesti valmentajakokemusta ennen siirtymistään varsinaisesti TPS:n mv-valmentajaksi. Tätä Norrenalla ei vielä ole.
Itse olisin kyllä nähnyt mielelläni Kimmo Leclinin liigajoukkueen mv-valmentajana, mutta ehkä on parempi, että sellainen leppoisampi kaveri ohjaa B- ja C-junnuja.
 

Paco

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Täällä oli jossain vaiheessa puhetta, että Järvinen murentui Norrenan käsittelyssä. Mies on nyt pelannut koko kauden HPK:ssa jonkinlaista mainetta keränneen mv-valmentaja Lehtosen alaisuudessa eikä silti ole pelintaso juurikaan muuttunut. Ehkä vika ei tässäkohtaa ollutkaan valmentajassa vaan pelaajassa. Kyseessä on toki vielä nuori kaveri, mutta ainakin tällä hetkellä Liiga on Järviselle väärä sarja.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Lämpimät onnittelut myös Norrelle U20-joukkueen mestaruudesta. Varmasti ansiokasta työtä myös maalivahtikolmikon eteen jo pidemmän aikaa. Olen itse välillä kritisoinutkin Norrea siitä, että näyttöjä osaamisesta ei ole framille tullut, mutta joudun kääntämään takkiani.

Mikään sähläri ei saisi Georgievista louhittua kypsää NHL-tason veskaria ja mielestäni nyt Hauke-Tirronen on Tepsin isoimpia onnistujia koko kautena jo tähän asti. Siihen on Norre pystynyt marinoimaan omaa ammattitaitoaan.

Grattis, vielä kerran! Tämä mies on arvokas TPS-yhteisölle ja paras seuraaja Upin perinnölle.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Pitääkö siis paikkansa, että fysiikkaharjoittelu on Norren vastuulla vai mistä tällainen juttu on peräisin? Siis eikö Vesa Vuori olekaan enään fysiikkavalmentaja?
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Pitääkö siis paikkansa, että fysiikkaharjoittelu on Norren vastuulla vai mistä tällainen juttu on peräisin? Siis eikö Vesa Vuori olekaan enään fysiikkavalmentaja?
Ei se Norren vastuulla se fysiikkatreeni ole, mutta pikkulintujen viserrys vaan vihjailee sellaista, että herra tietää asiat paremmin kuin Vesa Vuori ja tämä ei saa tehdä duuniaan rauhassa. Muistaakseni Monnikin viittasi tähän jossain haastattelussaan, mutta ilmeisesti kaikki oletti sen syyllisen olevan Kaskisen Kalle, mutta totuus lienee jotain muuta...
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Muistaakseni Monnikin viittasi tähän jossain haastattelussaan, mutta ilmeisesti kaikki oletti sen syyllisen olevan Kaskisen Kalle, mutta totuus lienee jotain muuta...

Kyllä. Monni sanoi THF:n haastattelussa jotenkin näin että Tepsillä on pätevä fysiikkakoutsi, kuten oli edellinenkin (Kujanen) mutta eivät saa tehdä töitään rauhassa.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Voi vittu jos nuo ylläpitävät asiat pitävät kutinsa. Liittymättä mitenkään nyt Norreenkaan jne, mutta puusta ei pitkälle tarvitse päästä huomatakseen miten päivittäisissä asioissa vedetään vasurilla kuin samalla asenteella/tietotaidolla kuin 80-luvulla. Ja tulokset, niitä näemme nyt.
 

Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
Voi vittu jos nuo ylläpitävät asiat pitävät kutinsa.

Jo useamman vuoden ajan on säännöllisesti kirjoitettu kyseisestä herrasta ja tämän vaikutuksesta valmennuksen dynamiikkaan. Ei pitäisi siis sinänsä olla uutta infoa, mutta monen silmissä Norre on saanut aikaisempina kausina synninpäästön kohtuullisten mv-tulosten vuoksi.
 

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse tullut nähtyä yhdet treenit ennen kauden alkua ja jotka Norre pääasiassa veti ja onneksi itselläni ei ikinä ollut omalla peli urallani tuollaista valmentajaa. Kohtelu yhtä pelaajaa( nimeä mainitsematta) kohtaan oli todella ala-arvoista ja teki sen vielä muiden pelaajien katsellessa ympärillä.
Vaatimustaso täytyy olla kova, ammattilaisjoukkueen tasolla mutta tuollainen kyykyttäminen ja henkinen lyttääminen kun ei ole tätä päivää. Jos valmentajalla jotain sanottavaa niin juttelee siitä pelaajan kanssa kahden kesken, ei koko joukkueen edessä.
 
Viimeksi muokattu:

M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Osaako joku sanoa mikä Norren vastuualue ylipäätään on pelien aikana, kun hän patsastelee vaihtoaitiossa Salon ja kumppaneiden kanssa?
 

Oddmanrush

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun joukot,Leijonat,Colorado, NyR.
Osaako joku sanoa mikä Norren vastuualue ylipäätään on pelien aikana, kun hän patsastelee vaihtoaitiossa Salon ja kumppaneiden kanssa?
Päävastuu oman mokkepelin toteutuminen ja oman mokke elekieli eli millä luottamuksella mokke liikkeellä, pelaako tilanteita yli, meneekö maihin liian aikaisin etc. Näitä sitten käydään tarvittaessa läpi mokken kanssa pelin aikana. Muttei liikaa. Mokket ovat oma rotunsa, ja itsenäisiä. Heitä ei saa suututtaa ainakaan kesken pelin. Mokket ovat kopissakin usein erillään, ja hissukseen.
Pelatun pelin perusteella, sekä treenien meneminen, sekä leporotaation mukaisesti sitten päättää seuraavan pelin molarin. Uskoisin tänään Tirrosen jatkavan.

Luulisin että Norrena skouttaa myös vastustajan mokke ja sen heikkouksia, ja saattaa antaa vinkkejä pelaajille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös