Kirjoittelin toiselle foorumille ajatuksiani, joten copy-pastea sieltä:
Franchise Hockey Managerin lyhyt historia : Vuosia kestänyt, jääkiekon kotimanagereita piinannut kuiva kausi päättyi vuonna 2013, kun Out of the Park Developments julkaisi Franchise Hockey Managerin nimeä kantavan pelin. Ennakkoon odotukset olivat kovat ja peli löytyikin ostoslistalta heti ensimmäisenä mahdollisena päivänä, early accessin beta-versiona. Bugeja ja hiomista tuotoksessa riitti, mutta luotto pelin tekijöihin oli kova. Olihan saman firman baseball-managerointi hyvinkin arvostettu tapaus. Kuukausien saatossa kuitenkin usko alkoi loppumaan, kun mitään ei saatu korjattua ja tekijätkin tuntuivat vetäytyvän kuoreensa, kun kritiikin hyökyaalto kasvoi kasvamistaan. Lopulta myös OOTP myönsi julkaisseensa ensimmäisen FHM:n täysin keskeneräisenä ja vannoi tekevänsä seuraavaa peliä tasan niin kauan, että se on oikeasti julkaisukelpoinen, kunnioitettava teos. Karvan päälle kaksi vuotta on kulunut ja viimeinkin FHM2 laskeutuu keskuuteemme syyskuun 28. päivä. Onko kyseessä sitten Messiaan vai Saatanan toinen tuleminen, asiaan piti perehtyä.
Heti alkuvalikossa päästän epätoivoisen parahduksen, sillä uuden pelin aloittavan namiskan alla lukee, että peli alkaa 2014-15 -kaudesta, joka siis päättyi jo kuukausia sitten. Tekijöille esittämäni toive 2015-16 -aloituksesta lienee siis mennyt kuuroille korville. Heti perään kuitenkin innostun, sillä aloitus on alkuvalikon teksteistä huolimatta nimenomaan tässä kaudessa. Valitsen kaikki pelin sisältämät liigat mukaan uralleni, ihan vain testatakseni pelin simulointinopeutta raskaimmalla mahdollisella tietokannalla. NHL:n ja AHL:n ollessa pakollisia, mukaan valikoituu myös 19 vapaaehtoista liigaa aina Kanadan junnusarjoista Japanin liigaan asti. Kahden tai 21:n liigan peleissä simuloinnin nopeudessa eron toki huomaa, jos simuloi viikkoja tai kuukausia kerrallaan, mutta päivä kerrallaan pelailevaa manageria tuskin asia kiinnostaa.
Itse käyttöliittymässä peli on ottanut tärkeitä askeleita eteenpäin, vaikka edelleen ollaankin hieman perisaksalaisen valikkohelvetin puolella. Suurilla linjoilla liikuttaessa asiat ovat varsin mallikkaasti esillä ja helposti löydettävissä, mutta vähänkään yksityiskohtaisempiin asioihin mentäessä sormi meinaa helposti lipsahtaa suun puolelle. Myös itse ottelutapahtumassa on pieni outous, sillä jos pelin on venäyttänyt 1920x1080-resoluutiolle, kaikki muu toimii paitsi ottelunäkymä, joka ei skaalaa millään tavalla resoluutioon nähden, vaan jää rapsakan neljännesruudun kokoiseksi esitykseksi ruudun vasempaan yläkulmaan.
Aiempi kuvaus käyttöliittymästä sopii oikeastaan myös pelin tapaan esittää informaatiota - suuret linjat toimivat, tarkempi informaatio voikin sitten olla jo kiven alla. Esimerkiksi NHL:n puolella pitää ihan itse tietää kesällä voimassa olevasta 10% puskurista palkkakatossa, tai hämmennys saattaa olla kauden alkaessa suuri, kun onkin yhtäkkiä pakotettu hävittämään muutaman miljoonan edestä pelaajia päästäkseen palkkakaton alle. Ensimmäisessä versiossa nurinaa herätti myös pelin kyvyttömyys pelaajien vertailun suhteen. FHM2 jatkaa valitettavasti edeltäjänsä linjoilla, eikä pelaajia saa vertailtua toisiinsa mitenkään erityisen helposti. Jos pelaajien arvot saisi samalle ruudulle vierekkäinen kilpailevan Eastside Hockey Managerin tyyliin, virtuaalimanagerin elämä helpottuisi huomattavasti. Jostain on kuitenkin otettu myös onkeen, sillä FHM2 esittelee tänä vuonna pelaajille ottelukohtaisen arvosanan, joka oli myös pelaajien toivelistalla koko ensimmäisen pelin elinkaaren. Kaltaiselleni tilastofriikille valkeni myös se tosiasia, että pelin tietokanta kattaa pelaajien historiasta ainoastaan NHL:ssä pelatut kaudet. Jos nyt ei ihan junnusarjoista asti tilastoja välttämättä tarvitakaan, olisihan se nyt vähintäänkin suotavaa, että edes muiden maiden pääsarjoissa tahkotut pelit ja tehot olisivat näkyvissä pelaajan historiassa.
Pelaajien tiedoista kun puhutaan, tälläkään kertaa FHM:llä ei ole liigojen virallista lisenssiä, joten keksityt logot hyppivät silmille joka käänteessä. Pelaajien nimet sentään ovat aitoja heti alusta lähtien. Pelaajien kuvia ei luonnollisestikaan ole tarjolla, mutta OOTP päätti pultata FaceGen-nimisen hirvityksen peliinsä kiinni. Ohjelma luo suhteellisen aidon näköisiä kasvoja jokaiselle pelaajalle ja poppoon oman mielipiteen mukaan auttaa luomaan paremman suhteen pelin luomiin pelaajiin. Vaikka idean tasolla tästä pidänkin, lopputulos on suhteellisen karmeaa katsottavaa. Peli toki tarjoaa mahdollisuuden käyttää omaakin kuvapakettia pelaajien kasvojen suhteen ja FaceGen-naamaa ainoastaan pelin luomilla pelaajilla, joten tähän mahdollisuuteen on myös tarrattava.
Niin ensimmäisen FHM kuin minkä tahansa muunkin lätkäsimulaattorin suurin kompastuskivi on aina ollut tekoäly ja sen aiheuttamat, immersion täysin tuhoavat typeryydet. FHM2 ei onnistu tämän sudenkuopan välttämisessä sekään, vaan jo ensimmäisen kauden aikana sain todistaa useampaakin typeryyttä. Milloin waivers-listalta löytyi organisaation kärkijunnuja, milloin pelaajavaihdot saivat minut huokaisemaan pettymyksestä ja pyörittelemään päätäni...ei ollut ihan yksi tai kaksi kertaa. Jälleen kerran on kuitenkin sanottava, että tässäkin suhteessa on menty huomattavasti eteenpäin. Enää en törmännyt ykkösketjulaisensa waiversiin heittäviin NHL-joukkueisiin tai supertähtensä myyvään sarjakärkeen. Pientä viilausta tekoälyyn ja pelaajien arvotukseen vaihtokaupoissa, ja alamme lähestyä varsin mallikasta toteutusta suhteen.
Viimeisenä asiana listalla on pelin tarjoama historic mode, jossa pelaaja pääsee minkä tahansa NHL-joukkueen puikkoihin aina vuodesta 1931 alkaen. Tokihan tämä pelimuoto oli mukana edellisessäkin pelissä, mutta niin kammottavan toimimattomana versiona, etten siihen uskaltanut lopulta koskea pitkällä tikullakaan. Tänä vuonna oli odotettavissa isompikin harppaus tämän moodin suhteen, sillä toinen pelin pääjehuista on avoimesti julistanut historic moden lempilapsekseen. Pakkohan se on muutaman kauden perusteella uskoa, että äpärästä on kasvanut varsinainen mallioppilas. Simulointinopeus on huippuluokkaa ja pelaajat tuottavat sekä itselleen että aikakaudelleen ominaisia saldoja niin pisteissä kuin jäähyissäkin. Olihan se aivan hemmetin hankalaa nykyiseen cap-sohellukseen tottuneelle hypätä 20 vuotta taaksepäin aikaan, jolloin joukkueilla oli vain oma budjettinsa ja Gretzkykin tienasi vain miljoonan vuodessa, mutta kyllä se oli sen arvoistakin. 90-luvun alussa NHL:a seuraamaan alkanut fani kiittää.
Kaikkiaan FHM2 jättää varsin positiiviset tuntemukset ensimmäisten peliin sijoitettujen tuntien jälkeen. Toki vieläkin pelissä on omat tyhmyytensä ja viilausta kaivataan yhteen jos toiseenkin paikkaan, mutta mitään ensimmäisen FHM:n kaltaista katastrofia on vaikea nähdä horisontissa tämän pelin osalta. Testaamatta jäi esimerkiksi kotimainen Liiga, joten siitä en voi lähteä kommentoimaan mitään. Toivottavasti ainakin joukkueiden budjetit ja koko liigan yleinen finanssipuoli on saatu kuntoon tällä kertaa. Heti julkaisussa on luvassa myös online-tuki, joten ihan yksin ei tarvitse tätä lätkä-exceliäkään kenenkään tuijottaa, ellei välttämättä halua. Toimivuus toki jää nähtäväksi, mutta käytännössä kyseinen koodi on jo hiottu toimivaksi OOTP Baseballin puolella.
Nämä fiilikset on kirjoiteltu betan pohjalta, joten jotkut asiat saattavat toki vielä muuttua viikon päästä julkaistavaan myyntiversioon mennessä, toivottavasti toki parempaan suuntaan.