Vuorokausi nyt makusteltu tappiota ja paskaltahan se maistuu. Viime kesän Confederations Cup, vakuuttavahkot karsinnat sekä vahva Englanti -peli nostivat odotuksia melko korkealle. Vaan kuinkas sitten kävikään. Perusvarma ylitaktinen lähtö Costa Rica -otteluun ja sitä kautta löysät housuissa Uruguayn kimppuun.
Eilen ei sitten enää tosissaan yritettykään hyökätä, vaan lähdettiin pelaamaan tasuria ja toivomaan että yksi maestro Pirlon oivallus tavoittaisi Balotellin. Marchision punainen kortti olikin sitten samaa sarjaa kuin Zola (vs Nigeria) 1994 ja Totti (vs Etelä-Korea) 2002. Suarezin pureminen onkin sitten asia erikseen, enkä jaksa sitä edes lähteä spekuloimaan.
Alkulohkoon jäätiin kuitenkin jo toisissa MM -kisoissa peräkkäin, joten jokohan saapasmaassakin alkaisi kellot soida. Prandelli teki todella hyvää duunia, mutta kyllähän kahden viimeisen ottelun taktiikkavalinnat sekä ylipäätään osa pelaajavalinnoistakin jäi ihmetyttämään todella paljon. Rohkeasti Italian pelityyliä uudistanut herra paljastui lopulta tavalliseksi kuolevaiseksi.
Mutta kuka sitten korvaajaksi, herroista Allegri, Spalletti tai Mancini kukaan ei oikein sytytä. Hurjimmissa huhuissa nosteltiin jo Fabio Cannavaron nimeä esille, ilmeisesti Qatarissa touhunnut viime vuodet, mutta tehtävänkuva itselleni ainakin täysin tuntematon. Toivottavasti ei kuitenkaan ketään dinosaurusta tyyliin Trappatoni, Capello, Lippi tai Zaccheroni. Onko Italialla muuten ollut koskaan ulkomaalaista valmentajaa? Olisi erittäin mielenkiintoista nähdä puikoissa sellainen kaveri jolla ei se historian painolasti olisi niin valtava.
Pirlon ja Gigin jäähyväiset olivat jo tiedossa, Cassano taisi naulata tulevaisuutensa luokattomilla esityksillään ihan itse. Balotellista on ollut melko värikästä tarinaa Italian lehdistössä ja De Rossin lausahdus “We need real men, not Panini stickers or characters. These are of no use to the Nazionale.” kertoo aika paljon joukkueen suhtautumisesta Balotelliin. Murrosvaihde on tulossa, onneksi perusta on kuitenkin kohtalaisen hyvä. Verratti ei ihan hetkessä Pirlon saappaita täytä, mutta potentiaalia on valtavasti. Ja toisaalta on pelkästään hyvä asia, että pelinrakentelua ei enää pystytä aivan täysin jättämään yhden miehen harteille. Ei auta kuin odotella karsintoja ja katsoa mitä tuleman pitää.
Jostain pitäisi löytää taas intoa loppukisojen ajaksi. Sitä odotellessa taidan katsoa jälleen kerran 2006 -kisojen koosteen ja unelmoida siitä jäätävästä Cannavaron&Buffonin johtamasta puolustuslinjasta, nousevista laitapakeista (Grosso&Zambrotta), selkeästi roolitetusta keskikentästä (Pirlo/Gattuso/DeRossi/Perrotta & co.) sekä valtavan laajasta hyökkääjävalikoimasta (Toni/DelPiero/Totti/Pippo/Iaquinta/Gilardino).