Mainos

Formula 1 – liveseuranta

  • 1 271 079
  • 24 894

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Bottas kyllä pettymys. Vapaissa harkoissa eilen 10. ja tänään 11. ja nyt sit heti Q1:ssä ulos.
Harjoituksista ei yleensä kauheasti voi päätellä, kun ajetaan niin erilaisilla asetuksilla, bensakuormilla ja renkailla.

Alfa ei vain ole kovin hyvä auto tällä hetkellä. Positiivista on, että Bottas tuntuu jatkuvasti olevan selvästi Zhoun edellä, eli parhaaseen vertailukohtaan nähden Bottas ajaa hyvin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tive

huhheijaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Itse en ole ihan niin vakuuttunut Lawsonista. Hyviä näyttöjä toki, mutta otanta on pieni. De Vries väläytteli myös viime kaudella näyttöpaikassaan ja sai sen ansiosta paikan Alpha Taurille, mutta eipä se homma lopulta toiminutkaan.
Otanta on jo kolminkertainen De Vriesiin nähden. Pitää myös muistaa, että Lawson on lupaava juniori, kun taas De Vries ei olisi edes nykygridin nuorisoa vaan vanhempi kuin Leclercit, Norrikset ja Verstappenit. Siihen oli ihan syy, miksi De Vries ei ollut onnistunut murtautumaan Formuloihin nuorempana. Lawsonin osalta kysymys on lähinnä milloin tulee F1, eikä jos tulee.

E: Lisätään, että muistaakseni De Vries ajeli Monzassa Williamsilla. Monza oli käsittääkseni the kisa Williamsille, mikä osittain hämäsi De Vriesin tason osalta. Albono olisi voinut tehdä ihmeitä tuolla ja oli tosi pettynyt, kun ei päässyt kisaamaan.
 

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Verstappen käytännössä varmisti juuri paalupaikan. 1.29,012.
 

huhheijaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Perezillä vissiin pari kierrosta enemmän käytetty rengas mutta ei se eron silti pitäisi noin iso olla. On kyllä järkyttävä ero samalla autolla..
Aika rengasnälkäinen rata, että kyllä tuo aika paljon selittää. Ferrarit eivät edes vaivautuneet vetämään vetoa käytetyillä. Toki puolelle sekalle ainakin taitaa löytyä selitys ratin takaa.

Toki rengasnälkäisyys ei lupaa hyvää sunnuntain kisalle, kun tuolla on yksi talli, joka on aika hyvä renkailleen.
 

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
En menisi ihan näin pitkälle. Kyllä McLareneillä voi olla teoriassa mahdollisuus parantaa tuon verran, jos Max ei jostain syystä enää parantaisi.
Eipä päässeet lähellekään. Verstappen toki paransi entisestään.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Q2:ssa Perez ei pystynyt uusilla renkailla Maxin vauhtiin käytetyillä renkailla.
 

aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
Viimeistään nyt voidaan unohtaa kaikki puheet TD-tiukennuksien negatiivisesta vaikutuksesta Red Bullin vauhtiin. Singapore vain oli todella huono rata heille.

Niin, toki Perez oli aivan ynnämuut osastoa.
 

Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Vale ottaa pahasti osumaa startissa, mutta safety car taitaa pelastaa kisan.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Hämmästyttävää, että Valtteri saa sarjassa jatkaa. Ei nyt liitännäinen tähän tapahtumaan, mutta laajempi havainto - kaveri joka ajaa 10 kisaa max ja torkkuu loppukauden tietämättä noilla maileilla, että mistä se johtuu. No ensi kausi vielä tätä luvassa
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Boltterilla on mahtava sunnuntai menossa
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.50
  • 5.10
  • 5.20
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös