Mainos

Formula 1 – liveseuranta

  • 1 270 562
  • 24 894

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eli Maxille tuohon se rangaistus päälle, niin lähtee kisaan sijalta 17. Ja DRS-ohituksista tuskin pääsee nautiskelemaan, kun märkää lienee koko kisan läpi. Toki märällä sen verran hyvä kuski, että ohittelee joka tapauksessa, mutta on siinä vähän urakkaa edessä.
 
huhheijaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Jos RB:llä ollaan yhtään hereillä, niin kaikki palikat uusiksi ja lähtee varikolta.
 
Fresh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Itsekin tuota punaisen lipun ajoitusta ihmettelin kun Strollin auto tuossa hyvän tovin oli mutta taisi mennä juuri oikein lopulta että ne saivat ajaa kierroksen loppuun joihin tuo tälli ei vaikuttanut. Verstappenin kierroshan ehti mennä jo vituiksi tuon myötä
 
Ralph

Jäsen
Mielestäni ihan oikein, että annettiin niiden ajaa kierros loppuun, jotka olivat jo ykkösosion ohittaneet. Vaikkakin Bottas nyt kärsikin tästä
Miksei annettu kun Colapinto tai Sainz veti seinään? Ei ihan oikeudenmukaista.
 
Wimrfin

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New Jersey Devils
Tuossahan Lance yritti vielä lähteä liikkeelle tuolta rikkinäisen takasiiven kanssa, mutta ei siihen kyennyt. Siksi tuossa punaisessa lipussa kesti niin kauan. Turha sitä on punaista heittää jos kaveri pääsee sieltä vielä liikkeelle.
 
huhheijaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Miksei annettu kun Colapinto tai Sainz veti seinään? Ei ihan oikeudenmukaista.
Koska tuossa oltiin niin lopussa, ettei olisi jatkettu muutenkaan.
Tuossahan Lance yritti vielä lähteä liikkeelle tuolta rikkinäisen takasiiven kanssa, mutta ei siihen kyennyt. Siksi tuossa punaisessa lipussa kesti niin kauan. Turha sitä on punaista heittää jos kaveri pääsee sieltä vielä liikkeelle.
Yleensä kun hajotetaan noita seiniä, niin punaiset tulee muutenkin. Muutenkin kun auton koko takaosa paskana niin tosi kiva viljellä hiilikuitua rata täyteen.
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Mielestäni ihan oikein, että annettiin niiden ajaa kierros loppuun, jotka olivat jo ykkösosion ohittaneet. Vaikkakin Bottas nyt kärsikin tästä

Jos nyt oikein katsoin track positiota, niin Bottas oli ohittanut myös tämän Strollin kolarin, mutta punaiset tuli kesken hänen kierroksensa. En tosin tiedä oliko parantamassa Valtteri.
 
Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Red Bullilla on nyt kyllä koko paketti sekaisin. Ethän sä nyt voi jättää noin viime tippaan radalle menoa, kun punainen lippu noissa olosuhteissa nyt on melko todennäköinen.
 
Paradym

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät (#20 Joenväärä)
Red Bullilla on nyt kyllä koko paketti sekaisin. Ethän sä nyt voi jättää noin viime tippaan radalle menoa, kun punainen lippu noissa olosuhteissa nyt on melko todennäköinen.
Jättivätkö radalle menon liian myöhään vai olivatko ainoita jotka ottivat cooldown lapin? Surkeaa toimintaa jokatapauksessa.
 
huhheijaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Red Bullilla on nyt kyllä koko paketti sekaisin. Ethän sä nyt voi jättää noin viime tippaan radalle menoa, kun punainen lippu noissa olosuhteissa nyt on melko todennäköinen.
Vika ei edes siinä. Halusivat lämmitellä renkaita useamman kierroksen ihan kuin olisi tarvittu joku täydellinen kierros Q2:lla...
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Ei ollut ainakaan 1-sektorilla parantamassa eli oisko omlut keltaiset silloin siinä Bottaksella.

Niin, jos ei ollut parantamassa, niin sitten punaiset oli ihan ok vetää tuolla tavoin, että muut saivat viimeistellä kierroksensa. Nyt se vain livestä näytti hauskasti siltä, että muut sai viimeistellä kierroksensa, mutta Bottaksen lähestyessä viivaa vedettiin punaiset esiin.
 
Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS, Varjomodet
Rookie-kuski Alonsokin seinään sitten. Punaiset liput, taas.
 
huhheijaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Niin, jos ei ollut parantamassa, niin sitten punaiset oli ihan ok vetää tuolla tavoin, että muut saivat viimeistellä kierroksensa. Nyt se vain livestä näytti hauskasti siltä, että muut sai viimeistellä kierroksensa, mutta Bottaksen lähestyessä viivaa vedettiin punaiset esiin.
Mielestäni ei ole RC:n tehtävä miettiä, että ketkä saa viimeistellä kierroksensa ja ketkä ei. Tää on aika yleinen ongelma, että auto ajetaan seinään paskaksi ja kestää vaikka ja kuinka saada punaiset, vaikka näkee suoraan, että pitää keskeyttä. Sama eilen sprintissä. Olihan se selvä, että vähintään VSC tulee, mutta ajellaan vaikka kuinka kauan, että tyyppi ehtii jo kävelemään radalla ennenkuin todetaan, että ainiin ei sitä ehkä tuohon voi jättää.
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Mielestäni ei ole RC:n tehtävä miettiä, että ketkä saa viimeistellä kierroksensa ja ketkä ei. Tää on aika yleinen ongelma, että auto ajetaan seinään paskaksi ja kestää vaikka ja kuinka saada punaiset, vaikka näkee suoraan, että pitää keskeyttä. Sama eilen sprintissä. Olihan se selvä, että vähintään VSC tulee, mutta ajellaan vaikka kuinka kauan, että tyyppi ehtii jo kävelemään radalla ennenkuin todetaan, että ainiin ei sitä ehkä tuohon voi jättää.

Joo, olen samaa mieltä kyllä. Enemmänkin kommenttini liittyi juuri siihen, että Bottasta ennen Albon ja kumppanit saivat viimeistellä kierroksensa, mutta siinä vaiheessa, kun Bottas lähestyi viivaa, niin punaiset vedettiin esiin. Se vaikutti todella, noh epäreilulta. Mitä se toki jossain määrin on, kuten toteat, tuomariston tehtävä on pitää homma turvallisena, eikä pohtia sitä, että missä kukakin ajaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös