Mainos

Francis Paré – Palloseuran ykkössentteriksi

  • 120 046
  • 331

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Valoja päälle nyt. Francis Paré ei ymmärrä puolustuspelaamisesta - varsinkaan eurooppalaisessa pelitavassa - juuri mitään. Piste.

Francis Parélla ja Suikkasella on ollut keskustelua puolustusalueen puolustuspelaamisesta elokuusta asti. 363 AHL-peliä yläketjuissa pelaava mies on ollut melkoisen ihmeissään siitä, kuinka suurta roolia hyökkääjiltä odotetaan puolustuspelissä. Oli ihan ääneen ihmetellytkin, että pitääkö hänen tulosyksikön hyökkääjänä oikeasti puolustaa? Fakta. Kuultu joukkueen sisältä.

2-3 -maalissa tänään ihan hirveetä perseilyä. Sohi kaksi kertaa peräkkäin summissa kiekkoa. Pelataan se äijä siitä tilanteesta pois niin ei tarvitse spekuloida millään kiekon pomppimisilla, saatana.

Jep. Tosin Sextonin voi laittaa samaan lokeroon. Molemmat olisivat ihan timattisia vahvistuksia jos meillä olisi runko kasassa, valitettavasti ei ole.
 

Akuma82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, VG-62
Tuntuu kyllä hullulta. Pidin itsekin Suikkasta sen verran suoraselkäisenä miehenä, että ei tällaiseen julkiseen kettuiluun lähtisi. Ilmeisesti tämän kauden kasaantuneet paineet ovat ottaneet miehestä kuitenkin voiton.

Harmittaa Parén puolesta, koska hän vaikuttaa hyvältä jätkältä.

En mä tiedä...ajatukset ovat meikäläisellä kaikesta Tepsin ympärillä tapahtuneesta niin sekaisin, että kaikki tämä tuntuu vaan ahdistavalta painajaiselta.

Ehkä se olisi aika siirtyä täysin pois Liigan seuraamisesta ja hankkia itselleen NHL:ää seurattavaksi. Kupittaalla pitää varmaan myös käydä pyörähtämässä..
 

Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kentällä tulee jatkuvasti turpaan ja samalla seuraan palannut mestarivalmentaja ja joukkueen paras pistemies nokittelevat julkisuudessa toisilleen. Olenkohan nähnyt tämän joskus ennenkin?

Täysin käsittämätön ja kestämätön tilanne, josta ei voi kenenkään päätä silitellä, mutta ainakin itselleni on täysin selvää, kumman näistä sheriffeistä pitää lähteä kävelemään, jos he eivät enää samaan saluunaan mahdu.

Viime vuosien meininkiin nähden olisi tietysti täysin loogista, että sen kerran kun joukkueeseen onnistutaan rekrytoimaan ainakin pisteiden valossa huipputason ulkomaalaisvahvistus, valmentaja haluaa siitä eroon jo ennen joulutaukoa.
 

Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
Valoja päälle nyt. Francis Paré ei ymmärrä puolustuspelaamisesta - varsinkaan eurooppalaisessa pelitavassa - juuri mitään. Piste.

Francis Parélla ja Suikkasella on ollut keskustelua puolustusalueen puolustuspelaamisesta elokuusta asti. 363 AHL-peliä yläketjuissa pelannut mies on ollut melkoisen ihmeissään siitä, kuinka suurta roolia hyökkääjiltä odotetaan puolustuspelissä. Oli ihan ääneen ihmetellytkin, että pitääkö hänen tulosyksikön hyökkääjänä oikeasti puolustaa? Fakta. Kuultu joukkueen sisältä.

2-3 -maalissa tänään ihan hirveetä perseilyä. Sohi kaksi kertaa peräkkäin summissa kiekkoa. Pelataan se äijä siitä tilanteesta pois niin ei tarvitse spekuloida millään kiekon pomppimisilla, saatana.

Myönnän Paren heikkoudet puolustupelaamisessa, sen takia varmasti olikin ensimmäiset 20 peliä laiturina. Ihmetyttää vaan tuo julkinen lynkkaaminen, jota Suikkanen parin viime kierroksen aikana on harrastanut. Jos Paren kentät pelaavat +/- 0 kun omiin menee, niin antaisi samasta aiheesta raippaa myös esim. Koskirannan, Miettisen ym suuntaan. Äh, ymmärrän kyllä Suikkasta ja myös niitä joita vituttaa Paren neppailu, mutta silti Pare on mielestäni ainoa valopilkku tuossa jengissä tällä hetkellä.
 

eCiuj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Toivon syvästi, että Suikkanen ja Paré käyvät keskuteluja keskenään ilman roskalehtien läsnäoloa, jotta ei tule epäselvyyksiä taikka riitoja. Aivan sama paljonko rahaa itä on tarjoamassa -- joukkueemme paras pelaaja, kenellä on sopimus myös ensi kaudeksi. En halua luopua Parésta, en halua. Yksi joukkueen ainoista valopilkuista ja hän on enemmänkin kun vain ne tehopisteet, joita hän mättää. Media pitäisi saada pysymään poissa tästä.
 

Tuljakov

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, PaKa
Toivon syvästi, että Suikkanen ja Paré käyvät keskuteluja keskenään ilman roskalehtien läsnäoloa, jotta ei tule epäselvyyksiä taikka riitoja. Aivan sama paljonko rahaa itä on tarjoamassa -- joukkueemme paras pelaaja, kenellä on sopimus myös ensi kaudeksi. En halua luopua Parésta, en halua. Yksi joukkueen ainoista valopilkuista ja hän on enemmänkin kun vain ne tehopisteet, joita hän mättää. Media pitäisi saada pysymään poissa tästä.

Samat toiveet.

Ajattelin jo taannoin, että Paré voisi olla se ensi kauden Tepsin sydän, joka Vahalahdessa menetettiin tältä kaudelta. Mutta tuleeko siitä mitään muuta kuin omia tehopisteitä, niin se jää nähtäväksi. Kehityskeskustelut olisivat paikallaan. Liian hyvä pelaaja on menetettäväksi, kun on tuo kahden vuoden sopimuskin onnistuttu sorvaamaan.

Mutta Suikkasen kanssa on päästävä samalle linjalle, koska Suikkanen on paré.
 

Smirnoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS #26
Kyllä ne ihmiset on kujalla ketkä mollaavat Parea peliesityksistä. Tekee pinnoja ja puolustaa ja eilenkin siinä 3-2 maalissa niin Pare oli AINOA kuka siinä oli edes puolustamassa. Missä vitussa ne PUOLUSTAJAT oli joiden tehtävä on PUOLUSTAA!?
Ei tässä kannata myydä tai lainata ketään. Vahvistuksia sillä silmällä että saadaan onnistumisia niin on hyvät lähtökohdat ensikaudelle. Koitetaan kiinnittää jo nyt niitä ensikauden palasia, vaikka mahdollisuudet poffeihin käytännössä jo menneet. Kunnon kevät ja jäädään pisteellä ulos sääleistä niin on nälkää sitten heti uuden kauden alussa.
Vähän sääli kun ei ole sitä "taikuria" maalissa niin olisi aikalailla enemmän pisteitä.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Suikkasen kommentointi ja Venäjän rahat alkavat olla sellainen yhtälö, että Pare ei kauaa enää nakkikattilassa kurvaile. Aina voisi puolustaa paremminkin, mutta jos pistepörssin kärkinimi työnnetään joukkueesta ulos, niin morjes. Nimenomaan ensi kaudella Paresta olisi otettavissa helvetisti irti jos tuota rosteria saataisiin yhtään järkevämmäksi. Ei saisi missään nimessä päästää menemään.
 

tikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Winnipeg Jets, Liverpool
Mikähän siinä on, että Suikkanen ei tuohon Paren kenttään voi heittää esim. Famularea. Sointu ei tuo mitään tuohon ketjuun. Tai sitten vaikka Laakso keskelle ja Pare ja Sexton laidoille tekemään syöksyjään. Nykytavalla tuo ei toimi ja omiin menevät maalit nollaa tehot toisessa päässä. Kyllä itekin haluaisin Paren ehdottomasti pitää, mutta valmennuksen on koottava nuo ketjut siten, että jokainen saa pelata vahvuuksillaan.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Mikähän siinä on, että Suikkanen ei tuohon Paren kenttään voi heittää esim. Famularea. Sointu ei tuo mitään tuohon ketjuun. Tai sitten vaikka Laakso keskelle ja Pare ja Sexton laidoille tekemään syöksyjään. Nykytavalla tuo ei toimi ja omiin menevät maalit nollaa tehot toisessa päässä. Kyllä itekin haluaisin Paren ehdottomasti pitää, mutta valmennuksen on koottava nuo ketjut siten, että jokainen saa pelata vahvuuksillaan.

Kyllähän se on Pareenkin puolustettava pelaa se kenen kanssa tahansa. Vastustajallakin kun on se 5 pelaajaa(kenttä) kentällä tasakentällisin, ei voi antaa tasoitusta yhden miehen verran.

Pareen pelaaminen on tässä joukkueessa varmaan todella ongelmallista valmentajalle, kenttä voi tehdä 2, mutta päästää 3. Ja meillä ei vaan löydy toisia jotka voivat nostaa pois meidän takamatkalta.

Mielestäni hyökkäävän ykköskentän on aina voitettava/pelattava tasan +/-, silloin tarvittaessa tausta antaa sen riittävän yhden maalin voittoon(tosin sitä ei nyt tule, mutta noin niinkuin isossa kuvassa).

Jos pitää valita tulevaisuudessa Pareen ja Suikkasen väliltä, otan Suikkasen.
 

Ferguson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arizona Coyotes
En muista esimerkiksi Vahalahden saaneen aikaan tällaista määrää kritiikkiä, vaikka veteli parhaina kausinaan -20 lukuja tauluun. Eli johtuuko tämä Pareen kritisointi enemmänkin kansalaisuudesta?
 

sajuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ihmetyttää tää Paren jatkuva kritisointi.

Kaveri on joukkuetta pitänyt pisteillään pystyssä ja ilman tätä ukkoa oltais jo aikoja sitten tiputtu muitten kyydistä..

Puolustus se on se mikä siellä on kujalla..

Onkohan kirstunvartijalta tullut signaali, että tää kausi oli tässä ja kallis mies on saatava ulos vai mistä tää johtuu..

Ens kaudelle olisi todellakin se meitin ykkössentteri ja kunhan saataisiin vielä taustaketjuihinkin järkeä niin siitä olisi hyvä rakentaa uutta nousua..

Ei saa päästää muualle..

Näen jo tätämenoa kauhukuvan, että kaveri kurvailee loppukaudesta jossain narrinutussa ja iskee hirmutehot pöytään..
 

peekay

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Montreal Canadiens & #11
Francis Pare

On loistava pelaaja! Yksi parhaista mitä tepsissä on ollut pitkään aikaan. Yksikään pelaaja ei tosin ole seuraa suurempi, eikä yksikään valmentaja, mukaanlukien Suikkanen.

Paren kritisointi vituttaa ja kuullosta perussuomalaiselta negatiivisuudesta.

Toivottavasti Pare pelaa vielä keväällä ja ensi syksynäkin.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
En muista esimerkiksi Vahalahden saaneen aikaan tällaista määrää kritiikkiä, vaikka veteli parhaina kausinaan -20 lukuja tauluun. Eli johtuuko tämä Pareen kritisointi enemmänkin kansalaisuudesta?

VV ja Pare johtavat kummatkin liigan pisteporssia, pisteita 12+14, mutta VV:lla yksi ottelu vahemman pelattuna. VV on kaukana karjesta tehotilastossa (+1) ja Pare viela kauempana tehoillaan -3. Johtuuko tama sitten siita, etta molemmat pelaavat myos alivoimaa? VV on ainakin aina kentalla, kun Lukko on vajaalla.

Kiva nahda pisteporssin karjet vastakkain lauantaina Turussa. Ei kai Parea sita ennen KHL:aan myyda?
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
. Johtuuko tama sitten siita, etta molemmat pelaavat myos alivoimaa? VV on ainakin aina kentalla, kun Lukko on vajaalla.

Kiva nahda pisteporssin karjet vastakkain lauantaina Turussa. Ei kai Parea sita ennen KHL:aan myyda?

+/- tilastoon ei vaikuta yyveellä tehdyt eikä aaveellä pästetyt maalit, mitä nyt olen ymmärtänyt mitään oikein.

Paree myydään vasta ensi viikon alussa pöydällä sen luokan tarjous jotta oksat pois. Pääsee poijjaat varmaan sijoittamaan kohta......
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Paree myydään vasta ensi viikon alussa pöydällä sen luokan tarjous jotta oksat pois. Pääsee poijjaat varmaan sijoittamaan kohta......

Turusta katsottuna idästä? Ja kuitenkin rajan takaa?
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
+/- tilastoon ei vaikuta yyveellä tehdyt eikä aaveellä pästetyt maalit, mitä nyt olen ymmärtänyt mitään oikein.

Okay. En tota muistanut, vaikka ehka joskus kuullut olinkin.
 

Juuriskapää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo, Leeds Rhinos, Lukko, TPS, TUTO, RNK
Pare veti tänään Lukkoa vastaan hienosti

Piti matkustaa oikein Turkuun peliä katsomaan ja olihan Pare aika prkleen huono. Aina viimeisenä omassa päässä, vetää aivan mielettömiä vaihtoja, paras taisi olla kolmannessa erässä siinä kohdin kun tps ja lukko molemmat saivat jäähyn ja Paren ketju pyöritti minuutin verran ennen jäähyjä ja sitten jatkoi siitä muutaman minuutin vielä päälle katkon jälkeen. Taisi kaveri vetää 4 minuutin vaihdon, aivan mykityttävän kova kuntoinen kaveri siis kyseessä. Nyt voi jo kai sanoa, että TPS:n kausi on ohi ja pelaajaruletti alkakoot, Paret yms myyntiin ja omaa sälliä kentälle idealla taistellaan ja kaadutaan saappaat jalassa. Suikkasta käy lähinnä sääliksi, hyvä mies menee tuossa organisaatiossa täysin hukkaan.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Kyllä toimisto täyttyy lukuisista tarjouksista Paresta edes loppukauden vuokran suhteen, eiköhän siellä ole aikeissa joku idän porukka ostaa sopimusta kokonaan ulos. Ei Parellekaan ole ihan saman tekevää ollut Tepsin menestys (ainakin kun tuskissaan löi tyhjiin vedetyn kiekon täysillä lämärillä turhautuneena muualle), mutta en usko että niin TPS-sydäminen olisi että jäisi tähän porukkaan loppukaudeksi vain häviämään. Haluaa varmasti tänäkin kautena jotain saavuttaa menestyvässä porukassa, Paressa on nimittäin vieläkin enemmän ulosmitattavaa potentiaalia kuin nähty, kun saa tasapainoisen joukkueen missä pelata ja ketjun vierelleen. Tepsissä sitä ei ainakaan tänä kautena tulla enää näkemään. Pare on velho kiekon kanssa ja arvaamaton lisäksi sen kanssa hyökkäysalueella, harmi että miehen taidot menevät täysin hukkaan tuossa lammaslaumassa.
 

sajuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
"Kyseessä on loppukauden kattava KHL-sopimus."

Tuo vähän ihmetytti. Parélla kun on kuitenkin se sopimus myös ensi kaudesta..

Jep..

Oiskohan vielä edes jotain pientä toivoa että ens kaudella palaisi tänne..

Tai ostivatko/ostavatko sitten toisen vuoden sopparin ulos..
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Voi olla niinkin että Magnitogorskissa halutaan katosa miten Pare pärjää siellä ennenkuin tarjotaan pidempää sopimusta.
 

Wingman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valmentajien hautuumaa
Nyt on paha olla. Pare oli se toinen niistä joukkueen valopilkuista. En ajatellut könytä artukaisiin katselemaan niitä virtaloita, miettisiä tai tuomaisiakaan.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Toimitusjohtajahan lupasi, että kuuden sakissa ollaan varmasti vielä runkosarjassa. Ehkä tässä noudatetaan samaa kaavaa, kun Ässät viime kaudella. Paras pelaaja pois ja kannu kotiin! Jostainhan se malli pitää ottaa, kun itse ei osata.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös