Mainos

Formula 1 – liveseuranta

  • 1 270 400
  • 24 894

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Norriksella on pitkä matka vielä mestariksi. En ole kyllä vakuuttunut, että onko edes Piastria nopeampi tai tasaisempi.
Mä olen ollut sen kannalla alusta asti, että Piastri on näistä kahdesta se joka voittaa ennemmin tai myöhemmin maailmanmestaruuden. Piastri kehittynyt hyvin tänä vuonna. Sitä paitsi, ei ole sarjaa missä ei olisi mestaruutta voittanut, paitsi F1.
 
Wimrfin

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New Jersey Devils
Jos Max olisi noussut voittoon pelkästään ajamalla ja ilman tuuria, niin olisin samaa mieltä. Nyt jää vähän harmittamaan, että mm-taisto päättyy näin.
Mun mielestä ei ole tuuria jos tarkoituksella jää radalle punaisen lipun toivossa, kun ilman punaista paras ratkaisu on pysähtyä, ja sitten se punainen heilahtaa.

Yhtä lailla Maxilla oli huonoa tuuria että joutui noin alhaalta lähtemään. Jos aika-ajossa olisi ollut ns. normaali tilanne niin tuolla sadevauhdilla Verstappen olisi voittanut helposti.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Niin, onko se sitten tuuria vai ennakointia. Pari eri taktiikkaa valittavana, tekikö lopullisen päätöksen kuski vai talli? Jenson Button oli ainakin aika hyvä ennakoimaan muuttuvia olosuhteita ja miestä ylistettiin siitä. Mutta Maxilla se on vissiin vaan tuuria.
 
Ei se sattumaa ole, että näissä vaihtelevissa olosuhteissa 95% ajasta Max tekee oikeat ratkaisut. Koska osaa lukea tilannetta. Ja talli tajuaa kuunnella ja toteuttaa.
 
Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Tuo Verstappenin itsevarmuus sateella on ihan omaa luokkaansa. Vaikka on valittanut autostaan viimeiset 3-4 kuukautta, niin sateella yhtäkkiä kaikki klikkaa ja löytää ne optimaaliset ajolinjat sekä jarrutuspaikat. Vaikka kuinka inhoaisi miestä, niin ei tuota suorittamista voi kuin arvostaa.
 
aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
Tuurikeskustelut tässä vaiheessa ovat täysin turhia. Landolla on ollut melko paljon aikaa hoitaa itsensä siihen asemaan, että olisi voinut olla hyvinkin lähellä Maxia tässä vaiheessa kautta. Lando lähti kuitenkin paalulta tänään ja oli vielä sijalla 4. kun uusintastarttiin lähdettiin.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Ihan itse Norris ja McLaren hävisivät kuskimestaruuden (tiimimestaruus sieltä toki on tulossa). Toukokuusta asti lähes järkiään nopein auto, ei siinä jää selittelyille sijaa.

Eilinenkin sähläily osoitti McLarenin olevan vielä matkalla sinne ihan viimeiselle portaalle.
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuo Verstappenin itsevarmuus sateella on ihan omaa luokkaansa. Vaikka on valittanut autostaan viimeiset 3-4 kuukautta, niin sateella yhtäkkiä kaikki klikkaa ja löytää ne optimaaliset ajolinjat sekä jarrutuspaikat. Vaikka kuinka inhoaisi miestä, niin ei tuota suorittamista voi kuin arvostaa.
Tästä tulee aina mieleen se tarina, kun karting aikoina alkoi satamaan, muut tulivat varikolle ja menivät sisään, isä-Jos sen sijaan passitti Maxin radalle ajamaan, vaikka sormet olisi umpijäässä ja asu märkänä.
 
huhheijaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei se sattumaa ole, että näissä vaihtelevissa olosuhteissa 95% ajasta Max tekee oikeat ratkaisut. Koska osaa lukea tilannetta. Ja talli tajuaa kuunnella ja toteuttaa.
Norris aneli stoppia jo pitkään ennen kuin talli suostui ottamaan sisälle. Russell taas olisi jäänyt mieluummin radalle, mutta talli otti kuitenkin sisään. Varmaan aika moni osasi odottaa punaisia.

Ihan itse Norris ja McLaren hävisivät kuskimestaruuden (tiimimestaruus sieltä toki on tulossa). Toukokuusta asti lähes järkiään nopein auto, ei siinä jää selittelyille sijaa.
Saa nähdä paljon eroa Ferrarin ja McLarenin välillä, kun rankut jaettu tästä kisasta. Mclaren toki ennakkosuosikki, mutta Ferrarilla vielä mahkut.
 
pussukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Minkähän lopputuloksen tuomaristo arpoo sille porukalle jotka hätäilivät ennen starttia keltaisten valojen vilkkuessa?
 
huhheijaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eikös tämän tehnyt gridiltä lähestulkoon kaikki? Bottas ja Verstappen ehkä odottivat vihreitä, mutten siitäkään takuuseen mene.
Colapinto odotti myös, mutta ei löytänyt oikeaan lähtöruutuun, joten teki omanlaisensa rikkeen kai. Toki aika moni jäi odottamaan pitemmäksi aikaa eli jossain välissä varmaan tuli ylempää käsky, että pakko kaikkien kiertää kun osa lähti kiertämään. Tutkintaan meni kai 5 autoa tjsp.
 
pussukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Eikös tämän tehnyt gridiltä lähestulkoon kaikki? Bottas ja Verstappen ehkä odottivat vihreitä, mutten siitäkään takuuseen mene.
Kisan aikana erillinen ilmoitus tuli, että Norris, Russell, Tsunoda ja Lawson olivat tutkinnassa. Useampihan tuohon syyllistyi, mutta omituista olisi ettei tuosta erikseen mitään enää ilmoitettaisi kun kuitenkin ilmoittivat että asia tutkitaan kisan jälkeen. Ei sillä että tuo olisi mielestäni oikeasti vaikuttanut mihinkään.
 
Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils
Norris tämän(kin) kisan ihan itse sössi, vaikka Max aika nappisuorituksen vetikin. Ei vaan Landolla riitä, ainakaan vielä.

Näinpä. Norris on kuitenkin Verstappeniin verrattuna vielä ihan tulokas, kun voittamisesta puhutaan. Jokaiselle aikaa myöden kyllä taluttaja löytyy. Löytyi Hamiltonille, löytyi Schumille ja löytyy myös Verstappenille. Vielä ei ole kylläkään sen aika.

Vaikka Mäkit ovat olleet vauhdissa Red Bullia selkeästi edellä tällä kaudella, niin vahva veikkaus on, että ensi kaudellakin Max ottaa omansa. Tuulitunneliaika kasvaa Red Bullilla ja vaikka Newey jää pois, on siellä resurssia paikata tätä aukkoa.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Norris tämän(kin) kisan ihan itse sössi, vaikka Max aika nappisuorituksen vetikin. Ei vaan Landolla riitä, ainakaan vielä.
Se ei tee tästä päätöksestä yhtään vähemmän tylsää. Maxilla kävi myös kisan aikana useamman kerran hyvä tuuri, vaikka olikin samalla kisan paras kuski.
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Antakaa Bottakselle joku muu kun sarjan surkein ja hitain auto, niin ei tarvii ajella perällä. Yksinkertasta.

Toki jos olisit seurannut tämänkin kauden kalenteria, niin tietäisit, että siellä on aika monessa kisassa ollu montakin kuskia Valtterin takana paljon paremmalla autolla. Valtteri on ottanut autostaan kyllä kaiken irti mitä on ollut tarjolla.

Jos Hamilton tai Verstappen olisi ajanut nyt kaksi kautta tuolla samalla autolla samanlaisia sijoituksia, niin huudeltaisko täällä potkuja? Niinpä.
Ja sieltähän se varmuus Bottaksesta tuli, joka oli nähtävissä jo monta kuukautta. Enää ei edes positiivisemmatkaan pysty selittämään kuinka Bottas jatkaa F1kisakuskina. Ei vaan riittänyt näytöt yhdellekkään tallille.
Harmittaa todellakin, kun Suomalaisia siellä ei enää ole.
 
Arvasin, että yrität tulla jälleen itseäsi ylistämään. Bottashan olisi saanut jatkaa Sauberilla, jos olisi halunnut. Yhden vuoden sopimus oli pitkään tarjolla ja hänen haluttiin jatkavan.

Että kyllä riitti näytöt ainakin nykyiselle tallille.
 
Ihan varmasti olisi saanut, hänellähän oli niin kovat näytöt, myös lähtötilanteissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös