Mainos

Forssan Palloseura kaudella 2023–2024

  • 57 958
  • 127
Tällainenkin mahdollisuus on olemassa!

On mielenkiintoista havaita tuo espoon meno kohti liigaa. Vahvasti näyttää siltä että nyt kun liiga myöntyi vastaanottamaan lisenssihakemuksia myös liigan ulkopuolelta niin espoo sinne myös pääsee. Sen verran hyvin näyttää olevan espoon pullat uunissa.

Tämä taas tietää sitä että mestikseseen jää loput 12 joukkuetta kuten aiemmin on tavoiteltu pudottamalla karsinnan häviäjä suomi sarjaan ja karsinnan voittaja karsimaan suomisarjalaisten kanssa.

Tämän myötä karsinta jäänee turhaksi kuten välillä aiemminkin, ainakin suoran putoamisen osalta joka saattaa koitua mestis(seuralle) karsintojen viimeisen seuran pelastavaksi oljenkorreksi. Keitä he sitten ovat, sen aika näyttää. VIime aikojen esityksillä FPS lienee ainakin toinen ehdokas tuonne karsintaan ja toisaalta kuten usein on nähty ei suomisarjasta näytä olevan juuri halukkaita nousijoita ellei sarjat mene totaalitemonttiin tulevaisuudessa mutta se onkin jo toinen asia. Mutta nyt ollaan syksyssä ja kevääseen mennessä moni asia muuttuu vielä matkan varrella ja ehkäpä se vihreä valo loistaa entistä kirkkaammin Ja jätetään nämä jutut muiden ratkaistavaksi.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo

Suoraa putoamistahan ei ole ollut missään vaiheessa tulossa. Nykytiedon mukaan pelataan karsinnat joissa on mukana kaksi Mestisseuraa ja tarjolla on yksi mestispaikka. Eli vähintään toinen putoaisi ja toinenkin jos Suomi-Sarjasta tulee joku joka pudottaa. Uskoisin että jos Kiekko-Espoo pääsee Liigaan niin karsinnat pelataan silti mutta karsintojen kaksi parasta pelaa ensi kaudella Mestistä. Ne kaksi voi olla Mestisseuroja jotka säilyttävät paikkansa tai sitten Suomi-Sarjasta nousijoita. Tai sitten yksi kumpaistakin. En usko eikä kyllä olisi mitään järkeäkään tuon takia perua karsintoja kokonaan.
 
Jass0

Jäsen
Joku ihme ja ainakin syksyinen ilma saa tänään lähtemään Forssaan katsomaan K-Vantaata, kun melkein samalla ajomatkalla olisi Turussa katsomassa Helsinkiläistä hypelaumaa.
Varsinaisia odotuksia pelin suhteen ei ole, mutta jospa nyt kotijoukkue edes maalin saisi tehdyksi. Viimeiset neljä ottelua nyt ovat olleet mitä ovat, varsinkin maalien suhteen.
 
MaJu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
"Ei käy kortti kirkonmiehellä"
Suomen kuuluisimman fysiikkavalmentajan sanonta "Leuka rintaan ja katse kohti uusia pettymyksiä...."
Stemppiä reeneihin vaan.
Tämä em. fys. valmentaja häärii nykyään F1-kuskien, mm. Bottaksen, kanssa.
Ensviikolla onni kääntyy.
 
Anatude

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS
Forssan lehti uutisoi, että urheilutoimenjohtaja Mikko Aho jättää tehtävänsä.
"Jääkiekon Mestiksessä pelaavan Forssan Palloseuran ympärillä kuohuu jälleen. Seuran urheiluntoimenjohtaja Mikko Aho viestitti sunnuntaina Forssan Lehdelle, ettei hän enää jatka seuran palveluksessa."
Ei tää kovin hyvältä kuulosta, kuka mahtaa seuran toimintaan jatkossa pyörittää kun operatiivinenjohtajakin on lomautettuna.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Janne Laakkonen vahvistaa seuraa. Samaan aikaan tässä on lomautettu operatiivinen johtaja ja urheilutoimenjohtaja astui sivuun, kun ei ilmaiseksi oikein voi hommia tehdä. Niin sitä tässä vaan mietin, että miten tuo Laakkonen saatiin Forssaan? Ilmaiseksiko se tulee pelaamaan?

Rehellisesti sanottuna välillä mietin missä järki tuossa FPS:n toiminnassa on. Viime kaudella tehtiin järkyttävät tappiot, kun budjetoitiin katsojamäärät utopistisen korkealle - käytännössä menestyskauden tasolle. Eli odotukset oli, että pienen budjetin joukkue tulee taas olemaan neljän joukossa ja sen mukaan tehdään budjetti. Muutenkin FPS:lla on velkaa jo ennestään, niin tälläinen ajattelutapa on harvinaisen typerää. Mutta kuten sanottu, niin ei yllätä.

Nyt sitten vielä tuo Laakkosen hankkiminen, kun on muutenkin vaikeaa. Ilmaiseksi ilmeisesti sitten pelaa.
 
Laus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, FPS
Laakkonen , Uutinen FPS kotisivuilla
'
Tuossahan lukee "toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella" joten Laakkonen antaa näyttöjä ulkomaalaisille seuroille ja lähtee kun sopiva seura ilmaantuu. Anssi hommannut vanhalle pelikaverillensa paikan.
Toivotaan että maalinteon kanssa tuskaileva Palloseura saa juonikkaasta Laakkosesta apuja vaikkapa ylivoimaan!
 
Suosikkijoukkue
FPS
Janne Laakkonen vahvistaa seuraa. Samaan aikaan tässä on lomautettu operatiivinen johtaja ja urheilutoimenjohtaja astui sivuun, kun ei ilmaiseksi oikein voi hommia tehdä. Niin sitä tässä vaan mietin, että miten tuo Laakkonen saatiin Forssaan? Ilmaiseksiko se tulee pelaamaan?

Rehellisesti sanottuna välillä mietin missä järki tuossa FPS:n toiminnassa on. Viime kaudella tehtiin järkyttävät tappiot, kun budjetoitiin katsojamäärät utopistisen korkealle - käytännössä menestyskauden tasolle. Eli odotukset oli, että pienen budjetin joukkue tulee taas olemaan neljän joukossa ja sen mukaan tehdään budjetti. Muutenkin FPS:lla on velkaa jo ennestään, niin tälläinen ajattelutapa on harvinaisen typerää. Mutta kuten sanottu, niin ei yllätä.

Nyt sitten vielä tuo Laakkosen hankkiminen, kun on muutenkin vaikeaa. Ilmaiseksi ilmeisesti sitten pelaa.
Varmaankin pelaa ilmaiseksi. Molemmat voittanee Laakkonen tuo kokemusta koppiin ja itse saa samalla pelituntumaa. Varmasti tähyilee ulkomaille ja lähtee, kun vain paikka aukeaa.
 
Zigismund

Jäsen
Thomas Sigouinin sopimus purettu ja tilalle try-outille Ville Viskari.

Alunperin jo todelliseksi arvaksi hankittu Sigouin osoittautui täten täydelliseksi hudiksi. 0 peliä runkosarjassa, 1 harjoitusottelu jäi miehen saldoksi. Mäkelä tosin on ollut alkukauden sen verran kovassa lyönnissä, että paha on miestä syrjäyttää.

Kovia odotuksia ei Viskaria kohtaan ole, mutta jossain vaiheessa on Mäkelänkin saatava huilata.
 
Viimeksi muokattu:

Zigismund

Jäsen
Puolustaja Joonas Liimataisen sopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Vajosi melko pieneen rooliin kauden edetessä. Nuori polustaja, jonka uskoin nostavan tasoaan kauden edetessä.

Nyt on sopimukset kuuden puolustajan kanssa, josta Nurmi pelaa pääosin junioreissa. Kapealla mennään ja täyden puolustuksen saamineen vaatii jatkuvia apuja HPK:n puolelta.
 
Managet

Jäsen
16.12. pelattavan FPS-Jokerit pelin tuhat lippua menivät nopeasti kaupaksi. Toinen ainakin tuhat menee kausikorttilaisille, junnukorttilaisille, jokerifaneille ja vipeille. Parin viikon päästä tiedetään tuleeko vielä lippuja myyntiin kertoo Forssan Lehti.
 
Artisokka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | The Neule
16.12. pelattavan FPS-Jokerit pelin tuhat lippua menivät nopeasti kaupaksi. Toinen ainakin tuhat menee kausikorttilaisille, junnukorttilaisille, jokerifaneille ja vipeille. Parin viikon päästä tiedetään tuleeko vielä lippuja myyntiin kertoo Forssan Lehti.

Hienoa, että peli myy!

Meitä Jokerifaneja on tällä hetkellä tulossa sinnepäin noin 200, ja ilmoittautuminen reissuun vielä käynnissä. Saadaan hyvät lauantaikarkelot yhdessä.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Missäköhän Forssassa mennään? Tuli vaan mieleen, kun Tomi Nikun sopimus purettiin. Materiaali on kapea, mutta onkohan edes suunnitteilla vahvistaa joukkuetta ja yrittää välttää karsinnat, vai mennäänkö suosiolla säästöliekillä kohti karsintoja ja toivotaan parasta?

Näin täysin sivullisena myös hirveästi kysymysmerkkejä, onko kellään mitään haisua:
- Janne Laakkonen, onko jatkamassa vai lähteekö joulutauolla muualle?
- Michal Kvasnica, edellinen peli lokakuussa.
- Tomi Palo, ollut sivussa useaan otteeseen, pelejä vain 10.
- Malte Hasselgren, ollut sivussa kuukauden. Ei varmasti ole ollut sitä mitä odotettiin.
- Eetu Santanen, ollut myös kuukauden sivussa.

Onko nämä kaikki yllämainitut loukkaantuneina vai onko joku lähtenyt jo muualle, tai ei vaan mahdu kokoonpanoon? Kapea rinki jo ennestään ja aika paljon on kokoonpanossa ollut vajausta.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
- Malte Hasselgren, ollut sivussa kuukauden.
Malte ei ole lokakuun puolen välin jälkeen pelannut. Mihin lienee hävinnyt. Forssan lehdessä oli juttu, Jonka mukaan Forssan kaupunki alaskirjaa FPS:n 70.000 euron velat, jos yrittäjäryhmä onnistuu keräämään 100.000 euroa Fopsille.
 
Myrsky74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Real Madrid, Nottingham Forest
- Michal Kvasnica, edellinen peli lokakuussa.
- Tomi Palo, ollut sivussa useaan otteeseen, pelejä vain 10.
- Malte Hasselgren, ollut sivussa kuukauden. Ei varmasti ole ollut sitä mitä odotettiin.
- Eetu Santanen, ollut myös kuukauden sivussa.
Kvasnica, Hasselgren ja Santanen ovat FPS:n viikkotiedotteiden mukaan olleet kaikki loukkaantuneina jo pidemmän aikaa. Viimeisimmän tiedotteen mukaan Santanen ei olisi enää loukissa eli voisi pelata mahdollisesti jo viikonloppuna. Palo taas on viikkotiedotteiden mukaan ollut armeijassa koko syksyn eikä ilmeisesti ole päässyt sieltä läheskään kaikkiin peleihin.

Itseäni ihmetyttää valmennuksen pakkomielle seitsemän ottelun tappioputkessa jatkaa edelleen käytännössä samoilla kentällisillä. Ei edes yritetä vaihtaa ketjukoostumuksia vaan käytännössä ykköskenttä pelaa niin paljon kuin haluaa ja muille jää jämäminuutit. Sama toistuu ylivoimassa, vaikka se taitaa olla mestiksen huonointa. Itse valmentajana yrittäisin kaikin tavoin katkaista tappioputkea kentällisiä muuttamalla ym. keinoilla. Etenkin kun tuolla peliajalla valmentajan luottomiehillä tehot eivät kovin ihmeellisiä ole olleet. En oikein ole samoilla linjoilla valmentaja Nylundin peluutuksen kanssa.
 
MaJu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Rahahuolia viistosti sivuten olen pannut merkille melko maltilliset yleisömäärät kotipeleissä.
Helsingin "herrat" tuovat poikkeuksen mutta tuskin jokerimatsin urheilullinen viihde on suhteessa yleisöryntäykseen. Hyvä kuintenkin että edes narrit kiinnostavat.
Forssalla on ylevä historia jääkiekon saralla. Se ei vaan tuota yhtään lisäarvoa tämän hetken organisaatiolle.
Huomenna on taas mahdollisuus kutsua kaveri parille pitkälle ja katsoa matsi siinä samassa.
Tässä urheiluolutasiassa olen käännynnäinen mutta realisti. Itse en juurikaan hallilla oluesta juovu - hyvästä urheiluviihteestä useammin.
Fopsilla on ollut pelillisesti vaikeaa mutta mielestäni yritys on pysynyt hyvänä. Pelit ovat ratkenneet pääsääntöisesti otteluiden loppupuolella. Draaman kaari on säilynyt ja siitähän on loppupeleissä kyse.
Ja jos et kerkiä hallille perjantaina niin lähetä lipunhinta toimistolle - pojat saa paremmat eväsleivät Keuruun reissulle.
Savonlinna ei tule jäämään viimeiseksi tapaukseksi....
 
Zigismund

Jäsen
Niku nyt oli odotuksiin nähden suuri pettymys. Hankittiin joukkueen ykköspakiksi. Kiekollinen pakki, pelasi pakeista eniten ja tuloksena 0+4. Nikun lähdön myötä meillä on nyt joulukuun alussa 5 omaa sopimuspuolustajaa, joista Nurmi on ollut pääasiassa A-junnujen mukana. Eihän se nyt hyvältä näytä.

Laakkonen tuskin jatkaa Forssassa koko kautta. Puhui, että olisi kiva viettää joulu Suomessa, kun ei ilmeisesti ole sitä päässyt täällä viettämään reissuvuosien aikaan kertaakaan. Luulisin, että vuodenvaihteen tienoilla mies lähtee ulkomaille.

Kapealla rosterilla on painettu koko kausi, se oli tiedossa. Nyt kun tosiaan Kvasnica, Palo, Hasselgren ja Santanen ovat olleet about puolista peleistä pois, niin valitettavasti se näkyy. Vaikeaa on Palloseuralla niin kaukalossa kuin toimistonkin puolella. Kyllä tässä itse on jo tovin valmistautunut karsintoihin.
 
Jass0

Jäsen
Onhan surullista menoa Forssassa. Kausi alkoi upealla vierasvoitolla Turusta, mutta sitten ollaankin vedetty ihan jotain muuta kuin voittoparaatia. Marraskuussa toki kolme kotivoittoa putkeen, mutta tuon kolmannen voiton jälkeen onkin sitten ollut jo todella vaisua.
10 viimeistä ottelua vain yksi kolmen pisteen voitto + yksi piste VL--tappiosta Jokereille.
Tällä hetkellä Palloseura seitsemän ottelun pisteettömässä tappioputkessa ja mikä silmään pistää tilastoissa niin ylivoima%, mikä on alle 10. Aivan karsean huono.

Alkukaudesta kävin muutaman pelin katsomassa ja hallilla oli hyvä pöhinä. 500-600 katsojaa oli jokaisessa pelissä, kauden avauksessa Espoota vastaan jopa 758.
Mutta nyt viikko sitten perjantai-ilta, vastustaja suoraan sarjakärjestä, yleisöä 381.

Itsellä on joulukuulle merkattu parikin peliä, johon toivottavasti pääsen tulemaan "pitkästä aikaa".
Viikon päästä siellä odottaa jumbofinaali, johon tuskin mitään yleisöryntäystä on odotettavissa, mutta jos minä silloin sitten pääsisin paikalle.

Terveisiä tutuille, nähdään!
 
Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
En kyllä yhtään ihmettele, että olette sarjassa vaikeuksissa, jos joukkueen taustalla on häärinyt RR millään tavalla. On ollut kyllä satumaisen heikko johtohenkilö penkin takana/kulisseissa missä ikinä on esiintynytkin. Tämänpäiväisen uutisen ilmestyessä vasta heräsin asiaan.
 
FPSlla taitaa olla kyllä muitakin ongelmia taas kerran, kun palkkoja jätetty maksamatta yms.

Mua ihmetyttää tää HPK-diili. Onko FPSlla, niin hyvä tilanne että ei tarvita lainoja HPK:lta vaan HPK lähettää Hermekselle eli kilpailijalle lainapelaajan tässä tapauksessa Julius Reinin? Kummallista touhua.
 
Sanoisin, että kotiseutu vetää Reiniä puoleensa. Taitaa olla Hermeksen poikia alunperin.
 
Laus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, FPS
Reini todennäköisesti halusi kotiseudulle mieluummin. Kävi pelaamassa yhden ottelun Forssassa, ei silloin erottunut mitenkään, jotenkin hieman haluttoman oloinen. Toki oli ollut pelaamatta jonkin aikaa. Puolustajista Mikael Tapio ja Jiri Pärssinen käyneet melko säännöllisesti Forssassa. Hyökkäjiä harvemmin, Skinnari oli erittäin hyvä, mutta nyt viime viikonvaihteessa ei ollut kukaan. Jere Henriksson mainittiin, mutta ei tullut. Saavatkohan kokeneemmat pelaajat itse päättää ettei Mestis kiinnosta?
 
Reb Baron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikon joukkueet
En kyllä yhtään ihmettele, että olette sarjassa vaikeuksissa, jos joukkueen taustalla on häärinyt RR millään tavalla. On ollut kyllä satumaisen heikko johtohenkilö penkin takana/kulisseissa missä ikinä on esiintynytkin. Tämänpäiväisen uutisen ilmestyessä vasta heräsin asiaan.
Jännityksellä odotetaan löytääkö vahvistuksen esim. Harjavallasta joukkueeseen…
 
Laus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, FPS
Christer Nylund jatkaa valmennushommia Norjan U20 maajoukkueen lisäksi Ruotsissa, Hockey Ettanissa pelaava Borås Hockey julkaisi sopimuksen hänen kanssaan.
 
Laus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, FPS
FPSlla taitaa olla kyllä muitakin ongelmia taas kerran, kun palkkoja jätetty maksamatta yms.
Pelaajat ja Nylund ovat saaneet palkkansa ajallaan, varusteissa ollut välillä haasteita koska tässä taloustilanteessa ei voi pitää älytöntä puskuria vaan niitä hommataan tarvittaessa. Näin toteaa Hallituksen PJ Laaksonen Forssan Lehdelle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös